Jaettu vanhemmuus on tasa-arvoa. Se on myös rakkautta, onnea ja oppimista. Se on satsaus perheen, parisuhteen sekä lasten ja vanhempien välisten suhteiden hyvinvointiin.
Olen kaivellut omaa vanhemmuuttani täällä blogissa yli seitsemän vuoden ajan, ja siinä ajassa kirjoittanut postauksen jos toisenkin myös koti-isyydestä. Mutta niissäkin olen lähestynyt asiaa oman napani kautta. Nyt on vihdoin aika laittaa pakettiin myös puolisoni kokemukset alle kolmevuotiaiden lasten kanssa perhevapailla olemisesta.
Sitä ennen taustoitan meidän perhevapaitamme lyhyesti. Esikoisen kanssa minä olin äitiysvapaalla, vanhempainvapailla ja hoitovapaalla puolitoista vuotta. Puolisoni piti silloin isille korvamerkityt isyysvapaat sekä sen aikaisen isäkuukauden, jonka vietimme yhdessä reissussa.
Toisen lapsen kanssa heräsimme toimimaan toisin. Minä olin kuopuksen kanssa äitiysvapaalla ja vanhempainvapaalla 5 kuukautta, ja tuona aikana puoliso oli kaikki irtoavat isyysvapaat kotona. Vaihdoimme kotikipparin paikkaa, kun kuopus oli hieman alle puolivuotias. Puoliso oli koti-isänä – ensin vanhempainvapaalla ja siihen päälle kesälomilla – 4 kuukauden ajan.
Sen jälkeen hoitovapaita pyöriteltiin vuoronperään, ja välissä kuopus oli myös päiväkodissa, kunnes puoliso jäi pisimmälle pätkälleen kotivanhemmaksi ja vietti 8 kuukautta putkeen hoitovapaalla. Kesäisin lapset ovat olleet aina vähintään 2 kuukautta ja rapiat poissa päiväkodista, mikä ollaan mahdollistettu lomakikkailulla, perhevapailla, ystävien avustuksella ja omien töideni mukautuvuudella sekä hiljenemisellä kesäksi.
Tällä hetkellä puoliso tekee vajaata työviikkoa, eli on osittaisella hoitovapaalla. Jos ollaan pysytty laskuissa mukana, tämä on nyt hänen neljäs pätkänsä osittaista hoitovapaata, eikä hänen ole tarkoitus palata tekemään täyttä työviikkoa vielä aikoihin. Niin paljon tämä ratkaisu on leppoistanut arkeamme.
Kysyin Lähiömutsin somekanavilla teiltä seuraajilta, mitä te tahtoisitte kysyä puolisoltani liittyen koti-isyyteen ja työn sekä perhe-elämän yhdistämiseen. Kiitos hurjasti kysymyksistä! Ja nyt, päästetään vihdoin ääneen puolisoni ja lasteni isi:
Miten työnantaja suhtautui koti-isyyteen ja nyt lyhennettyyn työviikkoon?
”Lyhyesti sanottuna: kukaan ei kysynyt mitään – hain vapaat ja vapaat menivät läpi. Osittaista hoitovapaata hakiessa omalle esimiehille pitää ilmoittaa ja käydä asiasta lyhyt keskustelu. Toisin sanoen kerroin, että aion nyt tehdä osittaista viikkoa, johon esimies totesi, että selvä ja että laita hakemus menemään. Omassa työpaikassani on suuren organisaation etu, että aina löytyy työvoimaa, eikä pakka mene sekaisin yhden isän vapaista. ”
Miten työkaverit suhtautuivat? Oletko saanut suoria tai epäsuoria kommentteja? Oletko joutunut selitellä kotona olemistasi?
”Ehkä joistain on paistanut ihailu ja ehkä jopa tietynlainen kateus; että miten on mahdollista olla vapailla ja etenkin miten se on taloudellisesti mahdollista. Asiasta on myös kyselty ihan konkreettisia asioita, kuten miten vapaita haetaan, mitä korvauksia voi saada ja paljonko jää rahaa käteen.
Joillakin taas tuntuu olevan vähän sellainen asenne, että miehen kuuluu olla töissä, eikä pidetä edes yhtään isyysvapaapäivää. Olen mielelläni avoimesti kertonut tästä meidän järjestelystä, ja näin ehkä herätellyt näkemään asioita eri tavalla.
Itse olen ylpeä siitä, että olen tahtonut ja saanut olla kotona lasteni kanssa. ”
Miten järjestelyt Kelan kanssa hoituu, kun perhevapaavuoroja vaihdellaan ja toinen on vakkariduunissa ja toinen yrittäjä?
”Olihan siinä jotain pientä säätöä. Mutta Kelan chatti ja asiakaspalvelu auttoivat. Pääsääntöisesti kaikki meni hyvin.
Vanhempainvapaa on ansiosidonnaista, ja puolisolla oli noihin aikoihin niin heittelevät tulot, että sain parempaa vanhempainpäivärahaa. Hoitovapailla, kun kotihoidontuki on ollut ainoa tulonlähteeni, puoliso on ollut perheen pääasiallinen elättäjä.”
Mitä vaikutuksia kotiin jäämisellä oli työhön, omalta kannalta ja työpaikan kannalta? Tuliko perhevapaiden aikana fiilis, että tipahtaisit työelämän kelkasta?
”Ei tullut fiilistä, että olisi tipahtanut kelkasta. Olin ehtinyt olla alalla ennen lapsia seitsemän vuotta ja nyt lapsiperheellisenä toiset seitsemän. Enemmänkin oli sellainen olo, että on kiva pitää vähän pidempään vapaata.
Oma työ ei hurjasti muutu; työnkuva pysyy melko samanlaisena. Ainoastaan joidenkin tietojärjestelmien ja koulutuksien sekä kurssien kanssa oma osaaminen laahasi vähän jäljessä. Mutta ne sai nopeasti hoidettua kuntoon, kun palasi töihin. Pidempien vapaiden jälkeen töissä on yleensä mahdollisuus käyttää yksi kokonainen päivä, kun laitetaan ylipäätään ihan vain käyttäjätunnukset ja muut kuntoon.
Työpaikalle ehkä miinuksena tuli se, että itselläni on pitkä kokemus ja paljon erikoiskoulutusta, ja tämä tietotaito jäi tietenkin työyhteisöstä pois. Mutta niinhän se nyt aina menee; kokeneita lähtee ja nuoria tulee tilalle. Sitten pitää vain ymmärtää antaa vastuuta nuorille. ”
Minkälaisia työelämässä(kin) arvostettuja taitoja koti-isyys on antanut tai kehittänyt?
”Kaikkea mahdollista. Koti-isyys on kehittänyt pitkäjänteisyyttä ja mielenhallintaa. Se on opettanut kuuntelua ja kehittänyt herkkyyttä toisten ymmärtämiseen. Arkirutiinien myötä myös täsmällisyys on korostunut.
Lapsen kasvattaminen paljon haastavampaa kuin työelämä. ”
Mitä et osannut odottaa koti-isyydeltä? Mihin et ollut varautunut?
”Perusarjen pyörittäminen yllätti. Onhan se kaikki lasten hoitaminen, kuuntelu, siivoaminen, pukeminen, pyykkäys, ruuanlaitto ja muu välillä tosi haastavaa ja raskasta. Välillä ei olisi jaksanut.
Monesti kuitenkin tajusi, että ne ongelmat olivat pieniä. Että otin pulttia jostain ihan mitättömästä asiasta; sotkusta, pukemisesta tai lasten keskinäisistä riidoista. Silloin piti vain rauhoittaa itsensä. Mitä enemmän käsken ja määrään, sitä enemmän lapset häsäävät. Kun itse rauhoittui, myös lapset rauhoittuivat. ”
Mitkä asiat olivat sellaisia, joista kotiajoissa pidit? Entä mistä et?
”Kyllä minä pääsääntöisesti pidin ihan kaikesta. Huomasin, että kun on lasten kanssa, ymmärtää lapsia paljon paremmin. Oli tosi antoisaa huomata, kun he selkeästi tykkäsivät olla isin kanssa.
Olen aina tykännyt tehdä muksuille ruokaa. Oli hupaisaa seurata kuopuksen ensimmäisiä sormiruokailukokemuksia. Edelleen katsotaan lasten kanssa ruokailuvideoita, joita kuvasin entisen kotimme keittiössä.
Ulkoiltiin lasten kanssa tosi paljon, hengailtiin puistoissa, retkeiltiin lähimetsissä ja -rannoilla ja käytiin uimahallissa. Laatikkopyörällä oli helppo lähteä matkaan ihan vain vaikka katsomaan lehmiä Viikin pelloille. Kesällä käytiin hakemassa torikojusta evääksi marjoja sekä vihanneksia ja pyöräiltiin Kivinokkaan.
Parhaina juttuina noilta ajoilta tulevat mieleen telttailut ja retkeilyt sekä muut reissut – ja tietenkin talvi perheen kanssa Balilla. ”
Oliko vaikeaa löytää aikuisseuraa vanhempainvapaalla? Kaipasitko samassa tilanteessa olevien vanhempien seuraa? Koitko olosi yksinäiseksi?
”Olihan se hiukan yksinäistä välillä. Lähellä ei asunut silloin muita perhevapailla olevia tuttuja, enkä missään vaiheessa kokenut luontevaksi etsiäkään seuraa. Muutama tuttu oli samaan aikaan lasten kanssa kotona, mutta he asuivat niin kaukana, että se tuntui kaikkine siirtymisineen ja syömisjärjestelyineen liian haastavalta.
En tiedä, oliko siinä liikaakin sellaista, että tahtoi selvitä yksin. Olihan minulla tietenkin perheellisiä kavereita, mutta ei siellä hiekkalaatikon reunalla päivisin. Mutta en koe, että se olisi ollut itselleni missään vaiheessa kuitenkaan ongelma. Tähän vaikutti paljolti varmasti myös se, että puoliso teki töitä etenkin vauva-aikaan myös kotoa käsin. Ja myöhemminkin saatoimme käydä esimerkiksi perheenä reissuissa, jotka olivat oikeastaan puolison työmatkoja. ”
Miten sinuun on suhtauduttu tuttavapiirissä ja tuolla kaupungilla perhevapaiden aikana?
”Kyllähän se keräsi huomiota, etenkin naisilta. Muistan, että ihastelevaa kommenttia tuli erityisesti silloin, kun kannoin vauvaa kantoliinassa. Kerran metrossa tuntematon mies huikkasi vain lyhyesti: ”arvostan”.
Suhtautumisesta välittyi fiilis, että ihmiset ihailee ja arvostaa, kun juuri isä on kotona lasten kanssa. Ehkä se kertoo siitä, että ajatusmaailma on jollain tavalla edelleen se, että äidit hoitaa lapsia. ”
Muuttuiko suhde lapsiin jollain tavalla perhevapaiden aikana?
”En tiedä muuttuiko, mutta ainakin pysyi samanlaisena, hyvänä. Ollaan oltu lasten kanssa aina tosi läheisiä, ja suurin syy siihen on pitkät ajat koti-isänä. Olen varma, että suhteemme ei olisi samanlainen, jos olisin ollut molempien kanssa vain kolmeviikkoisen isyysvapaan. En tuntisi lapsiani yhtä perinpohjin kuin nyt. ”
Muuttuiko suhde puolisoon jollain tavalla perhevapaiden aikana? Ymmärsittekö paremmin toinen toisianne?
”Puoliso pystyi keskittymään töihin, työtunteja ei tarvinnut rajata tukien takia ja hän sai levättyäkin, mikä heijastui parisuhteeseen ja koko perheen hyvinvointiin. Omakin jaksaminenkin lisääntyi, kun puoliso voi paremmin.
Ymmärsin, että oli ihan mahdoton yhdistää puolison työpakettia ja pienen vauvan hoitamista. Lastenhoito vie ihan äärettömän paljon aikaa, ja päivät vain kuluvat.
Väsyneistä ajoista huolimatta lapset ovat lähentäneet meitä. Meistä on tullut tiivis tiimi. Meillä on samanlaiset kasvatusajatukset, ja on ollut mieletöntä huomata, minkälaiset pienet ihmiset ovat saaneet meistä alkunsa. Meidän perhearki on ollut pääsääntöisesti mukavaa ja hauskaakin. On ollut antoisaa kasvaa yhdessä perheeksi. ”
Jos äiti nauttii lapsen kanssa kotona olosta ja isää ei se taas houkuttele, pitäisikö silti isälle suoda mahdollisuus?
”Kyllä silti pitäisi käydä vakava keskustelu. Näkisin, että tekee lapsen kasvulle ja kehitykselle hyvää, että hän saa olla kummankin vanhemman kanssa (jos siis sellaiset ovat olemassa) jo ihan pienenä. Lisäksi tekee äidillekin hyvää nähdä, että isäkin kyllä hoitaa osuutensa ja että häneen voi luottaa.
Ja vaikka kotivanhemmuus on antoisaa, jokaisen pitäisi tajuta myös se, miten raskasta kotona oleminen voi silti samalla olla. Silloin jokaisen luulisi tahtovan tehdä kaikkensa, että voi olla osallisena siinä; jakaa sen kaiken puolisonsa kanssa.
Uskallan myös väittää, että jos ei osallistu lapsen kasvatukseen kotivanhempana, tulee katumaan sitä vielä myöhemmin. Sellaista läheistä vanhemman ja lapsen välistä suhdetta, jonka rakentamisen perhevapaat mahdollistavat, ei enää niin vain luoda myöhemmin.
Olen miettinyt, voiko mies oikeasti olla sitä mieltä, että ei tahdo jäädä kotiin lapsensa kanssa, vai onko se parisuhteen toinen osapuoli sitä mieltä, että kotivanhemmuus ei kuulu miehelle? Vai onko taustalla oma kotikasvatus? Tai pelko siitä, että ei osaa? Tuntuu jotenkin käsittämättömältä, että joku ei tahtoisi käyttää mahdollisuutta olla kotona lapsensa tai lastensa kanssa. ”
Olisitko itse jälkikäteen ajatellen tehnyt jotain toisin?
”Olisin ollut esikoisen kanssa pidemmän aikaa kotona. ”
Mitä vinkkejä antaisit muille perheille?
”Pikkulapsiperheiden vanhemmille sanoisin Samuli Putroa lainaten: älkää unohtako toisianne.”
Aivan ihania näkemyksiä myös toiselta, tosi mielenkiintoinen kirjoitus kaikkiaan, kiitos!
Ihana kuulla, että tästä oli iloa! Välitän kiitokset ajatuksiaan jakaneelle puolisolleni 🙂
Mielenkiintoista lukea hänen omia kokemuksia! Meillä mies oli kotona ”vain” sen 6 viikkoa silloin kun palasin molempien (kahden) lapsen vapailta töihin, mutta jo se teki tosi hyvää koko perheelle! Ja hän viihtyi hyvin, kaikki toimi ja sanoi että olisi voinut olla vaikka vuoden (mutta meillä budjetti ei olisi kestänyt kummankaan pidempää hoitovapaa-aikaa). Olen siis myös ehdottomasti tasaisemmin jakautuvien vapaiden puolestapuhuja 🙂
Joo, sitä toisen ”roolia” – sekä kotivanhemman että työssä käyvän vanhemman – oppii ymmärtämään lyhyessäkin ajassa jo ihan eri tavalla, kun paikkoja vaihdetaan.
Meillä lasten isä on nyt jäämässä omalle kuuden viikon pätkälleen kotiin. Esikoinen on osa-aikaisena päiväkodissa ja kuopus kotona. Minulla on keikkatyö, joten luultavasti olen myös aika paljon kotona, mutta toivottavasti myös töissä. Kotipaletin pyörittäminen niin että kaikki arjen askareet saa hoidettua on aikamoinen paletti ja tavallaan haluaisin että mieskin näkisi mitä se oikeasti on. Toisaalta haluaisin jo päästä tekemään vähän töitäkin välillä ja mies saisi enemmän aikaa kuopuksen kanssa. Tämä kun on ollut kovasti äitiin takertuva lapsi pienempänä eikä isän hoiva oikein ole tahtonut hänelle riittää ja kelvata. Nyt he toivottavasti saavat enemmän kahdenkeskistä aikaa.
Minun työni epäsäännöllisyyden ja alan matalan palkan ja asuntolainan takia meillä ei olisi millään varaa siihen että mies jäisi/olisi jäänyt pidemmille vapaille. On tätä asiaa paljon pyöritelty.
Hienoa jos kulttuuri menee enemmän siihen että molemmat vanhemmat jakavat entistä enemmän vastuuta lapsista. Toisaalta olen myös ollut kiitollinen siitä että olen saanut oikeasti olla useampia vuosia pääasiassa kotona. Ennen esikoisen syntymää koin aikamoisen burnoutin ja siitä toipuminen on edelleen kesken. Kelalta ei saanut sairaslomaan mitään tukia, mutta vanhempainvapaalla sai lapsiperheiden tuet (lue pientä katkeruutta tuota jäykkää ja konemaista inhimillisyyden unohtanutta byrokratiaa ihannoivaa systeemiä kohtaan). Olen saanut aikaa työstää asioita ja satunnaisesti työskennelleenä kokeilla oman jaksamiseni rajoja.
Vähän kadehtien luen näitä kirjoituksia siitä miten voi oikeasti niin töiden, talouden kuin koko perheen jaksamisenkin puolesta järjestää asiat niin että vapaat menevät tasaisemmin. Lasten kanssa kotona oleminen on raskasta mutta antoisaa ja ainutlaatuista ja on kiva lukea isän ajatuksia aiheesta 🙂
Minä muistan joskus miehen perhevapaiden aikaan miettineeni, että hänen pitäisi kokea se kaikki marraskuun mudissa ja yöt valvovana. Eikä jossain Balilla tai mun hoitaessa yöimetykset 😀 Mutta näistä keloista pääsi onneksi nopeasti eroon. Mitä lempeämpää perhe-elämä on kaikille, sitä parempi.
Ollaan kyllä tosi onnekkaita, että molemmat ollaan voitu olla lasten kanssa kotona. Että se on ollut taloudellisesti mahdollista. Vanhempainvapaalla puoliso sai ansiosidonnaisena parempaa vanhempainpäivärahaa kuin minä olisin saanut, ja vaikka tein tuon ajan töitä vain sen verran, että pärjättiin, elettiin oikein mukavasti. Puolison hoitovapaiden aikana en sitten ole voinut elellä niin Peppi Pitkätossuna, vaan rahamassin pääasiallisena täyttäjänä vastuu on painanut. Silti koen, kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut: miehen perhevapaat ovat naisen parasta aikaa.
Todella mielenkiintoinen teksti. Hymyilytti ja herätti ajatuksia.
Meillä minä pidin kaikki vanhenpainvapaat, mutta miehen pitkät vapaat työvuorojen välissä mahdollisti hänen läsnäolon ja osallistumisen kotiarkeen. Myös miehen kesälomalla itse tein keikkatyötä, jolloin mies oli kotona lasten kanssa. Jos meillä mies ei olisi ollut vuorotöissä niin olisimme ehdottomasti harkinnut vanhenpainvapaiden jakamista, juuri teidän esimerkistä (meidän kuopus on samanikäinen kuin teidän ja olen seurannut blogia hänen syntymästä asti)
Minusta on upeaa että on olemassa perheitä, joissa molemmat vanhemmat kasvattaa lapsia ja osallistuvat arkeen, vanhemmuus on ennen kaikkea tiimityötä. Kotivanhemmuus on raskasta ja sen tietää vasta kun on ollut kotona lasten kanssa. Mutta on se myös palkitsevaa ja ihanaa aikaa.<3
Niin kiva kuulla, että puolisoni ajatukset herättivät ajatuksia ja hymyilyttivät <3
Ja niin parasta kuulla, että olette miettineet vanhempainvapaiden jakamista juurikin meidän esimerkistä, vau! Miten vuorotyö vaikutti siihen, että lopulta ette päätyneet jakamaan vanhempainvapaita?
Olen kyllä valtavan onnellinen tästä meidän tiimistä, jossa molemmat ovat voineet ja ovat ottaneet vastuunsa laivan kipparoinnista.
Meillä minä menin töihin kun vauva oli 9kk ja mies jäi kotiin. Sitten 1,5v. iässä lapsi aloitti päiväkodin (ja minä olin vuoden osittaisella hoitovapaalle, että saatiin lempeämpi alku). Tämä oltiin sovittu jo ennen lapsen syntymää ja hyvä niin, nimittäin vaikka mulla meinasi pää hajota kotona, niin oli joku alkukantainen ”mun lapsi ei pärjää ilman minua”-olo, kuten miehellä ”miten mä pärjään ja oisi töissä kiireitä”-olo. No, erittäin paljon äidin perään ollut vauva viihtyi ihan erinomaisen hyvin kotona isin kanssa, äiti oli ihan superonnellinen kun pääsi äiti-moodista työmoodiin ja jaksoi sitä myöten paremmin kotonakin, isillä oli ihan tarpeeksi kiirettä pystyyn nousevan vauvan kanssa (ja ylläripylläri, ne työkiireet ei olleetkaan mitenkaan maata kaatavia, työelämä odotti kyllä miehen paluuta ;).
Jälkikäteen en siis voi kuin olla iloinen, että tehtiin suunnitelmat etukäteen. Isän kotiin jäämisestä hyötyi ihan koko perhe, ja oli mahtavaa nähdä kuinka isin ja tytön suhde kehittyi (ja kyllä, ensiaskeleet tapahtui silloin kun äiti oli töissä, mutta ei harmita, koska videomatsku työpäivän aikana oli mahtava juttu). Mies on oman kotonaolonsa jälkeen julistanut kaikille kavereilleen ja töissä kotiinjäämisen ilosanomaa ja ei kyllä ole enää poikkeus omassa kuplassaan, enempi kaveri-isät jotka ei jää kotiin (edes isälle allokoidun vapaan ajaksi) saa kokea nykyään kummastelua ja selitellä miksei. Samaten miehen töissä nuoret saman ikäluokan miehet ihan järjestään jäävät kotiin (pariksi kk-vuodeksi). Huvittavaa kyllä silloin kun mies meni esimiehelle ilmoittamaan kotiinjäämisestään vuonna 2012, oli esimies sanonut (ja aidosti ihmetellyt) että ”voiko niin tehdä”. Maailma muuttuu 🙂
Eri hyvä pointti tuo, että asiasta on hyvä sopia etukäteen. Siis jo ihan muutenkin tietty suunnitemallisuus esimerkiksi taloutta ajatellen on hyvä, mutta just se, että sitten siinä sopimuksessa pysytään. Koska tunnistan sekä noi sun että puolisosi fiilikset:
Molemmat lapset ovat vauva-aikoina – kumpikin omalla tavallaan – olleet tosi tosi kiinni mussa. Ja vaikka meinasi mielenterveys pettää uupumuksen alla ennen puolison ekaa hoitovapaajaksoa, olin silti jossain just tuollaisessa ”lapsi ei pärjää ilman minua (ja minä en ilman lasta)”-kuplassa. Ja sitten taas, kun puolison perhevapaajaksojen jälkeen on ollut mun vuoro olla taas kotona, olen ihan oikeasti jännittänyt, miten ihmeessä osaan ja handlaan – vaikka siis olen näitä tilanteita ennenkin jo ollut se pääasillinen kippari.
”Voiko niin tehdä”. Voi että, onneksi maailma tosiaan muuttuu! Ilmapiiri ja konkreettiset teot jaetun vanhemmuuden puolesta ovat omassakin kuplassa menneet aimo harppauksen eteenpäin ihan vain tässä vajaan 8 vuoden aikana, kun asiat ovat koskettaneet meidän perhettämme.
Kiitos tästä kirjoituksesta! Lähetin sen myös omalle miehelleni luettavaksi, joka jäi kuluvan kuun alusta puoleksi vuodeksi hoitamaan kohta 8kk täyttävää poikaamme. Valitettavasti oma mieheni sai työpaikaltaan vähän vaihtelevampaa palautetta pitkään vanhempainvapaaseensa. Onneksi suurin osa palautteesta oli kuitenkin positiivista ja moni vanhempi mies oli harmitellut miksei itse aikoinaan tehnyt samoin. Surullisen kaukana ollaan kyllä silti tasa-arvosta tämän asian suhteen.
Kiitokset kiitoksista – ja kiva kuulla, että postaus on välitetty luettavaksi myös toiselle koti-isälle 🙂 Asenteissa jaettuja vanhempainvapaita kohtaan on varmasti tekemistä, ja esimerkkiä näyttämällä asenteet toivottavasti siitä muuttuvat – ja käytänteet siinä samassa.
Meillä on viikonpäästä päättymässä miehen 7kk koti-isyyspätkä ja ollaan kyllä tykätty ihan kauheasti! Miehellä on aika samanlaisia kokemuksia kun teillä, esim. että työpaikalta ei ole tullut mitään mutinoita asian järjestämisessä, vaikka kyseessä on vieläpä ns. bisnespainotteinen työpaikka ja siellä aika pienet työryhmät, jolloin miehen poissaolo kyllä näkyy. Koska kun kerran oikeus on, niin oikeus on. Jonkun verran on työkaverit naureskellut miehelle, että joko kaipaat töihin lomalle (ei kaipaa, työ on kuulemma niin paljon stressaavampaa kuin kotiarki). Ja taloudellisesti ollaan pärjätty yllättävän hyvin, vaikka minä en oo ees töissä vaan täyspäiväinen opiskelija! Jälleen kerran kyllä todettiin, että suomessa on kyllä vaan aika hyvät tukijärjestelmät. Toki oon nyt joutunut opintolainaa ottaan (ja asutaan vuokralla opiskelija-asunnossa), mutta on se sen arvoista! Jos joskus vielä sattuiskin kolmas siunaantumaan, niin luulen että laitettais vapaat ainakin 50/50, vaikka se meinaisi pienempiä tuloja. Nytkin me jatketaan tästä eteenpäin silleen että mies on 80% töissä. Mies on nauttinut tosi paljon olostaan kotonaan. Kyllä soisin että useammat rohkeasti kokeilisi! Hyvä kun jaat tämmöstä(kin) tietoutta/kokemusta!
No just tää: kun oikeus on, oikeus on – ihan samalla tavalla kummallakin lapsen vanhemmalla.
Ja niin ihana kuulla, että teilläkin ollaan oltu onnellisia ja tyytyväisiä vanhempainvapaiden jakoon. Suomalainen tukijärjestelmä on kyllä mieletön. Toki sitä pitäisi rukata tasa-arvoisempaan suuntaan korvamerkitsemällä enemmän vapaita isälle, mutta noin muuten on mahtavaa, että lapsen vanhemmilla on mahdollisuus olla verrattain pitkä aika kotona lapsen kanssa jopa ansiosidonnaisella.
Hei meillä ei ainakaan olisi onnistunut että mies olisi pitänyt vanhempain vapaita. Ennen lapsen 1v päivää… Nimittäin imetys. Minulla sellainen työ ettei puhettakaan imetyksestä enää ollenkaan töissä ollessani.
Meillä tosiaan oli imetyksen suhteen siitä kivasti asiat, että tein aika paljon töitä kotoa käsin, jolloin imetys oli helppoa. Mutta suurimman osan ajasta olin kuitenkin kodin ulkopuolisella työhuoneella. Silloin imetin vikana ennen kotoa lähtemistä ja ekana kotiin saapuessani. Samaten pumppu tuli tutuksi, vaikka toinen lapsi ei oikein tuttipullosta välittänytkään. Mutta hörpyttämällä se onnistui. Treffattiin myös puolison ja lapsen / lasten kanssa silloin tällöin lounaalla, jossa samalla sitten imetin.
Molempia lapsia olen imettänyt pitkään, kuopusta 2 vuoden ja 7 kuukauden ikään, vaikka hän olikin siitä ajasta paljon isän kanssa kotona ja sitten toki päiväkodissakin.
Tosi kurjaa, että sinun työsi ei mahdollista imettämistä. Perheen ja työn yhdistämisen helpottaminen on kaikkien etu, ja jos se esimerkiksi on työnantajasta kiinni, imetykselle / pumppaukselle pitäisi kyllä vaatia aikansa työpäivästä. Ainakin nyt lounas ja kahvitauot voi hyödyntää, ne kun ovat lakisääteisiä. Ja sitten tietty vauvan kasvaessa ei asiaa edes tarvitse miettiä, kun hän kyllä pärjää vallan hyvin kiinteillä ja saa tarvitsemansa maidon sitten äidin ollessa kotona. Joku viikko merillä ja viikko maissa -duuni on tietty sitten eri juttu.
Hei vastaanpa tähän että monet teistä ns hyvä osaisista ei ymmärrä…. Mun työ on tehdastyötä. Työ ajat aamuvuoro klo 5.45- 14.00 ja kun on kello kortti niin ei saa myöhästyä minuuttiakaan. Tai puolituntia palkasta pois. Työ vuoroon kuuluu 2 10 min taukoa sekä ns omalla ajalla 15 min tauko siksi työt alkaa 5.45. Iltavuoro klo 14.00 – 22.15 ja samat tauot tietty. Ei siinä imetellä tai pumpata… Hyvä jos kerkeää vessassa käydä ja leivän syödä.
Niin ja miten meillä meni perhevapaat. Meillä 2 lasta. Nyt 4 ja 3v. Olin lasten kanssa 3v putkeen kotona. Miksikö? Koska esikoinen oli keskonen äärimmäisen vaikea vauva vuosi enkä olisi ikinä voinut käydä vuorotöissä … Olisin palanut loppuu heti. Mies piti esikoisesta 2 viikkoa sairausloman mitä sai sairaalasta kun vauva siellä oli. Lisäksi piti 2 viikkoa. Mies on ollut ja on kevyessä päivätyössä. Mies juotui työttömäksi n vuodeksi ja olimme kaikki kotona tällä aikana syntyi kuopus. Täten hänellä jäi pitämättä esikoisen isä kuukaudet ja kuopuksen 2 viikkoa. Isä onneksi pääsi töihin kuopuksen ollessa 3 kk. Sitten menin töihin kuopus 1.5v esikoinen 3v. Ja isä piti kuopuksen 2 kk. Itse otin vielä hoitovapaata vuoden vuosi sitten. Nyt kuopus 3v. Ja miksikä minä otin enkä mies? Yksinkertaisesti siksi että työni on raskasta fyysisesti ja uhkasin palaa loppuun… Nyt olen palannut takaisin töihin ja harkitsen vakavasti 6 h työpäivää… Onneksi mieheni päivävuoron ansiosta lasten hoito päivät ovat lyhyitä. Myöskään en itse ajattele että perhevapaitten malli 6+6+6 olisi hyvä. Toivottavasti ymmärrät pointtini. Hyvää kevään jatkoa.
Ah, kyse ei siis ollut niinkään imettämisestä, vaan työn kuormittavuudesta. Tosi kurja kuulla, että työsi on sellaista, että koet vaarana loppuun palamisen.
Tuon verran tosiaan se työehtosopimuksen määräämä taukoaika yleensä on 8 tunnin päivissä, eli 2 x 10 minuutin kahvitauko ja siihen päälle palkaton ruokatunti, jonka aika sitten määräytyy vähän työpaikan mukaan. Kaikilla aloilla tuota ei tietenkään voida pitää, itsekin olen ollut esimerkiksi ravintolassa töissä, josta ei ole noin vain lähdetty tauoille, vaikka kello olisi näyttänyt mitä, jos kerran sali on täynnä väkeä. Samaten puolisoni tekee sellaista työtä, jossa tauot pidetään työn ohessa, jos siihen mahdollisuus on. Nykyinen työnkuvani onkin kiitollinen, ja voin itse aikatauluttaa pitkälti päiväni ja tauot, jos sellaisia koen tarvitsevani. Mutta imetykseen ne nyt eivät tosiaan sinällään vaikuttaneet, sillä vauva ehti saada tarvitsemansa maidon muulloin kuin työpäivieni aikana.
Itselläni työ on nykyään (ja oli puolison perhevapaiden aikaan) sellaista, että ei ollut minuutista kiinni, koska olen työpöydän ääressä. Pyrin esimerkiksi palaverit ajoittaa vasta yhdeksän jälkeen, ettei sitten jää sellaisestakaan kiinni, ja myöhästyminen on pois ”vain” omasta työajastani. Se on tosiaan valtava onni, joka leppoistaa perhearkea – etenkin kun puolison perhevapaiden aikaan ennen kotoa lähtöä aina imetin. Mutta vaikka tällaiset liukuvat työajat yleistyvät, suurin osa töistä on kuitenkin sellaista, että se edellyttää olemaan töissä minuutilleen. Esimerkiksi kolmivuorotyötä tekevällä puolisollani on tarkat työajat; oli sitten aamu, yö tai viikonloppu.
Suunnitelmasi 6 tunnin työpäivästä kuulostaa tosi hyvältä, etenkin kun väsymyksen huomaa jo ihan tekstistäsi. Jos lyhennetty työviikko on vain teille mahdollista, suosittelen sitä mitä lämpimämmin. Meillä puoliso tekee sitä, ja se on vaikuttanut ihan koko perheen hyvinvointiin. Nyt puoliso ehtii esimerkiksi viikolla tehdä ruokia valmiiksi niitä iltoja ja viikonloppupäiviä varten, kun hän on töissä ja olen lasten kanssa kolmisin kotona.
Miksi et ajattele 6+6+6-mallin olevan hyvä? Se on toki yhteiskunnalle kalliimpi (mutta edut vanhempien tasa-arvoa ja perhevapaiden kulujen jakautumista työnantajien kesken koskien olisivat jättimäiset), mutta perheille siinä on vain valtavasti hyvää.
Meillä tehtiin samalla tavalla ja iskä toi sitten vauvaa välillä ihmeteltäväksi juuri lounas -ja kahvitunneille keskustaan:) Toki vaihto tehtiin kun tyttö oli 5 kk iässä eli ei enää ihan pieni nyytti. Itse tein vain 3 päiväistä työviikkoa ja tuosta yhden etäpäivän mutta hyvin toimi ja kaikki olivat tosi tyytyväisiä tähän:)
Se jäi naurattamaan kun soitin Kelaan että mites nyt kun tällainen tilanne että jaetaan vapaat ja virkailija oli ihan että ’ei sinun tarvitse niitä jakaa saat pitää ihan itse kaiken’:D aidosti siis järkyttynyt ratkaisusta ja kertoo ehkä siitä kuinka yleinen tällainen ratkaisu sitten yleisesti ottaen on:P
Ihanan pehmeästi ja lempeästi olette saaneet yhdistettyä työelämän ja jaetut vanhempainvapaat <3
Mun ystävälle on muuten sanottu ihan samalla tavalla Kelasta, eli siis asiaa selvittäneelle (äiti)ystävälleni oli todettu, että ei sun ole pakko niistä vanhempainvapaista isälle mitään antaa. Hieman olisi virkailijoiden asenteessa siis korjattavaa.