Tovi sitten tallustelimme lasten kanssa Musiikkitaloon täällä Helsingissä, kuten on ollut tapana joku kevät ja syksy kuluneiden vuosien ajan. Esikoisen on ollut Helsingin kaupunginorkesterin kummilapsi syntymästään lähtien, kuten kaikki muutkin vuonna 2012 syntyneet helsinkiläislapset. Mukana toiminnassa on ollut 3400 perhettä, eli puolet koko ikäluokasta.
Kirjoitin kaupunginorkesterin kummilapsiprojektista tarkemmin täällä, yli viisi vuotta sitten. Siinä vaiheessa oli jo siirrytty kamarimusiikkikokoonpanoista ja vauvojen kanssa lattialla pötköttelystä prameampiin tiloihin Musiikkitalolle, harjoitussali Paavoon. Kummilapset kutsuttiin pari kertaa vuodessa kummilapsikonserttiin, ja ohjelmassa oli huomioitu kulloisenkin ikäkauden nyanssit ja herkkyyskaudet.
Vuosien aikana kummilapset ovat päässeet tietenkin kuulemaan sekä näkemään sinfoniaorkesteria, mutta myös soittamaan sekä laulamaan itse ja tapailemaan rytmiä soittimien lisäksi kehoillaan. Mukaan konserttitapahtumiin saivat tulla myös sisarukset, ja kuopus onkin nautiskellut ensimmäisen sinfoniaorkesterikonsertin pariviikkoisena kantoliinan kyydissä tuhisten.
Nyt oli vuorossa seitsemänvuotisen kummilapsiprojektin päätöskonsertti, jossa Helsingin kaupunginorkesteri esiintyi 6–7-vuotialle kummilapsilleen ensi kertaa Musiikkitalon 1700-paikkaisessa konserttisalissa. Salin komeus mykisti aikuisenkin, ja tilan täyttävä musiikki tuntui värähtelynä soluissa asti.
Konsertin lopussa lavalle asteli laulamaan neljä nuorta, ja kun kuulin heidän taustansa, nenänpieltä alkoi kirvellä liikutus. He olivat vuonna 2000 syntyneitä, ensimmäisen Helsingin kaupunginorkesterin kummilapsiprojektin kummilapsia. Heillä oli mukanaan heidän aikainen kummilapsiprojektinalle, Nalle Pus, joka oli nyt lavalla yhdessä esikoisen ikäryhmän kumminallen, Nalle Nappisilmän kanssa.
Voi wää! Nuokin tämän kevään abit ovat joskus olleet pieniä ja täpinöiviä kummilapsia, jotka kurottelevat penkeiltään nähdäkseen paremmin, kyselevät soittimien nimiä ja odottavat erityisesti patarumpujen kuminaa. Eli ajatuksen kääntäen omat lapseni ovat joskus tuollaisia aikuisuuden kynnyksellä seisovia pitkävartisia nuoria. Kreisiä. Wää!
Kummilapsiprojekti on antanut paljon myös meille vanhemmille. En tiedä, olisinko ilman tätä projektia käynyt vieläkään eläessäni kuulemassa sinfoniaorkesterin konserttia. Se ei ole sellaista, mihin itse olisin kasvanut lapsuudessa. Silti ja juuri siksi olen tuntenut erityisen tärkeäksi omassa vanhemmuudessani kokea yhdessä lasten kanssa monipuolisesti erilaista kulttuuria.
Helsingissä se onneksi on helposti mahdollista. Kaupunginorkesterin konserttiinkin toinen lapsistamme kutsuttiin neuvolan kautta vuonna 2011, jo ennen kuin vauva oli vielä edes syntynyt.
Tämä kummilapsitoiminta on ollut aivan mahtava juttu, bongasin tämän odotusaikana ja edelleen tekee mieli hihkua HKO:lle, että aivan mahtavaa ja superia (etenkin isot konsertit musiikkitalossa, ooh). Kyllä tuli itsellekin kyyneleet silmiin kun 19-vuotiaat edelliset kummilapset tuli lavalle. On ollut tämän myötä monesti tarkoitus mennä kuuntelemaan klassista lapsen kanssa, mutta haastavaa kun sekä HKO:n että RSO:n konsertit alkaa niin myöhään (klo 19) ettei ole mitään toivoa mennä lapsen kanssa, joka edelleen menee klo 20 aikaan unten maille. No, ehkä jonain päivinä. Olisi kyllä ihan mahtavaa saada HKO:lta vinkkejä ”helpoiksi” konserteiksi, joista aloittaa lapsen kanssa (itsellä oli opiskelijana HKO:n kausikortti jopa, mutta silti oma klassisen tuntemus ei ole niin hyvällä tasolla, että osaisin tunnistaa mikä olisi hyvä).
Sitä olen kyllä (vähän ihan ministi) harmitellut noissa kummilapsitoiminnan konserteissa on pikkusisaret (vauva- ja taaperoikäisinä) karjumassa musiikin päälle, minusta olisi ollut kiva rajaus, jos etenkin näihin isossa salissa oleviin konsertteihin olisivat päässeet vaan kummilapset. Toki ymmärrän miksi nuoremmat sisarukset on otettu mukaan, jolloin tätä iloa tulee levitettyä isompaan piiriin.
Niin ja erityisen mahtavaa että uusi kummilapsi-ikäluokka pääsee 2020 taas käyntiin (ja käsittääkseni toiminta on laajenemassa muutenkin eri kulttuurin osa-alueille), mikä on aivan supermahtavaa.
Voi kyllä, tämä on ollut ihan kertakaikkisen mahtava juttu! Mekin ollaan nyt katseltu Musiikkitalon sivuilta, mitäs muita konsertteja sinne voisi mennä katsomaan. Siellä voi tapahtumia hakea rajaamalla ne lapsille soveltuviin, mutta vaihtoehtoja on aika vähän. Jotenkin tuntuisi, että etenkin vanhemmat lapset nauttisivat jo muustakin kuin alleviivatusti lapsille tarkoitetusta, mutta musa-amatöörinä en osaa yhtään katsoa, mikä sellaista voisi olla. Olisi tosiaan mahtavaa, jos näitä tärppejä ja ”helppoja” konserttikokemuksia lapsiperheille nostettaisiin esiin enemmän ja paremmin!
Mä itse olen ollut tosi huojentunut siitä, että konserttiin on saanut ottaa sisaruksen mukaan. Puolison iltapainotteinen duuni on aiheuttanut harmillisen usein sen, että vaikka ollaan mielellään käyty kummilapsikonserteissa koko perheenä, ei se ole aikataulullisesti onnistunut. Niinpä olen käynyt kolmistaan lasten kanssa, ja jos se ei olisi ollut mahdollista, olisi etenkin kuopuksen vauva- ja taaperoaikaan mennyt hankalaksi. Ja tietenkin olen myös valtavan onnellinen siitä, että myös kuopus on päässyt mukaan tähän siskonsa avecina.
En tiennytkään, että uusi kummilapsiprojekti alkaa jo ensi vuonna, mahtavaa!
Upeita kokemuksia olette saaneet. Tämä varmasti kannustaa käymään konserteissa ja tuo musiikkiesitykset helpommin lähestyttäviksi, koska musiikkihan kuuluu kaikille. Näin pikkulapsivaiheessa se vain on ainakin itseltäni unohtunut. 🙂
Kyllä, ollaan saatu upeita kokemuksia, ihan koko perhe <3 Ja todellakin ainakin meille tämä on tuonut klassisen musiikin konsertit sekä Musiikkitalon lähemmäksi; en olisi ehkä muuten uskaltanut tai edes tajunnut hakeutua niitä kokemaan.