Kaupallinen yhteistyö: Polarn O. Pyret
Esikoisestani on ensimmäisenä kesänään kuvia, jotka saavat nyt hymähtämään hyväntahtoisesti. Kuvissa minityypillä on niskan suojaava lippahattu, pitkälahkeiset uv-vaatteet, aurinkolasit ja kerros paksua aurinkorasvaa käsissä sekä kasvoissa. Kuvissa, joissa istuimme puistossa puun varjossa, näkyy lisäksi vielä sateenvarjo, jonka olen levittänyt vauvan ylle suojaamaan paahteelta. Semmoisia ne esikoisen äidit kai tapaavat olla, mieluummin vähän yli- kuin alihuolehtivaisia.
Siitä en tiedä, mitä yleensä pruukaa tapahtua, kun perheeseen syntyy lisää lapsia. Mutta sen tiedän, että minä olen kahden lapsen äitinä sellainen, että mukelot vetävät kesäisin nakupelleinä pitkin pellonpientareita – hatut sentään ovat yleensä päässä. UV-vaatteet ovat mukana rannalla ja vesileikeissä, ja silloin tällöin muistan jopa lisätä aurinkovoidetta aamun jälkeen. Mutta sellaisina kokovartaloaurinkosuojattuina kaksilapsisen perheemme mukelot eivät kulje.
Aurinkolasien kanssa olen ollut ihan huithaipeli viime vuodet. Vielä vauva-aikaan koitin skarpata, mutta taaperovaiheessa luovutin. Taapero repi, järsi, taivutteli ja heitteli aurinkolaseja, ja kun pleksit lopulta katosivat, en alkanut hankkia uusia.
Olisi tietenkin pitänyt. Juuri aurinkolasit ovat ne, joiden suojaa tarvitaan Suomessakin jo siinä vaiheessa, kun uikkarikeleihin ja kesän nakupellepäiviin on vielä aikaa. Keväthanget heijastavat aurinkoa, ja itsekin olen herkkäsilmäisenä kulkenut jo usean viikon ajan aurinkoisina päivinä aurinkolasit silmillä. Lasten silmien mykiöt ovat sitä paitsi herkemmät ja suodattavat auringon UV-säteilyä aikuisen silmää heikommin.
Kiitos yhteistyökumppanini Polarn O. Pyretin, nyt meidänkin muksuilla on taas aurinkolasit. PO.P:n aurinkolaseissa on 100 prosenttisesti UV-suojatut linssit, jotka on valmistettu prässäämällä. Linssit ovat myös polarisoidut, mikä tarkoittaa sitä, että linssit estävät vaakapinnoista, eli juurikin vaikkapa lumihangesta, vesilätäköistä, merenpinnasta tai vaikka märästä asfaltista tulevat heijasteet.
Hintaa Polarn O. Pyretin aurinkolaseilla on kolmisenkymppiä, ja näiden nettiputiikissa olevien ”nopeiden” lasien lisäksi myymälöistä löytyy myös tätä meidän muksuilla olevaa aurinkolasimallia. Kokoa on kolmea; baby, pre-school ja school. Paras koko varmistuu tietenkin sovittamalla laseja. Lasien mukana tulee suojapussukka.
Ikä on tehnyt tehtävänsä, ja nelivuotiaskin kulkee plehat päässä muina kuuleina muksuina. Kuolaisten ja järsittyjen aurinkolasien aika on siis perheessämme ohi! Voipa siis olla, että yllätyn vielä joku päivä siitä, että jokainen perheenjäsenemme myös pitää huolta omista aurinkolaseistaan ja siitä, että ne eivät jää pitkin poikin kyliä.
Nyt odotellaan koko sakki sitä, että aurinkolasitarpeen lisäksi kevät tuntuu myös lämpömittarissa. Rakastan lunta ja pohjolan muuttuvia vuodenaikoja, mutta en tahtoisi Helsingissä enää maaliskuun puolivälissä herätä lumiauran kolahduksiin. Tahtoisin jo kaivaa aurinkolasien kavereiksi kaapeista kengät, joiden ei pidä kestää loskaa ja maasta hohkaavaa routaa! Kevät, aurinkolasit ja kepeät kengät kuivalla asfaltilla – oi että, miten valmis olen!
Meillä on esikoisesta itsestään lähtenyt hyvä aurinkolasikulttuuri. Minäkin olen herkkäsilmäinen ja käytän usein pilviselläkin säällä laseja jos aurinko kuultaa pilvien läpi, mutta esikoinen sai oikein itskukohtauksen jos kahdenvanhana joutui ulos ilman aurinkolaseja. Vieläkin usein kuulee auton takapenkiltä että aurinko paistaa silmiin jos lasit ovat jääneet kotiin (hän on kohta viiden).
Ostettiin hänelle ensimmäisen Babyatorssit jo alle vuoden vanhana ja toukokuinen lapsi istui reteästi pulkassa aurinkoisena kevättalven päivänä lasit nenällä. Nuo on kalliita laseja, mutta siitä kivoja että niitä ei saa helpolla väännettyä poikki ja rikki. Kyllä lasit olivat järsityt ja naarmuiset kun nyt nelivuotiaalle päätettiin ostaa lopulta uudet lasit ja kuopus sai omat ihakauudet Babyatorssit ettei tarvitse siskon järsimiä käyttää. Mutta periaatteessa kuitenkin ehjät. Muutaman kerran on linssi tipahtanut, mutta sen on aina saanut napsautettua paikoilleen. Runko ja sangat taas ovat niin joustavat että niitä ei lapsi ole saanut väännettyä tai purtua käyttökelvottomiksi. Tosin estettiinen puoli ei ole enää lähelläkään priimaa. Noihin saa myös kaupanpäälle lasivakuutuksen jos lasit menevät rikki tai katoavat. Kertaakaan ei olla jouduttu hyödyntämään.
Meillä ollaan huonoja rasvaamaan ja minusta tuntuu jotenkin pahalta pukea lapselle pitkähihaisia kun ulkona on helle kun itselläkin on tukala olo pelkässä T-paidassa. Kaikessa muussa on siis meillä skarppaamisen varaa, mutta aurinkolasien suhteen asiat ovat kunnossa 🙂 Tosin kuopus on enemmän lasien riisuja ja heittelijä, mutta kovasti yritämme jatkaa hänen kanssa esikoisen aloittamaan hyvää linjaa.
Tuli muuten mieleen vielä kadonneista laseista että ollaan tilattu netistä nimilappuja joihin on kirjoitettu puhelinnumero ja näitä numerollisia lappuja on laitettu kaikenlaisiin potentiaalisesti liikenteessä hukattaviin tavaroihin, kuten aurinkolaseihin ja tutteihin. Yhdet uimakellukkeet ollaan saatu takaisin näiden tarralappujen ansioista. Tarrafirmoja on paljon, mutta Ikioma nimilappu on ollut meidän mielestä hyvä. Laput pysyvät hyvin pyykissä ja tiskikoneessakin. Myös sukset on nimikoitu näillä ja hyvän pysyy.
Meillä oli lapsilla vauvoina käytössä sellaiset uimalasien näköiset aurinkolasirumilukset, jotka sai niskalenkillä ehkä pysymään paremmin lapsen päässä. Ja sitten taaperoaikoina just Babyhatorssit, joita molemmat käyttivät eli myös paiskoivat ja järsivät, mutta kyllä ne silti kelpasivat eteenpäin, kun ne pieneksi jäätyään myin kirpparilla. Seuraavien lasien merkkiä en edes muista, kun ne sitten jo hävisivät.
Noissa nimilapputarroissa mä olen Tarramonsterin vakiasikas monen vuoden takaa; nimikoidaan niillä kaikki mahdollinen. Paitsi ei sitten aurinolaseja! En tiedä, miksi. Nyt kun mietin, yleensä hankkimani pienet pyöreän muotoiset tarrat taitaisivat olla lopulta silti liian isoja liimattavaksi mihinkään kohtaan aurinkolasia.
Pitkähihaisia UV-vaatteita mäkään en oikein osaa pukea lapsille vaikka puistoon. Mutta uimarannoilla he painelevat sitten menemään niissä, eivätkä uikkareissa. Jää vähemmän rasvattavaa 😀
Mahtava kuulla, että teillä aurinkolaseista ja niiden käytöstä on pitänyt huolta myös esikoinen itse. Toivottavasti kuopuskin siitä pian hokaa, mikä on homman nimi 🙂