Lahiomutsi Pelasta maapallo naiden asioiden avulla -juliste Esikoulu Eskari Herttoniemi Kansallismuseo Kansallisarkisto Luovutustilaisuus Ilmasto Ilmastonmuutos-4836

Esikoiseni eskariryhmä Helsingin Herttoniemestä kävi tänään luovuttamassa Kansallismuseon kokoelmiin tekemänsä julisteen ”Pelasta maapallo näiden asioiden avulla”. Idea teokseen lähti lapsilta itseltään, ja sitä oli tekemässä neljän hengen porukka – esikoiseni mukaan lukien. Ilmastoaiheisiin keskusteluihin on osallistunut koko esikouluryhmä.

Jokunen teistä varmasti muistaakin tuon julisteen Lähiömutsin IG-storiesista, jonne postasin julisteesta kuvan alkuvuodesta. Kansallismuseon amanuenssi Mari Immonen näki julisteen muutaman mutkan kautta ja otti yhteyttä.

Kansallismuseon nykydokumentointihanke koskee tänä vuonna kestävää kehitystä. Dokumentointia on tekemässä useampi museo, ja Kansallismuseon osa-alue on ilmastonmuutos. He siis keräävät arkistoihinsa tänä vuonna ilmastoaiheisia aineistoja; muun muassa esineitä, lehtileikkeitä, valokuvia ja tekemiään haastatteluja. Erityisesti heitä kiinnostavat nuorten ja lasten näkökulmat, sillä hehän ovat niitä, joiden elämää ilmastonmuutos eniten koskettaa. Se tulee hyvin esille tässä 6–7-vuotiaiden tekemässä julisteessa.

Juliste on samalla toivoa antava, mutta myös pysäyttävä. Ei minun lapsuudessani mietitty ilmastoaiheita. Puhuttiin kyllä otsonikerroksesta, mutta lapsen korviin siihen liittyivät vain jotenkin jääkaapit, hiuslakkapullot ja Ylen puoli yhdeksän uutisten puhuvat päät.

Minun lapsuudessani lentomatkailu oli juuri avannut maailman kolkat ihan tavallisille tallaajillekin. Lihan ylivoimaa lautasella ei kyseenalaistettu, ja maitopropagandajulisteet roikkuivat vielä yläasteenkin seinällä. Ostin 90-luvulla Evian-vettä muovipullossa, koska se oli coolia. H&M:n tulo Vaasaan räjäytti tajuntani ja vaatekulutukseni – niin paljon polyesterivaatetta ja niin halvalla!

Roskannut sentään en ole, mutta en myöskään sanonut mitään eräälle tuttavalleni, jolla oli tapana heittää roskat auton ikkunasta ulos ja lohkaista perään vitsi: ”pidä ympäristösi siistinä – aloita autosi sisätiloista.” Jätin lihan pois ruokavaliostani 18-vuotiaana, mutta ajattelin eettisiä syitä, en niinkään ekologisia. Ja yhä edelleen, vuonna 2019, autoton perheemme on vähän kummastus, poikkeus normista, vaikka asumme mahtavien julkisten kulkuyhteyksien varrella Helsingissä. Kuluneen vuoden aikana olen vasta tosissani alkanut suitsia omaa lentomatkustamistani, vaikka olen pitänyt itseäni tiedostavana ihmisenä.

Minä olen kasvanut ajattelemaan ilmastonmuutosta kolmekymppisenä, mutta lapsieni maailmankuvaa se on muokannut jo niinä vuosina, joista heillä ei tule olemaan muistikuvia joskus aikuisuudessaan. Heille ilmastonmuutos on ollut aina vallitseva totuus ja asia, joka vaikuttaa kaikkeen. Heille se ei ole jostain salakavalasti ilmestynyt asia, joka astuu ikävästi omatunnon varpaille, kun herkuttelee juustoilla ja tekisi mieli varata matka Krabille.

Siksi onkin tätä aikaamme kuvaavaa, että lasten tekemässä julisteessa lukee pelasta maapallo näiden asioiden avulla. Siinä ei lue esimerkiksi, että pidä huolta maapallosta näiden asioiden avulla. Eikä edes auta maapalloa näiden asioiden avulla. Ei. Siinä lukee pelasta maapallo.

Lapsetkin ymmärtävät sen, tietoisesti tai tiedostamatta, että maapallo on jo päässyt siihen tilaan, että se pitää pelastaa. Pelkkä huolenpito ei enää riitä.

Kyselin julistetta tehneiltä lapsilta, miten he valitsivat julisteeseen piirtämänsä ja kirjoittamansa pelastustoimet. Kysymys oli selkeästi ihan pöljä. Jokainenhan nämä nyt tietää, sanoi eräs. Minä nyt vain tahdoin tehdä julisteen ja pelastaa maapallon, totesi toinen.

Älä roskaa. Äkä käytä lentokoneita. Älä tapa eläimiä. Älä käytä autoja. Älä syö lihaa.

Nyt juliste luetteloidaan kansallismuseon arkistoihin ja virallinen esinekuvaaja ottaa siitä kuvan. Sen jälkeen juliste talletetaan Kansallisarkistoon, jossa on jo yli puoli miljoonaa esinettä. Juliste voi päätyä näyttelyyn parin vuoden päästä tai vaikka 50 vuoden kuluttua.

Oli aika mikä vain, toivottavasti juliste kuvaa näyttelyssä sitä aikaa, kun aikuiset havahtuivat vihdoin siihen, minkä lapset jo tiesivät: nyt on pakko toimia.

Jaa: