Häitä suunniteltaessa hääpaikan valinta ja varaaminen oli ensimmäinen hoidettava asia. Muu alkoi rakentua juhlatilan ympärille, päivämäärää myöten. Marrashäissä meillä oli aika puolellamme, ja juhlatiloja oli hyvin vapaana kolmen kuukauden varoajallakin.

Tahdoimme pitää häämme Helsingissä, vaikka toki juuriamme ajatellen pohjalaispidot lakeuksilla olisivat olleet mahdolliset nekin. Mutta nämä tutut kotikulmat täällä Helsingissä ovat kuitenkin eniten meitä.

Tahdoimme paikan, jonne voi palkata oman cateringin ja tuoda omat juomat, joten ravintola ei tullut kyseeseen. Marraskuussa myöskään erinäiset ihanat latomaiset juhlapaikat eivät olleet mahdollisia. Arvelimme myös, että juhlatilan pitäisi vetää ainakin sata henkeä. Ja pimeimpään vuodenaikaan juhlissa pitäisi ehdottomasti voida polttaa kynttilöitä.

Luimme erinäisiä kooste-esittelyjä hääjuhlapaikoista ja selailimme juhlapaikkoja Venuusta. Mikään ei oikein tuntunut omalta. Oli liian kolkkoa ja liian fiiniä. Oli liukuhihnajuhlien makua ja täysin fiaskoja keittiötiloja.

Joka selailun päätteeksi päädyimme katsomaan Suomenlinnan erinäisiä juhlatiloja, sillä meren ympäröimä Suomenlinna oli meille pitkään se henkinen koti, josta ennen Herttoniemeen muuttoamme haimme vuokra-asuntoa siinä koskaan onnistumatta. Suomenlinnassa juhlatilat olisi kuitenkin pitänyt tyhjätä vielä saman illan aikana ja jotenkin onnistua vielä ehtimään roinineen viimeiseen lauttaan – tai keksiä joku muu ratkaisu. Kuulosti stressiltä, jota häihimme emme aikoneet sekoittaa. Ja sitä paitsi, vaikka Suokki on ihana, ei se kuitenkaan ole meidän maitamme.

Lopulta päädyimme hakemaan Venuusta myös tiloja, jotka eivät vetäisi 100 henkilöä. Ja niin löysimme täällä omilla mailla Itä-Helsingissä sijaitsevan Villa Furuvikin. Ajattelimme sen olevan ihan liian pieni, mutta ihastuimme sen rantasaunaan niin kovin, että päätimme lähteä avoimien ovien aikaan paikalle. Että tiedettäisiin vähän, mitä on ylipäätään on tarjolla, ja samalla voisimme tsekata rantasaunan vaikkapa tulevaisuuden nelikymppisiä varten.

Villa Furuvik on Laajasalossa, kymmenen kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Täältä meiltä Hertsikasta viiden kilometrin matkan fillaroi reilussa vartissa – ja bussillakin toki pääsee. 1800-luvun lopussa rakennetulle huvilalle noustaan huojuvien kuusien reunustamaa tietä, ja tien vieressä metsässä kulkevat pitkospuut. Pihassa kasvaa omenapuita, ja huvilan puutarha viettää suoraan rantaan, josta nököttää vanhaan verkkovajaan rakennettu sauna, joka on juuri remontoitu. Pihapiiristä avautuvat upeat maisemat Suomenlahdelle.

Itse huvila on enemmän vähän repsallaan oleva huvikumpu kuin pröystäilevä huvila. Ja se sopii juuri meille. Jos joku on käynyt Furuvikissa muutamia vuosia sitten, saattaa yllättyä huvilan uudesta olomuodosta. Uudet omistajat ovat alkaneet remontoida huvilaa entiseen asuunsa, ja he ovat purkaneet kuluneiden vuosikymmenien kerrostumia pois. Ikea-valaisimien tilalle on hankittu kristallikruunut ja yläkerran seitsemänkymmentäluvun alta on kaivettu esiin huvilan vanha taika. Tekemistä riittää vielä, mutta remontointia tehdään hiljalleen ja taloa kuunnellen.

(Kuulemma noiden mustien tuolienkin tilalle on tulossa jotain enemmän Furuvikin näköistä. Tiedoksenne siis, jos tuolirumilukset saavat jonkun muunkin kuin minun bridzilla-mittarin värähtelemään. )

Kun fillaroimme puolison kanssa aurinkoisena elokuun päivänä Furuvikin avoimien ovien päivän jälkeen takaisin kohti Herttoniemeä, tiesimme jo molemmat; se on tässä. Kyllä me jotenkin tilaan mahdutaan, sillä mikään paikka ei voisi olla enemmän meitä.

Juhlat alkoivat siis rakentua juhlapaikan ympärille. Varasimme huvilan meidän käyttöömme lauantaista sunnuntaihin ja rantasaunan erikseen vielä sunnuntaille. Huvilan isäntäväki ja etenkin huvilan pihapiirissä asuva ”pehtoorinna” olivat valtavan ihania ja rentoja kaikissa järjestelyyn liittyvissä asioissa. Sen vain huomaa heti, kun työtään tekee sydämellä.

Saimme lopulta huvilan isoon saliin mahtumaan 75 vierasta, kun pöytiä ja istumajärjestystä oli pyöritellyt paperilla useamman päivän omilla ja lopulta kaasoni aivoilla. Ison salin toinen puoli oli alkuun tyhjänä, sillä samassa tilassa pidettiin alkuun vihkitilaisuutemme. Sitten pöydät vain raijattiin paikoilleen, josta ne sitten paria tuntia myöhemmin taas kannettiin pois tanssilattian tieltä. Kesällä tilaa olisi pystynyt laajentamaan ulos, ja esimerkiksi vihkitilaisuuden olisi voinut pitää vaikka omenapuiden alla.

Huvilan alakerrassa on myös kaksi pienempää salia, joihin olisi voinut laittaa pöytiä, mutta tahdoimme kaikkien olevan läsnä samassa tilassa. Toinen pikkusaleista toimikin varastona ja toiseen katettiin esille tarjoiltavat. Myöhemmin illalla dj rakensi pisteensä salin viereiselle verannalle. Tunnelma oli toki niin sanotusti tiivis, mutta se sopi rentoon juhlafiilikseen.

Huvilan yläkertaan olimme järjestäneet ohjelmaa etenkin lapsille. Villa Furuvikin yläkerrasta löytyy sali, keittiö, kylpyhuone sekä useampi suloinen makuuhuone, joista yhdestä on käynti parvekkeelle. Me sekä kaasot ja bestmanit seuralaisineen yövyimmekin kartanon yläkerrassa.

Sunnuntaina vietimme sitten vielä rentoa brunssia samoissa tiloissa yhdessä paikalle palailevien vieraiden kanssa. Halukkaat saivat käydä ottamassa rantasaunalla löylyt. Moni pulahti myös uimaan marraskuun pakkassäässä höyryävään mereen.

Saunan aikaisemmin aamulla lämmittänyt huvilan isäntäväki oli kirjoittanut saunan peiliin terveisensä, jotka loppuivat näihin sanoihin: ”Suuri kiitos, kun juhlitte meillä. Vanhat huvilat rakastavat suuria rakkaustarinoita.” Sen verran uskon satuihin, että tiedän tämän pitävän paikkansa. On ihanaa, että palanen rakkauttamme on talletettu juurikin Furuvikin hirsiin ja naksuviin nurkkiin.

Kuvat: Jaakko Sorvisto, www.jaakkosorvisto.com

Jaa: