Lahiomutsi Synttarit Ulkona Talvi Pulkkamaki Pulkkamakisynttarit 7 vuotta-1551 kopio

Ihan alkuvuodesta syntyneellä esikoisellamme on ollut muutaman vuoden ajan haaveissa järjestää syntymäpäiväjuhlansa pulkkamäessä. Ajatus lähti siitä, kun syksyllä syntyneen kuopuksen synttäreitä on juhlittu nyt parin vuoden ajan lähimetsässä kaveriporukan kanssa. Fiksu lapsi hoksasi, että tammikuun lapsena hänen synttäreihinsä voisi yhdistää lumen. Siis siinä tapauksessa, että sitä lunta olisi.

Edellisvuonna vielä synttärijuhlien aamuna eläteltiin toivetta ohuesta lumipeitteestä, mutta lopulta juhlat oli siirrettävä sisätiloihin. Mutta tänä vuonna onnisti!  Lunta oli maassa paksu kerros, ja kotikylän pulkkamäessä oli ehditty koittaa ottaa ennätysvauhteja jo parin viikon ajan. Seitsemänvuotias siis sai pulkkamäkisynttärinsä.

Roudasimme juhlat laatikkopyörän kyydissä pulkkamäkeen ja sen viereiseen huvimajaan, joka sekin on pulkkamäen tapaan kaikkien kaupunkilaisten käytössä. Olen aikaisemminkin käyttänyt samaista huvimajaa juhlapaikkana, ja on ihanaa voida tuoda säpinää muuten vähän orpona ja tyhjänä seisovaan huvimajarötisköön.

Levittelimme penkeille vilttejä sekä taljoja pyllyjen alusiksi ja kiinnitimme kattoon talvisen sinisiä hunajakennopalloja ja viirejä. Siinä se, ja juhlatila oli valmiina synttärikemuja varten.

Ruokapuoli vedettiin juhlavaan retkityyliin. Saimme lainata taloyhtiön kaasugrilliä, jolla paistoimme vieraille kasvisnakkeja. Lisäksi suolapalana ruuaksi oli yksinkertaisia eväsleipiä. Jos meillä yleensä on synttärinaposteltavana erilaisia hedelmiä ja marjoja, nyt pakkassäässä saman homman ajoi hienosti kuivahedelmälajitelma. Lisäksi olimme pussittaneet popcorneja pieniin paperipusseihin, ja myös suolakeksit kulkivat ulkosynttäreille helposti.

Makoisena tarjolla oli tietenkin porkkanakakkumuffinseja, joita ilman meillä ei etenkään lasten mielestä juhlia pidetä. Nyt vain värjäsin muffinssien normaalisti kellertävän valkoisen sokeripäällyksen jäätävän siniseksi. Tein myös lusikkakeksejä, joista tuli niin kamalan makeita, että se oli jo sokerihiiristäkin pahaa. Hyvin sen sijaan maistui omenainen bostonkakku, jonka puoliso teki synttärisankarin toiveesta synttärikakuksi täytekakun sijaan.

Ja sitten oli tietenkin jättimäiset termarit kuumaa kaakaota ja kahvia. Niiden lisäksi olisi ollut hyvä, jos tarjolla olisi ollut jotain lämpimämpää janojuomaa, vaikkapa kuumaa mehua. Lumessa peuhatessa kun tuli jano, mutta pakkasessa tarjolla ollut kylmä vesi tai pillimehut eivät oikein maistuneet.

Synttärivieraat toivat kaikki omat pulkkansa, liukurinsa ja Stigansa, mutta varmuudeksi me otimme myös taloyhtiömme yhteisiä pulkkamäkivempeleitä mukaan. Jos yleensä esikoisemme ikäisten synttäreillä eivät enää aikuiset ole mukana, nyt pyysimme juhlijoita ottamaan myös aikuisseuralaisen mukaan. Parikymmentä pulkkailevaa mukulaa, grilli ja kuumaa juomaa sisältävät termarit olisivat muuten menneet turhan jännäksi.

Pakkassäässä leijaili kuuman kaakaon ja grillinakin tuoksu, mikä oli omiaan tuomaan lauantaipäivään talvikarnevaalitunnelmaa. Muksut ja moni aikuisistakin veti mäkeä vauhdilla alas uudestaan ja uudestaan, niin että posket olivat pian punaisina. Sapuskoimaan kokoonnuttiin huvimajaan ja sen ympärille – osa istui Stigojensa päällä reteästi kaakaota ryystäen.

Mahtavaa oli huomata, että ei tosiaan tarvitse olla kesällä syntynyt, että voi viettää synttärinsä ulkona. Ulkona seinät eivät myöskään tule väkimäärän kanssa niin helposti vastaan, ja siivoamisessa pääsee helpolla. Ja vitsit pulkkamäki yhdessä kavereiden kanssa, onhan se nyt ihan parasta talviriemua se.

Muita synttärimeininkejä:

Jaa