No johan oli mammat ja pari muutakin blogityyppiä radalla viime lauantaina, huhheijaa!

Mutta ennen kuin mennään siihen, on kiitettävä edelliseen postaukseen saamistani kommenteista ja viesteistä. Niitä on tullut valtavasti kaikissa somekanavissa, sähköpostitse ja kaupungilla kasvotusten. Kiitos! Valitettavasti en ehdi kaikkiin viesteihin ja kommentteihin millään vastata, mutta jokaisen olen lukenut ajatuksella. Olen liikuttunut ja pyyhkinyt vaivihkaa silmäkulmia metrossa avatessani yhä uusia viestejä ja lukiessani teidän kokemuksia sekä ajatuksia.

Tiesin, etten ole ainut, joka on kurkannut äitiyden ihanuuden ja hykerryttävän onnen lisäksi myös sille mustalle puolelle. Olenhan mä näistä karikoista ennenkin kirjoittanut. Mutta en olisi silti uskonut, että juuri tuo postaus olisi näin tarpeellinen. Muillakin on onni saada jakaa arkensa maailman tärkeimpien ja rakkaimpien tyyppien kanssa, jotka kuitenkin välillä vievät (kaikkiin muihin elämän palasiin yhdistettynä) jaksamisen äärirajoille. Vertaistuen ihanuus on se, että se asettaa oman sisäisen hirviöäidin taas paremmin ruotuun. Vielä tulee aikoja, jolloin niitä epätoivosukelluksia enemmän on hattaran pehmeitä ja suloisia päiviä. Meillä onneksi ollaan jo selkeästi elämän hattaraisemmalla puolella.

Mutta sitten väliin vähän keveämpää asiaa, sellaista skumppapöhinän keveää. Lauantaina kun vietettiin Inspiration Blog Awardseja, mitä varten minäkin lopulta päätin vetää korkkarit jalkaan. Salaisuutena kerrottakoon, että aluksi nihkeilin koko kemuja. Perheellistyttyään saattaa nimittäin käydä niin, että arvostaa enemmän perheen yhteistä lauantaivapaata ja saunavuoroa kuin paljettien kimallusta ja skumppapullojen poksahtelua. Mies kuitenkin usutti, että menet nyt, kun kerrankin pääset. Yleensä kun juhlat ajoittuvat samoihin aikoihin kuin miehen työvuorotkin. Yksi lisäys äidin havaintoihin koti-isyydestä – se mahdollistaa äidin bailaamisen!

Niinpä varasin oman kylän meikkivirtuoosin Jannica Stelanderin, joka tuli meille kotiin ja suti naaman gaalakuntoon sekä kampasi hiukset ojoon – kiitos muru, olet super! Siskon kaapilta lainasin Samujin koltun, jonka päälle kiskoin kirppispitsiheitulan. Korviin laitoin roikkumaan Poola Katarynan killittimet ja jalkoihin vedin kaikkien aikojen parhaat mummobailukorkkarit Clarksilta. Ja sitten vain kaapista pölyinen punkkupullo kainaloon ja hotellietkoille Lauran, Päivin, Emmin ja kaimani Hannen kanssa.

Ja kyllähän sen tiesi, hurjan hauskaa siitä tulee, kun vain lähtee! Mutsi-ihmisten kanssa iltaa viettäessä vatsamakkarat hyllyvät naurusta non-stop ja vertaistuki on niin mustan huumorin värittämää, että ei voi kuin nauraa sillekin – ja eheytyä siinä samalla. Ja kun päästiin Kattilahallille itse gaalahumuun, joukkoon tarttui lisää mahtityyppejä. Kuten esimerkiksi kuvissa näkyvät Iina, Minttu, Esko, Janita, Veera, Arttu, Elisa, Krista ja Eino. Ja kaikki ne muut kymmenet tyypit, jotka eivät tallentuneet violettiusvaisille ja tärähtäneille valokuvaotoksilleni. On häkellyttävää huomata, miten paljon upeita ihmisiä bloggaaminen on tuonut elämääni. Onnekas muikkeli olen, muuta ei voi sanoa!

Vaikka alkuperäinen suunnitelma oli lähteä kotiin Tuhkimon tavoin ennen puoltayötä – olihan seuraavana päivänä pihakirppis – todellisuudessa huomasin huristelevani taksilla kotiin korvasta korvaan ulottuva hymy naamallani vasta kolmen jälkeen. Parhaat juhlat tapahtuvat aina vähän vahingossa.