Kaupallinen yhteistyö: Opetusalan ammattijärjestö OAJ
Sivistys on meidän suomalaisten perusoikeus. Meillä on oppivelvollisuus, ilmainen kirjastolaitos ja pedagoginen varhaiskasvatus. Näin olen tottunut ajattelemaan, mutta nyttemmin on pitänyt korjata ajatustaan muotoon: sivistyksen pitäisi olla meidän suomalaisten perusoikeus.
Tutkimusten mukaan vuosikymmeniä jatkunut suomalaisen koulutustason nousu on kääntynyt laskuun. PISA-tuloksissa näkyy merkkejä siitä, että koulutus ei enää kykene tasoittamaan perhetaustasta – sosioekonomisista ja kulttuurisista syistä – johtuvia eroja entiseen malliin. Sivistystä annosteleva suppilo tuntuu kaventuneen, ja peruskoulun päättää nuoria, jotka eivät osaa edes lukea kunnolla saati ymmärrä lukemaansa. Koulupolku tyssää yläasteeseen, ja matala koulutustaso periytyy sukupolvelta toiselle.
Eihän sen pitäisi mennä niin. Jokainen lapsi ja aikuisuuden kynnyksellä haparoiva nuori ansaitsee hyvät eväät elämäänsä.
Pohdittiin tätä asiaa ja ratkaisuja siihen yhdessä yhteistyökumppanini OAJ:n, eli opetusalan ammattijärjestön jengin kanssa. Kahvin huvetessa palaverihuoneen termarista, opin hämmästyksekseni, että Suomessa varhaiskasvatukseen osallistuminen on Euroopan heikointa. EU-maista vain Kreikan lapset osallistuvat hitusen verran Suomen mukuloita vähemmän varhaiskasvatukseen. Esimerkiksi suomalaisista 5-vuotiasta 22 prosenttia ei ole viikossa tuntiakaan läsnä varhaiskasvatuksessa.
Nurinkuristahan tässä on se, että tutkimusten mukaan laadukas varhaiskasvatus hyödyntää lasta enemmän kuin mikään myöhempi koulutus ja petaa hyvät olosuhteet lapsen kasvulle ja kehitykselle. Siksi vielä nurinkurisempaa on se, että tutkimusten mukaan juuri ne lapset, jotka eivät osallistu varhaiskasvatukseen, hyötyisivät siitä kaikista eniten.
Suomessa lasten pitkään kotihoitoon ohjaa perhevapaajärjestelmä, joka kannustaa tukien muodossa etenkin juuri taloudellisesti heikossa asemassa olevia vanhempia hoitamaan lapset kotona. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen tämän hallituskauden aikana osui pahiten juurikin heikommassa asemassa oleviin perheisiin ja heidän lastensa oikeuteen osallistua varhaiskasvatukseen.
Onneksi meidän esikoisemme sai käydä tutussa päiväkodissa pikkuveljen synnyttyäkin. Lasta ei pitäisi rangaista uudesta perheenjäsenestä, vaan pysyvän ryhmän, opettajan ja ylipäätään varhaiskasvatuksen pitäisi olla jokaisen lapsen perusoikeus. Sillä ei saisi olla mitään merkitystä, onko lapsi perheensä kuopus, esikoinen, ainokainen tai katraan keskimmäisiä. Samaten yhtäläiset mahdollisuudet varhaiskasvatukseen pitäisi olla jokaisella lapsella, vaikka toisen vanhemmat olisivat hyvin toimeentulevia korkeakoulutettuja ja toisen toimeentulotuella eläviä.
Siksi kuuntelin mielenkiinnolla OAJ:n ajatusta siitä, että 3–4-vuotiailla lapsilla pitäisi olla oikeus maksuttomaan osapäiväiseen päiväkodin varhaiskasvatukseen, ja että esikoulu laajenisi kaksivuotiseksi ja velvoittaisi viisivuotiaat osallistumaan esiopetukseen. Näin varhaiskasvatukseen osallistuminen ei jäisi kiinni vanhempien lompakon laihuudesta, ja lasten eriarvoistumista pystyttäisiin tasata heti päiväkodista lähtien. Samalla myös tietä peruskouluun tasattaisiin lempeämmäksi.
Että tämä saataisiin toimimaan, OAJ vaatii leikkausten – jotka pitkässä juoksussa tulevat yhteiskunnalle kalliiksi – sijaan investointeja koulutukseen. Samaten OAJ vaatii, että yliopistojen pitää lisätä opiskelijoiden sisäänottomääriä varhaiskasvatuksen opettajakoulutukseen. Itse lisäisin vaateisiin vielä tsekkauksen varhaiskasvatuksen opettajien palkkaan, jotta varhaiskasvatuksen opiskelijat ja heidän akateeminen tieto-taitonsa myös saataisiin pidettyä alalla. Tästä olenkin kirjoittanut aikaisemmin, esimerkiksi täällä. Eikä tilanne ole sitten sen häävimmin parantunut:
Kuulemani mukaan täällä Itä-Helsingissä on eräs päiväkoti, jossa on kaksi koulutettua varhaiskasvatuksen opettajaa. Päiväkodin muissa ryhmissä opettajien hommia hoitavat lastenhoitajat, jotka tietenkin ovat rautaisia ammattilaisia hekin, mutta eivät koulutettuja opettajia. Ja kun taas lastenhoitajat eivät ehdi hoitaa omia töitään, lapsia hoitavat vaihtuvat tuuraajat, joilla ei välttämättä ole mitään koulutusta tai kokemusta lastenhoitotyöstä – töihin kun pääsee neljän päivän perehdytyksellä.
Tuuraajat ovat varhaiskasvatuksen arjessa kullanarvoisia esimerkiksi, kun joku vakiohenkilökunnannasta sairastuu. Mutta päiväkotien ja eskareiden arki ei saisi pyöriä epäpätevien henkilöiden voimalla. Kaupungille tuuraajia välittävä henkilöstövuokrausfirmakin käyttää palkkauksesta puhuessaan tuuraajista nimenomaan nimitystä epäpätevä lastenhoitaja.
Omassa päiväkodissamme henkilökuntatilanne on kaupungin ja koko maan mittakaavassa hyvä. Mutta muiden päiväkotien ongelma on silti myös minun ja koko Suomen ongelma. Koulutuksessa tasa-arvo ei toteudu, mikäli lapsen varhaiskasvatuksen ja koulutuksen laatu on kiinni siitä, missä päin kaupunkia tai maata sattuu asumaan. Kuten olen kirjoittanut, lähikoulu estää lasten eriarvoistumista, mutta silloin pitää voida luottaa siihen, että jokaisen lapsen lähikouluun – kuten myös päiväkotiin ja eskariin – saadaan päteviä opettajia ja varhaiskasvatuksen ammattilaisia.
Tämä kannattaa pitää mielessä etenkin nyt, eduskuntavaalien alla. Näistä vaaleista on puhuttu monenlaisilla etuliitteillä; ilmastovaalit, sote-vaalit ja maahanmuuttovaalit, noin etunenässä. Mutta kun koulutus on näissäkin asioissa se, joka lopulta ratkaisee. Melkein mitä tahansa yhteiskunnallista ongelmaa miettiessä lopulta koulutus on se, jota tarvitaan ratkaisuksi.
Miettikääpä itse vaikka näitä teemoja; syrjäytyminen, eriarvoistuminen, ilmastonmuutos, arvokas vanhuus, työttömyys, talouden ongelmat, radikalisoituminen, maahanmuutto, ihmisoikeudet, energiapolitiikka, lasten luokkayhteiskunta… Kaikkien näiden käsittelyyn tarvitaan lopulta pohjalle koulutusta. Mitään näistä ei voida ratkaista ilman koulutusta.
Kansainvälisten vertailujen mukaan Suomi on kuitenkin jäänyt jälkeen tutkimukseen, koulutukseen ja innovaatioita luovaan toimintaan panostamisessa. Ja juuri tutkimuksen ja tieteen avulla päästään ratkomaan yhteiskunnan ongelmia ja kehittämään yhteiskuntaa. Kun investoidaan koulutukseen, investoidaan tulevaisuuteen. Tulevaisuuden tekijät, tutkijat, ratkaisijat ja toimijat ovat tällä hetkellä päiväkodeissa kurahousuissaan, esikoulujen aamupiireillä ja koulujen luokkahuoneissa.
Me vanhemmat olemme vastuussa siitä, minkälainen maailma meidän lapsille ja heidän jälkeläisilleen jää. Me olemme osaltamme myös vastuussa siitä, keitä nyt kevään eduskuntavaaleissa äänestetään päättämään yhteisistä asioistamme tulevien vuosien ajaksi. Käytä ääntäsi, ja käytä se sivistyneesti ajattelemalla meidän kaikkien napoja, ei vain sitä omaa.
Asia osuu sen verran lähelle, että on pakko kommentoida. En ole varhaiskasvatuksen opettaja, mutta työskentelen alkuopetuksen erityisopettajana ja kohtaan lapset siis eskarissa ja koulupolkunsa alussa.
Oikeus ilmaiseen esiopetukseen on mahtava juttu ja se tasoittaa hurjasti tietä koulunsa aloittavilla. Esiopetuksen laajentaminen koskemaan myös viisivuotiaita kuulostaa kuitenkin hiukan arveluttavalta. Tällöin on ainakin tosi tarkkaan mietittävä, mitä tämä esiopetus pitäisi sisällään. Alkuopetuksen opettajan näkökulmasta lapsen oleellisia taitoja ovat ryhmässä toimiminen (yleensä yhden aikuisen johdolla…), ohjeiden kuunteleminen, omatoimisuus sekä yhteisten sääntöjen noudattaminen. Koulun alkaessa ei ole juurikaan merkitystä sillä, osaako lapsi kirjaimia tai numeroita – ne opitaan kyllä. Tärkeämpää on se, että em. asiat onnistuvat. Niiden opetteleminen vasta koulussa tekee koulunaloituksesta lapselle haastavaa.
Ehdottoman tärkeää on se, että varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa on töissä riittävän hyvin palkattuja alansa ammattilaisia. Tällöin toimintakin on yleensä oikean suuntaista. Kuten tekstissä totesitkin, eniten varhaiskasvatuksesta hyötyisivät ne lapset, jotka eivät siellä ole. Jos esiopetuksen varhentaminen korjaa tätä tilannetta, on se tietysti tärkeä asia.
Painavaa asia oli tekstisi ja hienoa, että nostat näitäkin asioita esille. Yhteistyö OAJ:n kanssa oli iloinen yllätys.
Vähän samaa pohdin jo kun 2000-luvun alkupuolella valmistuin lastenohjaajaksi ja työskentelin eskarissa avustajana. Siis että näin pieniltä ei tulisi vielä vaatia liikaa. Lukutaito on sellainen joka on tietysti hienoa oppia pienenä ja laskutaidon alkeitahan aletaan harjoitella jo todella pienenä kun pyydetään tuomaan kaksi jotakin tai yksi jotakin ja laskemaan sormia ja varpaita. Kaikki tällainen on tärkeää ja antaa hyviä valmiuksia myöhemmälle iälle, mutta kun olin tuossa pari vuotta takaperin eskarissa jälleen niin oppikirjoissa oli jo tehtäviä jotka sujuivat hyvin vain jos osasi vähintään lukemisen alkeita. Piti esimerkiksi yhdistää sana kuvaan. Eli vähintään alkukirjaimen äänteen tunnistaminen sanasta oli osattava, jotta tehtävästä pystyi suoriutumaan. Olen koko lasten kanssa työskentelyn ajan katsonut vähän kauhulla vaatimusten kasvua. Osa pysyy tosi hyvin kelkassa ja hyötyy, mutta monet joutuvat jo eskarissa ponnistelemaan niin että oppimisessa ei enää ole iloa mukana. Kirjatehtävät eivät ole kivoja ja jos aina viimeinen joka saa tehtävät tehtyä sen jälkeen kun on ensin tehnyt kaikki mahdolliset virheet ja joutunut ponnistelemaan ja kumittamaan useaan kertaan. Minusta esiopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa tärkeintä olisi juurikin noiden mainittujen taitojen lisäksi se että löydettäisiin ja ylläpidettäisiin oppimisen ilo. Luotaisiin vahva pohja sille että oppiminen on kivaa.
Vähän pelottaa että jos eskari venytettäisiin kahden vuoden mittaiseksi niin vaatimustaso viskareilla nousisi myös sen myötä ja osa tipahtaisi kelkasta entistäkin varhemmin.
Varhaiskasvatuksen puolella lapset ovat vielä hyvinkin eri tasoisia keskenään ja minusta pitäisi siellä vielä taitojen opettelussa katsoa enemmän lasta yksilönä kuin tuijottaa ikävuosia ja olettaa tiettyjen asioiden osaamista. Tukea kaikkia siinä missä he tukea tarvitsevat ja kannustaa kokeilemaan ja opettelemaan asioita ilman oletuksia ja tiukkoja aikarajoja. Nuo rajat tulevat kyllä vastaan sitten koulun alussa, mutta siihen asti pitäisi saada olla pieni lapsi jonka tärkein tehtävä on leikkiä ja sitä kautta kehittää sosiaalisia taitojaan.
Komppaan kyllä tätä! Eskarin tarkoituksenahan on valmistaa lapsia koulun työskentelyyn ja juurikin nuo ryhmässä toimimisen, aikuisen ohjeiden noudattamisen ja tietynlaisen omatoimisuuden taidot ovat kongnitiivisia taitoja tärkeämpiä. Esim. oppimishäiriöthän eivät ole este koulun aloittamiselle, mutta tarvittavan muun kypsyyden puuttuminen on. Uskon että näitä opitaan jo ihan tavallisessa varhaiskasvatuksessa ilman mitään pakkoa ja miksei kotihoidossakin. Kirjaimet, numerot, lukeminen ja laskeminen on tarkoituskin oppia vasta koulussa. Itse en ole työssäni huomannut mitään eroa lapsissa sen suhteen kuinka paljon he ovat olleet päiväkodissa, mutta se miten asiat kotona ovat vaikuttaa paljon. Näkisinkin ennemmin että satsattaisiin vanhempien kasvatustehtävän tukemiseen eikä sysättäisi kaikkea vastuuta kasvatuksesta päiväkodeille. Uskon että kotihoidossa voi kasvaa ihan yhtä koulukypsäksi kuin päiväkodissakin.
Maksuttoman esikoulun venyttäminen kahteen vuoteen hakee takaa siis nimen omaan sitä, että näin saataisiin varhaiskasvatuksen pariin ajoissa nekin, jotka siitä eniten hyötyisivät. Kun esiopetuksesta aikoinaan tehtiin velvoittavaa (pakollistahan se ei edelleenkään ole, kuten ei koulukaan), osallistumisprosentti nousi heti selvästi.
OAJ toivottavasti ehtii tänne tarkentamaan omia näkemyksiään, mutta itsekin pidän leikin puolta. Toivoisin esikoulun kaksivuotisenakin antavan lapsille juurikin pehmeän laskun kouluarkeen, myönteisiä kokemuksia omasta osaamisestaan, ryhmätyöskentelyä, sosiaalisia taitoja ja siinä samassa tietenkin mahdollisuuden huomata, mikäli lapsi tarvitsee erityistä tukea.
Ja kyllä, kotona voi kehittyä ihan yhtä kouluvalmiiksi. Itse en ole ollut esikoulussa, enkä edes päiväkodissa, ja silti olin enemmän kuin valmis ala-asteelle. Mutta silti myös omat kokemukseni ovat saaneet valitsemaan lapsilleni perhepäivähoidon sijaan päiväkodin ja pidän ajatusta kaksivuotisesta esikoulusta hyvänä. Tässä ei pidä nyt ajatella vain omaa perhettä ja ehkä naapurin perhettä, vaan koko yhteiskuntaa.
Hyviä pointteja! OAJ tosiaan kannattaa sitä, että 5-vuotiaat pääsisivät nimenomaan maksuttomaan esiopetukseen. Kun esiopetus järjestetään opetussuunnitelman mukaisesti, lapsi oppii monipuolisin tavoin muun muassa matematiikan alkeita ja lukemisen valmiuksia, mutta myös sosiaalisia taitoja, kuten toimimaan ryhmässä, vaalimaan ympäristöä ja suhtautumaan tasavertaisesti muihin ihmisiin.
Kyse ei siis ole siitä, että lapsia tuupattaisiin ”pulpetteihin” oppimaan. Kaksivuotinen esiopetus antaa lapselle aikaa rauhassa kehittää oppimisvalmiuksiaan leikin ja muun tavoitteellisen toiminnan avulla. Samalla oppimisvalmiuksia pystytään tukemaan kaikkien lasten osalta aikaisemmin eikä tukitoimia tarvita niin paljon myöhemmin.
Jos kiinnostaa, niin täältä löytyy lisää pointteja siitä, miksi OAJ pitää esiopetusta parhaana vaihtoehtona 5-vuotiaille: https://www.oaj.fi/ajankohtaista/nakemyksemme/2018/7-kysymysta-5-vuotiaiden-eskarista/
Olenko ainoa, joka käsitti vielä 5 vuotta sitten asian ihan eri tavalla?
Silloin kuulin nämä teesit:
-päiväkoti on täynnä pöpöjä ja korvakierrettä
-päiväkoti on meluisa
-eroahdistus
-kiintymyssuhde
-lapsi nauttii eniten leppoisista kotipäivistä kotiäidin kanssa
-päiväkotipäivän tulisi olla lyhyt, muuten lapsi stressaantuu.
En tarkoita että nyt ajattelisin näin, vaan sitä, että koin huonoa omaatuntoa, kun vein lapsen päiväkotiin. Ja olen nyt vähän hämilläni, kun asia hahmottuukin eri tavalla. Ikään kuin se kotiäitiys olisi ollut parempi (olen varma että ajatuksen takana oli Jari Sinkkonen).
Silti huomaan etten ole vieläkään varma onko varhaiskasvatus tarpeen:
-mun alakoulussa koulumenestyksellä mitattuna parhaat oppilaat oli kotiäitien lapsia.
-Jari Sinkkosenkin lapset on alansa huippuja, vaikka ei ole olleet päiväkodissa.
Kun oma esikoiseni viisi vuotta sitten meni päiväkotiin, tiesin kyllä varsin hyvin varhaiskasvatuksen hyödyt, mutta toki myös nämä kaikki päiväkotipeikot – Jari Sinkkosetkin tuli luettua, vaikkakin jo silloin oli huomattavissa se, että pitäisiköhän muiden alan asiantuntijoiden hieman pemistellä pölyjä näiden käsitysten päältä, kuten sittemmin onkin tehty.
Koen kiintymysvanhemmuuden omakseni, mutta symbioosi pelkästään lapsen ja äidin välillä on tosi nurinkurinen, kun ajattelee, että lapsella on se toinenkin (osallistuva) vanhempi ja että ihminen on kuitenkin laumaeläin, jonka pitäisi toimia lastenhoidossakin laumoissa, ei kahdestaan neljän seinän sisällä.
Ja hemmetti soikoon, ei sen pitäisi olla joko-tai, vaan vanhempana voit ja saat kokea nautintoa myös itsesi toteuttamisesta töissä. Olisin näivettynyt ilman töitä, kuten näivettyisin ilman perhettäni.
No oli miten oli, varmaan näiden monien näkemysten ja erinäisten tutkimusten selvittelyn jälkeen olinkin niin sekopäinen esikoisen aloittaessa päiväkodissa, että lapsi oli päiväkodissa kolme päivää viikossa. Siitäkin huolimatta, että teimme kolmivuorotyötä tekevän puolison kanssa molemmat täyspäiväisesti duunia työnantajillemme, minkä lisäksi tein vielä friikkuna lehtijuttuja sekä kuvausjärjestelyjä. Ja sitten oli tämä blogi. Ei ihme, että puolessa vuodessa olin ajanut itseni niin piippuun, että olin lähellä pipahtamista.
Sen jälkeen onneksi tajuttiin tsekata palettia; vähensin töitä ja päiväkotipäiviä otettiin yksi lisää viikkoon.
Varhaiskasvatuksen tarpeellisuudessa ei oikein voi katsoa vain omaa tai naapurin mukuloita. Minä itsehän en ole käynyt päiväkodissa päivääkään – en ole käynyt edes eskaria. Ja silti olen verrattain hyvin menestynyt koulutielläni ja elämässä ylipäätään. Ja juuri hiljan kirjoitin Tara Westoverista, joka meni koulunpenkille ensimmäisen kerran vasta yliopistossa ja on nyt tohtori. Omatkin terveet lapsemme olisimme varmasti puolison kanssa yhteistyössä (yksin en) saaneet kouluvalmiiksi ilman varhaiskasvatusta – mutta onneksi ei ole tarvinnut, niin valtavan kiitollinen olen kaikesta päiväkodilta saamastamme opetuslisästä (hoidon ja läsnäolon lisäksi)!
Sen sijaan on katsottavat tutkimuksia, joissa on mukana enemmänkin kuin oma lähipiiri. Ja kun tehdään yhteiskunnallisia päätöksiä – ja äänestetään ihmisiä niitä tekemään – pitäisi kyetä ajattelemaan meitä kaikkia, ei vain omaa napaa.
Vanhempien lompakolla ei oikeasti ole mitään tekemistä sen kanssa voiko lapsi osallistua varhaiskasvatukseen vai ei. Ne vähävaraisimmat ovat siellä ihan ilmaiseksi. Tää yhteiskunta kyllä tukee. Eli en ole ihan varma mitä mieltä olen maksuttomasta esiopetuksesta jo 5-vuotiaille. Työssäkäyvillä on kyllä varaa maksaa se vanhempien osuus. Suurimman osan maksaa jo nyt yhteiskunta, veronmaksajat.
No sitten 5-vuotiaiden esiopetus. Ei sen tarvitse tarkoittaa vaatimusten kasvua aiemmin. Mutta miksi nykyinen varhaiskasvatus ei olisi riittävä 5-vuotiaille…
Laadukas varhaiskasvatus on varmasti lapsen etu. Nykyään on tosiaan pulaa koulutetusta henkilökunnasta, mikä aiheuttaa laadun heittelyä paljon.
No tärkeää asiaa ja ilahduttava yhteistyökuvio sinulla.
T. Eskariope
Tätä jäin itsekin miettimään. Varhaiskasvatushan on sitä halvempaa perheelle, mitä ohuempi lompakko on, monille jopa täysin ilmaista, niin kuin allekirjoittaneen lapsille. Vaikka itse olen työelämässä ja mieheni sekä opiskelee, että tekee osa-aikaista työtä. Silti meidän yhteenlasketut tulot jäävät varhaiskasvatuksen maksujen minimitulorajan alle.
Ja vaikka perheessä olisi kotona oleva vanhempi, jokainen lapsi on oikeutettu väh. 20h/vko varhaiskasvatukseen. Osassa kuntia täyteen hoitoaikaankin. Käytännössä se on vähintään 3-4 päivää varhaiskasvatuksessa 5-7 tunnin päivillä, joka takaisi jo monelle lapselle hyödyn varhaiskasvatuksesta.
Toki, jos vanhempi laittaa lapsensa päiväkotiin (alle 3v lapsen) menettää kotihoidontuen ja mahdolliset lisät, ns. Yhteiskunnan tuet heille, joilla muuten tulot ovat pienet.
Joo, nää on monisyisiä juttuja, eikä yhteen postaukseen vain voi jokaista kohtaa avata. Mutta tosiaan, tarkoitin tällä rahan vaikutuksella sitä, että jos tulot ovat pienet, se kotihoidontuki saattaa olla perheelle niin merkittävä, että lapsi pidetään kotihoidossa, vaikka lapselle olisi hyötyä varhaiskasvatuksesta. Selkeä tieto ilmaisesta varhaiskasvatuksesta olisi omiaan ohjaamaan valintoja.
Itse mietin heti myös omassa lähipiirissäni olevia useampilapsisen perheen tilanteita, joissa tulojen mukaan varhaiskasvatus maksaa, mutta silti perheen talous on tiukilla toisen vanhemman ollessa hoitovapaalla. Menot kun ovat esimerkiksi asumisen suhteen kuitenkin sillä tasolla kuin perheen normaalitulotaso on (mihin perustuu juurikin vanhenpainvapaarahan ansiosidonnaisuus – että lapsia uskaltaudutaan toivomaan tulotasosta riippumatta, myös keski- tai hyvätuloisena). Silloin pienimmän lapsen kanssa hoitovapaalla ollessa saattaa se vanhempikin lapsi jäädä kotiin, koska se säästää kuitenkin useamman satasen kuussa.
Mutta OAJ toivottavasti ehtii avata tätä ajatustaan vielä enemmän tänne kommenteihin.
Maksuttoman esikoulun venyttäminen kahteen vuoteen hakee takaa siis nimen omaan sitä, että näin saataisiin varhaiskasvatuksen pariin ajoissa nekin, jotka siitä eniten hyötyisivät. Kun esiopetuksesta aikoinaan tehtiin velvoittavaa, osallistumisprosentti nousi heti selvästi. Noin muuten viskaritoiminta päiväkodissa varmasti riittäisi vallan hyvin, oman mielipiteeni mukaan. Kunhan siis päiväkodin osaamistaso ja resurssit ovat kunnossa. En tiedä, onko kaikilla päiväkodeilla mahdollisuus pitää ryhmissä erikseen viskareille tarkoitettua pienryhmätoimintaa, kuten omassamme.
Jos puhutaan 5-vuotiaiden maksuttomasta varhaiskasvatuksesta, ei kotihoidontuki kyllä ole syy kotiin jäämiseen. Ja monilapsinen perhe, jossa toinen vanhemmista on hoitovapaalla saa maksuhyvitystä tai jopa maksutonta varhaiskasvatusta. Saattaa jopa tulla säästöä kun lapsi syö muualla.
Pidän siis varhaiskasvatusta tärkeänä, mutta kaikille maksutonta en välttämättä kannata. Tai en tiedä mitä siitä ajattelen. Ei sitä rahaa kunnilla taida liikaa olla. Suomessa on oikeasti vanhempien maksama osuus todella pieni. Sitä muualta muuttaneet hämmästelevät usein.
Toisaalta juuri tuo maksun pienuus tekee sen että ihmisillä on varaa laittaa lapsi hoitoon ja mennä vähän pienipalkkaisempaankin työhön. Ei tarvitse miettiä onko parempi toisen vanhemman jäädä kotiin siksi että töihin meno ei taloudellisesti kannata kun päivähoito on niin kallista. Tämä luo tasa-arvoa perheiden välille.
Kyllä, se on hyvä ettei ole kallista. Sitä pohdin onko kaiken oltava ilmaista. On nimittäin kallis systeemi. Ja olen OAJ: n jäsen ja ymmärrän täysin nuo argumentit.
Noista maksuasioista Suvi OAJ:lta laittoi enemmän tuonne alemmas kommentteihin.
Me vanhemmat Suomessa tosiaankin maksamme todella pienen siivun siitä, mitä varhaiskasvatus oikeasti maksaa. Ja tosiaan, lapset saavat opetuksen, hoivan ja huolenpidon lisäksi siihen hintaan vielä jopa kolme ateriaa: aamupalan, luonaan ja välipalan. Me olemme perheen kanssa korkeimmassa maksuluokassa ja silti maksut ovat etenkin _meidän tulotasoomme_ nähden ihan käsittämättömän alhaiset. On tärkeää, että maksut määräytyvät progressiivisesti ja että osalle varhaiskasvatus itsessään ei maksa mitään. Silti ymmärrän hyvin myös OAJ perusteet siitä, miksi varhaiskasvatuksen pitäisi olla ”ilmainen”, kuten peruskoulunkin.
Minäkin ymmärrän, mitä hyötyjä maksuttomuudella haetaan, mutta en sitä, että niitä haetaan tilanteessa, jossa henkilökunta uupuu työtaakan alla eikä varhaiskasvatussuunnitelmaa päästä toteuttamaan, koska lapsiryhmät ovat liian isoja ja henkilökuntaa liian vähän. Minusta tämä ei ole oikea hetki ajaa maksutonta varhaiskasvatusta, vaan rahoille olisi muitakin käyttökohteina varhaiskasvatuksesta. Ja nyt ajattelen nimenomaan jokaisen päiväkodissa olevan lapsen etua (en vain oman lähipiirini) sekä jokaisen päiväkodissa työskentelevän henkilön etua.
Meillä 5v jäi pois päiväkodista, kun jäin pienemmästä kotihoidontuelle. Osapäivähoito olisi ollut reilu 200e/kk ja omat tulot oli kotihoidontuki noin 300e. Miehen palkka plus kotihoidontuki niin juuri ja juuri pärjäsimme. Isomman lapsen hoitomaksu olisi ollut liian suuri summa tuossa tilanteessa. Ja kyllä miehen tulojen perusteella täysi maksu olisi mennyt, mitään hyvitystä siitä ei saa jos toinen on kotihoidontuella.
Tässä postauksessa on painavaa asiaa ja on tosi tärkeää että näitä asioita nostetaan esille. Hyvä teksti, mutta myös ehkä vähän syyllistävän sävyinen kotiin jääviä kohtaan ja varsin opettajakeskeinen myös. Tässä näkyy yksi näkökulma joka puoltaa varhaiskasvatusta, mutta asiaa voi katsoa monelta kantilta. Varhaiskasvatuksen hyödyt ja haitat eivät ole ihan noin yksiselitteisiä eikä tätä asiaa voi pelkästään tilastoilla ja numeroilla mitata.
Minä olen todella vakaasti varhaiskasvatuksen kannattaja, mutta siinä on myös huonot puolensa. Isoimpana lapsien stressi joka johtuu kovasta hälinästä ja isosta määrästä sosiaalisia yhteyksiä yhden päivän aikana. Siksi ajattelisin että mitä pienempi lapsi sitä perustellumpaa on myös jäädä kotiin tai ainakin rajata hoitoaikaa vain muutamaan päivään viikossa ja muutamaan tuntiin päivässä.
Meillä lapsi alkoi selvästi kahden vanhana kaivata kavereita ympärilleen ja siksi hänelle haettiin päivähoitopaikka jo niin varhain, mutta vain 10 päivää kuukaudessa ja puolikkaita päiviä. Kun sain töitä puolisen vuotta myöhemmin niin nostin hoitopäivät 15 kuukaudessa ja niistä tuli täyspitkiä. Joku muu voi hyvin viihtyä kotona vain naapurinlasten/serkkujen/kissojen ja koirien kanssa leikkien 4-5 vanhaksikin. Toki pitkään lapsensa kotona pitävän vanhemman olisi hyvä tiedostaa että kannattaa myös kotona sitten panostaa esimerkiksi kynätyöskentelyyn ja treenailla saksien käyttöä yms. Ja lukea paljon ja käydä leikkipuistoista tms. etsimässä lapselle ikäistään seuraa. Ihan luontevaa monille, mutta ei ehkä itsestäänselvää kaikille. Siitä olen iloinen että eskari on pakollinen. Siellä voidaan bongata jo ennen kuolun alkua jos jollain on erityisvaikeuksia jotka eivät kotona ollessa ehkä tule esille eikä vanhemmilla ehkä ole vertailukohtaa ja kokemusta että edes voisivat huomata että joku ei ehkä olekaan ihan ok.
Minusta on hienoa että meillä on tukisysteemi joka mahdollistaa vanhemmille valinnan eikä väkisin painosta päivähoitoon. Minusta ehkä ennemmin kuin se että velvoitetaan lapset aikaisemmin jo opetuksen piiriin voisi tarjota 4-5V lapsille ilmaiseksi tuon eskarin tuntimäärän varhaiskasvatusta. Mutta ei aleta tehdä siitä yhtään koulumaisempaa vaan pääpaino sosiaalisissa taidoissa ja ryhmässä toimimisessa ja siihen lisäksi sitten muuta pientä ja hyödyllistä/tärkeää.
Yksi mikä ihan varmasti Vaikuttaa lasten oppimiseen on ryhmäkokojen kasvattaminen. Yhdelle lapselle on paljon vähemmän aikuisen huomiota annettavaksi ja lasten stressitaso lisääntyy mitä isompi ryhmä on. Varmasti jopa ne parhaiten suoriutuvat ovat stressaantuneempia, mutta he vain kärsivät siitä huomaamattomammin kuin helposti häiriintyvät ja keskittymisvaikeuksiset lapset. Se voi näkyä esimerkiksi illalla kotona levottomuutena tai kiukutteluna ja väsymisenä tai heikentyneenä vastustuskykynä. Puhumattakaan että jotkut erityistarpeet saattavat jäädä huomaamatta ajoissa kun ei vaan yksinkertaisesti ole aikaa samanlaiseen yksilölliseen toimintaan. Toki hyvä ammattilainen pyrkii tavallisessa tilanteessa (kaikki aikuiset paikalla ja tavanomaisen järjestyksen mukaan etenevä hoitopäivä) kohdistamaan jakamattoman huomionsa edes hetkeksi jokaiseen lapseen päivän aikana, mutta aina se ei vaan ole mahdollista. Onneksi varhaiskasvatuksessa on niin paljon todella motivoituneita ja kekseliäitä ihmisiä jotka ovat onnistuneet kaikesta kurjistamisesta huolimatta pitämään varhaiskasvatuksen laadun hyvänä.
Minä en myöskään mahda mitään sille että minua hiukan jurppii taas (juu, olen sanonut tästä ennekin) tuo opettajien korostaminen (vaikka kiitos kun soit maininnan myös muille alan ammattiryhmille). Jos vaan ehdit niin vilkaise huviksesi lapsi- ja perhetyön perustutkinnon (lastenohjaaja) koulutuksen sisältöjä oph:n linjauksien mukaan http://www.oph.fi/download/162228_lapsi_ja_perhetyon_pt_01082015.pdf ja kannattaa vilkaista myös muita kyseisten opintojen sisällöstä kertovia dokumentteja https://eperusteet.opintopolku.fi/eperusteet-service/api/dokumentit/1919772.
Lastenhoitajan työhön kuuluu vaippojen vaihtaminen, leikkien valvominen, ruokailut, ulkoilut. Eli kaikki perushoito, mutta myös tavoitteellisten tuokioiden suunnittelu ja toteutus ja kaikkien arjen asioiden pedakogisen hyödyn ymmärtäminen ja hyödyntäminen. Käytännön työssä alle eskari-ikäisten ryhmässä jos tupsahtaa sijaiseksi paikalle eikä esitellä titteleiden kautta ihmisiä niin ei pysty suoraan sanomaan kuka on LTO ja kuka lastenhoitaja/päivähoitaja. Toki muutamassa päivässä se tulee selväksi kun LTO:lla on suunnitteluajat ja velvollisuuksia joita lastenhoitajalla ei ole, mutta lapsiryhmässä ollessa ei pysty sanomaan mikä kenenkin titteli on ja kaikki vetävät toimintaa ihan samalla tavalla. Ainakin niissä paikoissa joissa minä olen työskennellyt. Ihan yhtälailla LTO:n työhön kuuluu pukemiset, riisumiset, vessatukset yms. Tai ainakin pitäisi kuulua, mutta kaikki kirjaaminen ja byrokratia vie tänä päivänä vähän liikaa heidän aikaansa. Nuohan ovat ihan mahtavia opetustilanteita joihin saa ympättyä matikkaa, äidinkieltä, ympäristötietoutta… Haluaisinkin tietää miten näet mitkä ovat niitä lastenhoitajan omia töitä joihin hän ei ehdi.
Tuo kaikkien päivähoidon työntekijöiden palkkapussi on sellainen mihin pitäisi oikein kunnolla puuttua. Raskasta ja ihanaa, arvokasta työtä jonka arvo ei näy työstä saatavassa palkkiossa ollenkaan.
Kiva silti että nostat varhaiskasvatusta esille täällä blogissa. Siitä tosi iso peukku.
Kuulostaa hurjalta jos Helsingissä valtaosa sijaisista on kouluttamattomia. Omassa asuinkunnassani sijaisista taitaa valtaosa olla alalle jollakin tavalla koulutettuja ja sijaisvälitysfirman kautta koulutus ja kokemus vaikuttaa suoraan sijaisen palkkapussiin. Minulle tulee esimerkiksi parempi palkka kuin kouluttamattomalle ja koska olen työskennellyt alalla pitkään niin minulla on myös ihan kohtalaiset (alan mittapuulla) kokemuslisät keikkatyössäni. Valtaosa sijaisista täällä taitaa olla eläkkeelle siirtyneitä entisiä kunnan työntekijöitä jotka tekevät satunnaisia keikkoja ja sitten on joitakin minun laillani tänne muuttaneita keikkalaisia jotka joko ovat valinneet keikkatyön tai eivät ole saaneet vakituista paikkaa. Ainakaan silloin kun pari vuotta sitten liityin systeemiin niin välitysfirman infotilaisuudessa missä sijaiset opastettiin uuden systeemin käyttöön ja tehtiin sopparit ei tietääkseni ollut kuin pari joilla ei ole alalta koulutusta ja kokemusta ennestään.
Tuli vähän turhan negatiivinen kommentti. Pahoittelen. Jotenkin vaan takerruin nyt aika paljon asioihin joista olen eri mieltä kuin mitä postaus antoi ymmärtää (ehkä ihan inhimillistä?). Kokonaisuutena tykkäsin tekstistä ja kiitän ja kumarran että pidät tätä keskustelua yllä ja teet yhteistyötä tällaisten tahojen kanssa.
Yhdessä postauksessa pystyy tosiaan käsitellä aihetta suppeasti.
Kuten jokainen vakilukija tietääkin, olen varhaiskasvatuksen puolestapuhuja, vaikka olemmekin itse puolison kanssa hoitaneet lapsia melko paljonkin kotona. Molemmat lapset olivat päiväkodista poissa jopa yhden talven ja siitä syksyyn asti, kun esikoinen oli 4–5-vuotias, eli sitä ikäluokkaa, jota OAJ varhaiskasvatuksen pariin havittelee. Toisaalta hän on aloittanut päiväkotitaipaleensa 1,5-vuotiaana, mutta sitten taas toisaalta ei koskaan, kuten ei nuorempikaan lapsemme, ole ollut täyttä viikkoa päiväkodissa. Olemme myös aina pystyneet kikkailemaan perhevapain, lomasiirroin ja oman liikkumisen mahdollistaman työni avulla monen kuukauden kesälomat lapsille. Jne.
Ja kuten jokainen vakilukija tietääkin, olen pyrkinyt aina julkisestikin kiittämään päiväkotimme ja eskarimme väkeä, joista jokaikinen on meille tärkeämpi kuin he ehkä itsekään osaavat ymmärtää. Toivon voivani sen heille sanoin ja elein osoittaa myös arjessa, jos ei muuta, kiittämällä ihan jokaisena iltapäivänä haun yhteydessä päivästä.
Se on totta, että tekstissäni on viime aikoina noussut enemmän esiin juurikin opettajat, mikä on ollut ihan tarkoituksellistakin. Monet kun eivät edelleenkään tunnu hahmottavan eroa perhepäivähoidon ja varhaiskasvatuksen välillä, ja ryhmissä oleva opettaja on yksi selkein ja helposti ymmärrettävin ero. Silti ihan jokainen päiväkodissa työskentelevä henkilö on kultakimpale; opeista, siivoojiin ja hoitajista keittiöhenkilökuntaan.
Päiväkodin arjessa titteleillä ei koreilla, vaan työtä tehdään yhdessä, tietenkin. Tuntuu silti oudolta, että työpäivän aikana ei tulisi selville, mikä on kenenkin ne spesifimmät vastuualueet. Etenkin jos kyseessä on isompien lasten päiväkotiryhmä. Jos miettii omaa alaani ja vaikka telkkarituotantoa, samaa projektia me ollaan tekemässä ja jokainen tekee tarvittaessa vaikka cateringia, vaikka se ei olekaan omaan työnkuvaan kuuluvaa, mutta kyllähän omien ja muiden työryhmän jäsenten päävastuualueiden kuuluu olla selvät.
Tämä kertomani yksittäinen päiväkotiesimerkki on kuultu (ei kyseisessä) päiväkodissa työskentelevältä henkilöltä. En siis tarkalleen tiedä, miten työt siellä jakautuvat. Mutta kyllähän tuo nyt ihan hullulta kuulostaa päiväjärjestystä sen tarkemmin tietämättä. Tuon päiväkodin lasten vanhempana nostaisin asiasta isosti äläkkää.
Täällä Helsingissäkin tuuraajissa on kaikenlaisella taustalla väkeä – myös eläkkeelle jääneitä ammattilaisia. Mutta jo ylipäätään se, että työntekijävajetta paikataan koko ajan tuuraajilla, on väärin.
Ja kyllä, päiväkotiryhmien kokoa on todellakin syytä tarkastella ja etenkin kiinnittää huomiota siihen, miten osapäiväisesti varhaiskasvatuksessa käyvät lapset (kuten meidän lapsemme) lasketaan virallisissa papereissa desimaaleina, ei kokonaisina lapsina. Kun desimaaleista sitten lasketaan yhteen käyttö- ja täyttöasteet, ryhmäkoot saattavat olla ihan mitä vain.
Ja sitten vielä se, että kyllä, lapsen tukeminen kohti koulutietä ja elämää ylipäätään on luontevaa monelle meistä vanhemmista (eikä se silti sano, etteikö olisi jees saada siihen tukea, kuten ainakin itse omalla kohdallani koen), mutta homma kun on just se, että kaikille se ei sitä ole. Ja se ei ole vain niiden ”joidenkin” ongelma silloin, vaan kaikkien yhteinen.
No siis jos kuvitellaan tavallinen työpäivä vaikka 3-4-vuotiaiden kanssa niin aamulla voi ihan yhtähyvin olla vastassa LTO tai LH ja hän pyyhkii pyllyt, niistää nenät ja pelailee lasten kanssa ennen aamiaista. Aamupalaa saattaa jakaa myös ihan yhtä hyvin kumpi tahansa. Aamupiirin voi vetää LTO tai LH työvuoroista riippuen ja ulos lähdetään yhdessä tai ehkä osa ryhmää jää sisään toisen kanssa ja osa ulos toisen kanssa. Toki tässä kohtaa saattaa tulla ero siitä että joskus LTO:lla on tässä vaiheessa omaa aikaa paperihommille tai palaveri yms. jos muu ryhmä lähtee ulos hoitajien kanssa. Ehkä tässä välissä toimintana on jumppaa? Sen voi vetää kumpi hyvänsä. Tiedän paikkoja joissa esim. juuri jumpat on vetänyt aina LH. Askartelua voi myös hyvin vetää LH, mutta myös LTO. Riisumistilanteessa tarvitaan yleensä kaikki vapaat käsiparit eikä siinä erotella titteleitä kun yksi odottaa lasten kanssa ulkona, yksi on eteisessä ja yksi valvoo vessatilannetta ja jo riisuneita lapsia. Ehkä ennen ruokaa voidaan lukea satua ja sen voi tehdä kumpi hyvänsä. Ruokaa voi jakaa kumpi vaan ja ruokalorut vetää kumpi vaan. Lasten kanssa syödään yhdessä ja jokainen istuu omassa pöydässään pienen lapsijoukon kanssa ja osallistuu pöytäkeskusteluihin. Nukkariin mennään kukin vuorollaan satua lukemaan ja nukuttamaan. Toki tässä on toinen hetki jolloin LTO:lla voi olla omaa työaikaa poissa ryhmästä, jolloin LH hoitaa nukkarin, mutta ei todellakaan aina. Heräämisen jälkeen on varattu lapsille hiljaista puuhaa. Väritystä, piirtelyä, pieniä tehtäviä tai pelejä ja näissäkin se lasten kanssa oleva voi olla kumpi tahansa. Joskus LTO on tässä kohtaa poissa ryhmästä, joskus jos on ollut aamuvuorossa niin on jo lähdössä kotiin.
Sitten on paikkoja joissa aamupäivän toimintatuokioiden ajaksi lapset on jaettu pienryhmiin ja yksi aikuinen on aina yhden ryhmän kanssa. Ulkoilua ja sisällä tapahtuvaa ohjattua toimintaa ja leikkiä vuorotellaan sujuvasti siirtymällä ryhmän kanssa tilasta toiseen. Tällaiset arjen vastuut ja kuka vetää mitäkin hommaa on minun näkemissäni paikoissa (laskin että niitä olisi kuusi kun en laske opiskeluaikaisia harjoitteluja mukaan) jaettu aina enemmän työvuoropohjaisesti että kuka ehtii parhaiten ja luontevimmin mihinkin kuin sen mukaan millainen koulutustausta ihmisillä on. Tuntuisi tosi kummalliselta työskennellä paikassa jossa LTO ei pyyhkisi pyllyjä ja huuhtelisi kurahousuja tai jakaisi ruokaa.
Vai olenko vaan oikeasti ollut ihan hemmetin onnekas kun olen saanut koko työurani aikana vain kerran kohdata LTO:n joka oli sitä mieltä että en saa lukea ja kuitata lasten reissuvihkoviestejä koska hän on se LTO. Muuten aina ollaan tehty yhdessä toista tukien ja kaikki vähän kaikkea vaippojen vaihdosta ja kurahousurumbasta tuokioiden vetämiseen.
Toki eskarissa LTO:n rooli korostuu eri tavalla kun hänellä on vastuu eskarituokioiden suunnittelusta ja vetämisestä ja onhan hänellä muissakin ryhmissä taustalla pedagoginen vastuu toiminnasta, mutta ei se jossain yksittäisessä tavallisessa arkipäivässä välttämättä korostu mitenkään erityisen näyttävästi.
Nämä kuvaukset ovat ihan elävästä elämästä erilaisista lapsiryhmistä joissa olen toiminut.
Mä luulen, että me nähdään tämä asia ihan samalla tavalla, mutta onnistutaan nyt vain ymmärtämään toisiamme väärin. Vaikka en olekaan päiväkodin arkea tietenkään nähnyt lähellekkään yhtä paljon kuin sinä, todellakaan, onnekseni olen saanut olla siinä mukana vilauksen lasten harjoittelujen aikana. Sen soisin jokaiselle vanhemmalle (ja päättäjälle)! Ja tietenkin saan kuulla toiminnasta sekä henkilökunnalta että lapsilta. Omiin pedagogisiin opintoihini (medianomi-opintojeni ohessa opiskelin viestintäkasvatusta amk:ssa + pedagogiset avoimessa yliopistossa) kuului myös lyhyt havainnointijakso päiväkodissa (olisiko ollut pari päivää), mutta siitä on toki jo kymmenen vuotta aikaa.
En tietenkään sano, etteikö lto pyyhkisi pyllyjä tai tekisi muuta jokapäiväistä huolenpitoa. Kuten sanoin päiväkodin arjessa titteleillä ei koreilla, vaan työtä tehdään yhdessä, tietenkin. Spesifimmät vastuualueet ovat kuitenkin toivottavasti kaikille selvät. Voi tosiaan olla, että tämä pedagoginen puoli on nyt itselläni korostunut, kun omat lapset ovat jo sen verran vanhempia, että just vaikka siellä eskarissa erot open ja hoitajien tehtävissä ovat jo hyvin selkeät – vaikka jälleen kerran koko sakki siellä tekee yhdessä tärkeää työtä meidän naperoiden kanssa <3
Mua kiinnostais tietää, että lasketaanko näihin varhaiskasvatukseen osallistuviin vaan ne, jotka käy päiväkodissa. Esimerkiksi meidän asuinalueella on tosi paljon perheitä, joissa lapset halutaan hoitaa kotona mahdollisimman pitkään. Kuitenkin lähes kaikki nämä kotihoidossa olevat 4-5-vuotiaat käy joko kaupungin tai seurakunnan kerhoissa. Ainakin täällä kerhoissa on aivan huiput ja ammattitaitoiset ohjaajat ja toiminta on monipuolista. Siksi tuntuu välillä hullulta, että nämä kaikki lapset pitäisi nyt kiireesti saada pois kotihoidosta sinne päiväkotiin saamaan laadukasta varhaiskasvatusta, kun sitä samaa varhaiskasvatusta saa myös niistä kerhoista.
Kerhoja, avoimia päiväkoteja yms. ei lasketa mukaan, vaikka ne ovat varhaiskasvatusta. Tämä vääristää tilastoja suuresti, ja OAJ käyttää sitä politikointiinsa. Tuo Hannen linkkaama ”Varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta vuosille 2017–2030” pohtii sitä, kuinka taloudellisella ohjauksella lapset saataisiin päivähoidon piiriin 2-vuotiaina ja vanhemmat (yl. äidit) töihin ja näiden kustannusvaikutuksia. Raportti ei suinkaan ole päivähoidon hehkutusta, vaan siinä kerrotaan myös sen kielteisistä vaikutuksista lapsiin, esim. stressistä. Lopullisena kantana vaikuttaa olevan, että kansainvälisiä tutkimustuloksia on joka suunaan, mutta _laadukas_ varhaiskasvatus ei yleensä ole haitallista yli 3-vuotiaille. Lisäksi siinä tuodaan esille myös korkeasti koulutettujen kotiäitiyden myönteinen vaikutus lapsiinsa. Kotihoidon valitsemisen syinä ovat muun muassa se, että vanhemmat epäilevät päivähoidon laadukkuutta, eivät saa lapsia haluamaansa hoitopaikkaan sekä päivähoidon ja työn yhdistämisen hankaluus. Raportissa pohditaan kotihoidontuen merkitystä, mutta todetaan, että sen poistuminen monessa perheessä korvautuisi toimeentulotuella.
Itse en ymmärrä, mitä lisäarvoa 5-vuotiaiden pakollisella esiopetukella olisi. Jo nyt moni ekaluokkalainen pettyy ja turhautuu, kun innolla odotettu ekaluokka onkin liioitellen sanottuna eskan kertausta. Varhaiskasvatuksen työntekijät tekevät tärkeää työtä, mutta ei sen arvostusta lisätä varhaiskasvatuksen pakollisuudella. Eikä varhaiskasvatuksen laadun tae ole se, että sitä annetaan juuri päiväkodeissa. Vanhemmat toivovat laadukasta varhaiskasvatusta pienissä ryhmissä terveissä rakennuksissa läheltä kotia, työpaikkoja sekä toimia työn ja perhe-elämän yhdistämisen helpottamiseksi. Sekä vapautta itse valita, missä lapsensa hoidetaan ja varhaiskasvatetaan.
Tää kerho vs. päiväkoti on myös valitettavasti vähän sellainen ”suo siellä, vetelä täällä” -asia.
Laadukas kerhotoiminta 3×viikossa 3-4h kerrallaan varmasti riittää tuomaan lapselle varhaiskasvatuksen hyödyt ilman päiväkodin miinuspuolia.
Mutta – kun maan tapa on vähän sellainen, että päiväkotohoitoa pidetään ainoana oikeana (ei tässä 5-vuotiaiden maksuttomassa varhaiskasvatuksessakaan käsittääkseni ole puhuttu muusta kuin päiväkodeista varhaiskasvattajana) – ei kunnilla ole intressiä kehittää kerhotoimintaa. Ja kun ei ole sitä kerhotoimintaa, tai se on hajanaista, varhaiskasvatus haetaan sieltä täysistä päiväkotiryhmistä.
Vaikka varmasti niin lasten kuin kunnankin etu pitkässä juoksussa olisi monipuolisempi varhaiskasvatus perheiden valitsemalla tavalla.
Mielestäni pitäisi siis ajatella koko varhaiskasvatus uusiksi, mutta mikä kunta sen sitten uskaltaisi tehdä?
Kerhoista minulla on vähemmän kokemusta, mutta tässä pari pointtia sen perusteella missä uskossa olen. korjatkaa jos olen väärässä.
Yleensä kerhot ovat vain n. kerran viikossa, joten kerhossa tapahtuva kasvatus on paljon hajanaisempaa kuin päiväkodissa. Intensiiviset projektit jonkun aiheen ympärillä tai tiivis tietyn lapsen kehitystä tukeva toiminta ovat käytännössä mahdottomuus jos lasta näkee niin harvoin ja vain 2-3 tuntia kerralla. Lisäksi käsittääkseni kerhotoiminta on paljon vähemmän tavoitteellista kuin päivähoidossa tapahtuva varhaiskasvatus. Kerhoilla ei ole samanlaisia tavoitteita eikä käsittääkseni kaikkien kerhon vetäjien tarvitse olla pedagogisesti koulutettuja. Ainakin joissain kerhoissa käsittääkseni tietoa lasten kehityksestä ei käytetä lapsen kasvun tukemiseen vaan lähtökohta on pikemminkin siinä että suunnitellaan millaisista askarteluista tai leikeistä tietyn ikäinen suoriutuu. Ei suunnitella ohjelmaa sen mukaan mitä ryhmä ehkä tarvitsee vaan sen mukaan mistä se selviytyy. Vaikka tehtäisiinkin ihan samoja juttuja kuin päivähoidon puolella niin ajatellaanko kerhoissa samalla tavalla sitä että nämä lapset tarvitsevat nyt treeniä tässä asiassa joten tehdäänpäs tänään tällaisia juttuja jotka tukevat sen oppimista. Osataanko siellä hyödyntää lasten herkkyyskausia ja pysyä mukana lasten kulloisissakin mielenkiinnonkohteissa ja muokata toimintaa lapsilähtöisesti? Ja onko se edes samassa mittakaavassa mahdollista kuin päivähoidossa?
Tästä huolimatta kerhotoiminta ihan varmasti tarjoaa oppia ryhmässä toimimisesta ja sosiaalisissa taidoissa, jotka ovat todella tärkeä osa varhaiskasvatusta, mutta minäkään en laskisi kerhoja virallisesti varhaiskasvatukseen mukaan, koska niiden sisältöjä ja tavoitteita ja niiden toteutumista ei samalla tavalla valvota ja säädellä kuin päivähoidon puolella.
Pakko minunkin kommentoida:)
Itse työskentelen lto:na pienessä yksityisessä ihanassa pk:ssa Helsingissä ja olen harjoitteluissa nähnyt aikanaan monia eri taloja ja toimintatapoja.
Omia lapsiani (3 kpl) päätin kuitenkin hoitaa kotona 8 vuotta, eli 2 vanhinta eivät ole olleet päivääkään päiväkodissa ja nuorin aloitti 3 vuotiaana. Miksi?
Meidän asuinalueella kotihoito on suosittua ja kerhotoimintaa järjestetään paljon ja monena päivänä viikossa. Omat isommat lapseni kävivät ihanissa kerhoissa 3krt/ viikossa, ja niitä vetivät kokeneet ja koulutetut lto:t 3h/pv, eli he kävivät kodin ulkopuolella ohjatun toiminnan parissa 9h/vko, mikä oli mielestäni täysin riittävä määrä!
Useissa perheissä kaikki isosisaruksetkin ovat(olivat silloin) kotona, eli puistoissa, perhekahviloissa, kerhoissa jne on riittänyt aina samanikäistä seuraa.
Minä olen varma, että omat lapseni eivät ole jääneet paitsi mistään, sillä tiedän pitkällä työkokemuksellani millaista päiväkodissa on. Valitettavasti lapset ovat siellä vain ”pisaroita lätäkössä” kun muutamat haastavat lapset vievät kaiken huomion ja muut menevät siinä siivellä:( ja vaikka henkilökunnassa olisikin ihania ja empaattisia aikuisia (mikä ei läheskään aina ole itsestäänselvää), ei sitä voi mitenkään verrata siihen tunnekasvatukseen, mitä lapsi voi kotona saada omalta rakastavalta vanhemmalta.
Kotona lapset saavat nauttia kiireettömyydestä, rauhallisuudesta ja pitkäkestoisista leikeistä, kokea sisaruksina yhteenkasvamisen ja olla vapaana stressistä, riippuen toki kotioloista. Kotihoito on mielestäni täysin nykyvasun mukaista toimintaa, kun voidaan vapaammin tehdä sitä mikä lasta/lapsia kiinnostaa ja lähteä vapaasti pienille retkille vaikka hetken mielijohteesta.
Omien lasteni ja rakkaiden naapuriperheiden kanssa ollaan vietetty kesäisin järvenrantapäiviä viikkotolkulla eväät mukana ja vauvat kärryissä nukkuen. Vieläkin lapset muistelevat lämmöllä pitkiä ja verkkaisia kotivuosia.
Omat lapseni osasivat jokainen lukea ja kirjoittaa ennen eskariin menoa ilman, että niitä olisi mitenkään erityisesti treenattu. Viikoittain luettiin kyllä lasten kanssa kirjoja, askarreltiin, leivottiin ja kokkailtiin yhdessä.
Minä liputan vahvasti kotihoidon puolesta, olettaen että vanhemmalla on edes perusmaalaisjärkeä kasvatuksesta ja aitoa halua viettää itse aikaa omien lastensa kanssa. Ne olivat itsellekikin elämäni parhaat 8 vuotta!
Tuntuu hassulta, että kotihoitoa kuulee niin usein mollattavan.
<3
Kiitos vastauksesta 🙂 Joko on niin että kerhotoiminta on kehittynyt ihan hurjasti sitten omien opiskeluaikojen kun tein harjoitteluja myös kerhojen puolella taikka alueelliset erot ovat suuret. Jos joku osaa heittää kokemuspohjaisia arvauksia kummasta mahtaa olla kyse vaiko kenties molemmista niin olisi kiva kuulla 🙂 Sekä myös se että onko myös seurakunnan tai MLL:n kerhoissa tämä tilanne. Ne kun ovat monin paikoin ainoita kerhojen järjestäjiä.
Kuten kirjoitinkin johonkin aikaisempaan kommenttiin niin olen myös sitä mieltä että kotihoito on ihan varmasti joissain tapauksissa hyvin perusteltua ihan siinä missä päivähoidon varhaiskasvatuskin joissain tapauksissa. Kummassakin on kiistattomia etuja ja ihan perhe ja tilanne varmasti ratkaisee sen mikä on kenellekin oikea ratkaisu.
Tuo kertomasi kerhomalli on varmasti ihan riittävä monille lapsille ja se ihan varmasti voidaan lukea varhaiskasvatukseksi ainakin lasten kannalta (mikä onkin tärkeintä). Virallisesti myös jos on jonkun virallisen tahon valvonnan alla että toiminta on VASU:n mukaista. Enkä nyt sano että se jos kerhoa ei voida virallisesti katsoa varhaiskasvatukseksi tekisi siitä yhtään huonompaa, mutta minusta sitä ei silloin voida käyttää tilastoissa (joilla mittaaminen on aika yksioikoinen tapa tarkastella tarkastella varhaiskasvatusta).
Kerhoa on isommilla jopa 3 kertaa viikossa. Ja ainakin meidän kaupungin kerhossa kasvattajat ovat koulutukseltaan lastentarhanopettaja ja lastenhoitaja, uskon, että ihan yhtä tavoitteellista se on kuin pk-toimintakin. Seurakunnan kerhot ovat sitten erikseen, mutta kyllä niissäkin on koulutettuja hoitajia ja käsittääkseni seurakuntakin on täällä alkanut puhua varhaiskasvatuksesta.
Tiedän että seurakunnallakin on koulutettua henkilökuntaa kerhoissa kun omakin koulutukseni pätevöittää siihen, mutta mietin vaan että kuinka sillä puolen tuota koulutuksen tuomaa tietoa lopulta hyödynnetään. Tosi kiva jos käsitykseni on väärä ja jopa seurakunnissa toimintaa suunniteltaessa ja huomioidaan lapset nimenomaan yksilöinä varhaiskasvatuksen ja juuri sen tietyn lapsen kehitystä tukevan toimminnan kautta.
Piti nyt oikein katsoa oman kunnan kerhotarjonta. Kunta ei tarjoa alle kouluikäisille kerhoja, mutta seurakunnan kerhoja on kahdesti viikossa päätaajamissa ja kerran viikossa syrjemmällä.
MLL:n kerhotarjonta oli myös enemmän joko perheille tai kouluikäisille.
Tilanne oli siis parempi kuin mitä olen luullut 🙂 Toki näin uskonnottomalle perheelle täällä ei käytännössä ole mitään.
Itselläni ei ole kerhotoiminnasta kokemusta kuin omasta lapsuudestani, ja vaikka lapsen muistot ovat tietnekin lapsen muistoja, ei sitä kyllä mitenkään voinut kutsua tavoitteelliseksi varhaiskasvatukseksi ainakaan silloin. Tuskin sellainen oli tarkoituskaan.
Olin yllättynyt kuullessani, että kerhoissakin työskentelee lastentarhanopettajia. Mitä nyt googlailin, näyttäisi kuitenkin siltä, että käytännöt ovat hyvin monenkirjavia eri puolilla maata. Kysyin asiaa myös varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskelevalta tuttavaltani, eikä yliopistossa ollut tullut tähän mennessä opiskelujen aikana (2 vuotta) vastaan kertaakaan mainintaa mahdollisuudesta työskennellä kerhoissa opena.
No oli miten oli, Anna tuossa jo hyvin kirjoitti, miksi minunkin mielestäni on perusteltua, että avoimia päiväkoteja, puistotoimintaa ja kerhoja ei lasketa varhaiskasvatukseen. Eikä se poista sitä, etteikö nämäkin toiminnat ammattitaitoisella henkilökunnalla ja resursseilla pyöriessään olisi ihan timanttista.
Itse olemme saaneet kokemusta avoimesta puistotoiminnasta, ja vuosien saatossa työntekijät lähipuistoissa ovat tulleet tutuiksi. He tekevät niin upeaa duunia ja niin täydellä sydämellä, että ihan itkettää. Olen ihan tavattoman onnellinen, että puistoissa on ohjattua toimintaa myös kesäisin – ja hyvänen aika, täällä Helsingissä jopa puistoruokailua!
Ja kyllä, kaikista asioista löytyy puolensa, niin myös päiväkodeissa – kuten tässä postauksessakin tuo yhden päiväkodin kurja tilanne kertoo. Koulutukseen ja varhaiskasvatukseen tarvitaan lisää resursseja, se on varma.
Se on myös sanottava, että eihän lapsen varhaiskasvatus tarkoita sitä, että lapsi ei viettäisi lainkaan aikaa vanhempiensa kanssa. Lapsi voi kyllä ihan saada molemmat, varhaiskasvatuksen ja vanhempansa 🙂 Meillä lapset myös muistelevat ihania kesiä ja vaikkapa talvea tropiikissa, kun ollaan voitu olla yhdessä vapailla useampi kuukausi (kiitos kikkailun perhevapaiden, lomien ja oman mukana kulkevan työni), mutta ihan yhtä lailla he muistelevat yhdessä päiväkodin tärkeiden tyyppien ja pk-kavereiden kanssa kokemiaan asioita.
Pitää myös muistaa, että kaikilla perheillä ei mene yhtä hyvin. Toisilla menee ihan tosi tosi kehnosti. Tänään just uutisoitiin siitä, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan Suomessa tehtiin vuonna 2017 lähes 140 000 lastensuojeluilmoitusta. Kodin ulkopuolelle sijoitettiin kiireellisesti yli 4 000 lasta. Eli yksitoista lasta päivässä. Ja vaikka sijoituksen tarvetta ei olisikaan, varhaiskasvatus tai koulu voi olla se ainut pelastusrengas – niin vanhemmalle kuin lapselle.
Siksi pitäisi kyetä ajattelemaan koko yhteiskunnan lapsia, ei vain omaa kuplaa. Toki minun on helppo sanoa se täällä Herttoniemessä, jossa varhaiskasvatuksessa työskentelee ammattitaitoista väkeä ja päiväkodin pihalla vipeltää menemään jengiä kaikenlaisista taustoista ja monenkirjavilla lähtökohdilla. Hankalampaa olisi miettiä kaikkien etua oman perheen edun sijaan, jos perheen lähipäiväkoti olisi vaikkapa selllainen, jossa valtaosa lapsista kaipaa ihan jo kielellistä tukea, ja lapset, jotka eivät tarvitse eritystukea, jäävät tietenkin vähemmälle huomiolle. Vaikka minulla ei ole tarjota ratkaisua tähän, on selvää, että tällaisia ”ongelmapäiväkoteja” ei saisi syntyä, vaan että jokaisessa päiväkodissa olisi hyvä olla lapsia kaikenlaisista lähtökohdista.
Jep, laadukkaasta varhaiskasvatuksesta varmasti on hyötyä lapselle. Ongelma on siinä, että niin kauan kun päiväkodeissa ryhmäkoot on liian isoja, henkilökuntaa liian vähän, henkilökunta vaihtuu tiuhaan tahtiin, ei varhaiskasvatus ole kovin hääppöistä. Ennen kuin yritetään saada lisää lapsia varhaiskasvatuksen piiriin, pitäisi hoitaa perusasiat kuntoon. Ja siinä riittääkin hoitamista. Sitä ennen en olisi huolissani jos joku pikkulapsi ihmettelee maailmaa kotona yhdessä äidin tai isin kanssa.
Kaikille lapsille ei ole rangaistus jäädä kotiin, kun pikkusisarus syntyy, päinvastoin.
Kyllä, varhaiskasvatus ja koulutus tarvitsee lisää resursseja, se on selvä. Ne rahat ovat satsaus sekä lasten että nuorten tulevaisuuteen, mutta myös koko yhteiskunnan tulevaisuuteen.
Kaikille lapsille paikan menetys tutussa päiväkotiryhmässä ja rutiinien heitto täysin uusiksi ei varmasti ole rangaistus pikkusisaruksen syntyessä. Mutta yhteiskunnallisia päätöksiä tehtäessä pitää miettiä kokonaisuutta, ei yksittäisiä esimerkkejä. Se on hemmetin hankalaa, mutta onneksi laajalla otannalla tehtävät tutkimukset ovat apuna tässä. Jos ajatellaan yksittäistä esimerkkiä, ei subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen olisi edes aikoinaan koskenut meitä, kun lapsi kävi päivähoidossa kolme päivää viikossa, ei täyttä päivää. Mutta se on koskenut ja koskee monia sellaisia perheitä, joissa tarve kokoaikaiselle hoidolle on perusteltua, vaikka vanhempi syystä tai toisesta ei olekaan työelämässä.
Kommentoisin tuohon kerhoiluun omasta kokemuksestani sen verran, että ainakin Helsingissä kaupungin tarjoamaa kerhotoimintaa on yleisesti kolmena päivänä viikossa. Oma lapseni on käynyt 3-vuotiaasta alkaen kaupungin päiväkodin järjestämässä metsäkerhossa 3h/kolmena päivänä viikossa ja olen kokenut tämän todella riittäväksi määräksi. Todella tärkeää on myös se, että vanhempi tuntee oman lapsensa ja tekee sen pohjalta omat ratkaisunsa päiväkodin tarpeellisuudesta. Lapseni on introvertti ja nauttii kovasti myös omista leikeistään eikä hän kaipaa 8h päivässä sosiaalisia virikkeitä ympärilleen. Itse koen suurena rikkautena ja lahjana, että saan nähdä lapsiani paljon päivittäin ja voin seurata sisarussuhteen kehittymistä kahden lapseni välillä. Kukin tekee omat ratkaisunsa, mutta nykyinen ilmapiiri tuntuu olevan se, että lapsi menee lopullisesti pilalle jos hän ei viimeistään 2-vuotiaana pääse laadukkaan varhaiskasvatuksen piiriin. Tämä on mielestäni jotenkin käsittämätöntä ja tekee omasta kasvatustyöstäni täysin vähäpätöistä yhteiskunnan silmissä, kun arvostus kotihoitoa kohtaan tuntuu olevan tällä hetkellä pyöreä nolla.
Metsäkerho kuulostaa retkeilyä rakastavan mutsin korvaan ihanalta!
Haluaisin muistuttaa, että varhaiskasvatus ei tarkoita sitä, että on pakko olla päiväkodissa kaksivuotiaasta lähtien 9 tuntia viitenä päivänä viikossa. Joillakin ei toki ole vaihtoehtoa, jos on esimerkiksi yh ja pienipalkkaisella alalla. Mä olen täällä blogissakin monesti nostanut esiin sitä, miten tärkeää on voida yhdistää työ- ja perhe-elämä mukavasti. Että sen ei tarvitse olla joko-tai.
Omat lapseni eivät ole koskaan olleet täyspäiväisesti päiväkodissa, vaikka välillä siihen olisi syytä ollutkin, kun oma uupumusvaiheeni on ollut pahimmillaan. Tälläkin hetkellä puolisoni tekee lyhennettyä työlistaa, ja viikoloppupainotteista vuorotyötä tekevänä viettää kuopuksen kanssa yhden vapaapäivän viikossa. Eskarin ns. virallinen osuus taas alkaa kello 8.30 ja loppuu kello 13. Tämä aika voi heitellä muissa eskareissa, mutta ei se minnekään neljään silti ole. Siitä lopusta ajasta maksetaan päivähoitomaksua, kun se ”virallinen osuus” on maksutonta. Jos siis eskari laajenisi koskemaan viisivuotiaitakin, se velvottaisi (pakollistahan se ei tulisi olemaan, kuten ei ole nytkään) olemaan paikalla vain sen virallisen ajan, eli nelisen tuntia päivässä.
Täällä toinen kotiäiti, jonka pian 3 v tyttö käynyt kerhossa syksystä lähtien, aluksi 2 päivää viikossa, nyt keväälle saimme kolmannen päivän. Ja olen äärimmäisen tyytyväinen kerhoon ja toisaalta äärettömän onnellinen saadessani viettää lopun ajan kotona esikoiseni kanssa. Pystymme rauhassa, yhdessä ja omaan tahtiin opettelemaan esim riisumiset ja pukemiset, käsien pesut ym tärkeät arjen taidot, mihin ei läheskään kaikissa päiväkodeissa ole mahdollisuus. Kerhossa lapseni saa aina halutessaan syliä ja huomiota, ja työskentely pienryhmässä tarkoittaa aidosti pientä 3-4 lapsen ryhmään. En voisi kuvitella parempaa arkea lapselleni.
Mutta myös minua sapettaa, ettei kotihoitoa arvosteta yhtään ja ainoastaan päiväkodin massalaitos liukuhihnoineen nähdään hyväksi kasvatuspaikaksi lapsille. Kyllä varmaan päätökselläni olla lapseni kanssa kotona pilaan hänen tulevaisuutensa ja evään häneltä mahdollisuudet hyvään jatkokoulutukseen – tältä ainakin tuntuu.
Mihin näistä varhaiskasvatuskeskusteluista on unohtunut lapsen oikeus vanhempiinsa? Lapsi tarvitsee aikaa ja vuorovaikutusta. Vanhemmalla on kotona enemmän aikaa lapsilleen kuin päiväkodissa ja hän tuntee lapsensa parhaiten. Ei ole suuren ryhmän tuomaa melua ja kiirettä. Vanhempi ehtii ihan eri tavalla paneutua lapsen kanssa ihmettelemään elämää. Joidenkin perheiden kohdalla päiväkoi voi olla esim. uupuneen vanhemman pelastus. Mutta pääsääntöisesti jokainen vanhempi on oman lapsensa asiantuntija ja paras varhaiskasvattaja ilman alan koulutustakin. Kaverisuhteita lapsi löytää sisaruksistaan, leikkipuistosta, naapureista ym ja niissäkin vanhemmalla on enemmän sitä aikaa tukea sosiaalisten suhteiden luomisessa. Erityisesti alle 3-vuotias hyötyy kotihoidosta. Ja isommallekin lapselle kotihoito on hyvä vaihtoehto. Jos päiväkotiin halutaan viedä kavereiden takia, siellä ei tarvisi olla 5 tuntia päivässä, muutama tuntikin riittäisi oikein hyvin. T. Lastenohjaaja
Kuten tuossa ylempänä jo sanoin: haluaisin muistuttaa, että varhaiskasvatus ei tarkoita sitä, että on pakko olla päiväkodissa kaksivuotiaasta lähtien 9 tuntia viitenä päivänä viikossa. Joskus se on ainut ja / tai paras ratkaisu, mutta vaikkapa omat mukulani eivät ole koskaan olleet täyspäiväisesti päiväkodissa
Vaikka lapsi saisi varhaiskasvatusta, ei se tarkoita sitä, etteikö hän voisi enää viettää aikaa perheensä kanssa. Voi saada molemmat 🙂
Hyvä, että otit esiin vanhempien uupumuksen. Mutta muitakin syitä on. Kuten tuossa ylempänä kirjoitinkin, pitää myös muistaa, että kaikilla perheillä ei mene yhtä hyvin. Toisilla menee ihan tosi tosi kehnosti. Tänään just uutisoitiin siitä, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan Suomessa tehtiin vuonna 2017 lähes 140 000 lastensuojeluilmoitusta. Kodin ulkopuolelle sijoitettiin kiireellisesti yli 4 000 lasta. Eli yksitoista lasta päivässä. Ja vaikka sijoituksen tarvetta ei olisikaan, varhaiskasvatus tai koulu voi olla se ainut pelastusrengas – niin vanhemmalle kuin lapselle.
Ja kun yhteiskunnallisista päätöksistä on kyse, on katsottava kokonaisuutta, sitä että me kaikki voimme hyvin, ei vain että oma perhe ja naapurin perhe on voimissaan.
Pakko minunkin kommentoida:)
Itse työskentelen lto:na pienessä yksityisessä ihanassa pk:ssa Helsingissä ja olen harjoitteluissa nähnyt aikanaan monia eri taloja ja toimintatapoja.
Omia lapsiani (3 kpl) päätin kuitenkin hoitaa kotona 8 vuotta, eli 2 vanhinta eivät ole olleet päivääkään päiväkodissa ja nuorin aloitti 3 vuotiaana. Miksi?
Meidän asuinalueella kotihoito on suosittua ja kerhotoimintaa järjestetään paljon ja monena päivänä viikossa. Omat isommat lapseni kävivät ihanissa kerhoissa 3krt/ viikossa, ja niitä vetivät kokeneet ja koulutetut lto:t 3h/pv, eli he kävivät kodin ulkopuolella ohjatun toiminnan parissa 9h/vko, mikä oli mielestäni täysin riittävä määrä!
Useissa perheissä kaikki isosisaruksetkin ovat(olivat silloin) kotona, eli puistoissa, perhekahviloissa, kerhoissa jne on riittänyt aina samanikäistä seuraa.
Minä olen varma, että omat lapseni eivät ole jääneet paitsi mistään, sillä tiedän pitkällä työkokemuksellani millaista päiväkodissa on. Valitettavasti lapset ovat siellä vain ”pisaroita lätäkössä” kun muutamat haastavat lapset vievät kaiken huomion ja muut menevät siinä siivellä:( ja vaikka henkilökunnassa olisikin ihania ja empaattisia aikuisia (mikä ei läheskään aina ole itsestäänselvää), ei sitä voi mitenkään verrata siihen tunnekasvatukseen, mitä lapsi voi kotona saada omalta rakastavalta vanhemmalta.
Kotona lapset saavat nauttia kiireettömyydestä, rauhallisuudesta ja pitkäkestoisista leikeistä, kokea sisaruksina yhteenkasvamisen ja olla vapaana stressistä, riippuen toki kotioloista. Kotihoito on mielestäni täysin nykyvasun mukaista toimintaa, kun voidaan vapaammin tehdä sitä mikä lasta/lapsia kiinnostaa ja lähteä vapaasti pienille retkille vaikka hetken mielijohteesta.
Omien lasteni ja rakkaiden naapuriperheiden kanssa ollaan vietetty kesäisin järvenrantapäiviä viikkotolkulla eväät mukana ja vauvat kärryissä nukkuen. Vieläkin lapset muistelevat lämmöllä pitkiä ja verkkaisia kotivuosia.
Omat lapseni osasivat jokainen lukea ja kirjoittaa ennen eskariin menoa ilman, että niitä olisi mitenkään erityisesti treenattu. Viikoittain luettiin kyllä lasten kanssa kirjoja, askarreltiin, leivottiin ja kokkailtiin yhdessä.
Minä liputan vahvasti kotihoidon puolesta, olettaen että vanhemmalla on edes perusmaalaisjärkeä kasvatuksesta ja aitoa halua viettää itse aikaa omien lastensa kanssa. Ne olivat itsellekikin elämäni parhaat 8 vuotta!
Tuntuu hassulta, että kotihoitoa kuulee niin usein mollattavan.
<3
(Siirsin kommenttini tänne jatkeeksi, kun se lipsahtikin ensin vastaukseksi tuonne keskustelun väliin.)
Vastailinkin tähän jo tuonne ylemmäs 🙂
Työskentelen Helsingin kaupungilla lastenhoitajana, joten tämä postaus oli minusta mielenkiintoinen. Olen samaa mieltä, kuin Ninnu tuossa ylempänä, että perusasiat pitää saada ensin kuntoon ja varhaiskasvatus oikeasti laadukkaaksi, ennen kuin sinne otetaan lisää lapsia. Nyt todellisuus ainakin Helsingissä on se, että monet päiväkodit kärsivät sisäilmaongelmista ja ovat liian täynnä, paikkaa ei saa kodin läheltä, määrärahat toiminnalle pieniä, henkilökuntaa puuttuu ja sijaisia ei ole. Palkkauskin pitäisi saada kuntoon, tammikuussa tullut 25 euron palkankorotus lastenhoitajille tuntui lähinnä vitsiltä.
Kun uutta varhaiskasvatuslakia, joka pohjautuu tuohon linkkaamaasi tiekarttaan, viime keväänä valmisteltiin, oli OAJllä intresseissä korvata ryhmän toinen lastenhoitaja opettajalla. Siirtymäajan jälkeen opettajia tulee uuden lain mukaan olla ryhmässä kaksi. Mietityttää, miten opeja saadaan tarpeeksi, kun heistä nytkin on jo pulaa. Moni opettaja myös lähtee alalta, koska palkkaus on huono ja etenkin siksi, koska ei pysty tekemään koulutustaan vastaavaa työtään. Aikaa kuluu paljon oheistöihin, mm. siivoukseen, kuivauskaappien tyhjentämiseen, varastojen siivoamiseen ja kiinteistönhuoltoon, esim. lumitöihin ja hiekoittamiseen. Opettajille kuuluu viikossa viisi tuntia SAK-aikaa, (suunnittelu, arviointi ja kehitys), joka on tarkoitus tehdä poissa lapsiryhmästä. Tämä kuormittaa ryhmän lastenhoitajaa, joka on koko ajan lapsiryhmässä ja yrittää siinä sivussa hoitaa omat vastuualueensa, mm. opiskelijan ohjaus ja arvionti, toimintatuokioiden suunnittelu jne.
Meidän liittomme ehdotti, että ryhmiin olisi palkattu yksi työntekijä lisää tai edes päiväkotiapulaisia, mutta OAJn intresseissä oli vain saada lisää opeja ja näin lisää jäseniä liittoonsa. Itse työskentelen jo nyt päiväkodissa, jossa on erityispainotus ja siksi useammassa ryhmässä kaksi opea ja vain yksi lastenhoitaja. Tämä tuottaa vaikeuksia välillä, kun päiväkotiin sattuu useampi lääkehoitoa tarvitseva lapsi ja OAJ suosittelee, että vain lähihoitajat suorittavat lääkehoidon. Lisäksi kun henkilökunnan työpäivä on lyhyempi kuin lasten hoitopäivä, ylittyvät suhdeluvut joka päivä, kun aamuvuoro lähtee kotiin ja lapsia ei kuitenkaan ole samassa suhteessa haettu. Eli kun tulen töihin 6.15 ja lähden ennen kahta kotiin, tarkoittaa se, että kaksi tiimikaveriani jäävät kahdestaan koko lapsiryhmän kanssa. Toinen vaihtoehto olisi ollut muuttaa aikuisten ja lasten välistä suhdelukua, jolloin ryhmäkoot olisivat pienentyneet.
Seurella työskentelee kaikenlaista porukkaa, alan ammattilaisia, jotka ovat jääneet eläkkeelle, alan ammattilaisia, jotka eivät halua vakipaikkaa, alalle opiskelevia ja sitten noita Seuren pikakouluttamia epäpäteviä työntekijöitä.
Niin ja piti vielä lisätä, että olen siitä periaatteesta samaa mieltä, että varhaiskasvatus on monelle lapselle hyvä asia. Kaikilla vanhemmilla kun ei ole samoja intressejä ja voimavaroja tukea lastaan ja viedä kerhoihin ja puistoihin ja olla heidän kanssaan. Olen työssäni kohdannut monia lapsia, joille päiväkodin rutiinit, toisten kanssa oleminen, säännöllinen ulkoilu, uusien taitojen harjoittelu ja suomen kielen opettelu on todella tarpeen. Kunhan vaan saadaan resurssit kuntoon, että laadukas varhaiskasvatus varmasti toteutuu kaikille.
Kiitos hyvästä päiväkotien arkea havainnoillistavasta kommentista!
Voi kyllä, päiväkotien resurssit pitää saada kuntoon. Miten, sitä en tiedä, mutta onhan se nyt ihan hullua, että lapsiin ja sitä myötä koko yhteiskunnan tulevaisuuteen ei satsata. Kun viime keväänä haastattelin tähän postaukseen lastentarhanopettajaa, joka on työskennellyt aikaisemmin lastensuojelussa. Hän ymmärsi haluavansa tehdä mieluummin ennaltaehkäisevää työtä kuin korjailla jälkiä vasta siinä vaiheessa, kun lapsen elämä on jo lähtenyt väärään suuntaan. Siitäkin huolimatta, että palkka laski noin tuhannella eurolla ja yhteiskunnan antamat resurssit tehdä työtä pienenivät. Jotenkin maalaisjärjellä ajattelisi, että tulisi halvemmaksikin sijoittaa siihen ennaltaehkäisevään duuniin, kun se samalla tarkoittaa myös varhaiskasvatusta lapsille, ei vain ennaltaehkäisyä.
Helsingissä monen päiväkodin tilanne on tosiaan onneton, ja nyt sitten suljettiin yksityisiäkin päiväkoteja. Lähipäiväkodin pitäisi olla normi, ei lottovoitto. Samaten varhaiskasvatuksen laadun ei pitäisi olla kiinni siitä, missä päin maata tai kaupunki asuu.
Naulan kantaan! Tulevaisuudessa kun väestö ikääntyy ja syntyvät ikäluokat ovat koko ajan pienempiä, on ensiarvoisen tärkeää saada näille pienille ikäluokille laadukasta koulutusta. Syrjäytymisen ehkäisyllä ja sillä, että mahdollisimman suuri osa nykyisistä ja tulevista lapsista & nuorista saadaan mukaan työelämään, taataan verovarojen riittävyys laadukkaisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Nykyisellä meiningillä, jossa mm. nuorten ammattikoulutukseen kohdistuu kestämättömiä säästöjä, ollaan pian tilanteessa jossa yhä suurempi osa työikäisistä on poissa työelämästä joko syrjäytymisen tai puutteellisen ammatillisen osaamisen takia.
Itse olen onnekkaassa asemassa, koska 2-vuotiaani pääsi tosi kivaan päiväkotiin jossa on mukavat hoitajat, siistit modernit tilat ja lain mukainen ryhmäkoko (sisarusryhmässä 17 lasta jotka ovat 1-4 vuotiaita, 2 hoitajaa ja 1 lto). Lapsi viihtyy siellä tosi hyvin, ja on oppinut ihan huimaa vauhtia uusia taitoja. En itse mitenkään pystyisi/jaksaisi järjestää hänelle yhtä vaihtelevaa ja mielekästä tekemistä! Olemme korkeimmassa maksuluokassa, mutta maksaisin ilomielin tästä palvelusta enemmänkin. Onneksi meidän kotikaupunki ei ole rajannut subjektiivista päivähoito-oikeutta, joten lapseni jatkaa 15pv/kk kun jään tässä kuussa äitiysvapaalle.
Koulutus tosiaan on avainasemassa ratkaisuksi lähes asiaan kuin asiaan. Ei aina suoraan, mutta mutkan kautta kyllä. Ammattikouluihin kohdistuvat säästöt ovat olleet hurjaa luettavaa. Yhä enemmän pitäisi kyetä opiskelemaan itsenäisesti, vaikka ammattikoulussa opiskelun pitäisi olla myös hyvin käytännönläheistä ja tekemällä oppimista kirjapänttäyksen lisäksi.
Tosi ihana kuulla, että lapsesi on saanut paikan hyvin toimivasta päiväkodista. Se lapsen oppimien uusien juttujen ja taitojen tahti on etenkin alkuun huima! Ja siihen päälle vielä näkökenttä erilaisten aikuisten sekä lasten maailmaan ja ajatuksiin. Vaikka mekin tehdään, koetaan ja mennään paljon, ympärille on toki kertynyt ihmisiä samanlaisesta arvo- ja ajatusmaailmakuplasta. Siksi on mahtavaa, että päiväkodissa kuplan seiniä levitetään lisää 🙂
Moi!
Tärkeä aihe. Pari asiaa jäi mietityttämään kommenteissa. ”Mutta jo ylipäätään se, että työntekijävajetta paikataan koko ajan tuuraajilla, on väärin.” Ja se että epäpätevien lastentarhanopettajien käytöstä pitäisi nostaa vanhempana äläkkä. Millä tavalla nämä asiat tulisi ratkaista nopeasti, sillä esimerkiksi (joidenkin) palkkojen nostamisesta on aikaa vain hetki? Siitä tuskin on vielä näkyvissä suurempia seurauksia. Kukaan ei ole ehtinyt tässä ajassa esimerkiksi paljoa kouluttautumaan palkan kannustamana.
Sairaan tai lomalla olevan työntekijän tilalle on saatava joku tuuraamaan. Useinhan lopputulema on se, ettei ketään edes saada tilalle, mutta ideaalitilanteessa suhdeluvut pysyvät kasassa. Ja epäpätevien lastentarhanopettajien palkkaaminen on välttämättömyys. Eihän ketään voida pakottaa tulemaan töihin, jos halukkaita ei ole. Ainakin pk-seudulla on valtava pula opettajista. Ideaalitilanteessa suunnattaisiin alalle valtava määrä rahaa kannustamaan ihmisiä kouluttautumaan, mutta mitä muita ratkaisuja on? Kiinnostaisi tietää mitä käytännön ajatuksia ihmisillä on näihin ratkaisuiksi.
Vielä lastenhoitajien ehtimättömyydestä hoitaa ”omia hommiaan”: kun minä olen lastenhoitajana palkattu lastentarhanopettajaksi, se on minun hommaani. Ainakin omassa päiväkodissani on erikseen lastenhoitajat, jotka hoitavat oman työnsä. Se on toki luku erikseen jos siihenkään ei saada ketään pitkäaikaisesti sijaistamaan. Silloin on toimittava niin että usein vaihtuu sijainen, ja se ei ole tietenkään kenenkään kannalta hyvä.
Itse päiväkotilaisen äitinä ja epäpätevänä lto:na joudun painimaan näiden juttujen, omien huolien ja muiden vanhempien meihin kohdistuneiden pettymysten kanssa lähes päivittäin. Riittämättömyyden tunne on usein valtava. Onneksi vastapainona on myös onnistumisen tunteet. Ilman niitä kokisin olevani sellainen millaisena monet meitä epäpäteviä, päteviä pitävät.
Tosi hyvä saada kommenttia ilman vaadittavaa koulutusta lto:na työskentelevältä. Kiitos!
Eihän näitä asioita tietenkään ratkaista nopeasti. Ja siksi pitääkin toimia nyt, että tulevaisuudessa asiat ovat paremmin ja lapset saavat arvoisensa varhaiskasvatuksen ja koulutuksen. Tätä ei tietenkään voi sanoa ilman, että luokkaa kaltaisiasi tekijöitä. Toisaalta on samalla tavalla loukkaavaa koulutettuja lastentarhanopettajia kohtaan ajatella, etteikö koulutuksella ole merkitystä. Mutta kukaan tuskin väittää, etteikö koulutuksella olisi merkitystä – kaiken sen päälle, mikä on ihmisestä itsestään lähtöisin.
Oletko itse koskaan miettinyt, että kouluttautuiset lastentarhanopettajaksi? Vai näetkö siihen edes mitään pointtia, kun teet jo sitä työtä ja opiskelujen ajaksi tulot tipahtaisivat, vaikka saisi aikuiskoulutustukea?
Ja kyllä, etenkin pääkaupunkiseudulla on huutava pula lastentarhanopettajista. Viime keväänä oli auki yli 600 paikkaa, joihin ei ole löytynyt lto:ta, nykytilanteesta en tiedä. Silloin tietenkin on tilalle palkattava epäpäteviä. Ja siksi vanhempien pitäisi pitää tästä meteliä, että politikoille ja virkamiehille ei tule pahimmillaan kuvitelma, että ahaa, ketään ei kiinnosta, joten miksipä tähän panostaa.
Ei näiden asioiden pohtiminen loukkaa, mutta huomaan joskus että epäpätevyydestä kertominen tuntuu laskevan arvostusta joidenkin kohdalla. Ei vain vanhempien, vaan myös joidenkin lastenhoitajien kesken.
En osaa ajatella että kenenkään mielestä lto:n koulutusta ei arvosteta, jos pakon edessä samaan työhön otetaan alemmin koulutettuja henkilöitä. Ainakin toivon niin. Se työ ei ole heiltä pois. Eri asia olisi jos meikäläisiä palkattaisiin koulutettujen sijaan hieman pienemmällä palkalla. 🙁
Olen ajatellut kouluttautumista, mutta siihen ei ole nyt varaa millään saralla. Sen sijaan hakeudun mahdollisimman moniin työpaikan tarjoamiin koulutuksiin, plus meillä on ihan mahtava veo, jolta yritän oppia koko ajan kaikkea uutta. 🙂
Hyvä että näistä asioita puhutaan. Olin peloissani kun oma lapsi meni päikkyyn, kun mietin jatkuvia henkilöstöpulia. Mistä riittää syliä ja lämpöä omalle lapselle, kun vallan hyvin tiedän millaisia tilanteita siellä voi olla. Olen itse joskus ollut yksin koko ryhmän kanssa melkein koko päivän, kun paikalle ei ole saatu muuta apua kuin viereisen ryhmän tsempit että soita jos tulee hätä. Sitten mietin että onneksi on ihan älyttömän huikeita, osaavia ja sydämellisiä tyyppejä, joilla on aikaa lapsille. Toivon ja uskon että myös poikani päiväkodissa.
Kiitos jälleen kerran kiinnostavasta postauksesta. Luen niistä jokaisen. Ne ovat erityisen tärkeitä pakopaikkoja nyt kun omaa maailmaa paina suru.
Ihana kuulla, että teillä päiväkodissa järjestetään henkilökunnalle koulutuksia. Ja tieto-taidon jakaminen muiden ammattilaisten kesken on tärkeää, mahtavaa, että teillä on selkeästi siihen kannustava ilmapiiri!
Ja voi kiitos kiitoksista, olipa lämmittävää kuulla, että voin tarjota teksteilläni pakopaikan. Lempeyttä ja ilonpilkahduksia surun keskelle <3
Moikka, tosi hyvää ja mielenkiintoista keskustelua täällä aiheesta! Kommentoin tähän muutamaa teemaa joka on noussut vahvasti esiin.
Laadusta: On juuri niin, että varhaiskasvatuksen laatua pitää vahvistaa. Vain korkealaatuinen varhaiskasvatus edistää oppimista ja tuottaa hyötyjä lapselle. Tässä esimerkiksi koulutettu henkilökunta sis. täydennyskoulutus, ryhmäkoot, terveet ja turvalliset tilat ja esimerkiksi oppimisen ja kasvun tuki on tosi tärkeitä. Nyt tietoa on, että laadussa on eroja, mutta keskimäärin varhaiskasvatuksen taso on Suomessa tosi hyvää. Vielä on kehitettävää, esim. tuo että olisi erityisopetusta tarjolla kaikille jotka tarvitsee riittävästi ja että ryhmäkoot olisi pienempiä. Usein kuitenkin varhaiskasvatukseen kohdistuu vähän turhiakin pelkoja, jotka osoittautuu sitten turhiksi kun huomataan, että oma lapsihan pärjää siellä ihan hyvin. Osassa kunnissa myös muitakin palveluita kuin päiväkotien pedagogista varhaiskasvatusta tuotetaan laadukkaasti, mutta laki ei sitä edellytä.
Hyödystä: Vaikka laadukkaasta, pedagogisesta varhaiskasvatuksesta näyttää olevan hyötyä kaikille lapsille, niin eniten siitä hyötyvät ne lapset, jotka eivät kotona saa niin vahvaa tukea kasvulleen esim. sosiaalisten taitojen kehittämisessä, kielen oppimisessa jne. Toisaalta on kuitenkin niin, että harva koti pystyy tarjoamaan sellaista virikkeellistä, ohjattua ja sosiaalisia ja kognitiivisia taitoja vahvistavaa toimintaa mitä päiväkodeissa pystytään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että päiväkodissa pitäisi viettää 10 tuntia päivässä vaan monelle vähempikin riittää. Jos on päiväkodissa vaikka 4 tuntia, jää vielä 20 tuntia vuorokaudesta aikaa kotihoitoon – se ei ole siis joko tai vaan sekä että. Vanhempien merkitys ei ole mihinkään kadonnut.
Varhaiskasvatus ja oppiminen: Varhaiskasvatus luo perustan koko myöhemmälle koulutuspolulle. Tämä ikävaihe on perusta lapsen kielelliselle, sosiaaliselle ja kognitiiviselle kehitykselle sekä oppimisinnolle. Euroopan komission tiedonannon mukaan (2011) varhaiskasvatuksen vaikutukset vastaavat 1–2 kouluvuoden oppimistuloksia (http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/ALL/?uri=CELEX:52011DC0066). Varhaiskasvatukseen osallistuminen on yhteydessä myös myöhempään kouluttautumiseen: Alle kolmevuotiaina päivähoidon aloittaneet lapset jatkavat todennäköisemmin opintojaan peruskoulun jälkeen kuin vielä kolmevuotiaina kotona hoidossa olleet lapset (Karhula, A., Erola, J. & Kilpi-Jakonen, E. (2017)). Varhaiskasvatus vaikuttaa samalla tavalla myös korkeakouluopintoihin hakeutumiseen. Laadukkaaseen koulutukseen osallistumisella on merkittävä vaikutus lapsen itseluottamukseen, kykyyn osallistua sosiaaliseen elämään ja terveyden laatuun.
Henkilöstön osaamistaso: Varhaiskasvatuksen merkittävin laadullinen tekijä on henkilöstön koulutustaso ja sitoutuminen toiminnan tavoitteisiin. On tärkeää että päiväkodissa on henkilöstöllä monipuolista osaamista, ja että sitä pääsee myös hyödyntämään. Hyvinvointiin ja hoivaan liittyvää osaamista, perheiden tukemiseen liittyvää osaamista ja oppimiseen ja pedaogiikkaan liittyvää osaamista. Nyt jatkossa jokaisessa ryhmässä pitäisi olla vähintään yksi henkilö, jolla on yliopistollinen varhaiskasvatuksen opettajan tutkinto, kun aiemmin ei ole tarvinnut olla yhtäkään. Uskon että se monipuolistaa osaamista ja vahvistaa laatua. Varhaiskasvatuslaki korostaa pedagogiikkaa, ja nyt sitä osaamista on enemmän.
5-vuotiaiden eskarista: Mielestäni on selvää, että pitää mennä ikäkausi ja lapsen kehitystaso edellä ja opetussuunnitelma rakentaa sen pohjalta. Taitojen ja valmiuksien kehittymistä pitää tukea monipuolisesti. Vaikka mentäessä kouluun ei tarvitsekaan osata vielä lukea, on hyvä tietää, että lapsen kielellinen kehitys on kovassa vauhdissa jo ennen kouluikää, ja sitä voidaan silloin myös tukea, kun huomiodiaan lapsen herkkyyskausi. OAJ:ssä olemme ajatelleet myös, että koulun alku voisi olla vähän nykyistä joustavampi ja lapsen omaan tarpeeseen sidotumpi. Silloin joustava esi- ja alkuopetus noin 5-8 vuotiaille voisi olla kestoltaan myös joillain pidempi tai joillain lyhyempi. Että kaikki saisi edetä omassa tahdissa ja kuitenkin turvallisessa ryhmässä.
Maksuista: Maksut voivat olla aidosti perheelle este ja aiheuttaa kannustinloukun, jos tarjolla olevassa työssä on matala palkka, mutta esimerkiksi puolison tulot ovat korkeita. Lisäksi kotihoidontuki on joissakin kunnissa järjestetty siten, että kuntalisää voi saada alle 3-vuotiaasta lapsesta vain, jos kaikki alle kouluiäiset lapset hoidetaan kotona. Se on mielestäni ongelmallista, eikä ratkaisu lähde lapsen tarpeesta. Maksuttomuuden näen enemmän periaatteena, niin kuin se on perusopetuksenkin osalta. Kyllä monella perheillä olisi varaa siitä maksaa, mutta jos me miellämme sen käymisen osaksi sivistyksellisiä oikeuksia ja katsomme, että jokaisen olisi siitä palvelusta hyvä osansa saada, niin silloin sen pitäisi olla maksutonta. Maksut lopulta kattavat aika pienen osan kaikista kustannuksista (n. 12 %), ja jos maksuttomuus toteutuisi ainoastaan osapäiväisesti niin kokonaisuudessaan muutos ei olisi kovin suuri.
Mutta todellakin, mahtavaa että näistä asioista keskustellaan ja asia herättää ajatuksia! Toivottavasti mahdollisimman moni jaksaa pitää näitä teemoja esillä kevään vaaleissa ja tentata ehdokkaita siitä, ovatko valmiita panostamaan varhaiskasvatukseen nykyistä enemmän ja miten sitä kehittäisivät! 🙂
Tykkään tuosta ajatuksesta että koulu alkaisi joustavasti valmiuksien mukaan. Silloin vähenisi mahdollinen kertaamisen tarve koulussa ja jokainen lapsi saisi kypsyä omaan tahtiinsa. Olisi hienoa jos 5-vuotiaasta lähtien voisi alkaa keskustella lapsen kouluun menosta ja sen valmiuksista, mutta tietäen että mikään kiire ei ole jos lapsi ei vielä ole valmis tai vanhemmat eivät tahdo. Toisaalta olisiko kuitenkin niin että jos tahtoo aloittaa koulun ennen vuotta jolloin täyttää 7 se vaatisi keskustelun joidenkin ammattilaisten kanssa ja samaten lykkäys vaatisi keskustelun. Ihan siksi että aikaistuksen tai lykkäyksen lähtökohtana olisivat nimenomaan lapsen kouluvalmiudet eikä esimerkiksi vanhempien vakaa päätös että oma lapsi vaan on niin hyvä että hänen on saatava aloittaa myöhemmin tai ettei lykkäyksen perusteena ole se että ei haluta vaikka lapsella olisi jo kaikki valmiudet olemassa.
No tämä on tällaista yksityiskohtien pyörittelyä mikä ei varmasti ole mitenkään ajankohtaista vielä pitkään aikaan. Mutta ajatus on hyvä ja herättää jatkoajatuksia. Se vähentäisi lykkääjän leimaa ja toiselta puolen vähentäisi joidenkin lasten turhautumista kun tehtävät ja puuhat eivät tarjoa tarvittavaa haastetta.
Kiitos Suvi vastauksista ja ajatuksista!
Tämä joustava koulunaloitus oli mullekin uusi ehdotus. Sitä pitääkin pureskella tovi, mutta näin alkujaan kuulostaa hyvältä. Se tasaisi tarvittaessa myös alku- ja loppuvuodesta syntyneiden eroja, mitä on etenkin tässä tammikuun lapsen vanhempana tullut mietittyä.
Hei
tässä on tarkemmin kuvattu se malli mitä me ollaan mietitty (s. 6):
https://www.oaj.fi/globalassets/julkaisut/2018/oppivelvollisuusraportti_final_sivuittain_uusioppivelvollisuusmalli.pdf
Tosiaan juuri tavoitteena vastata näihin aika luonnollisiin eroihin joita lasten kehityksessä on jo tuon ikäeronkin vuoksi mitä on tammi- ja joulukuussa syntyneillä.
Ajateltiin, että jos olisi selkeästi kuvattu millaista osaamistasoa siirtyminen eteenpäin edellyttää (niin sosiaalisia kuin tiedollisia valmiuksia) niin silloin nykymallisesta koulunaloituksen varhentamisesta ja lykkäyksestä voitaisiin luopua, sillä ne on koettu hieman leimaaviksi. Siirtyminen tapahtuisi pohjautuen opettajan arvioon, joka tehtäisiin vuorovaikutuksessa huoltajien kanssa ja tarvittaessa tässä hyödynnettäisiin näitä muiden kuin opetusalan asiantuntijoiden arvioita. Lopullisesta päätöksestä vastaisi koulutuksenjärjestäjä.
Mainitsemastasi kotimaisesta tutkimuksesta ilmenee, että suurin vaikuttava tekijä lapsen jatkokouluttautumisessa on vanhempien koulutausta. Lopussa sekoittavina tekijöinä ovat vanhempien tulot ja työttömyys. Eli päivähoidon ja kouluttautumisen välille ei voida vetää syy-seurausyhtälöä. Tutkimuksen (ja kahden muun kotimaisen tutkimuksen) viesti on se, että ”päivähoitoon osallistumisella ei ole negatiivista pitkän aikavälin vaikutusta lasten kehittymiseen ja kouluttautumiseen, vaan vaikutukset ovat jopa jossain määrin positiivisia” (J. Erola 2018). Lisäksi merkille pantava Suomea koskeva havainto on, että mahdolliset hyödyt ovat samanlaisia kaikista sosiaalisista taustoista tuleville lapsille. EI siis niin, että suomalainen varhaiskasvatus hyödyttäisi erityisesti heikoista lähtökohdista peräisin olevia.
Hei, kotitausta selittää paljolti lapsen koulumenestystä, mutta se ei kuitenkaan selitä kokonaan sitä, miksi päivähoidon varhain aloittaneet lapset kouluttautuvat pidemmälle. Ko. tutkimuksen mukaan kolmasosa päiväkotihoidon positiivisista vaikutuksista pysyy, kun vanhempien koulutustausta otetaan huomioon.
On tosiaan niin, että ennemminkin kansainväliset tutkimukset antavat osviittaa siitä, että heikosta taustasta tulevat hyötyvät eniten laadukkaasta varhaiskasvatuksesta. Tässä varmasti vaikuttaa toisaalta yhteiskunnallisten erojen suuruus sekä se, miten hyötyjä mitataan. En tiedä onko Suomessa tutkittu esimerkiksi sitä, onko varhaiskasvatukseen osallistumisella yhteyttä päihdeongelmien, rikollisuuden tai työttömyyden määrään myöhemmällä iällä erit. alhaisen ses-taustan omaavilla? Eli pystyykö varhaiskasvatus suojaamaan tällaisilta ylisukupolvisilta, negatiivisilta ketjuilta. Oma hunch on, että varhaiskasvatuksen hyödyt voivat näyttäytyä eri tavoin lapsille riippuen lähtökohdista.
Kiitos huomioista ja ajatuksista molemmille! Tutkimuksia on niin paljon – ja tutkimuksissa tietenkin paljon moniselittisiä kohtia – että itse näiden kanssa on välillä ihan kiemuralla, kun yrittää hahmottaa kokonaisuutta.
Olen täysin samaa mieltä siitä, että kaikki lapset ansaitsevat laadukasta päivähoitoa, mutta päivähoidon maksuttomuus ei millään muotoa takaa laatua. Minusta olisi ensisijaisen tärkeää saada päiväkodeissa ensin perusasiat kuntoon ennen kuin ruvetaan puuhaamaan ilmaista varhaiskasvatusta kaikille. Nykyisillä resursseilla laadukas varhaiskasvatus on lähinnä vitsi, ja siksi minusta ensin pitää saada ryhmäkokoja pienemmiksi, lisää (ja pysyvää!) henkilökuntaa päiväkoteihin sekä henkilöstölle selkeästi parempi palkka. Nyt toteutuneet nimelliset palkankorotukset ovat nekin vain kosmeettisia. Mitä OAJ on tehnyt näiden asioiden hyväksi?
Joku jo kirjoitti, että olisi valmis maksamaan hyvästä hoidosta nykyistä enemmän enkä itsekään kaipaa ilmaista vaan laadukasta päivähoitoa. Jos voisin olla varma, että lapseni on hyvä olla päivähoidossa, olisin valmis maksamaan päivähoidosta vielä nykyistä enemmän. Pienituloisia ajatellen ilmaisen päivähoidon tulorajaa voidaan toki nostaa, jottei hinta muodostu varhaiskasvatukseen osallistumisen esteeksi. Keski- ja hyvätuloisia ajatellen en ymmärrä, mitä lisäarvoa ilmainen varhaiskasvatus tuo. Laitetaan ensin perusasiat kuntoon, jotta laadukas varhaiskasvatus toteutuu varmasti jokaisessa päiväkodissa.