Kaupallinen yhteistyö: Fazer Leipomot Oy

Uunivoileivät eli lämpimät voileivät. Ei ole epäilystäkään, etteikö se olisi bravuuriruokalajini niinä päivinä, kun aika on huvennut jonnekin märkien haalareiden joukkoon, kukaan ei ole ehtinyt käydä kaupassa ja nälkä alkaa vääntää pinnoja kireämmälle. Silloin leipälaatikosta löytyvä leipäpussi pelastaa. Joku toinen saattaa noissa tilanteissa heittää uuniin kalapuikot ja ranskanperunat, minä uunivoileivät.

Toisaalta uunivoikkarit ovat myös raukeiden sunnuntaipäivien lohturuoka, kun ulkoilun jälkeen vatsat kurnivat, mutta keittiössä hääräämisen sijaan tekee mieli käyttää aikansa sohvalla pötköttelyyn raajat solmussa niiden tärkeimpien tyyppien kanssa. Siksi pakkasesta täytyy aina löytyä varaleipäpussi. Koskaan kun ei tiedä, milloin tarvitaan uunivoileipien armollisuutta arjen tai vapaahetken keskelle ja leipälaatikossa on jäljellä enää murusia.

Minut ja Iina But I’m a Human not a Sandwich -blogista on valittu toimimaan tämän vuoden Fazer Puikulan brändilähettiläinä. Pääsen siis mehustelemaan leipäjuttuja tänä vuonna enemmänkin! Mikä tietenkin sopii mitä parhaiten minun ja perheeni elämään, jossa leipä kulkee mukana ihan joka paikkaan. Ainoastaan viettäessämme Balilla talvea pari vuotta sitten, paikallisten ruokien ympärille kootussa ruokavaliossamme ei ollut leipää. Mutta tuntuu, että omaan suomalaisuuden ytimeen leipä kuuluu.

Leipä on arjen rakkautta. Puolisollani on tapana tehdä minulle leipä, kun hän huomaa minussa piilevän nälkäkiukun nousevan. Hän sujauttaa leivän eteeni sanomatta sanaakaan, sillä tietää, että on parempi antaa leivän tehdä ensin tehtävänsä ja puhua vasta sitten. Jos tulen iltapala-ajan jälkeen salilta, jääkaapissa minua odottaa yleensä pari valmiiksi tehtyä leipää. Ja kasatessaan minulle eväsleipiä, hän laittaa kurkut erilleen, sillä tietää, että en tykkää vettyneestä leivästä. Pieniä asioita, mutta jättimäisiä ja sydämen hykertelemään saavia rakkaudentekoja.

Ja niitä eväsleipiä on tullut tehtyä yhä useammin, kun perheemme muuttui kahdesta neljäksi. Metsäretkille pakataan aina mukaan leipää. Yksi lempimauistani saa maustetta tunnelmasta ja ulkoilmasta: kun telttayön jälkeen istuu perheen kanssa järsimässä aamupalaruisleipää kalliolla, auringon lämmittäessä ja kahvin höyrytessä kuksassa, on maailma hetken täydellinen.

Viime kesänä kävimme kotona suurin piirtein nukkumassa ja muuten elimme laatikkopyörämme kyydissä pitkin kotikaupungin riemuja kulkien. Pakkasin aamuisin koriin uikkarit, pyyhkeet sekä eväkokoelman, jonka kulmakivenä olivat erilaiset kauden vihannekset, hedelmät, marjat, pähkinät ja tietenkin leipä. Me olemme mutustelleet eväsleipiä niin baletin väliajalla, junan leikkivaunussa, pulkkamäessä kuin maauimaloissa.

Itse olen leipien suhteen kaikkiruokainen, mutta laadun suhteen nirso. Suutuntumalla on iso merkitys. Jos pitäisi kaksi suosikkia valita, olisi toinen ruisleipä ja toinen kunnolla kaurainen leipä. Tiedän, että en ole makumieltymysteni kanssa uniikki, vaan monen lempileipäkaksikko näyttää samalta. Siksi minulla on ilo kertoa, että Fazer Puikula on ihan hiljan lanseerannut 100Kaura-leivän, jonka viljasta 100 prosenttia on suomalaista kauraa.

Fazer Puikula 100Kaura on siitä vekkuli kauraleipä, että se ansaitsee erityismaininnan pehmeydestä ja mehevyydestä. Se olemus leipään on saatu aikaiseksi käyttämällä leivän leivonnassa haudutettua kaurapuuroa. Puuron lisäksi kauraa on leivässä hiutaleina, leseinä, jyvinä ja jauhoina. Mehevyyden takaamiseksi reseptissä on käytetty vehnägluteenia, joten leipä ei ole gluteeniton. Meidän perheemme makunystyrät eivät ole ainoat, jotka tästä leivästä pitävät, sillä 100Kaura nousi voittajaksi myös Foodwestin toteuttamassa ja kuluttajien parissa tehdyssä makutestissä.

Meidän mielestä tuo 100Kaura-leipä maistuu parhaalta joko uunin tai leivänpaahtimen kautta, jolloin pehmeä leipä saa ihanan rapean pinnan. Kuten sanottu, suutuntuma on tärkeä! Ja koska uunivoileivistä on ollut puhetta, tässä parhaat niksini herkullisiin uunivoileipiin:

Ensinnäkin; se ei ole niin vakavaa! Uunivoileivät ovat siitä hyvä hätävararuoka, että niihin voi upottaa melkein mitä vain jääkapista löytyviä jämiä: (kasvis)bolognesen loput, puolikkaan sipulin, nahistuneet vihannekset, oliivipurkin jämät, juustojen käntyt ja jopa eiliseltä jääneen riisin. Kuivettuneet tuoreyrtitkin voi silputa täytteen joukkoon.

Myös kuivakaapista löytyy melkein aina jotain, josta voi leivän kanssa loihtia aterian; papuja (muussattuna), tomaattisosetta, kikherneitä (öljyn ja mausteiden kanssa tahnaksi surautettuna), minimaisseja, ananasta ja vaikkapa soijarouhetta. Ei ehkä nyt näitä kaikkia kerralla, mutta saatte varmasti ideasta kiinni.

Jos jossain suosittelen olemaan tarkkana, kannattaa leiville ensin sivellä jotain kosteutta, kuten vaikkapa majoneesia, ketsuppia, smetanaa, tomaattipyrettä, paprikatahnaa, pestoa, tahinia tai ihan vain loraukset öljyä – mitä nyt sitten kaapeista sattuukaan löytymään.

Päälle ei välttämättä tarvita minkäänlaista juustoa, vaan lämpimät uunivoileivät toimimat ilmankin, kuten napolilaiset juustottomat pizzat. Halutessaan leipien päälle voi uunin jälkeen ripotella ravintohiivahiutaleita, jotka tuovat mukaan juustoista makua.

Uuni saa olla noin 225 asteessa ja kannattaa käyttää uunin grillivastuksia, mikäli sellaiset sattuvat kotiuunista löytymään. Näin leivän pintaan saa ihanan rapean pinnan. Koska taas; se suutuntuma. Kymmenisen minuuttia uunissa yleensä piisaa.

Jos uunivoileipien tekoon on aikaa valmistautua, minä täytän uunivoileivät mieluiten aika simppelisti oreganolla ja mustapippurilla maustetulla tomaattimurskalla, tuoretomaateilla, tuoreilla basilikoilla ja hyvällä mozzarellalla – pizzamaailmasta oppia ottaen.

Mutta ei kai ihme, että uunivoileipämutsina teen useimmiten juurikin niitä jääkaapin tyhjennys -lämppäreitä, kuten kuviin tallennetun iltapäivän aikana: leipien päälle lätkittiin paseerattua tomaattia, silputtua kasvisleikkelettä, vähän nahistunutta paprikaa ja parin juuston kannikat. Eikä pellille jäänyt leivänmurustakaan.