Lahiomutsi Arkikuva 48 Sairastupa-9817

Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Lapsien myötä elämään on tullut ihan uusi liikkuva elementti, jonka olen huomannut korreloivan onnellisuuden kanssa: räkä. Tai se voi olla myös oksennus, ripuli, jonkinlainen loiseläin tai erinäisiin osiin ihmiskehoa pesiytyvä tulehdus. Yhtä kaikki, se elementti on joku viheliäinen, mutta ei hengenvaarallinen tauti, joka laittaa perusterveen lapsiperheen perusmukavan arjen sekaisin.

Mitä vähemmän räkää, sitä onnellisempaa elämää. Mitä enemmän räkää, sitä alemmas onnellisuudenkokemus laskee. Ei tietenkään räkä yksistään ole vaikuttamassa onnellisuuteen, mutta kun elämä on monta kuukautta räkää, alkaa se jo heilauttaa onnentasapainoa.

(Myös kura on nykyään arjen uusi onnellisuusmittari, mutta ei tällä kertaa nyt mennä siihen.)

Kolme kulunutta vuotta ovat olleet erinomaisia esimerkkejä siitä, miten rään määrästä voi päätellä, mitä onnellisuusmittarin lukemat näyttävät. Suomessa pahimmat räkäkuukaudet sulloutuvat syksyn ja kevään väliin jäävään epämääräiseen aikaan, joten keskityn tässä yhden herttoniemeläisperheen empiirisessä tutkimuksessa tuohon aikaan.

Vuoden 2016–2017 syksy–kevät oli ihmeellisen ihanaa aikaa, vaikka (ja koska) samaan syssyyn osui kaikenlaista mullistavaa: uuden kodin osto ja vanhan myyminen sekä alun remonttirysäys, muutto täysin keskeneräiseen kotiin, esikoiskirjan viimeistely, kuopuksen päiväkodin aloitus ja lopulta melkein neljä kuukautta lapsiperhearkea maapallon toisella puolella. En muista siltä ajalta mitään mainittavaa räkäepisodia tai muutakaan erite- tahi loiseläinsekasotkua. Yksi korvatulehdus oli, mutta sekin johtui luultavammin tropiikin vesissä sukeltelusta, eikä siihen liittynyt räkää.

Vuoden 2017–2018 syksy–kevät oli melkoista paskaa. Se oli täynnä kaikenlaista henkistä kuonaa, yöunet vievää työstressiä ja voimavarat nakertavia lapsiperhevaiheita, toki. Mutta kaikista parhaiten muistan tuolta ajalta sen, että olimme koko ajan kipeitä. Kun yksi lopetti oksentamisen, toinen ei saanut ontelot täyttävältä räältä nukuttua ja valvotti kaikkia muitakin, kolmannella oli korvatulehdus ja neljännellä virtsarakontulehdus ja akuutti hermoromahdus. Päähän ja nurkkiin kertyi univelkaa, oksennuspyykkiä, vitutusta, pölyä ja tekemättömiä töitä, mikä alkoi viikkojen ja kuukausien kuluessa painaa kokemusta onnellisuudesta yhä alemmas.

Vuoden 2018–2019 syksy–kevät ja sen tutkimustulokset ovat vielä vähän keskeneräisiä, mutta uskaltanen jo sanoa sen, että onnellisuusmittari on hyvissä lukemissa. Elämä on ollut muutenkin perusmukavaa ikimuistettavilla rakkausjuhlilla maustettuna, mutta parhaiten onnellisuuden voi todeta ihan vain tarkistamalla menneiden kuukausien sairaskertomukset. Mainittava kohta löytyy vain vuoden 2018 viikolta 48, kun olimme koko sakki vähän kuumeisia ja räkäisiä. Mutta se, että sairastelu osui marrashäitämme seuraavalle viikolle, teki tuostakin sairasteluviikosta vain onnekkuuttamme korostavan mukavan koko perheen sohvaköllöttelymaratonin.

Jaa: