Lahiomutsi Makuuhuone Tapetti Sanky Lakanat Paivapeitto-0333

Pussilakanat saatu.

Ihana olla taas kotona, lähes kahden maalla vietetyn viikon jälkeen. Pidempien poissaolojen jälkeen omaa kotikaupunkia ja kotiaan katsoo hetken kuin vieraan silmin. Päärautatieaseman hulina ja Helsingin meno imaisi meidät eilen joukkoonsa siitä hetkestä, kun astuimme junasta laiturille. Tuntui oudolta ja kotoisalta samaan aikaan, vähän kuin olisin vielä muualla tai ainakin ulkopuolinen, ja samalla kuin en olisi missään muualla välissä ollutkaan.

Kodin ikkunoissa paloivat valot, kun metromatkan jälkeen raahasimme navakassa tuulessa matkalaukkuamme pitkin Herttoniemen katuja. Kotiovi narahti tutusti, ja sisältä vastaan tuli juuri laitetun ruuan tuoksu ja kotia ympäröivä tunne, joka on tuttu, mutta vielä etäällä. Esikoinenkin totesi kenkiä riisuessaan, että koti näyttää jotenkin erilaiselta. Tutulta, mutta erilaiselta.

Vielä tänäänkin huoneissa kulkeva valo on jotenkin erilainen. Sellainen muualla vietetystä ajasta muistuttava. Johtuu ehkä siitä, että tänään Helsingin yllä on ollut sellainen outo sääilmiö kuin koko päivän kirkkaana paistava aurinko.

En siis tiedä, onko se vain tämä päivä, vai onko kotikaupungin aurinko ehtinyt parissa viikossa muuttua sinisen raikkaaksi keskitalven auringoksi, sen harmaan pilviverhon takaa summanmutikassa nähdyn ja kuukausitolkulla kestävän marrasvalon sijaan. Ainakin tänään seinillä on lepatellut valo, joka kaikessa voimassaan alleviivaa siitä, että päivät ovat alkaneet pidentyä. Otan sen lupauksena siitä, että kevät on tulossa, mutta muistuksena myös siitä, että vielä ehtii nauttia raikkaista talvipäivistä.

Mitä paremmin olen alkanut nukkumaan, sitä herkemmäksi uneni on tullut paikanvaihdoksille. Kun olin lapsi ja nuori, nukuin ihan missä vain. Jauhosäkkien päällä vanhempieni kahvilan varastossa, kaverin lattialle levitetyllä viltillä kinnaavat viisnollaykköset jalassa ja pakettiauton takatilassa festareilla. Nyt huomaan aina nukkuvani ensimmäisen yön uudessa paikassa levottomammin, jopa omassa sängyssäni, jos olen välissä ehtinyt tottua johonkin muuhun.

Tänään niskaa kiristää, silmiä kirvelee ja katkonaisen yön tunnit tuntuvat sakkana aivoissa. Ensi yönä olen toivottavasti saapunut jo kokonaan kotiin, ja saan kiinni syvästä unesta. Ainakin sille on mitä levollisimmat puitteet vain levolle pyhitetyssä makuuhuoneessamme, jossa on sitten vuoden 2017 kurkkauksen rymsteerattu – jopa ne lattialistat on saatu paikoilleen.

Nyt kun olemme vuoden verran katsoneet tuota Hannah Nunnin Paper Meadow -tapettia (sävy Teal), olen alun epäileväisyyden jälkeen valtavan tyytyväinen valintaan. Tapetti elää vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan. Auringolla sen pinta on heleä, pimeällä utuinen. Se luo makuuhuoneeseen seesteisen tunnelman, mikä on tietenkin parahultainen tilanne unia ajatellen.

Ainut huono puoli tapetissa on, että se riiteli muutaman meidän vanhan kirjavakuvioisen pussilakansetin kanssa niin kovasti, että päädyin lopulta antamaan ne eteenpäin. Nyt myös pussilakanoissa mennään luonnonläheisemmin sävyin ja kuvioin. Pellavaisten ja flanellisten lakanoiden lisäksi kaapistamme löytyy nykyään nämä kuvissa näkyvät upeat Nummi-kuosiset puuvillalakanat, jotka sain taannoin valita Vallilan valikoimista itselleni. Vaikka aluskasvillisuudesta innoituksensa saanut kuosi on villi, sen murretut pastellisävyt tekevät kokonaisuudesta harmonisen. Kuvien petauksessa Nummi-kuosin kaverina on Finlaysonin ja liinavaatekaappimme klassikko, Taimi-kuosi harmaana.

Puolittaisen petauksen päiväpeittona toimii vanha tuttu Lapuan Kankureiden Ruut-peitto. Vakipetauksen joukkoon on sitten viime näkemän löytänyt tiensä Saanan ja Ollin hamppukankainen Maailman synty -tyyny. Jalkopäässä on kirpputorilta löytynyt pieni itämaishenkinen matto, jonka hiekkaan taittavat pastellisävyt ovat omiaan meidän makkariimme. Olen kyllä miettinyt, josko sängyn alle sujauttaisi matoksi jonkun upean ja jättimäisen ryijyn, mutta en vielä tiedä, keräisikö se enemmän tekstiilipölyä vai toisiko makuuhuoneeseen vielä lisää pehmeyttä.

Yöpöydiksi meille on ajautunut eripariset tuolit. Puolison puolella oleva kauniskoristeinen tuoli on niin ikivanha, että sen nitisevät liitokset eivät vahvistuksesta huolimatta taitaisi enää edes kestää istumista. Minun puolellani on taas violetiksi maalattu pinnatuoli, joka on kulkenut mukana kodista ja toimesta toiseen. Haaveilen edelleen käytettyinä löydetyistä Artekin Aalto-seinälaatikoista, jotka jättäisivät lattiatilan ilmavaksi ja vapaaksi, mutta tuolihulluna naisena on ehkä vain hyvä, että eriparisille tuolirakkauksille löytyy kodista erinäisiä tehtäviä.

Tuoleille kertyy lukuvuorossa olevia kirjoja (osa saatu arvostelukappaleina), ja omalla puolellani kirpputorilta löytyvä pyöreä rottinkikori kätkee sisäänsä kaiken pienen tilpehöörin korvatulpista nenäliinoihin ja käsivoiteesta unimaskiin.

Vasta ihan hiljan saimme seinälle vanhan ja mustaksi maalaamamme eteisnaulakon, joka vanhassa kodissa palveli ekstranaulakkona eteisessä. Nyt se on hylly, jonka koukuissa roikkuu aamutakki ja korikassiin sujautettuja villavilttejä niitä hetkiä varten, kun otetaan nokkaunet tai kun kylmyyttä hohkaavaa talvea vastaan tarvitaan lisälämmikettä. Hiljan siihen päätyi killumaan myös seppele, joka minulla oli häissämme. Ylähyllyllä seilaa vaihtuva kokoelma kirjoja, kasvi ja vanha kannellinen kori, jossa majailee milloin mitäkin, yleensä keskeneräisiä neuletöitä.

Naulakon viereen seinälle naputimme kiinni Arabian vuosilautaset. Vuoden 1983 lautanen on ollut lapsuuskotini seinällä ja ostettu minun syntymäni kunniaksi. Sain sen kymmenisen vuotta sitten itselleni, ja ostimme kirpputorilta vastaavan myös miehen syntymävuodelta. Kokonaisuutena ne luovat yhden lemppariasioistamme kodissamme.

Naulakon alla nojailee vielä vähän vaiheillen vanha peili, jonka löysin kirpparilta, vaikka sillä hetkellä koitin etsiä pellavaisia pöytäliinoja häihin. Mutta kun on taannoin muuton jälkeen elänyt melkein vuoden ilman kunnon isoa peiliä, tulee kirppareilla aikamoiseksi haukaksi kauniiden peilien perään. Peili on välillä ollut myös työhuoneessani nojailemassa, mutta kuukausien pähkimisen jälkeen nostamme sen luultavasti makuuhuoneen seinälle, sängyn jalkopäähän.

Silloin myös toisella seinustalla nojaileva Hanna Konolan printti pääsee seinälle. Se on ollut meillä ruokailutilassa, mutta siellä kävi tapettien laittamisen jälkeen vähän samalla tavalla kuin makuuhuoneessakin. Yhtäkkiä jotkut printit eivät enää sopineetkaan muuttuneeseen maisemaan. Tovin tuumailtuamme lempeä sateenkaariteos löysi paikkansa makuuhuoneestamme, jonka värimaailman osaksi se asettui samoin tein.

Jaa: