Minua on jotenkin surettanut, miten isänpäivää juhlitaan vuoden pimeimpään aikaan. Äitienpäivänä tunnelma on niin eri – luonto on keväästä kepeänä ja takki auki kulkevien ihmisten katseista heijastuu hymy. Ihan kuin isänpäivä olisi tungettu vain johonkin, kun kevät oli jo äideille varattu.

Ja niinhän se vähän on mennytkin; isänpäivä on vakiinnuttanut paikkansa vasta viime vuosikymmenien aikana. Virallisen liputtamisen arvoiseksi isät tulevat pääsemään vasta nyt.

Tänä vuonna marraskuisen juhlapäivän olomuoto kuitenkin näyttäytyi erilaisena. Jos äitienpäivänä kadut, ravintolat ja puistot pullistelevat juhlavaatteissaan kulkevia ihmisiä, isänpäivänä on paljon hiljaisempaa. On syy ja ikään kuin lupakin jäädä vain kotiin, möllöttelemään perheen kesken. Keväthepeneiden sijaan puetaan päälle kerroksittain villaa ja lojutaan aamupalapöydässä pitkään. Juhlitaan arkisemmin, ja siten ehkä jopa aidommin.

Meillä mies oli muistaakseni ensimmäistä isänpäivää koskaan vapailla töistä. Työvuoro hänellä olisi nytkin ollut, ellei olisi telonut kättään ja päätynyt sitä seuraavien onnettomien sattumusten jälkeen kätensä kanssa useamman viikon sairasvapaille.

Päivänsankari toivoi juhlapäivänään aamupalalle granolaa, kakuksi ahvenanmaalaista pannukakkua mansikoilla sekä kermavaahdolla ja ohjelmaksi koko perheen leffan. Niinpä siis paahdoin aamiaista varten uunissa karpalo-granolaa, jota maustoin jouluisin maustein. Siitä tuli ihanan paakkuista ja rapeaa juoksevan hunajan sekä tumman siirapin avulla. Granola syötiin turkkilaisen jukurtin sekä granaattiomenan kera.

Lisäksi katoin pöytään uppomunia, persimoneja ja maalaisleipää sekä kantarellitahnaa. Sienitahnasta tuli jostain syystä ällöttävän kitkerää, eikä se siitä parantunut ajatuksella, että en muuten heitä hyvää ruokaa ja hartaudella poimittuja sieniä pois. En tajua, miten onnistuin simppelillä ja yleensä toimivia ohjeita tykittävän Gastronaatti-kirjan reseptillä mokaamaan. Lopulta syötiin kuitenkin leivät tahinin kanssa.

Kun mies alkoi ommella lasten kanssa keppihevostalliin uutta jäsentä, Pilkkua, minä valmistin pannukakkutaikinan ahvenanmaalaisittain. Mannapuuro taikinassa toimi yllättävän hyvin, ja vedimme neljään pekkaan melkein koko ison pellillisen pakastemansikoiden ja kermavaahdon kera.

Kylille piipahdettiin vain The Grinch -leffan ajaksi (liput saatu Leffamaailman lähettilään ominaisuudessa). Edelleen olen haljeta onnesta, kun voidaan mennä elokuviin nykyään ihan koko perheenä.

Illalla keppihevonen oli vihdoin valmis. Suloinen pitkulapäinen olento, jolla takkuisuuteen taipuvainen sininen harja ja pinkit silmät, kuten lapset toivoivat. Mies ompeli sen käsin, vaikka väittää ettei mukamas osaa ommella. Mutta kummasti sitä isinä huomaakin osaavansa vaikka ja mitä.