Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.
Tässä kuvassa on vähän kaikenlaista säätöä päällekkäin ja yhtä aikaa käynnissä. Silleen, kuten meillä ja kai monissa muissakin lapsiperheissä yleensäkin tapana on.
Tässä kuvassa matot on viety juuri ulos tuulettumaan ja ihan just pitäisi kaivaa moppia kaapista. Edellisenä päivänä olisi pitänyt käydä siivoojan, joka meillä yleensä kerran kuussa siivoaa vähän perusteellisemmin, mutta kaikenlaisen säädön jälkeen häntä ei koskaan kuulunutkaan.
Tässä kuvassa on päällänsä sellainen pms, että kesän leppoisten kuukausien jälkeen en muistanutkaan sitä, että sisälläni asuu murhanhimoinen ja masentunut vittupää kerran kuussa.
Tässä kuvassa on juuri siirretty sohva ja romppeet sen ympäriltä keskelle huonetta, jotta mahtuu imuroimaan sohvan takaa. Sitten onkin huomattu, että ikkunoiden tiivisteet repsottaa ja alettu vaihtaa niitä. Sitten on kuitenkin huomattu, että ikkunalaudan alla on ihan hirveästi pölyä ja alettu pyyhkiä niitä ja sen jälkeen alettu tehdä jotain, minkä takia kaikki edeltävä on jäänyt kesken. Välillä on myös ehkä mietitty, että parvekkeen kesäkukat voisi ehkä tänä vuonna vaihtaa ennen ensilunta.
Tässä kuvassa minä letitän hiuksiani ja kävelen samassa, koska aina on jo se kuudestoista tätä seuraava tehtävä mielessä.
Tässä kuvassa lasten pitäisi siivota lelunsa lattialta, että mahtuu imuroimaan, mutta näyttäisi siltä, että toinen paraikaa pelaa sohvan takana salibandya ja toinen selvittää jonkun piirrosoravan reittiä piirroskävyn luo.
Tässä kuvassa kameran takana seisova mies on juuri ollut sairasvapailla töistä, koska onnistui telomaan taas urheiluharrastuksissa jalkansa. Kaikenlaista säätöä tuo urheilu saakin aikaan.
Tässä kuvassa on juuri saatu tapetti seinille, koska mies on ollut sairasvapailla, mutta ei sidotun jalkansa kanssa kuitenkaan kykenemätön tapiseeraamaan seiniä. Kaikenlaista yllättävää edistystäkin se urheilun kanssa säätäminen näemmä saa aikaan, kulman kautta kyykäten.
Tässä kuvassa mulla on yllä just sopivan kokoinen pellavamekko ja kissavillasukat, jotka tästä tovin kuluttua kaiken säätämisen seurauksena heitettiin molemmat pesun jälkeen vahingossa kuivausrumpuun.
Tässä kuvassa sohvalla on läjässä kaikki kotimme tyynyt. Ai miksi? Tietenkin koska se on maja, ja majassa kuuluu olla satakaksikymmentäkuusi tyynyä.
Tässä kuvassa taulut sun muut seinille kiinnitettävät asiat etsivät yhä paikkaansa tapiseeraamisen jäljiltä. Nyt lähes kuukautta myöhemmin tilanne on yhä sama. Lattialistoista ei havaintoa.
Tässä kuvassa keskellä olohuonettamme on kasa varastolaatikoita, joissa on talvivaatteitamme. Siinä ne olivat muistaakseni vielä ainakin kahden viikon ajan, kunnes vihdoin saatiin tehtyä vuodenaikainventaario eteiseen. Nyt tuossa paikalla on taasen läjä vaatteita, joista pitäisi ommella rikkinäiset polvikohdat kuntoon, silittää polvipaikat paikalleen ja sen jälkeen vielä ommella koneella paikat kestäviksi. Varovainen arvio valmistumisajasta tammikuu 2019. Sen jälkeen voikin sitten taas inventoida lasten vaatekaapin ja kantaa tuohon uuden läjän paikkausta odottavia vaatteita.
Tässä kuvassa olen juuri lähdössä ystäväni kanssa reissuun. Lähtöön on aikaa vajaa tunti, enkä ole vielä aloittanutkaan pakkaamista. Edessä on siis vielä ainakin panikointi siitä, miten tavarat eivät mahdu reppuun, mutta että en nyt ainakaan matkalaukkuakaan ota viikonlopun matkalle.
Tässä kuvassa nököttää lasten tarpeettomaksi jäänyt syöttö/juniortuoli, jota olen koittanut myydä erinäisillä FB-kirpputoreilla. Kaiken AV, jono, YV, mikä vika hinta, jono, mä ostan, kysyn mieheltä, jono, vapautan, en vastaa -kukelisguun jälkeen se on edelleen tuossa. Saatana.
Tässä kuvassa on leikkokukkia pöydällä.
Ja mä ajattelin tän kuvan nähdessäni, että ihanaa! Jollain muullakin on samanlainen kaaos päällä 😀
Musta tuntuu jatkuvasti siltä, että muksujen tavoite on levittää kaikki lelut pitkin olkkaria… Ja vaikka joka ilta ne siivotaan (lue heitellään laatikkoon), niin joka päivä kaaos on valtava.
Puhumattakaan niistä päiväkodissa liukuhihnalta tuotetuista (sairaantärkeistä) piirustuksista ja ympäriinsä heitellyistä vaatteista, jotka ei koskaan päädy pyykkikoriin vaan sohvan alle. Tämä, koska meillä asuu kaksi pikkuapinaa (samanlainen setti kuin teillä), joiden mielestä nakupelleily on parasta ever!
Ihanan positiivisesti kuvaus päättyy leikkokukkiin… niillä mäkin lohduttaudun 🙂
Ps. Toki meillä nuita leluja on pikkusen enemmän ympäriinsä ja lattiaan jää jalat kiinni, koska se jostain syystä on tahmea?!
…niin ja olkkarissa on pinnasänky, joka ei myöskään ole mennyt kaupaksi…
Ah joo se päiväkodin piirrustus-keppi-askarteluhärpäke -liukuhihna! Vaikka se kuinka ihana onkin, välillä kyllä mietin, miten se saa pois päältä tai edes hidastamaan tahtiaan 😀
Unohtui mainita, että tässä kuvassa näkyy pöydän kulma, jonka alta lattia on aina niin tahmea, että sukat tarttuvat kiinni, ja että siksi olisi ihan just syytä kaivaa se moppi esiin, eli sitä ennen tehdä kaikki, miksi sitä moppia ei ole vielä ehtinyt kaivaa esiin.
Meillä on äärimmäisen tehokas vuoden vanha joka levittää kaiken mihin yltää lattialle. Eikä isosisko 4V yhtään auta asiaan.
Päiväkodin piirustusvirta hoidetaan meillä niin että erityisimmät laitetaan esille joksikin aikaa ja sitten siirretään laatikkoon ja muut ihastellaan kuuliaisesti ja pyydetään viemään piirustuslaatikkoon. Laatikon voi raakata läpi aina välillä ja siirtää parhaita kansioon ja joitain melko turhanpäiväisin, mutta niiiiiiiiiin tärkeitä joihin on piirretty yksi ympyrä keskelle valkoista paperia tms. voi pikkuhiljaa pari-kolme kerrallaan karsia pois.
Minusta tässä kuvassa oli ihan suht siistin näköistä kunnes aloin lukea tekstiä 😀
Ps. Huomasin tänään että kuopuksen vaaleiden housujen polvet ja varpaat olivat aivan harmaat muutaman tunnin käytön jälkeen. Olisikohan paikallaan luututa 😛 Ehkä pariin otteeseen peräjälkeen.
Mä taas huomasin viikonloppuna, että parit alkusyksystä asti käytössä olleet housut olivat menneet polvista rikki. Nyt on pakko ottaa aikaa paikkauspuuhilla, sillä pian lapsella ei ole yhtään ehjiä housuja käytössä.
Kiitos tästä! 🙂 Ja ihana tuon päälläsi oleva mekko! Minkä merkkinen?
Ole hyvä, ilo on minun puolellani 😀 Ja mekko on tosiaan ihana, vaikkakin nykyään inasen liian pieni kuivausrummun jäljiltä… Se on Son de Flourin, kertakaikkisen upealaatuinen ja ammattitaidolla ommeltu mekko <3
Ihanat, täydellisen samaistuttavat kuva ja teksti!
Mitä, onko jollain muullakin tällaista?!? :DDD
Kiitos kun jaoit tämän. Mä oikeasti olen luullut että on olemassa perheitä joissa vaatelaatikot ja korjattavien vaatteiden kasat eivät ole jatkuva sisustuselementti. Olen kuvitellut että mä oon jotenkin vaan niin hidas ja laiska että en saa niitä hoidettua ja toimeliaiden ihmisten kuten Lähiömutsin kotona ei ainakaan ole tämmöinen kaaos aina.
Mä olen joskus kuvannut meidän kotia tyylillä ”seesteinen kaaos” 😀 Että kyllä, aina on joku projekti kesken, ja jos ei ole, sellainen kyllä luodaan. Mulla oli joskus tapana kasata paikkausta odottavat vaatteet kaappiin, pois silmistä. Tämä keino oli sen verran tehokas, että monesti sitten paikatessa sai huomata, että vaatteet olivat jääneet aikoja sitten pieneksi. Nyt kun ne ovat koko ajan silmissä, ompelukone tulee kaivettua esiin nopeammalla tahdilla. Ja tietty sekin vaikuttaa, että nykyään housujen polvia kuluu puhki sellaista tahtia, että lapsilla ei olisi yhtäkään ehjää pöksyä, jos antaisin niiden rikkinäistäisten vanua odottaen ompelua monen monta kuukautta 😀
Mutta hei, sä hymyilet tässä kuvassa. Ja teillä on ihan sairaan upea tapetti seinässä.
Joo, tää oli siis lopulta ihan tosi kiva lauantai – koko perhe kotona aamupäivän, pitkään roikkuneita asioita tapahtumassa (tai tapahtunut jo, kuten ne tapetit seinässä!) ja reissua tuloillaan. Säätöä, mutta hymyillen 😀
Tästä tuli mieleen teini-ikäiset poikani, joiden tehtävänä oli imurointi ja moppaus työpäiväni aikana. Soitin iltapäivällä ja kysyin onko hommat tehty. Nuorempi vastasi, että hän on mopannut jo, mutta vanhempi nukkuu vielä ja imuroi herättyään. 🙂 Että kyllä niistä lapsista alkaa olla apua vanhemmiten 😉
Ahhahahh, mainio tapaus! :DDDDD
Ai kauhee. Mun hymy vaan leveni, mitä pidemmälle luin… Aivan täydellinen kuvaus (meidänkin) elämästä.
Kiitos ❤️
Tää on siitä jännää, että monesti erehtyy ulvomaan, että ainoastaan meillä tää on tällaista säätöä, mutta sitten kuuleekin, että AIKA monella muullakin on ihan samanlaista 😀