

Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.
Perjantaina me istuimme aamupalapöydässä. Luimme uutisia, etsimme netistä lisää tietoa, laitoimme viestejä Pohjanmaalle. Ajatukset juoksivat laidasta laitaan niin että laidat ryskyivät.
THL laittoi kivan yllätyksen – niin yllätys kuin se tässä tilanteessa on – juuri ennen etelän talvilomien alkua. Kotimaanmatkustamista ei suositeltu, ja uusmaalaisille suositeltiin pysymistä omalla alueellaan maaliskuun puoliväliin asti.
Emme olleet ainoat, joille tämä tuli yllätyksenä. Emmekä olleet ainoat, jotka olivat ristiriitaisen tiedotuksen kanssa ihmeissään, osa jo matkatavarat kyydissä matkalla. Toisaalta Valtioneuvoston sivuilla luki, että kotimaanmatkailu on ok, kunhan noudattaa virukseen liittyviä turvallisuus- ja terveysohjeita. Sosiaali- ja terveysministeriöstä taas kerrottiin uutisia myöten, että lomamatkoja ei THL:n suosituksesta huolimatta tarvitse perua, kunhan on tarkkana, eli välttelee muiden kuin omaan sakkiin kuuluvien seuraa.
Koitan noudattaa parhaan ymmärrykseni mukaan suosituksia, ja kanssaihmisten terveyden lisäksi pitää huolta oman perheen mielenterveydestä ja siitä, että meillä olisi esimerkiksi kulttuurintekijöitä, kotimaanmatkailukohteita ja kahviloita tämän kaiken jälkeenkin. Mutta kun kokonaiskuvan ja oman toimintasuunnitelman joutuu itse rakentamaan eri puolilta kokoamistaan palapelipaloista, välillä palaset eivät tunnu luovan selkeää kokonaiskuvaa.
En myöskään juuri nyt jaksa ainuttakaan silmien pyörittelyä siitä, miten tilanne mukamas saattoi tulla yllätyksenä ja miten silmien pyörittelijä ei ole itse vienyt edes roskia vuoteen. Koitan yleensä olla kaikenlaisia mutinoita kohtaan ymmärtäväinen, mutta kyllä vain, uskokaa pois, nyt tilanne tuli itselleni niin lyhyellä varoitusajalla, että aikaa tokenemiseen, ajatustyöhön ja surutyöhön muuntuneiden lomasuunnitelmien suhteen ei ollut. Silmien pyörittelyt lähinnä ruokkivat kapinahenkeä, jota koitan pitää aisoissa.
Suru järsi kipeää tehden, ja samaan aikaan ajatus siitä, että lähtisimme sittenkin, sai omatunnon vauhkoksi. Saati minkälaisen hepulin omatunto olisi saanut, jos olisimmekin tahattomasti levittäneet (muunto)virusta.
Tämä on kärpäsen pikkuinen ripulointi isossa mittakaavassa, mutta meille iso juttu: taas hamaan tulevaisuuteen siirretyt junaliput ja reissu lasten isovanhempien luo. Ehkäpä viimeinen kerta, kun olisi ollut mahdollisuus nähdä lapsuudenkotini, rauhassa hyvästellä sen nurkat.
En ihan heti unohda, miten lapset seurasivat aamiaispöydässä kehittyvää tilannetta ja katsoivat minua silmät aallokkoina loiskuen ja kysyivät, eikö me taaskaan päästä mummilaan. Ja mitä seurasi, kun joudun vastaamaan, ettei ei. Taaskaan ei.
Tällaisenako he tulevat muistamaan lapsuutensa. Että kyllä tämä ihan pian helpottaa, kun vain vähän aikaa vielä jaksetaan. Mutta sitten ei helpotakaan, ei edes aikuisen aikakäsityksessä.
Tiedän, että tämä on hyväosaisen harmittelua. Korona ei ole koskettanut lähipiiriä, meillä on töitä ja toisemme. Kaikki on hyvin. Mutta silti olen kokenut koronan kanssa epätoivoa, pelkoa, turtumusta, vihaa, väsymystä. Ne tunteet ovat sallittuja, väistämättömiäkin, myös meille.
Sunnuntaina kotimme muovailla surusta, ikävästä ja itkuisesta väsymyksestä jotain parempaa sohvannurkassamme. Loimme uusia suunnitelmia tyhjästä, loma kun kerran on. Mikään ei korvaa lähimmäisiä ja heidän näkemistään, mutta olemme koittaneet nostattaa sellaista hilpeää talvilomatunnelmaa. Kaakaokuksallisia luistelun jälkeen, hiihtoretkiä, laskettelupäivä ja saunallinen mökki tässä lähellä.
Hyvä tästä tulee, hiljalleen.
Jos vuokraatte auton, niin ei olisi junakontakteja.
Kaikenlaisia vaihtoehtoja mietittiin, ja autokin sitten lopulta vuokrattiin, mutta lyhyemmälle reissulle, jossa olimme ihan vain nelistään.
Me lähdettiin lomalle. Mutta loma oli jo suunnitteluvaiheessa suunniteltu korona huomioiden. Eli ei sukulaisten luo, eikä julkisia kulkuvälineitä. Ei myöskään hotellia tai kylpylää.
Kuitenkin tuntui, että tarvitaan maisemanvaihdos. Eli autolla vuokramökille. Oman perheen kesken hiihtoa, lumikenkäilyä, luontoretkiä, sauna ja palju. Ja kaupassa käynnit niinkuin kotonakin maski päässä. En koe, että irtiotto kotiympyröistä tällä systeemillä lisää kenenkään riskiä. Mutta saa loman tuntumaan lomalta. Ja lomalla meillä on vähemmän kontakteja kuin arkena, kun ei käydä töissä ja koulussa. Mukavaa lähilomaa teille.
Ymmärrän hyvin. Nämä päätökset eivät olleet kellään mustavalkoisia.
Iso sydän. Me asutaan täällä maalla, jossa ei tartuntoja ole juuri kuin nimeksi. Noudatamme silti varsin tiukasti rajoituksia ja näemme vain isovanhempia… Toinen näkö kulma … Mieheni sisko on tullut tänne lomalle Helsingistä… Isovanhemmat ovat jo reilu 75v heitä pelotti mutta eivät raaskineet kieltää… Meidän perhe ei nyt heitä näe eikä isovanhempia myöskään… Kiitos että välitätte. Kiitos. Pysytään kaikki terveinä. Hyvää kevättä
Paljon kaikenlaisia pohdintoja ja valintoja varmasti lähes jokainen tosiaan joutuu tekemään.
Hyvää ja tervettä kevättä sinnekin!
Olisitte menny vaan, vaikka vuokra-autolla. Toivottavasti tulee vielä tilaisuus käydä kotitalossa ja mummilassa <3
Ihanaa lähilomaa kuitenkin! Onneksi sentään on lunta.
Toivottavasti tosiaan tulee vielä tilaisuus käydä hyvästelemässä lapsuuskoti ja mummila. Tällaisille rauhallisille hyvästeille ei enää ole aikaa, mutta jos edes piipahtamaan pääsisi. Aikomukseni on livahtaa matkaan heti, kun vain siltä vähänkään näyttää.
Ja voi kyllä, onneksi on lunta! Siitä olen niin niin kiitollinen!
Jep. Oma loma, jonka aikana olisin puolentoista vuoden tauon jälkeen tavannut sisarukseni lapsia, oli suunniteltu Lappiin viikolla 10. Nyt ei voi mitenkään ajatella täältä Uudeltamaalta lähtevänsä julkisilla sinne ihan vain huvin ja urheilun vuoksi. Vaikka todennäköisyys omassa arjessa sairastua on pieni, on se kuitenkin olemassa, ja vielä viimeisen kerran siinä bussissa, jolla on matkustettava rautatieasemalle päästäksen yöjunan hyttiin (taksi ei ole vaihtoehto, maksaa täältä yhtä paljon kuin se yöjunan hytti). Harmittaa, ahdistaa ja kaduttaa jokainen käyttämättä jätetty tapaamistilaisuus epidemian helpommissa vaiheissa, mutta ei tästä pääse. Jo se skenaario, että sairastuu matkalla tavalliseen flunssaan, olisi hyvin haastava, koska kotimatka ei onnistuisi ennen kuin terveenä — voisi koirahoitajalla kärsivällisyys tulla jossain vaiheessa vastaan, kun omistaja odottelee nuhan loppumista jossain pohjoisessa.
Voimia teille ja meille! Toivottavasti, mutta teidät tuntien uskoisin, olette löytäneet talviloman riemua myös täältä etelästä.
Voi että, todella kurjaa. Lasten elämässä puolitoista vuotta on valtavan pitkä aika. Ymmärrän kaikki nuo pohdinnat, ihan samoja juttuja käytiin läpi. Myös se itkuinen harmitus siitä, että ei lähdetty, kun tilanne on ollut helpompi. Ja miten voikin osua juuri joululle ja hiihtolomalle nämä! Me onneksi päästiin käymään Pohjanmaalla kesällä, vaikka silloin ei kaikkia rakkaita voitukaan nähdä. Mutta silti, onneksi oli kesä. Ja sen varaan toivon myös nyt.
Vaikka talviloman ekat päivät menivät harmitusta ja surua nieleskellessä, lomasta kotikulmilla ja Mustikkala-mökillä tuli ihana siitäkin <3 Toivottavasti myös teidän lomasuunnitelmat jotenkin järjestyvät.