Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.
Ensin syödään iltapala. Puuroa, johon marjat on poimittu ihan nuotiokeittiön vierestä ja ruisleipää, jonka päälle vuollaan puukolla paksu viipale voita. Ihoon tarttunut hiki ja noki huuhdotaan mereen. Pitää olla nopea; niin kylmiä luonnonvedet jo alkavat olla. Iho viileyttä kipristellen puetaan ylle ohutta merinovillaa, joka paijjaa olon taas lämpöiseksi. Hammaspesun jälkeen suu kurlataan, ja sammalmättäälle jää hetkeksi valkoisia kuplia.
Tuntuu onnelliselta saada pujahtaa makuupusseihin, jotka alkavat hiljalleen kerätä lämpöä kehojen ympärille. On vähän tilaa, ollaan ihan kylki kyljessä. Luetaan iltasatu. Illat ovat jo niin hämäriä, että kirjaa on valaistava otsalampulla. Korkeat männyt huojuvat teltan ulkopuolella. Niiden varsien hidasta taipumista puolelta toiselle ei oikeastaan kuule, mutta sen tuntee kehossaan. Metsän tuntee. Lapset nukahtavat ennen kuin laulussa on päästy kohtaan, jossa lammesta heijastuu matkamiehen kuvajainen.
Miten ihanaa elämä metsässä onkaan. Säätämistä ja yksinkertaista samaan aikaan. Väsyttävää ja levollista. Tarvitsen täydelliseen nollaukseen metsäläisyyttä, taantumista.
Taas huomasin miettiväni, josko voisi siirtää elämänsä metsään vaikka yhdeksi kuukaudeksi. Syyskuu olisi ihana, haastava. Näkisi vuodenaikojen liukumisen toiseen ja luonnon valmistautumisen talveen. Olisi marjoja ja sieniä. Yksi vaeltaisi kauppaan muutaman viikon välein ja ostaisi rinkan täyteen kaurahiutaleita, juureksia, voita, ohraryynejä, papuja, hunajaa ja öljyä. Ehkä leipääkin, lisää tulitikkuja, pattereita taskulampuun ja tummaa suklaata.
Minulla olisi ajatuksia pursuileva vihko, lyijykynä, teroitin ja pitkät säärikarvat.
Aavistan, että silloin ymmärtäisin maailmasta jotain, mitä etsin, mutta jota nyt en ehdi huomata.
Ihana kirjoitus ja kuva! Itsekin rakastan metsässä oloa, mutta viime vuosina minulle on iskenyt hirveä punkki- ja borrelioosiahdistus. Etenkin sen suhteen, miten lapsista löytää punkit ennenkuin ovat ehtineet olla kiinni sen 24 h, jonka tartunta ilmeisesti vaatii. Miten itse suhtaudut noihin otuksiin?Onko kenelläkään vinkkejä, miten päästä eroon tästä ahdistuksesta / hysteriasta (kumminpäin sen nyt haluaa ilmaista…)?
Muuta tänne Lappiin niin saat olla ainakin pari vuotta ilman punkkiahdistusta (ennen kuin ne viheliäiset elukat löytävät tännekkin)
Kyllähän mekin tietty niitä punkkeja mietitään. Ihmeen vähillä punkeilla ollaan selvitty, vaikka paljon luonnossa liikutaankin. Ekan kiinnittyneen punkin löydettyäni olin ihan paniikissa, mutta samalla se myös vähensi panikointia myöhemmin. Onhan niitä pieninpiä hemmetin hankala huomata, mutta irrottaminen on onneksi helppoa. Jotenkin kykenen vain suhtautumaan tähän ”jaha, yksi asia, joka pitää ottaa huomioon” -asiana. Jos alkaisi kelailla liikaa, lietsoisin minäkin itseni helposti paniikkiin.
En voi lkat ihastelemasta miten kauniisti ja kuvalevsti kirjoitat. Kiitos kun kirjoitat, tämäkin teksti puhutteli. Mä oon alkanut haaveilla mökistä järven rannalla mutta aika lähellä kotia. Silloin metsää voisi tankata itseensä työpäivän jälkeen ja aamulla lähteä mökiltä töihin..
Voi, kiitos kauniista sanoistasi <3 Me ollaan haaveiltu vuosikausia pienestä puutarhamökistä kaupungissa. Mutta mitä lie keski-ikäistymistä, kun olen huomaamattani alkanut haaveilla vähän rauhallisemmissa maisemissa olevasta mökistä, jonne pääsisi kulkemaan junalla.
Välillä haaveilen vuodesta metsäeskarin opena. Uskon, että siinä oppisin ihan mielettömästi. Jotain syvempää kuin tavallisessa päiväkotiryhmässä toimiessa. Ehkä joskus. 🙂
Ymmärrän haaveesi täysin! Se olisi varmasti ihanaa (ja toisinaan myös kamalaa, mutta just siksi opettavaista myös itselle) <3
”Aavistan että silloin ymmärtäisin maailmasta jotain, mitä etsin, mutta jota nyt en ehdi huomata.”
Meillä kaikilla on sisäsyntyisesti kaipuu oman Luojamme yhteyteen. Sitä me etsimme, mutta emme useinkaan huomaa ja ymmärrä tätä kaipuuta. Luonnossa sen tiedostaa paremmin.
Omalla kohdallani näkisin, että jos jotain henkimaailman tai erinäisiin uskontoihin liittyviä jumalolentoja ajattelee, se on enemmänkin äiti maa, jonka viisautta ja yhteyttä toivoisin saavani elämääni enemmän.