Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Olen vahvasti aamuihminen. Toisin sanoen olen vahvasti ei-iltaihminen, etenkin lapsiperhe-elämässä. Mutta aamut! Aamut ovat kuin odotetun retken alku tai mielenkiintoisen kirjan aloitus: kaikki on vielä edessä ja mahdollista!

Onneksi olemme koko perhe luontaisesti melko samassa rytmissä eläviä, sillä touhukkuuteni saattaisi olla hitaasti käynnistyvälle painajaismaista aamuseuraa. (Tosin perheen kaksi nuorimmaista tuntuu olevan non-stop -ihmisiä, mikä kaltaisessani päivän loppua kohden nuupahtavassa iltatorkussa on vaatinut hivenen sopeutumiskykyjä, jaksamisen venyttämistä ja jaksamisen loppumista.)

Viikonloppuaamuina saan usein suoraan sänkyyn toimitettuna kaksi unenlämmintä marakattia ja läjän erinäisiä pehmoleluja. Tykkään hurjasti niistä hetkistä, kun on aikaa pötkötellä, halailla ja jutella. Arkiaamuina marakatteja saa sitten kaivella ylös lastenhuoneen kerrossängystä.

Parhaina aamuina päivä on pedattu hyväksi jo illalla; koti on siisti, tiskikone hyrissyt yön aikana ja jääkaapissa ainekset kunnon aamupalaan. Herään aina reilusti aikaisemmin kuin pakon edessä pitäisi – kahta tuntia aikaisemmin kuin pitää olla missään – jotta ehdin tehdä rauhassa aamutoimet, sytyttää pari kynttilää ja lukea sanomalehden.

Niin ja lopulta sitten kuitenkin hoputtaa lapsia. Nyt lähdetään, pukekaa nyt jo, nyt oikeasti lähdetään, onko avain mukana, pitäisi jo olla menossa, miten nämä kengät ovat edelleen ihan märät, en ole nähnyt puhelinta, nyt ne ulkovaatteet oikeasti päälle, pian ollaan myöhässä, siis mitä ihmettä puit, rakas lapsi siellä on pakkasta!

Miten se yllättääkin joka aamu.

Ihan samalla tavalla kuin joka aamu käyn innoissani töiden kimppuun kuvitellen, miten hurjasti kaikkea saan aikaan, kunnes lounaan jälkeen tajuan taas olleeni päivän to do -listoineni naurettavan toiveikas. Ja silti sama toistuu joka päivä:

Sama rauhallisuuden, hallittavuuden ja aikaansaavuuden utopia silti leijuu toiveikkaana jokaisen aamun päällä. Mikä vain on mahdollista (viimeistään taas huomenna)!

Jaa: