Kaksi viikkoa sitten sähköavusteinen laatikkopyörämme kolaroitiin ajokelvottomaksi. Onneksi kenellekään ei käynyt mitään, mutta elämäämme se silti on vaikuttanut.
Pyörän päälle peruutettiin sen ollessa asianmukaisesti parkissa. Sivullinen henkilö oli havahtunut tilanteeseen kuullessaan kovan paukahduksen ja sitä seuraavan rytinän, kun pyörä meni nurin. Kiitos sivullisen henkilön, saimme tietää, kuka pyörän kolhi, nosti pystyyn ja häipyi sen jälkeen paikalta jättämättä edes lappua. Me itse kun havahduimme asiaan vasta, kun yritimme lähteä pyörällä liikkeelle ja tajutessamme, että sen takaosa on ihan mutkalla.
Että on sitä kaikenlaisia, ihmisiä.
Alkuun onnistuin ottamaan asiaan niin tyynen suhtautumistavan, että ihan pitää antaa itselleen papukaijamerkki siitä hyvästä. Tilanne on nyt tämä, kiukkukäyrän hätyyttely ei auta asiaa. Nyt on vain laitettava asiat hoitumaan. Ja tietty sekin auttoi, että mies hoiti käytännönasiat pyörän kanssa. Keskusteli kolaroijan kanssa viilipyttynä, soitteli vakuutusyhtiöihin useammat puhelut, laati selvityksiä ja hoiti vuokrapakun, jolla pyörä saatiin siirrettyä korjaamolle. Vähän vain puhisin, että hitto tätä ylimääräistä säätöä kaiken arjen päälle. Ja että hitto, just huolella kausihuollettu ja timanttisen hyvin toimiva laatikkoyörä.
Jo kolarointipäivänä ja siitä alkavana viikonloppuna aloin hahmottaa, miten tärkeä osa laatikkopyörä onkaan meidän autottomassa arjessamme. Olin sopinut asioita, kuljetuksia ja reissuja, joihin ei julkinen liikenne tai yhden hengen fillari riitä. Onni on ollut naapurit, joista toiselta olemme saaneet lainata tarvittaessa autoa ja toiselta sähkötöntä laatikkopyörää. Muuten olisi pitänyt perua moni juttu ja elo olisi tullut todella kankeammaksi.
Päivien kuluessa vitutus alkoi silti kohista ja kasvaa. Olen heti aamusta hikimärkä, kun poljen ilman sähköavustusta ja kaksi lasta kyydissä koululle ja päiväkotiin pitkin Herttoniemen mäkisiä teitä. Harmittanut on siitäkin huolimatta, että olen valtavan kiitollinen pyörälainasta ja tiedostan, että kävellen kierros olisi vielä ärsyttävämpi.
Välillä olen hakenut korikaupalla omenoita tai ostanut viikon ruuat tajuamatta, että hemmetti, en jaksa polkea näitä lapset kyydissä kotiin. Keskustaan en jaksa lähteä pyörällä lasten kanssa, mutta sinne onneksi vie metrokin. Mutta kauempana oleviin harrastuksiin julkiset kulkevat huonosti, eivätkä voimani riitä junttaamaan kahdella lapsella ja harrastusvälineillä pakattua sähkötöntä pyörää omaa kylää kauemmaksi.
Pieniä jupinan aiheita isossa mittakaavassa, mutta kasautuessaan ne alkavat tuntua perhearkemme moottorin sakkaamisena. Tekeminen, oleminen ja meneminen vaikeutuu.
Alettiin selvittää, josko kolaroijan vakuutus korvaisi meille sähköllisen vuokralaatikkopyörän korjausajaksi. Ihan kuten se korvaa autonkin. Mutta ei, vakuutusyhtiön mukaan laatikkopyörä ei ole ajoneuvo, vaan pyörä. Julkisten liput se sentään korvaa, mutta hemmetti vie, julkinen liikenne ei valitettavasti korvaa laatikkopyörää edes täällä Helsingissä.
Minä kuljetan harrastuksiin laatikkopyörän kyydissä neljä lasta. Minä haen laatikkopyörällä remonttitarvikkeita rautakaupasta ja kuljetan monen kymmenen kilon huonekaluja. Noudan ja palautan kuvauslainoja isoissa pahvilaatikoissa, ja roudaan kuvauksia varten kamoja ympäri kaupunkia.
Sellaisiin hommiin ei tavallisella pyörällä kykene. Laatikkopyörä on ajoneuvo, ja sen toden totta saisivat todentaa myös vakuutusyhtiön pykälät.
Nyt olemme odottaneet pyörään tarvittavia varaosia Hollannista vajaan parin viikon ajan. Mahtaneekohan ensilumi sataa, ennen kuin ne saapuvat. Vasta varaosien saapuessa korjaaja pääsee tekemään varsinaisen duuninsa. Siinä ei onneksi pitäisi kauaa mennä. Nyt en vielä aio kiihdyttää verenkiertoani miettimällä sitä mahdollisuutta, että varaosista ja ammattitaitoisesta korjaajasta huolimatta pyörästämme ei enää saada ajokelpoista peliä.
Johan nyt taas… Pitäisi pyörälle olla myös sellainen vakuutus joka korvaa varapyörän korjauksen ajaksi. Toki se menisi pyöränomistajan vakuutuksesta, mutta edes se. Tai sitten tosiaan se että jos pyörä on tarkoitettu useamman ihmisen taikka tavarakuorman kuljetukseen se katsottaisiin ajoneuvoksi. Vaan kukapa vakuutusyhtiö haluaisi korvata enempää jos voi korvata vähemmän…
Enkä edes itse ole pyöräilijä (olosuhteiden pakosta). Silti ottaa päähän teidän puolesta.
Tässä pitää tosiaan tsekata vakuutusasiat uusiksi tämän jälkeen. Mä olen aina ajatellut, että me ollaan ihan hölmön vakuutettuja asiaan kuin asiaan, mutta tähän en jotenkin osannut varautua.
Vahinkoja tietysti sattuu, mutta törkeää on häipyä kolaripaikalta vähin äänin >:(
Voin kuvitella miten pulassa olette, kun pyörä on teille kuin auto. Minun autoni kolaroitiin talvella ja olihan elämä hemmetinmoista säätöä ilman autoa, kun ei ollut edes pyöräilykelit. Jos se lohduttaa, niin ei sijaisautoakaan saa toisen osapuolen vakuutukseen, jos vaan julkiset edes teoriassa kulkevat.
Toivon varaosille pikaista Suomen matkaa!!!
Se kyllä kiehutti, että tuosta noin vain kolaroi ja häipyy paikalta jättämättä edes lappua. Ehkä siinä tapauksessa meidän kotivakuutus olisi korvannut ainakin jotain, en tiedä.
Tosi kurja juttu tuo sinun autosi kolarointikin. Kummasti tällaiset asiat vaikuttavat arkeen sakkaavana tekijänä enemmän kuin alkuun olisi voinut ajatella.
Isosti toivotaan myös, että varaosat saapuisivat pian.
Sympatiat täältä! Vuosi sitten rekka kiilasi meidät kehä kolmosen reunakaiteeseen ja vaikka tottavie olen kiitollinen, että kellekään ihmiselle ei käynyt mitään, niin jumankekka mikä säätäminen siitä seurasi, kun lunastuskuntoon paskaksi muussattu auto hinattiin pois. Sinne meni auto ja turvaistuimet ja takakontissa olleet rattaat. Vakuutus korvasi tottakai, mutta esim niitä uusia turvaistuimia on hankala lähteä ostaan ilman olemassaolevia turvaistuimia (koska lasten pitäisi ne koeistua ennen ostopäätöstä), kaikki lastentarvikeliikkeet kun tietenkin sijaitsevat huonojen julkisten kulkuyhteyksien päässä. Ja ylipäätään se, että joutuu ostaan auton N-Y-T, vaikka oli budjetoitu, että vanhalla ajettais vielä jonkun aikaa. Vaikka vakuutus korvasi jotain, niin kyllähän siitä takkiin silti tuli, että sai kelpo pelin alle. Turvaistuimetkin olivat olleet useamman vuoden käytössä niin eihän ne meinanneet niistä täyttä hintaa korvata. Korvasivat tosin lopulta, kun tarpeeksi itkettiin, että ei ollut meidän vika ja käytettyjä ei todellakaan osteta (koska ei voi tietää, onko nekin kolaroituja). Suututti ja kiukutti niin kamalasti pieleen menneet autolla tehtävät suunnitelmat ja turvaistuinsäätäminen ja se, että takakontissa olleet rattaatkin meni mutkalle ja samanlaisia ei enää valmisteta ja uudet oli niin huonot, että käytetään edelleen sittenkin niitä kolaroituja. Ja ihan vaan sen takia, että joku vaihtaa kaistaa meidän päälle saatana.
Joten, I feel you, tsemppiä!
Eikä, ihan super paska keissi! En voi edes kuvitella; olitte kuitenkin itse kyydissäkin. Ja rattaat ja turvaistuimet siihen samaan syssyyn. Onneksi saitte vakuutusyhtiön taipumaan siihen, että korvaavat teille uudet turvaistuimet. Tuntuu todella mun oikeustajun vastaiselta, että te joutuisitte niistä osan maksamaan, kun kolari ei ollut lainkaan teidän vika.
Ja just toi: ihan vain se, että joku vaihtaa teidän päälle kaistaa. Tai että joku hutiloi autonsa kanssa miten sattuu ja peruuttaa pyörätelineiden päälle. Hemmetti.
Vinkki: pyörän perään kiinnitettävä peräkärry on oiva apu! Peräkärryllä kuskaa kaksi lasta ja aika paljon tavaraa päälle, varsinkin, jos pyörään kiinnittää vielä sivulaukut. Ajaminen ei ole tavattoman raskasta, joskin vauhti on hieman hitaampi. Varsinkin, jos korjauksessa kestää, suosittelen selvittelemään mahdollisuuksia kärryn lainaamiseen.
Kiitos vinkistä, arvostan! Meillä lapset ovat kuitenkin jo sen verran isoja, että he eivät peräkärryihin mahdu (ellei jotain uusia maxi-size -kokoisia ole tullut markkinoille). Sähköttömänä laatikkopyörä on myös melko kevyt ajaa (sähköistys painaa aina jonkin verran, mitä ei tietenkään avustuksen ollessa päällä huomaa), mutta kun kyydissä on kaksi mukulaa, ostokset ja edessä paljon ylämäkiä, alkavat lihakset olla hapoilla ja selkä hiessä. Toivottavasti varaosat tulevat pian, ja saadaan meidän oma rakas kehäraakkipyörä taas alle ja arki rullaamaan!
Voi itku! Ei kyllä toivoisi yhtään ylimääräistä säätöä vauhdikkaaseen lapsiperhearkeen. Toivottavasti saatte osat pian!
Joo, kaikki ylimääräinen säätö, etenkin kun sitä jatkuu viikkojen ajan, sakkaa arjen sujumista harmillisesti. Vielä ei ole osista kuulunut mitään, mutta toivottavasti ne sieltä pian tulevat.