Tiedättehän, kuinka allergioita jossain tapauksissa pyritään parantamaan siedätyshoidolla? No minä pyrin hoitamaan suurten mutsijoukkojen aiheuttamaa allergiaani stydeimmällä siedätysmenetelmällä mitä Helsingistä löytyy: kävimme tänään koko perhe Lapsimessuilla.
Messut on älytön konsepti. Maksat siitä, että pääset sisään suureen kauppaan, jossa voit ostaa tuotteita messutarjouksin ihan yhtä upeaan hintaan kuin normaalistikin. Voit kuunnella luentonimikkeen alle puettuja mainospuheita. Saat syödä sikahintaista ruokaa pahvilautasilta. Lapsimessulla lisämaustetta tuo mahdollisuus leikkiä pujottelukisaa vaunuviidakossa ja ihmetellä supermutsien keulimista väinörikupetterin pinsettiotteesta.
Täytyy kuitenkin myöntää, että olisi sitä voinut paskemminkin perjantaipäivän viettää. Saatiin vihdoin aikaiseksi ottaa selvää vauvauinnista ja tehtyä varaus syksyn pulikointivuoroihin. Lisäksi testattiin kantosuojaa käytännössä ennen kuin alan metsästää moista käytettynä. Ostettiin myös kestovaippoihin Jutta-lisäimuja, jotka ovat meillä toimivaksi todettuja, mutta joita ei tunnu löytyvän käytettynä.

Mutta jos suunnittelet sunnuntaiksi messuilua, on tarjolla salettiin parempaa tekemistä – täällä lähiössä! Aamukymmenestä alkaen vanha Herttoniemi muuttuu perinteiseen tapaan ja keväänmerkiksi suureksi pihakirppikseksi. Tarjolla aarteita ja mahdollisuus stalkata omakotitalojen pihoja, pienkerrostalojen puutarhoja ja kerrostalojen grillikatoksia. Ota omat eväät mukaan ja yhdistä retkeen piknik merenrannassa tai tyynnytä nälkä ja jano pop up -kahviloissa tai Erätorille pystytettävässä luomu- ja lähiruokapuodissa.

Sääkin näyttäisi olevan mitä upein, joten yhden kartan täplän kohdalta löydät meidän lähiöperheen pötköttelemässä nurtsilta. Eväskorin ja poppilaitteiston lisäksi mukana myös jotain uutta kotia etsivää.

Jaa