Halusin tehdä esikoisen metsäisille eläinsynttäreille korkean kantokakun, jota varten tarvittiin varmasti nouseva ja mehevä täytekakkupohjaresepti. Sellainen kulkee perheessämme äidin ja mun reseptikirjojen takakansiin kirjoitettuna perimätietona. Kumpikaan meistä ei muista, mistä olemme ohjeen alun perin ylös kirjanneet. Mutta sen tiedämme, että se toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan aina. 

Ja mitä kävikään, kun olin kaivamassa esiin sitä kansiota, johon olin lapsuudessa kerännyt lehdistä kaikki mahdolliset reseptit ja kirjoittanut pyöreällä lapsen käsialalla sen kakkupohjareseptinkin. Tajusin keittiökaappi-inventaariossa heittäneeni kansion pois! Olin jemmaillut kansiota ennen sen paperikeräykseen päätymistä lähinnä nostalgiasyistä, sillä kaikki oikeasti käytössä olevat reseptit olin jo kirjannut ylös muiden keittokirjojen takalehtisille tai tänne blogiin. Tai niin luulin. Kakkupohjareseptiä ei ollut missään.

Paniikkisoitto äidille. Hänellä oli kerrottavanaan huolestuttavia kakkupohjauutisia. Se kirja, jonka takakanteen hänen hallussaan oleva resepti on kirjattu, on ollut hukassa keittiöremontista lähtien. Mihin lie raksajätteen sekaan joutunut arvokas opus. Mutta äitipä oli onneksi ollut sen verran fiksu nainen, että oli kirjoittanut kakkuohjeen talteen hänen omaan blogiinsa.

Ja niin kakkupohjatarina sai onnellisen lopun ja esikoinen komean kakkunsa. Ja että kotileipurille suopea peruskakkupohjaohje pysyisi vielä visummin tallessa, on aika raapustaa se talteen myös Lähiömutsiin. Tässä samassa myös ohje suklaakuorrutteeseen, jota käytin myös kakun täytteenä. Tuosta annoksesta piisaa hyvin kolmeen neljään kerrokseen ja kuorrutteeseen. Ohjeen suklaakuorrutteeseen löysin täältä (on kuulemma alunperin Martha Stewartin) ja muokkasin sitä vähän.

Onnistuneeseen kakkupohjaan olen oppinut niksejä niin äidiltäni, mummiltani kuin anopiltakin. Kulhon ja vatkaimien pitää olla puhtaita ja kuivia, jotta kananmunat vaahtoutuvat. Jostain olen myös kuullut, että parhaiten munat vatkautuvat metallikulhossa, joten siksi käytän sellaista. Munien pitäisi olla huoneenlämpöisiä, ja sokerina parhaiten toimii karkeakiteinen taloussokeri. Niistä yhdessä muodostuu kestävä vaahto. Munasokeriseosta pitää malttaa vatkata tarpeeksi kauan, esimerkiksi kuuden munan vatkaus vie helposti yli viisi minuuttia. Munasokerivaahto on valmista, kun siihen voi vatkaimella ”kirjoittaa”. Jauhot sekoitetaan mukaan siivilän kautta, jolloin niistä muodostuu ilmava taikina. Ja jauhojen lisäämisen jälkeen ei enää saa vatkata, vaan jauhot nostellaan taikinaan esimerkiksi puuharukalla.

Noh, onneksi tämän reseptin kanssa taikina kyllä onnistuu, vaikka hienosäädöt olisivatkin vähän mutkalla. Vannon sen usean lapsuuden aikaisen leivontakokeilun kokemuksella.

6 munan kakkupohja

(kuvien kakkuun tein tupla-annoksen, jaoin taikinan kahteen kakkupohjavuokaan ja yhdistin kakkupohjat sitten kasausvaiheessa yhdeksi kakuksi. Äidilläni on tapana tehdä myöskin tuplataikina, jotka hän sitten paistaa kahdella uunipellillä ja kasaa kuten britatortun. Silloin paistoaika on lyhyempi.)

  • 6 munaa
  • 3 dl sokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • Voita ja korppujauhoja vuuan voiteluun
  • (kostutukseen omenamehua)

Voitele ja korppujauhota kakkuvuokaan (20–25 cm). Vatkaa munat ja sokeri kestäväksi vaahdoksi. Sekoita yhteen kuivat aineet ja siivilöi ne munasokerivaahtoon samalla kun sekoitat taikinaa nostellen sitä esimerkiksi puuhaarukalla.

Paista kakkupohjaa uunin alimmalla tasolla 175 asteessa noin 30 minuuttia, tai kunnes se on keskeltä kypsää hammastikulla kokeiltaessa (eli että kakkuun painettuun tikkuun ei jää raakaa taikinaa).

Anna jäähtyä, halkaise kakkupohja. Kostuta haluamallasi nesteellä. Mä käytin omenamehua.

Suklaakuorrute ja -täyte

  • 400 g tummaa suklaata
  • 6 rkl kaakaojauhetta (makeuttamaton)
  • 6 rkl kiehuvaa vettä
  • 340g voita huoneenlämpöisenä
  • 1 dl tomusokeria
  • 1 rkl tummaa siirappia
  • Päärynähilloa ja viikunahilloa tai jotain muuta hilloa tai marmeladia (olivat jämiä jääkaapista joten määriä en osaa sanoa)

Pilko suklaa ja laita palat kuumuutta kestävään kulhoon. Nosta kulho vesihauteeseen ja anna suklaan sulaa. Jäähdytä, mutta älä jähmetä.

Kiehauta vesi ja lisää kaakaojauhe siihen. Sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä.

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sula, jäähtynyt suklaa ja vatkaa se voivaahdon joukkoon. Lisää lopuksi siirappi ja kaakaovesi. Sekoita tasaiseksi.

Levitä kakkupohjien väleihin ensin ohut kerros hilloa ja sen jälkeen suklaatäytettä. Levitä loput suklaatäytteet kakun pinnoille ja reunoille. Mä yritin matkia kuvioinnissa puunkantoa epäonnistuen totaalisesti. Mutta ei se mitään, hieno ja maistuva kakku siitä tuli silti. Koristeena käytin viikunoita ja käpyjä.

Kakku on parhaimmillaan päivän kuluttua, joten tämän voi tehdä kuorrutustaan myöten jääkaappiin valmiiksi jo ennen juhlia. Muista nostaa kakku pehmenemään huoneenlämpöön noin puolituntia ennen tarjoilua.

Jaa