©Lahiomutsi Italia Italy-6825

Kaupallinen yhteistyö: Nanso

Mieleni on hieman huvittavasti valinnut lapsuudestani säästettäväksi erään sinänsä vähäpätöisen tilanteen, josta muistan jopa dialogin sanatarkasti. Oli kevät, luultavasti tällainen toukokuun alku kuin nytkin. Ulkona tuoksuivat auringon lämmittämät pellot ja paksuilla koppurasukkahousuilla tuli päivän lämpimimpään aikaan kuuma. Olin silloin ehkä viisi- tai kuusivuotias; muistan miten tavattoman kiinnostunut olin kirjaimista ja miten niihin aikoihin aloin harakanvarvas kerrallaan löytää tietäni tarinoiden maailmaan.

Istuin mummilani olohuoneen ruskeassa nahkanojatuolissa ja selailin postimyyntikatalogia. En siksi, että se olisi kiinnostanut minua pätkääkään, vaan siksi, että muutkin olohuoneessa olevat sukulaiseni niin tekivät. Halusin kuulua joukkoon, vähän feikata, että tässä sitä jo melkein aikuisina osataan myös lukea hienojen vaatekuvien joukossa olevia sanoja.

Muistan, miten innostunut puheensorina täytti olohuoneen. Postimyyntikatalogien moneen kertaan selailtuja sivuja käännettiin hiirenkorville ja sen kiiltävillä sivuilla olevia vaatteita ihailtiin huokaillen. Silloin minun oli pakko sanoa: minä en ymmärrä, mikä näissä vaatteissa oikein kiinnostaa. Sukulaiset myhäilivät hymyillen, että kyllä sinä sitten ymmärrät, kun kasvat isommaksi. Enpä usko, mietin. Keksin heti litanian paljon mielenkiintoisempia asioita. Puput, kirjat ja puissa kiipeily noin etunenässä.

Mutta niinhän siinä kävi. Hiljalleen aloin ymmärtää, miksi 1980–1990-lukujen taitteen Pohjanmaalla keväisin ja syksyisin odoteltiin tienpäässä olevien postilaatikoiden luona, josko joku kauden postimyyntikatalogeista tulisi tänään. Ne toivat pienen paikkakunnan ihmisille laajemman mahdollisuuden ilmaista itseään vaattein. Teininä minä jo vuorostani kavereideni kanssa selasin katalogit nuhjuisiksi asti. Aloin hahmottaa, että ihmiset kertovat vaatteillaan aina itsestään jotain. Sekin, ettei halua kertoa, on kertomista. Ja minä tajusin, että minulla on paljon tiukkasanaista asiaa.

Olen vuosien saatossa kokeillut lähestulkoon kaikki tyylien ääripäät. Tunnistan niistä kaikista palasen itseäni tänäkin päivänä. Niistä vaatteistakin pääteltävissä olevista minuuksista minä olen koonnut tämän nykyisen olomuotoni. Hippireleistä, napapaidoista, buutseista, niittipannoista, ruutuhousuista, kylän korkeimmista koroista, pvc-hameista, ylisuurista flanellipaidoista, melkein maassa asti roikkuvista käsilaukuista ja niin rikki revityistä farkuista, että ne hädin tuskin pysyivät enää koossa. Kai se lukion ekaluokan bleiseri-kynähamevaihe kapeakärkisine saappaineen on minussa sekin, vaikka se kuluneiden vuosien tyyleistä nykyään vieraimmalta tuntuukin.

Siitä kaikesta on syntynyt tämä nykyinen tyylini, joka ei asetu mihinkään kategoriaan. Se on urbaani, mutta samalla juureva. Se on ripaus jotain tästä päivästä ja sen pohjana toimii ajattomuus. Se on klassinen mutta leikkimielinen. Kirpputorit löysin joskus ala-asteen viimeisillä luokilla. Niihin aikoihin kirppareilla sai ainakin Vaasassa luuhailla pääasiassa mummoseurassa. Sehän sopi; mummopöydistä tein parhaat löydöt. Noilta ajoilta vaatekaappini perusteiksi ovat tulleet viitteet menneisiin vuosikymmeniin, skandinaavinen tyyli ja rakkaus kestäviin materiaaleihin.

Yksi asia vuosien saatossa on kuitenkin muuttunut. Tyylini on muuttunut aikuisemmaksi. Se on asia, jota aikoinaan pelkäsin. Pelkäsin, että alan jossain vaiheessa näyttää epätoivoisesti nuoruudessaan roikkuvalta teinimummolta. Sitten toisaalta pelkäsin myös sitä, että en vain kokisi aikuisempaa tyyliä omakseni. Nyt se tuntuu hassulta. Niin luontevasti olen liukunut vaatteisiin, joissa on aikuista särmää ja varmuutta nuoruuden haihattelujen sijaan, mutta silti kotoinen olla.

On ihanaa, että nykyään ei tällaisen kaltaiseni neljääkymppiä lähestyvän oleteta näyttävän jonkun tietyn muotin läpi survotulta. Vielä muutama sukupolvi sitten tähän aikaan olisin pohjalaismuijana jo kiskonut huivia leuan alle tiukalle solmulle. Nyt voin ihan hyvin näyttää vaikka napaa ja olla uskottava palavereissa pinkeissä tennareissa. Koen, että aikuinen tyylini tulee läpi enemmänkin keho- ja tyylivarmuutena kuin vaatteisiin kudottuina aikuiskoodeina. Myös materiaalien merkityksen olen oppinut vasta matkan varrella. Koin ahaa-elämyksen joskus 18-vuotiaana, kun aloin nähdä yhtälön vaatteen materiaalilapun ja tuotteen mukavuuden sekä kestävyyden välillä.

Viime aikoina mieltäni on askarruttanut vaatteiden elastaani, josta Outi ja sen jälkeen Hesarikin kirjoittivat taannoin. Kävinkin juttelemassa asiasta Nanson pääsuunnittelija Noora Niinikosken kanssa. Juttelustamme saisi postaussarjan, mutta koitan tiivistää. Nansolla on paljon tuotteita, joissa ei ole elastaania, mutta moniin vaatteisiin sitä on lisätty. Elastaania lisätään tuomaan käyttömukavuutta ja vähentämään tuotteen rypistymistä.

Miksi sitten ennen pärjättiin ilman elastaania? Koska tapa pukeutua on muuttunut. Sitä tehdään, mitä ihmiset tahtovat. Nooran mukaan esimerkiksi ihon myötäiset tiukat housut eivät toimi ilman elastaania. Myös paitoihin, toppeihin ja mekkoihin tahdotaan istuvuutta, mutta samalla mukavuutta. Vaatteita ei myöskään tahdota ja ehditä silittää, vaan ne halutaan pestä ja pitää.

Tunnistan itse tämän; perhevapaa-aikoina pukeuduin sukista pipoa myöten joustaviin vaatteisiin. Silitysraudan kaivoin ehkä juhlia varten esiin. Hiljalleen alkoi tapahtua muutos. Nyt tahdon vaatteisiini toki mukavuutta, mutta myös jämäkkyyttä. Vintagefarkkuja, rahisevan skarppeja kauluspaitoja tai vatsan kokoon kasaavaa kasarinahkahametta olisi ollut ihan turha kiskoa päälle, kun luvassa oli konttimista ja kieppumista aamusta iltaan. Meni hetki totutella vaatteiden erilaiseen fiilikseen, mutta koin niin vahvasti tarvetta jättää vauvavuodet taakse, että vaatteiden erilainen tuntuma oli vain hyvästä.

Nansollakin elastaaniasiaa on tietenkin mietitty, ja Noora kertoo, että Nanson tekemiseen on aina liittynyt laatu ja kestävyys. Kaikessa toiminnassa pyrkimyksenä on tehdä kestäviä ratkaisuja. Vaateteollisuus on myös toiseksi saastuttavin teollisuusala maailmassa, ja nyt on alettu tulla pisteeseen, jossa uudet raaka-aineet eivät vain riitä ja hinnat nousevat. Noora uskookin, että vaateteollisuuden kiertotalous tulee isommaksi jatkossa. Sen on pakko. Muutos vaatii myös yhteiskunnallisia toimenpiteitä. Jos vaikka miettii sitä, että nykyään biojätteen kerääminen on Suomessa normi, mutta esimerkiksi monissa osin Aasiaa ei ole oikeastaan minkäänlaista jäteinfraa.

Noora muistuttaa myös kuluttajan vastuusta. Pitäisi kuluttaa vähemmän, hankkia kestävämpää vaatetta ja korjata rikkoutunutta. Voi olla että joskus tulevaisuudessa on määrätty, että kaikki tekstiilijäte kerätään ja taloyhtiöiden pihoilta löytyy sitä varten roskapönttö. Mutta kiihdyttääkö se kulutusta entisestään, kun tavarasta on helppo päästä eroon? Väheneekö laadun arvostus entisestään, jos vaatteen voi heittää tekstiilikierrätykseen siinä kuin jukurttipurkin kartonkikeräykseen ja banaaninkuoren biojätteeseen?

Noora kertoo myös, että Nansolla kuunnellaan herkästi asiakkaiden toiveita. Mallistossa on nytkin monipuolisesti erilaisia materiaaleja  ja useita 100 prosenttisesti puuvillaisia tuotteita. Syksyksi on tulossa 100 prosenttisesti puuvillainen ja paksusta neuloksesta tehty t-paita, jota pääsin etukäteen hipelöimään. Vaatekaapin klassikko -sanaparia ei saa käyttää kevein perustein, mutta uskaltaisin jo nyt väittää tuon paidan olevan ehdolla klassikkoskabassa.

Elastaanin pystyisi siis korvata tekemällä neulokseen joustavuutta. Mutta kuten mikä tahansa markkina, myös vaatemarkkinat pyörivät asiakkaiden toiveiden mukaan. Jos ihmiset tahtovat elastaania vaatteisiinsa, sellaisia vaatteita tehdään. Noora sanookin, että tämä on ikuinen kipupiste vaatesuunnittelijalle; miten tehdä vaatteita ekologisesti sekä kestävästi ja samalla niin että asiakkaat myös tahtovat ostaa niitä. Elastaanin kanssa Noora pyrkiikin laatuun. Elastaanikankaissakin kun on eroja. Huonoissa elastaania sisältävissä kankaissa elastaani katkeilee käytössä sekä pesussa. Silloin tuote lölleröityy ja menee pilalle nopeasti.

Italian-reissun matkavaatepuvuston koostin pääasiassa Nanson tämän kevään ja kesän vaatteista, joissa jokaisessa on aatteisiini sopivaa asennetta ja jujua – ja osassa elastaania, osassa ei. Talven jäljiltä oli ihanaa vilauttaa vähän paljasta säärtä ja jättää takki matkalaukkuun. Kun kulkee kuukausi tolkulla villakangaspalttooseensa kääriytyneenä ja pipon alle piiloutuneena, on ihana taas näyttää vaattein, miltä tänään tuntuu. Talvivaatteet kun eivät juuri anna muuta valinnanvaraa tunneskaalaan kuin ”minua paleltaa”.

Oma suosikkini täyspellavainen kauluspaita, josta minulta löytyykin sekä musta että minttuinen versio. Monipuolinen paita kulkee mukana ihan pokkana niin rannalle kuin työtapaamiseen. Yhdistinkin sen reissussa lököihin Korsi-shortseihin ja niihin aikuishousuihin. Ja vaikka kauluspaita on skarppi, pellavaisena se ei silitysrautaa kaipaa. Rypyt tuovat vain luonnetta. Kesämekkolemppareihin pääsee taas Lokki-mekko, jonka röyhelöhihoissa yhdistyy tämän päivän frillatunnelmat ja 70-luku. Tämä on se mekko, josta aina kysytään, mistä se on.

Kesän keveisiin (mutta silti vilukissan hyväksymiin) yöpaitoihin kuuluu kaftaanimallinen Krookus, jossa on suloinen sekoitus vapaapäivän leppoisuutta, hippihuolettomuutta ja menneiden vuosikymmenten taitelijaladyjen arvokkuutta. Porras-paita on mahtavan jämäkkä ja samaan aikaan pehmoinen sekä mukava. Se on siitä jännä paita, että se on näyttänyt hyvältä jokaisen alaosan kanssa, johon sen olen yhdistänyt. Siinä on sellaista graafisuutta, jota aika usein kaipaan päiviini. Samaa särmää on myös Palkki-puserossa, jonka röyhelöisiin hihoihin on piilotettu vähän romantiikkaa.

Kuulin muuten, että Nanson myymälöissä on huomisesta keskiviikosta sunnuntaihin asti meneillään kamppis, jossa kaikki normaalihintaiset tuotteet ovat -50 prosentin alennuksessa, koskien myös Voguen sukkahousuja ja sukkia. Verkkokaupan puolella alet ovat kampanjan aikaan 30–50 prosenttia.

Jaa: