©Lahiomutsi Aitien Vasymys Uupumus Auttaminen Kaksosperhe-7797

Kaupallinen yhteistyö: Tully-elokuva

Jännitys heittää kuperkeikan vatsassa. Painan ovisummeriin viestinä saamani asuntonumeron ja soittokello kilahtaa. Olen menossa päiväksi perheen luo, jota en ole koskaan aikaisemmin tavannut. Tiedän vain sen, että perheessä on kaksosvauvat ja vanhemmat, joilla on apunaan pieni tukiverkosto ja lastinaan uupumus. Minä toivon voivani auttaa heitä, edes yhden iltapäivän ajan.

Ajatus lähti siitä, kun kävin katsomassa ennakkoon nyt viikonloppuna ensi-iltaan tulevan Tully-elokuvan. Leffassa väsynyt kolmen lapsen äiti Marlo saa veljeltään lahjaksi lastenhoitajan, joka auttaa vauvan kanssa öisin. Vieraan ihmisen päästäminen kotiin tuntuu aluksi Marlosta kummalliselta, mutta lopulta fiksu, oikukas ja hurmaava Tully onnistuu tuomaan kujeilevan ja lämmittävän auringon väsymyksen keskelle. Samalla Marlon ja Tullyn välille syntyy ainutlaatuinen side.

Tully on indie-elokuvahitti Junon tekijöiden uutukainen, ja se Junosta tuttu rosoinen aito fiilis näkyy myös Tullyssa. Valkokankaalle heijastetaan asiat kuten ne ovat, kaunistelemattoman kauniina: naisen jättimäiset vaipat synnytyksen jälkeen, väsymyksestä harmaa naama, roikkuva vatsa ja hölskyvät tissit sekä repaleiset nännit. Elokuva on kategorisoitu komediaksi, mutta siinä on niin monia kerroksia äitiyttä ja sellaista yllätyksellisyyttä, että elokuva tekisi mieli katsoa heti uudestaan.

Elokuva onnistuu tavoittamaan sen kokemani tunnekavalkadin, joka ei kai unohdu koskaan, vaikka aikaa ehtii kulua. Miten väsyneeksi, epätoivoiseksi ja ihmisten ympäröimänäkin yksinäiseksi itseni välillä tunsin vauvavuosien aikana. Samalla elokuvan yllä leijuu hento ja kaunis lupaus paremmasta, mikä kai saa aikaan sen, että edelleen leffatraileri saa itkemään. Hollywood kaipaa realismia äitiyteen, mutta omalla kohdallani ihan yhtä täyttä totta on ollut samaan aikaan myös vanhemmuuden onni ja ainutlaatuisuus.

Siksi kirjoitin viime viikon alussa Lähiömutsin Facebookiin ilmoituksen, jossa kerroin, että minulla olisi ajatus. Tahtoisin tehdä jotain konkreettista äitejä vaivaavalla väsymykselle ja yksinäisyydelle antamalla sitä, mistä kaikilla perheellisillä tuntuu olevan pulaa: aikaa. Tarjouduin jonkun lukijan kotiin jeesimään arjessa – mitä se tarvittava apu sitten perheessä olisikaan. Mietin tovin, onkohan tämä ihan hölmö idea, minkä jälkeen painoin julkaise-nappia.

Julkaisulleni alkoi sataa tykkäyksiä ja sydämiä samantien. Sitä jaettiin erinäisissä ryhmissä. Ilmoituksesta tuli hetkessä suosituin koskaan Facebookin kirjoittamani julkaisu. Sain siitä kiitosta niin kasvokkain kuin netissä. Alle vuorokaudessa sain lähes parikymmentä viestiä äideiltä, jotka mielellään ottaisivat vastaan apua ja lähtisivät mukaan projektiini. Ja minä kun hetken mietin, onkohan ideassani mitään järkeä!

Se, että sain ilmoitukseeni viestejä enemmän kuin olisin ikinä uskonut, oli sekä ihanaa että surullista. On ihanaa, että monet muut mutsit ovat fiksumpia kuin minä ja rohkenevat sekä etenkin ymmärtävät väsymyksen keskellä pyytää apua. Surullista on taas se, miten yksin monet vanhemmat pikkulapsiarjen keskellä ovat. Minulle kirjoitetut tarinat jäivät kummittelemaan mieleeni, niin syvä uupumus niistä monesta kuului.

Yritin miettiä, miten saisin annettua aikaani kaikille. Mutta vaikka saisin nipistettyä harvinaisesta koko perheemme yhteisestä ajasta yhden illan parin viikon välein, menisi melkein vuosi, kunnes olisin käynyt kaikkien apua pyytäneiden luona edes kerran. Halua auttaa on niin paljon, mutta aikaa niin vähän! Oli ihan mahdoton tehtävä valita joukosta vain yksi äiti perheineen, mutta ajattelin, että kaksosvauvat ovat tarpeeksi ”hyvä syy”. Ja niin päädyin viime viikolla erään minulle entuudestaan tuntemattoman perheen luo. Molemmat perheen vanhemmat olivat kotona, sillä minuun yhteyttä ottaneen äidin puolisolla oli vapaapäivä töistä.

Vietin perheen luona neljä tuntia. Tuona aikana ehdin imuroida, ripustaa pyykit, auttaa keittiön siivouksessa, käydä ruokakaupassa, ulkoiluttaa perheen koiran, ruuvata lastenhuoneen Ikea-kaapistoa kasaan, jeesiä lampun vaihdossa ja juoda kahvikupillisenkin. Vauvat pitivät minua onnekseni ihan ookoo-tyyppinä, sillä tutustumisen ja hyväksyvien hymyjen jälkeen sain pitää heitä sylissäkin. Se oli hienoa, sillä ajatuksenamme vanhempien kanssa oli, että jos vauvoista vain siltä tuntuu, lähtisin heidän kanssaan pienelle vaunulenkille. Näin vanhemmat saisivat vaikka vain vajaan tunnin kotitreffit ja ääriharvinaista kahdenkeskistä aikaa. Aika kuitenkin loppui kesken, ja minun oli pakko sännätä päiväkodille hakemaan omia lapsiani.

Nelituntisesta tuli itsellekin hurjan hyvä fiilis. Siihenhän auttaminen perustuu; se tuottaa mielihyvää myös auttajalle itselleen. Koirattomasta lenkki koiran kanssa oli aivan ihanaa, kun koiraperheelliselle se on kaksosarjessa hankalasti toteutettava rutiini, joka pitää toistaa neljä kertaa päivässä. Sain nuuskia vauvatuoksua ja tuntea vauvan nyrkin puristuksen sormeni ympärillä. Tuli myös opittua edes hitunen kaksosvauva-arjesta, josta itselläni ei ole kuin korkeintaan puolikas käsitys. Huomasin sen jo ensimmäisen puolituntisen aikana, kun pikkuisia uikkareita kuivumaan ripustellessani kyselin, että käyttekö koko perhe vauvauinnissa. Tietenkin; kahden vauvan kanssa uimaan ei voi mennä ainoana aikuisena.

Olen kaikki nämä pikkulapsiperhevuodet miettinyt, mikä olisi tässä elämäntilanteessa se konkreettinen hyväntekeväisyystapa, johon resurssini riittävät. Missä voisin olla apuna juuri nyt, tällä elämänkokemuksella. Tällainen niin sanottuna äitimentorina toimiminen voisi olla se juttu, kunhan vielä tovin keräilen menneiden vuosien kuluttamaa jaksamista takaisin. Näin alkuun lupasin ainakin yhden asian: järjestän vielä ne kotitreffit tuon kaksosperheen vanhemmille.

Toivon myös, että nappaatte esimerkistä kopin. Toivoisin niin, että pikkulapsiperheiden auttaminen ja avun vastaanottaminen olisi perusolettamus yhteiskunnassa ja ihmisten tuttavapiireissä. Jos vain voit, anna jollekin tutulle vauva- tai pikkulapsiperheen äidille omat kätesi ja sydämesi käyttöön vaikka vain muutamaksi tunniksi. Sinäkin aikana ehtii saada aikaa tullymaisia juttuja!

Tully-elokuvan lipunmyynti alkaa än yy tee NYT. Ensi-iltansa elokuva saa nyt perjantaina 4. toukokuuta. Leffan viralliset hastagit ovat #Tully ja #Leffamaailma.

Toinen ja viimeinen kuva stillkuvia elokuvasta Tully, loput kuvat ovat minun ja kaksosperheen päivän aikana napattuja tilannekuvia.

Jaa