
Tai no, melkein kuin Makaronitehtaalla. Kävimme Espoon-retkellämme syömässä lounaan Makaronitehtaalla, jossa sain maistaa elämäni parasta pestopastaa. Koska peston raaka-aineet on merkittynä ravintolan ruokalistaan, olen nyt viime viikot koittanut löytää oikeaa suhdetta raaka-aineiden välille saadakseni samanlaisen makunautinnon kuin Makaronitehtaalla. Ihan just eikä melkein täydellistä pestopastaa en ole onnistunut samaan lautaselle, mikä johtuu varmasti kitsaudestani.
Makaronitehtaan pestopastassa käytetään pinjansiemeniä, mutta ne ovat niin kalliita, että irvistyttää. Olen valmis satsaamaan ruokaan rahaa, mutta vitonen pienen pienestä pussista siemeniä on vain liikaa. Etenkin kun pestopastassa tilalla voi käyttää myös cashewpähkinöitä tai kuorittuja manteleita. Saattaa myös olla, että Makaronitehtaalla käytetään laadukkaampaa oliiviöljyä kuin mitä meidän lähimarketeista on saatavilla.
Tässä joka tapauksessa reseptini superhelppoon ja maukkaaseen pestopastaan, jonka voi oman valintansa tai kuivaruokakaapin tilanteen mukaan tehdä joka pinjansiemenien, cashewpähkinöiden tai kuorittujen manteleiden kanssa. Ja kuten todettu, öljylläkin on väliä, joten pestossa ei kannata mitään ihan bulkkirasvaa käyttää.
Muuten ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Pestopasta valmistuu nopeasti ja pienellä vaivalla tehosekoittimessa tai blenderissä. Surrurrur kaikki ainekset vain sekaisin ja siitä sitten pastan joukkoon ja lautaselle. Pestoa voi tietenkin käyttää myös vaikka leivän päällä tai vaikka uunilohkoperunoihin sekoitettuna.
Pestopasta
4 henkilölle
- Ruukku basilikaa
- Ruukku lehtipersiljaa
- Ruukku rucolaa
- 2 isoa valkosipulikynttä
- 40 grammaa aurinkokuivattua tomaattia (öljyä saa mennä mukana)
- 100 g pinjansiemeniä / cashewpähkinöitä / kuorittuja manteleita
- Reilu 100 grammaa parmesaania (josta osa tarjoiluun)
- 3-3,5 dl oliiviöljyä
- Suolaa
- 500 grammaa tuorepastaa
Keitä pasta paketin ohjeen mukaan.
Lisää kaikki pestoainekset blenderiin tai tehosekoittimeen. Älä turhaan ala nyppiä yrteistä lehtiä, vaan nirhaise yrtit irti varsineen. Muista jättää parmesaanista noin desin verran tarjoiluun. Ole varovainen suolan kanssa; koska juusto ja aurinkokuivatut tomaatit ovat niin suolaisia, sitä ei välttämättä tarvitse ollenkaan. Jos pesto jää liian kiinteäksi, lisää tarvittaessa öljyä.
Sekoita pasta ja valmis pesto yhteen, tarjoile ja pidä huoli siitä, että ehdit itse syödä pastasi ennen kuin omat pastansa napaansa jo kiskaisseet lapset tulevat kärkkymään sitä lautaseltasi.
Olemme syöneet Makaronitehtaalla lasten kanssa kaksi kertaa. Ja kaksi kertaa olen syönyt pestopastaa. Se on niin hyvää! Mahtavaa, että olet jaksanut selvittää reseptin, tätä on pakko saada kotonakin. Kiitos tästä.
Se on niin törkeän hyvää! Jännää, miten näinkin yksinkertaisessa ruuassa voi olla niin isoja eroja maussa. Kiva, jos reseptistä on iloa 🙂
Oi ja nam, tää lähtee kokeiluun! Mulla oli kanssa kylmä hiki otsalla kun viskari ihastui pinjansiemeniin ja alkoi pyytää niitä joka aamu-ja iltapalalla… Melkein kuulin kun kassakone raksutti samaa tahtia hampaiden kanssa :O
Haha ymmärrän sekä viskaria että sua. Pinjansiemenet ovat ihan hurjan hyviä – mutta tosiaan myös ihan hurjan kalliita 😀
Avocadopastan yrtin- ja juustonjämistä saa kätevästi tehtyä muutaman pikkusatsin pestoa. Heitän pakkaseen ja ne sulaa yllättävän nopeasti, kun tarve on pikaiselle ruualle 🙂
Pitää joskus testata tämä versio!
Hei hyvä idea tehdä pestoa valmiiksi pakkaseen, en ollut tajunnutkaan. Kiitos vinkistä!
Oi jee! Tätä olen odottanut! Ja juuri sopivasti viikonloppua vasten – nyt tiedän, mitä meillä kokkaillaan.
Kiitos vaivannäöstä ja vinkistä, tämä resepti otetaan talteen.❤️
Iloisin viikonlopputerveisin Piia
Ihana kuulla, että reseptistä on iloa! Toivottavasti tulee ainakin melkein yhtä hyvää kuin Makaronitehtaalla 🙂
Myös pinjansiementen paahtaminen tuo hivenen erilaista makua pestoon, kannattaa testata josko se olisi se puuttuva ”juttu” täydellisen reseptin etsimisessä.
Totta! Pinjansiementen maku muuttuu vielä paljon intensiivisemmäksi, kun niille näyttää vähän paistinpannua – mutta kärähtämistä saa varoa!
Niin totta, se tosiaan muuttaa makua. Nyt tuli mieleen, että samoin myös cashewpähkinöiden ja manteleiden maku muuttuu, kun niitä vähän paahtaa. Pitääkin ensi kerralla koittaa tehdä pesto paahdetuista pähkinöistä / manteleista.
Hei! Sain juuri luettua inspiroivan kirjasi Unelmahommissa, ja sen perään tietysti halusin tulla tännekin moikkaamaan. Saman tien pitää näköjään avautuakin: Lidl myy pinjansiemeniä niin muita kauppoja edullisempaan hintaan, että sieltä niitä raaskii aina välillä ostaa. Iso rasia, hyvä laatu. Testaa muuten kalan kanssa tillipestoa – hyvää! Muuten sama, mutta basilikan tilalla tilliä.
No moi! Ihana, että tulit moikkaamaan ja kiva kuulla, että olet lukenut kirjan 🙂 Lidlistä mä olen toisinaan pinjansiemeniä ostanut, mutta silti kitsaus iskee. En oikein ymmärrä miksi. Olen muuten aika höveli kuluttamaan hyvään ruokaan ja juomana rahaa, mutta sitten joidenkin siemenien kohdalla kinnaa. Tillipesto kuulostaa ihanalta! Mä olen vege, mutta se voisi olla ihana uusien perunoiden kanssa <3