©Lahiomutsi Arkikuva 6 - 2018 Lansimetro-2466

©Lahiomutsi Arkikuva 6 - 2018 Lansimetro-2466Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Minä rakastan metroa. Sen oransseja penkkejä, varmaa kulkevuutta ja muutaman minuutin vuorovälejä, jotka saavat maalla lapsuutensa viettäneen edelleen huokailemaan onnesta. Ikinä ei tarvitse katsoa aikatauluja, juosta ehtiäkseen tai miettiä, meniköhän se jo.

Rakastan, että sitä käyttävät kaikenlaiset ihmiset ja että sinne mahtuu rattaiden ja jopa pyörän kanssa kyytiin. Kesäiltaisin on ihana avata kodin ikkunat selälleen ja kuulla, miten metro suhisee jossain pastelliväristen talojen, hulmuavien pyykkinarujen ja vihreänä ilakoivien puiden takana. Metrossa on itähelsinkiläisyyttä, jota niin ylpeydellä kannan kaupungeista toiseen kulkeneessa sydämessäni.

Vaikka nykyäänhän metro yhdistyy myös länteen, kun länsimetro viimein saatiin auki viime vuoden marraskuussa. Muistan luultavasti aina sen kutkuttavan fiiliksen, kun ensimmäistä kertaa näin Herttoniemen metroasemalla pituutta venähtäneen metroasemakartan ja laiturialueen aikataulunäytöt, joissa länteen matkaavien junien pääteasemana luki Ruoholahden sijaan Tapiola tai Matinkylä. Mieletöntä! Tuntui hienolta olla todistamassa ja elämässä sitä hetkeä.

Länsimetron avautuminen avasi autottomalle itähelsinkiläiselle kulun Espooseen. Tietenkin sinne on aikaisemminkin päässyt junalla ja busseilla, mutta vaihtoineen kulkeminen on ollut säätämistä ja ajanhaaskausta. Mieluummin on ollut menemättä, jos mahdollista. Mutta nyt me päästään kotilähiöstä suoraan vaikkapa Espoon kaupunginteatterille, kavereille kylään ja työpalavereihin.

Pitäisi vain iskostaa aivoihin, että näin tosiaan on. Mä olen näiden kuukausien aikana matkustanut Länsimetrolla tasan kaksi kertaa. Kerran Lauttasaareen stand up -keikalle, mikä oli täysin Länsimetron ja sen alkuhypetyksen ansiota. Lauttasaarikin on ollut idästä katsoen niin pussin perällä, että ei ole maksanut vaivaa.

Ja nyt sitten viime viikolla posotettiin koko sakilla pääteasemalle Matinkylään. Meidät kutsuttiin katsomaan Isossa Omenassa olevaa Lego-näyttelyä (palaan tähän myöhemmin), ja olin jo heivaamassa kutsua roskakoriin, kun huomasin kutsussa maininnan länsimetrosta. Aivan, ai niin! Sinnehän pääsee nykyään metrolla! Se muutti tilanteen heti.

Lapsille päiväretkestä Espooseen taisi parhaiten jäädä mieleen länsimetro. Erityisjännittävää oli se, että osa matkasta mentiin meren alla. Ikänsä metrolla kulkeneiden mielestä oli upeaa, että tutun turvallisella metrolla pääsee nykyään myös ulkomaille (eli muualle kuin Helsinkiin).

Täällä saman viikon arkikuva kolmen vuoden takaa.

Jaa: