Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.
Minä rakastan metroa. Sen oransseja penkkejä, varmaa kulkevuutta ja muutaman minuutin vuorovälejä, jotka saavat maalla lapsuutensa viettäneen edelleen huokailemaan onnesta. Ikinä ei tarvitse katsoa aikatauluja, juosta ehtiäkseen tai miettiä, meniköhän se jo.
Rakastan, että sitä käyttävät kaikenlaiset ihmiset ja että sinne mahtuu rattaiden ja jopa pyörän kanssa kyytiin. Kesäiltaisin on ihana avata kodin ikkunat selälleen ja kuulla, miten metro suhisee jossain pastelliväristen talojen, hulmuavien pyykkinarujen ja vihreänä ilakoivien puiden takana. Metrossa on itähelsinkiläisyyttä, jota niin ylpeydellä kannan kaupungeista toiseen kulkeneessa sydämessäni.
Vaikka nykyäänhän metro yhdistyy myös länteen, kun länsimetro viimein saatiin auki viime vuoden marraskuussa. Muistan luultavasti aina sen kutkuttavan fiiliksen, kun ensimmäistä kertaa näin Herttoniemen metroasemalla pituutta venähtäneen metroasemakartan ja laiturialueen aikataulunäytöt, joissa länteen matkaavien junien pääteasemana luki Ruoholahden sijaan Tapiola tai Matinkylä. Mieletöntä! Tuntui hienolta olla todistamassa ja elämässä sitä hetkeä.
Länsimetron avautuminen avasi autottomalle itähelsinkiläiselle kulun Espooseen. Tietenkin sinne on aikaisemminkin päässyt junalla ja busseilla, mutta vaihtoineen kulkeminen on ollut säätämistä ja ajanhaaskausta. Mieluummin on ollut menemättä, jos mahdollista. Mutta nyt me päästään kotilähiöstä suoraan vaikkapa Espoon kaupunginteatterille, kavereille kylään ja työpalavereihin.
Pitäisi vain iskostaa aivoihin, että näin tosiaan on. Mä olen näiden kuukausien aikana matkustanut Länsimetrolla tasan kaksi kertaa. Kerran Lauttasaareen stand up -keikalle, mikä oli täysin Länsimetron ja sen alkuhypetyksen ansiota. Lauttasaarikin on ollut idästä katsoen niin pussin perällä, että ei ole maksanut vaivaa.
Ja nyt sitten viime viikolla posotettiin koko sakilla pääteasemalle Matinkylään. Meidät kutsuttiin katsomaan Isossa Omenassa olevaa Lego-näyttelyä (palaan tähän myöhemmin), ja olin jo heivaamassa kutsua roskakoriin, kun huomasin kutsussa maininnan länsimetrosta. Aivan, ai niin! Sinnehän pääsee nykyään metrolla! Se muutti tilanteen heti.
Lapsille päiväretkestä Espooseen taisi parhaiten jäädä mieleen länsimetro. Erityisjännittävää oli se, että osa matkasta mentiin meren alla. Ikänsä metrolla kulkeneiden mielestä oli upeaa, että tutun turvallisella metrolla pääsee nykyään myös ulkomaille (eli muualle kuin Helsinkiin).
Täällä saman viikon arkikuva kolmen vuoden takaa.
Peukutus ”ulkomaille” Terv. ”ulkomailla” syntynyt, nykyisin oikeasti ulkomailla asuva, eli entinen Espoolainen
Ps. Pakko vielä lisätä, että kyllä, metsäpäiväkoti täällä keski-Euroopassa ON kuraista puuhaa Mutta siitä huolimatta ihan mahtava paikka.
Ulkomailla oli mahtava käydä 😀 Pitäisi muistaa tuo mahdollisuus useammin.
Teidän päiväkoti on alkanut! Voin vain uskoa, että kuraista on 😀 Ja silti (just siksi) niin kiva päiväkoti. Meillä täällä Suomessa on Helsingissäkin nyt niin ihania talvipäiviä, että kurakuukausien jälkeen kireällä olleita pinnoja hellitään.
Entisenä hertsikkalaisena ymmärrän täysin ilon länsimetrosta (ja metron helppoudesta; miten kivaa oli kipittää metroon melkein milloin vain 🙂 !). Mut voih, nykyisenä espoolaisena en pidä siitä lainkaan. Ehdin tykästyä rauhallisiin bussimatkoihin ja maisemiin vajaassa vuodessa. Nykyään liikuminen vaatii tarkkaa suunnittelua ja vähintään kahden vehkeen taktiikkaa, elikkäst bussia ja metroa. Vähti, hyi mikä kirosana.
Hyvä siis lukea välillä positiivisiakin kokemuksia metroilusta tänne Espooseen. 🙂 Pitää joku kerta ajella pojan kanssa vanhoille kotikulmille.
Kyllä, hertsikalaisena metro on niin rakkautta, länsimetroa myöten! Sieltä Espoon suunnasta olen sitten kuullut näitä toisenlaisia tarinoita. Toivottasti ongelmiin löytyy alun hakemisen jälkeen hyvät ratkaisut.
Tämä ei nyt liity aiheeseen, mutta kun teillä on futoneista kokemusta. Keskusteltiin miehen kanssa kun meille on tulossa futonsohva ilman runkoa, eli pelkät patjat tatameilla että miten hyvin se kestää lapsen hyppimistä. Lapsi on saanut loikkia vanhalla rämäsohvalla mielensä mukaan ja nyt heräsin tajuamaan että uudessa sohvassa ei tosiaan ole jousitusta tms. joka menisi hyppimisestä pilalle. Mies oli kuitenkin huolissaan sohvan täytteistä. Tiedän että teillä on hyppiväinen perhe, joten oletko huomannut että se tekisi futonille jotenkin huonoa?
Hyppiväinen perhe täällä tosiaan moro! 😀 En ole huomannut, että hyppiminen tekisi huonoa futonille tai sen täytteille. Mutta kun asiaa ajattele, kai se täyte pakkautuu tiiviimmin hyppiessä ja kaipaa siten enemmän rullailua? En osaa sanoa. Mutta sen osaan sanoa, että kun sängyssä ei ole mitään joustoa, uusi sänky antoi periksi. Meidän sängyn säleiköstä pamahti yhden hyppelyn jälkeen yksi lauta poikki. Sen pystyi onneksi korvaamaan helposti mittaan sahatulla laudalla 🙂
Koetan aktiivisesti päästä yli mun länsimetroahdistuksesta kun en asialle mitään voi, mutta tää teksti sohaisi just haavaan: selkeästi länsimetro toimii hirveen hyvin satunnaisille kulkijoille, mutta äh kun se on niin huono isolle osalle meistä päivittäismatkailijoista! Ennen meni 5 min välein suora bussi kotiovelta duuniin matka-ajalla 30 min ja satunnaisilla odotteluilla 35-40 min. Nykyään kävelyineen vaihtoineen kaikkineen n. tunti! Vaihtojen myötä riski odotteluaikojen kertautumisesta kasvaa ja just toissapäivänä meni kotimatkassa 1h 20 min. Ja jostain syystä länsimetron Matinkylän junan vaihtoväli on muutaman kerran ollut jotain 13-21 min (siis kyllä). Itkettää vähän melkeen kun ärsyttää niin paljon (joo first world problems ja näin). Sori avautuminen, tiiän että tää ei ole oikee foorumi mutta jotenkin tää osu nyt ja en voinut estää itseäni 🙂 toki siis kuitenkin hieno juttu että ”ulkomaalaiset” löytää nyt espooseen helpommin, tervetuloa vaan 🙂
Vaihtaminen on kyllä aina hanurista, että ymmärrän kyllä. Just niiden vaihtojen takia ei tullut aikaisemmin kuin pakon edessä (ja kavereille matkustaessa) käytyä Espoossa. Toi Matinkylän junan vaihtoväli kuulostaa kyllä kököltä. Mä toki näen sen myös ex-maalaisen näkökulmasta, mutta kun katsoo hertsikalaisen näkökulmasta, niin metron hienoudesta karisisi kultareunukset pois. Nyt iso osa metron ihanuutta on just se, että aikatauluja ei tarvitse katsoa, kun junia menee ihan koko ajan.
Länsimetron paras puoli julkisilla liikkuvalle on, että sinne mahtuu rattailla!
Bussikuskit pitävät kahden lastenvaunun maksimimäärästä tiukasti kiinni, joten nyt täältä Matinkylästä pääsee varmemmin lasten kanssa poiskin 🙂
No hei totta! Mä olen niin metron kanssa naimisissa, että tämä hyvä puoli ihan unohtui. Välillä rattaiden kanssa bussissa tai ratikassa matkustaessa muistaa, miten kertakaikkisen ihanaa on se, että ei tarvitse hytistä pysäkillä jännittäen, mahtuuko kyytiin. Aina mahtuu.