Vuonna 2015 annoin sopivan paikan tullen kameran jonkun käteen tai laitoin kameran ottamaan kuvan itselaukaisimella. Kerran viikossa kuva minusta ja lapsista. Vuoden aikana kuviin tallentui 52 otosta keskeltä ihan tavallista arkea.

Oli hampaiden pesua villasukat myttyrällä, kirjanpitoa vauvaa imettäen, vaalikahveja kotilähiön kallioilla, vaunujen kanssa säätämistä pyöräkellarissa ja kuravaatteiden huuhtelua pesutuvan isossa altaassa. Vuoden ajalta silottelematonta ajankuvaa eräästä itä-helsinkiläisestä lapsiperheestä.

Arkikuvasarjasta tuli hurjan suosittu, te tykkäsitte siitä enemmän kuin olisin osannut arvata. Itsestäkin sitä oli kiva tehdä, ja siitä jäi itselle ja lapsille mukava muisto. Tuskin olisin muuten noita hetkiä tullut tallentaneeksi kuviin. Voisin kuvitella, että juuri noita kuvia on tuttujen ja tuntemattomien kiva ja mielenkiintoinen katsella sitten joskus kymmenien vuosien päästä.

Vuoden 2015 lopulla moni teistä lukijoista kyseli, että kai jatkan sarjaa myös seuraavana vuonna. En jatkanut. Tuntui, että aiheet olisivat alkaneet kiertää kehää. Oli myös vapauttavaa, ettei enää tarvinnut miettiä ja muistaa arkikuvaa joka viikko, vaikka sen ottaminen itsessään ei aikaa tai suunnitelmallisuutta spontaaniudessaan vaatinutkaan.

Mutta nyt, kahden välivuoden jälkeen, arkikuvasarja tekee paluun. Se tuokoon blogiin sitä rosoisuutta ja arkisuutta, jota te olette viime aikoina kaipailleet. Se tuo itselleni myös väylän kirjoittaa tekstejä, jotka muuten tuntuvat liian mitättömiltä, mutta jotka silti tahdon saada kerrotuksi.

Eniten olen innoissani siitä, että voin taas systemaattisesti tallentaa perhe-elämäarkea kuvina yhden vuoden ajalta. Vauvan ja kolmivuotiaan sijaan meillä asuu nyt kaksi leikki-ikäistä, ja muutenkin elämä näyttää aika erilaiselta kuin kolme vuotta sitten. Kotikin on eri, ja sitä myöten arjen askeleet ja rytmit. Olettanen yhdeksi eroavaisuudeksi arkikuvasarjavuosien välillä myös sen, että en hiihtele kesät ja talvet pieruleggareissa ja imetyspaidoissa, kuten näemmä vuonna 2015 tein.

Noin muuten ajatus on siis sama kuin vuonna 2015. Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Tässä kuvista ensimmäinen. Siinä me leivotaan kakkua esikoisen varsinaiselle syntymäpäivälle, joka osui keskelle viikkoa. Päivänsankari itse vatkaa kananmunia ja sokeria kulhossa. Pikkuveli taas sekoittaa kuivia aineita toisessa kulhossa. Molemmat essuissaan niin täpinöissään ja tärkeänä. Kun kakku oli valmis, tajusimme kakkua riittävän meidän lisäksi ainakin 10 hengelle. Sipsuttelimmekin sukkasiltamme naapuriin ja pyysimme myös heidät arki-illan kakkukesteille.

Täällä arkikuva samalta viikolta kolmen vuoden takaa. 

Jaa: