Tikkusinpa tuossa lapselle muhkean villatakin. Siihen käyttämäni paksut langat täyttivät melkein puolikkaan matkalaukullisen, kun palasimme perheen kanssa Islannin-matkalta puolitoista vuotta sitten. Toisen puolikkaan laukusta täyttikin paikalliselta kirpputorilta löytämäni virkattu villapeitto. Kaltaiseni villarakastaja ja kässämuija ei kuitenkaan yksinkertaisesti voinut palata lampaiden täyttämältä saarelta ilman lämpöisiä villatuliaisia. Ja sitä paitsi; lanka oli ainut asia, joka oli Islannissa halvempaa kuin Suomessa.

Esikoinen valitsi villatakissa käyttämäni langat itse. Yhteen väriin tyytyminen olisi tietenkin ollut ihan tylsää, joten lapsi valkkasi pitkän harkinnan jälkeen viisi väriä: vaaleanpunaisen, vihreän, lilan, keltaisen ja sinisen. Lapsi itse nimesi villatakkinsa sateenkaarivillatakiksi jo silloin, kun se oli minulla vielä puikoilla. Teema vietiin loppuun asti myös nappivalinnoissa. Nekin loistavat viidessä eri värissä.

Ohjeena käytin Kotipalapeli-blogissa olevaa ohjetta kässäopen painajaisen neuletakki. Voi että, piipahdus nyttemmin lopettaneen Kotipalapelin sivuille oli kuin nostalgiatrippi esikoisen vauva-aikoihin. Löysin blogin vuonna 2012, ja Kotipalapeli oli täydellinen yhdistelmä remontointia, sisustusta, kässähommia ja perhe-elämää sellaisella tyylillä ja fiiliksellä, joka vetoaa minuun. Voi blogiensirakkaus sentään! Sen koommin en ole moista huumaa kokenut.

Mutta siihen ohjeeseen. Olin jo aikaisemmin pistänyt merkille, että tuossapa olisi hieno ja simppeli villatakkiohje. Neule tehdään ainaoikeana, mikä tekee neuleen pinnasta mukavan rouhean ja noh, kotikutoisen. Ohje on niin yksinkertainen, että sen ymmärtää kaltaiseni neulojakin. Etukappaleetkin ovat ihan samanlaiset ja takakappaleessa saa pitkän matkaa pistellä vain menemään suoraa ilman kavennuksia. Juuri hyvä aivoton neuletyö tehtäväksi samalla, kun kuuntelee vaikka luentoa tai äänikirjaa.

Alkuperäisen ohjeen mukaan villatakki tehtäisiin Seiskaveikasta, ja amatööritaidoillani katselin, että käyttämäni islantilainen Léttlopi-lanka olisi ainakin melkein yksi yhteen suomalaisen langan kanssa. No ei se kyllä tainnut olla, sillä koon 110 villatakista tuli villatakki koossa 140. Tarkemmin kuvailtuna leveä ja laatikkomainen koon 140 villatakki. Ehkä kuitenkin parempi näin, sillä oikean kokoisena villatakki olisi jo käyttäjälleen auttamatta liian pieni.

Nyt villatakista on sitten kääritty ylimääräisiä senttejä hihoista ylöspäin. Varsinaisesti haittaa isosta koosta on vain hupussa, josta tuli islantilaisesta langasta neulomalla jättimäinen. Tuollainen kunnon maahishuppu, jonka alle mahtuisi useampi lapsi kylmää pitelemään. Huppu on myös sen verran raskas, että se vetää takaosaa alas ja siinä samalla etuosaa sitten ylös. En taida näillä kässätaidoilla lähteä enää sooloilemaan ohjeiden kanssa toiste.

Eiköhän tuo villatakki tuosta kuitenkin käyttöön tule. Se on niin paksu ja lämpöinen, että sen luulisi pitävän paukkupakkasilla takin alle puettuna viiman ja kohmeen poissa. Jättimäisen hupun voi sitten kiskaista vielä lakin päälle lämpimäksi muuriksi pakkasta vastaan.