Kävin hiljan ensimmäistä kertaa elämässäni oopperassa. Jotenkin siinä vain kävi niin, että piti elää elämäänsä 34 vuotta ennen ensimmäistä oopperakokemusta. Ehkä se oli maalaislapsuus ja -nuoruus Pohjanmaalla, jossa perheen kulttuuririentoihin kuuluivat yhteiset leffa- ja musiikkikeikat. Oopperaa tuskin oli tarjolla edes mitenkään helposti saavutettavan matkan päässä – pitihän omassa nuoruudessani jopa elokuvia odottaa teattereihin useampi viikko sen jälkeen, kun ne Helsingissä olivat jo olleet ensi-illassa. Oopperasta ei tullut tapaa.

Vuosien aikana ehdin kerryttää oopperan ylle jotain jännittävää mystisyyttä. En nyt sentään vältellyt oopperaa, mutta en vain tullut miettineeksi sitä yhtenä mahdollisena kulttuurivaihtoehtona. Teatterissa käydään, baletissakin silloin tällöin, mutta ei oopperassa. En tiedä, olisinko käynyt oopperassa vieläkään, jos en olisi saanut kutsuvieraslippua Kansallisoopperan Syyssonaattiin. Muistatte ehkä, kun kävin pari kuukautta sitten katsomassa Syyssonaattiin liittyvän Meeri Koutaniemen valokuvanäyttelyn?

Valitettavasti sekä Syyssonaatin näytökset että valokuvanäyttely ovat ainakin tältä erää ohitse, mutta haluan jakaa oman kokemukseni perusteella vinkkejä ensimmäiseen oopperakokemukseen, jos teissä lukijoissa on muitakin kaltaisiani oopperaneitsyitä. Kokemus oli nimittäin hengästyttävän kokonaisvaltainen.

Pukeutuminen. Välillä katson kaiholla vanhoja elokuvia, joissa teatteriin, oopperaan ja balettiin pukeuduttiin parhaimpiinsa. Vapaampi pukeutuminen on tuonut nuo kulttuurimuodot helpommin lähestyttäväksi, mutta silti iltapukujen laahuksissa ja kaulaan asetelluissa mirreissä on sitä jotain. Oli hauska huomata, että tänä päivänä oopperaväen yllä näkyi katsomossa niin farkkuja kuin paljettien säihkettä. Jos olisin halunnut, olisin voinut pynttäytyä niin glamouriksi kuin haluaisin, eikä se olisi ollut kenestäkään outoa ja yliampuvaa.

Ikähaarukka. Minä – keski-ikää lähestyvä mutsi – tunsin oopperavieraiden joukossa itseni nuoreksi. Se on sääli. Mitä oopperalle tapahtuu, kun nykyisestä yleisöstä hiljalleen yksi sukupolvi kerrallaan aika jättää? Sitä soisi Oopperatalonkin miettivän nyt, kun vielä olisi mahdollisuus saada uusia oopperasukupolvia vanhojen rinnalle.

Puitteet. Suomen Kansallisooppera ja -baletti on talona upea. Sen päänäyttämössä on vanhan ajan arvokkuutta, vaikka se onkin rakennettu vuonna 1993. Kaarevassa katsomossa istuessaan näyttämö tulee lähelle.

Seura. Monet olivat lähteneet paikalle seurueissa tai kahdestaan jonkun kanssa. Minä itse olin ihan yksin. Se oli mielenkiintoista. Sain ja jouduin ottamaan vastaan uuden kulttuurikokemuksen ja Syyssonaatin raskaan tarinan vain omien ajatusteni kanssa.

Esityksen seuraaminen. Itselläni kesti hetken päästä oopperalaulamiseen sisään. Kroppa tuntui pistävän ihan fyysisesti vastaan. Mitä tämä oikein on, en ymmärrä mitään, miksi pitää laulaa noin! Oopperan sanat kulkevat koko ajan näyttämön yläpuolella sekä suomeksi, ruotsiksi että englanniksi. Syyssonaatti esitettiin ruotsiksi, mutta vaikka se olisi ollut suomeksi, tarvitsin oopperalaulun tulkintaan tekstit.

Musiikki. Suomen kansallisoopperan orkesteri on Suomen suurin. Tänä päivänä orkesterissa on 111 jäsentä. Tästä pidän eniten myös baletissa: oikea orkesteri soittamassa lavan edessä olevassa orkesterimontussa. Kylmät väreet ja ytimiin asti menevä musiikkikokemus on taattu.

Oopperan tarina. Syyssonaatti kertoo äidin ja tyttären suhteesta, itsekkyydestä sekä anteeksiannosta, ihmisten valinnoista ja perheen ristiriidoista. Se kaikki meni niin vahvasti ihon alle, ja pyyhin silmäkulmista kyyneleitä vähän väliä. Poraan kyllä kotona elokuvia katsoessani, mutta hyvin harvoin antaudun tunteiden valtaan julkisissa tiloissa. Hämmentävää, miten niinkin pökkelö esitystapa kuin ooppera – anteeksi epäkorrekti ja amatöörisilmin havaittu kuvaukseni –  sai eläytymään tarinaan niin vahvasti.

Väliajalla muu yleisöstä lähti kahville ja konjakille. Minun oli pakko mennä kävelemään ulos, jotta raitis ilma selventäisi oopperan sekoittamaa päätä. Lopulta esityksen jälkeen olin niin voipunut ja kaikkeni antanut, että olisin ollut valmis yöunille.

Kokemus. 2,5 tuntia kestävä ooppera otti voimille. Se ei todellakaan ollut mikään helppo kulttuurielämys, vaan vei kaikkine piirteineen itseltäni enemmän energiaa kuin antoi. Juuri se oli kokemuksessa myös mahtavaa; miten joku noinkin vieras kulttuurilaji voi vaikuttaa itseeni noin syvästi.

En usko, että tulen käymään oopperassa tästä lähin harva se kuukausi, vaan pitäydyn enemmän tutuissa kulttuuririennoissa: teatterissa, elokuvissa, musiikkikeikoissa, näyttelyissä ja museoissa. Mutta enää kynnys oopperalippujen varaamiseen ei ole niin iso.

Esityksen jälkeen kuulin vessajonossa kahden rouvan keskustelevan Syyssonaatista. He olivat selkeästi käyneet ystävätreffeillä oopperassa monen monta kertaa aikaisemminkin. Molemmat sanoivat Syyssonaatin olleen vaikuttavin ooppera, jonka ovat kokeneet. Taisin siis saada ensikokemukseni oopperan kanssa erinomaisen hyvissä käsissä. Seuraavan kerran voisin kuitenkin ottaa vähän kepeämmin mielin.

Jaa: