Kotimme ruokailutilan nurkkaan muutti uusi huonekalu kesän lopulla. Tai no, vanhahan se oikeastaan on, luultavasti 40- tai 50-luvulla puusta nikkaroitu. Vanha kaappikaunokainen on vilahdellut blogin kuvissa, mutta ansaitsee nyt ihan kunnon esittelyn.

Löysin kaapin hieman sattumalta FB:n pohjoismaisen designin kirpputorilta. Olin silloin etsimässä työhuoneeseen käytettynä Artekin hyllyjä, joita kyllä tuli myyntiin, mutta joiden kohtuuhintaiset yksilöt myytiin hetkessä. Lopulta laitoin FB:n sovelluksen ilmoittamaan jokaisesta sivustolle myyntiin laitetusta tuotteesta heti. Se tuotti tulosta, ja sain kärppänä ostettua hyllyni, kun sopivat tulivat myyntiin. Mutta samalla kylkiäisenä kummallinen tarve hankkia kaikkea muutakin.

Totuushan on, että ei me mitään kaappia oltaisi tarvittu. Muutto kaksiosta neliöön kun on tarkoittanut sitä, että meillä on nykyään ruhtinaallisesti säilytystilaa. Mutta toinen puoli totuutta on se, että olen haaveillut vanhasta apteekkarikaapista niin kauan kuin muistan. Niiden kokopuinen juurevuus, historian luomat naarmut pinnassa ja pienen pienet lokerikot ovat jotain vastustamattoman kaunista.

Lisäksi kaappi oli aivan kuin mittatilauksena tehty ruokailutilaamme, tuohon Parolan rottingin riippukeinun viereen. Kaapilla on sirot ja pitkät jalat, joten vaikka se painaa norsun verran, sen yleisilme on kepeä. Juuri sopivan 50-lukuinen, hassu ja skandinaavinen. Huolella tehty kaappi on kestänyt hyvin aikaa, ja vain yksi vitriinin kolmesta lasista oli vuosien saatossa mennyt rikki. Teetätimmekin siihen uuden lasin ja uusimme samassa myös lasihyllyn, joka oli jo kestävämmän jatkajan tarpeessa.

Alkuperäiseltä väriltään kaappi on ollut kai harmahtavan sininen, kunnes entinen omistaja on maalannut päälle vihertäväistä kermaa. Tuossa minä olen sitä nyt silmäillyt ja miettinyt, minkä sävyisenä se meillä tahtoisi asustella. Vielä en ole tullut pohdinnoissani puusta pitkälle saati maalikaupoille, joten olkoon mikä nyt on, ainakin toistaiseksi.

Kaappi on vielä aika tyhjillään, mutta eiköhän sen hyllyiltä paikkansa löydä monikin asia. Askartelutavarat voisi ainakin siirtää yläkaapeista näppärämmin käyttöönotettavaksi hyllyyn. Saatoin myös saada syyn tai pikemminkin mahdollistajan hullaantua useammin kirppareiden astiaosastolla. En halua omistaa turhan paljon asioita, mutta se sääntö ei päde astioihin.

Nyt kaapin hyllyille on kulkeutunut notkumaan asioita sieltä täältä. Krumeluuri lamppu on äitini ja isini saama häälahja vuodelta 1981 ja kulkenut mukanani kodista toiseen. Kannellisessa kirpparikorissa säilytän keskeneräisiä kässäprojekteja. Pari keittokirjaa odottaa tarkempaa tutkimistaan, ja Iittalan Kastehelmi-tuikkulyhdyistä osa on sopivasti hassun värisiä. Violetin maljakon ostin itselleni antiikkiliikkeestä pari vuotta sitten, kun vuokrasin työpöytää SBM:n toimistosta. Joka maanantai ensimmäinen itselleni asettama työtehtävä oli käydä hakemassa maljakkoon nippu tuoreita leikkokukkia.

Kehyksissä olevan Unikko-printin olen saanut Marimekolta, ja Hanna Konolan August-posteri pääsi taas pitkästä aikaa esille. Se on ollut rullalla siitä lähtien, kun lapset rikkoivat viimeisenkin kodistamme löytyneen lasisen kehyksen. Hainkin nyt nöyränä Ikeasta tilalle muovipleksiset kehykset. Parempi kuitenkin pleksillä kuin rullalla, sanon minä.

Kun ostaa vanhaa, saa kaupanpäälle tarinan ja palasia historiaa. Kaappimme aikaisempi omistaja oli ostanut sen muutama vuosikymmen sitten Helsingin Kalliosta jostain antiikkiliikkeestä. Apteekkarinkaappina se oli hänelle myyty, mutta kun Instagrammissa joku arveli sen olevan hammaslääkärinkaappi, aloin kallistua sille suunnalle. Historiaa hammaslääkärin instrumenttikaappina vahvisti myös googlailu, ja vastaavia on luultavasti valmistanut Hammasväline Oy.

Hammaslääkärin uskoisin myös tarvinneen apteekkaria enemmän kaapista vedettäviä työskentelytasoja – niitä, joilla minä nyt muina muijina sekoittelen drinkkini.

Jaa: