Kaupallinen yhteistyö: Yosa

Vatsani on voinut viime aikoina melko mukavasti, minkä näkee jo naamasta. Ihoni voi hyvin, mitä nyt menkat, satunnaiset sipsiherkuttelut tai valvotut yöt räjäyttävät leukaperiin heti rykelmän finnejä. Kun vatsa voi hyvin, myös iho hehkuu eloonsa tyytyväisenä. Suolen ja naaman yhteys tuntuu vähän hassulta, mutta on silti selkeä: suoliston työtehtäviin kun ei kuulu ainoastaan ruuansulatus, vaan sen tekemiset vaikuttavat myös ihon ja keuhkojen kuntoon. Ja ajatelkaa: jopa 70-80 prosenttia ihmisen vastustuskyvystä perustuu suoliston limakalvon kuntoon ja toimintaan.

Keväällä vatsani meni suorastaan shokkitilaan, kun Balilla vietettyjen leivättömien ja maidottomien kuukausien jälkeen rysäytin vanhat leipämuijan ja juustorakastajan elintavat kerrasta takaisin ruokapöytään. Sittemmin vatsan tilanne on tasaantunut, mutta Balin ruokaopit jäivät elämään Suomen oloihin sovitettuna.

Leivästä en ole luopunut kokonaan, niin paljon esimerkiksi ruisleipää ja tuoreita sämpylöitä rakastan, mutta leivän merkitys ruokavaliossani on vähentynyt selkeästi. Maitotuotteiden sijaan käytän yhä useammin kasvisperäisiä tuotteita, sillä se saa eettisen omatuntoni paremmalle tuulelle ja lisäksi koen myös vatsani voivan paremmin vähemmällä lehmänmaidolla. Ja sitä paitsi, se on helposti mahdollista. Maitokaappien vegevaihtoehdot ovat nykyään todella monipuolisia, hyvänmakuisia ja erinäisiin kokkailutarkoituksiin taipuvia.

Yksi omista suosikeistani on Yosa Greek Style, eli kaurasta hapattamalla valmistettu kasvisperäinen vaihtoehto kreikkalaiselle jukurtille. Olen fiilistellyt tuota suomalaista vegejukurttia esimerkiksi Lähiömutsin somekanavissa, ja olikin mahtavaa nyt päästä tekemään Yosan kanssa yhteistyötä kehittelemällä muutamat reseptit jääkaapin suosikkipurnukan ympärille. Mutta ennen kuin kerron lisää Yosasta ja kuvissakin näkyvien sapuskojen resepteistä, sananen lisää suoliston hyvinvoinnista. Sillä kuten jo tiedämmekin, se mitä syö, vaikuttaa tietenkin suoraan suolistoon ja sitä kautta kokonaisvaltaisesti omaan oloon.

Kaikki alkaa probiooteista. Älkää antako hankalan sanan hämätä, yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa hyvisbakteereita, jotka vaikuttavat vatsan hyvinvointiin, ruuan ravinteiden imeytymiseen ja ylipäätään ruuansulatukseen. Ne ovat sellaisia hyviä bakteereita, joita ihmisen suolistossa on normaalistikin, mutta joiden tasapaino voi heitellä esimerkiksi iän, ruokavalion, sairauksien tai vaikka antibioottikuurin takia. Probiootit ovat antibioottien vastakohta, minkä takia monesti suositellaankin antibioottikuurin yhteydessä syömään purkista brobiootteina maitohappo- ja bifidobakteereita.

Probiooteiksi saa kutsua vain eläviä mikrobeja, joilla on tutkimuksessa todistettuja terveysvaikutuksia. Eli vaikka useat probiootit ovat maitohappobakteereita, maitohappobakteereita saa sanoa probiooteiksi vasta kun niiden teho on tieteellisesti tutkittu ja terveysvaikutukset todistettu. Ruuassa hyviä maitohappobakteereita on esimerkiksi hapattamalla valmistetuissa ruokatuotteissa, joita ovat muun muassa hapankaali, kimchi ja jukurtti – kuten Yosan kauratuotteet. Äidinmaito sisältää maitohappobakteereita, ja äidin syömät probiootit siirtyvät lapseen suojaten vauvaa muun muassa tulehduksilta ja ripulitaudeilta. Melkoinen ihmebakteeri siis!

Hyvisbakteerien lisäksi tärkeää on myös se, millä niitä suolistossa asustelevia bakteereita ruokkii. Eli taas kyse on siitä, mitä itse syö. Hyvisbaketeereille kannattaa tarjoilla sapuskaksi mahdollisimman monipuolista ja kuitupitoista ravintoa, eli prebioottisia tuotteita. Näin voi pitää huolen siitä, että suoliston hyvät bakteerit elelevät tuolla sisuksissamme mukavasti, lisääntyvät ja näin pitävät samalla hyvinvoinnistamme huolta. Hyvisbakteerien lempiherkkuja ovat esimerkiksi marjat, parsa, sipuli, artisokka, banaani, pavut, linssit, ruis ja – kuten ehkä jo arvasittekin – kaura.

Yosan kauratuotteet ovat olleet markkinoilla jo vuodesta 1995. Vaikka nykyään Yosa-tuotteiden valikoima on laajentunut, valmistusprosessin perusta on edelleen sama kuin silloin yli 20 vuotta sitten. Yosa valmistetaan fermatoimalla, eli hapattamalla täysjyväkauraa tieteellisesti tutkituilla maitohappo- ja bifidobakteereilla. En ollut aikaisemmin tiennyt, että Yosa itse asiassa oli maailman ensimmäinen tuote, joka valmistettiin kauraa hapattamalla. Yosan tuotteet ovat kotimaisia, soijattomia, kasvisperäisiä ja tuotteesta riippuen vähägluteenisia tai täysin gluteenittomia.

Tässä vielä muutama aamupalaresepti, joissa olen käyttänyt Yosan kreikkalaistyyppistä kaurajukurttia. Sen lisäksi, että näillä ohjeilla syntyvät sapuskat ovat valtavan hyviä ja vegaanisia, ne sisältävät myös hyvisbakteereita sekä hyvisbakteerien ruokaa, eli prebiootteja.

Viinimarjasmoothie on meidän lastemme suosikki. He kehuvat sitä harva se kerta ihan erikseen, ja voin kertoa, että nyt eletään sellaista vaihetta, että tekemiäni ruokia harvoin sanotaan hyväksi ja vielä pyydetään lisää. Avokadoleipien levitteeksi tekemäni vegaaninen ”tuorejuusto” on ihan valtavan onnistunut reseptikokeilu, vaikka itse sanonkin. Ja kuitupitoiset aamiaissämpylät nyt ovat vain rakkautta huumaavaa tuoksua myöten! Kokeilkaa vaikka itse, jokaista:

Mustaherukkasmoothie, 4 pientä annosta tai kaksi isompaa

  • 1 banaani
  • 2 dl mustaherukoita
  • 1 Yosa Greek Style -purkki
  • Turaus siirappia, kuten vaahterasiirappia. Mä itse käytän hunajaa, mutta se ei tietenkään ole vegaanista
  • 3 dl kasvismaitoa, itse käytän kauramaitoa

Heittele kaikki ainekset blenderiin ja surrauta smoothieksi.

Aamiaissämpylät (12 kpl)

  • 1 dl vettä
  • Yksi pussi kuivahiivaa
  • 1 Yosa Greek Style -purkki
  • 1 tl suolaa
  • Turaus siirappia (tai juoksevaa hunajaa, jos ruokaideologiasi sen sallii)
  • 5-6 dl sämpyläjauhoja tai vaikkapa sekoitus vehnäjauhoja sekä grahamjauhoja
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 1 dl siemeniä, esimerkiksi auringonkukka
  • 0,5 dl kasvisöljyä, esimerkiksi oliivi
  • Halutessasi voiteluun kasvismaitoa ja siemeniä

Sekoita noin desi jauhoja kuivahiivan kanssa. Lämmitä vesi ja sekoita jauho-kuivahiivaseos siihen. Lisää kaurajukurtti, suola ja siirappi tai hunaja.

Lisää loput jauhot, kaurahiutaleet, siemenet ja öljy, minkä jälkeen lisää jauhoa tarvittaessa. Taikina saa olla löysähköä, mutta se ei silti saa tarttua kiinni taikinakulhon reunuksiin. Vaivaa yleiskoneella noin 10 minuuttia.

Humpsauta taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa siitä taikinapallo. Anna taikinan kohota liinan alla noin 20 minuuttia.

Leivo taikinasta 12 sämpylää. Itse tykkään tehdä matalia leipiä, enemmänkin sellaisia kohonneen rieskan ja sämpylän välimuotoja. Anna sämpylöiden kohota liinalla peitetyllä uunipellillä vielä noin 15 minuuttia.

Jos haluat, voitele sämpylät kasvismaidolla ja ripottele päälle siemeniä ja kaurahiutaleita. Paista uunissa keskitasolla 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Voit tehdä taikinan valmiiksi jo illalla. Silloin käytä kylmää vettä, ja leivo sämpylät valmiiksi esimerkiksi muffinivuokiin. Aamulla nosta sämpylät noin 40 asteiseen uuniin reiluksi puoleksi tunniksi, jotta hiiva lähtee toimimaan. Sen jälkeen heitä sämpylät uuniin.

Vegaaninen tuorejuusto

  • 1 Yosa Greek Style -purkki
  • 3 dl cashew-pähinöitä
  • Puolikkaan sitruunan mehu ja raastettu kuori
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • ripaus suolaa

Laita kaikki ainekset blenderiin ja surrauta tasaiseksi tahnaksi.

Avocadoviipaleet

  • 1 Avokado
  • Sitruunamehua
  • Suolaa
  • Mustapippuria
  • Seesaminsiemeniä

Leikkaa avokado puoliksi ja poista kivi. Viipaloi avokado ohuen ohuiksi viipaleiksi kuoressaan, minkä jälkeen irrota viipaleet kuoresta lusikalla.

Levitä viipaleet paahdetun aamiaissämpylän päälle, johon olet ensin levittänyt kerroksen vegaanista tuorejuustoa. Pirskota päälle sitruunamehua ja rouhaise vielä perään myllystä suolaa ja pippuria. Sitten enää ripotellaan seesaminsiemenet ja valmista on!

Jaa