Helsingin Sanomissa oli alkuviikosta juttu Ruotsin peruskoulujen kasvaneesta eriarvoistumisesta. Kentän eri päädyissä se tarkoittaa sitä, että niin sanotuista eliittikouluista kaikki pääsevät arvosanoillaan suoraan lukioon, kun huonommin pärjäävistä kouluista lukio-opinnot aukeavat vain 40 prosentille. Parhaimpiin kouluihin lapset ovat jonottaneet syntymästään asti, kun heikossa maineessa oleviin kouluihin ei meinata saada houkuteltua töihin edes päteviä opettajia.
Tämä haiskahtaa vahvasti lasten epätasa-arvolta sekä luokkayhteiskunnalta, ja on asia, joka on mietityttänyt itsenäni viime aikoina. Vanhin lapsemme aloittaa peruskoulutaipaleensa esikoululla ensi vuonna, enkä ollut tullut ajatelleeksi, että oppilaiden eriarvoistuminen voisi alkaa täällä pohjoismaissakin jo peruskoulussa sen perusteella, mikä opinahjo koululaiselle valikoituu.
Suomessa tilanne ei onneksi ole samanlainen kuin Ruotsissa, mistä pitää huolta lähikouluperiaate. Jokaiselle oppilaalle osoitetaan oppipaikaksi lähikoulu oppilaan tasosta tai erityistarpeista huolimatta. Ainakin Helsingissä voi kyllä hakea myös muuhun kuin kaupungin osoittamaan kouluun, mutta enimmäisoppilasmäärät hillitsevät rajojen yli hyppimistä.
Hesari kuitenkin tiesi kertoa, että eroavaisuuksia syntyy silti myös Suomessa. Tuoreen Pisa-tutkimuksen mukaan pääkaupunkiseudun nuorten oppimistulokset ovat edellä muuta maata. Helsingin sisällä taas voi jo peruskouluvalinnoissa harjoittaa jonkinasteista koulushoppailua, sillä valittavana on myös liuta yksityiskouluja. Voisin kuvitella saman pätevän myös muissa isommissa kaupungeissa.
Minä olen halunnut ja onneksemme myös saanut molemmat lapseni kunnalliseen lähipäiväkotiin (tämä on Helsingissä lähes lottovoitto) ja jos kaikki menee suunnitellusti, siitä luontevana jatkona lähikouluun. Iso syy siihen on tietenkin ihan vain helppous, kun päiväkoti ja koulu ovat lähellä. Valtavan tärkeää on se, että lapsi juurtuu asuinalueeseensa, kun kavereita löytyy jokaisen lähitalon pihalta. Siitä on hyvä jatkaa yhdessä kouluun. Mutta valinta on myös kasvatuksellinen ja yhteiskunnallinen.
Vaikka meillä perheenä on ilahduttavan laaja sosiaalinen piiri, muodostuu piiristä aina samalla myös pieni oma kupla. Se on ihan luontevaa ja ok, samoista asioista kiinnostuneet ja samoilla arvopohjilla elävät ihmiset tietenkin tykkäävät viettää aikaa toistensa seurassa.
Mutta koen tärkeänä, että lapset näkevät myös toisenlaisia totuuksia elämästä, perheistä ja taustoista. Päiväkodissa heidän ymmärryksensä laajenee, kun ympärillä on mahtava kattaus erilaisia lapsia perheineen. Samalla omat lapseni taas monipuolistavat toisten lasten elämää ja tukevat sitä kaipaavien lasten varhaiskasvatustaivalta – ja varmasti saavat tukea myös itse.
Samalla olen kuitenkin tajunnut, että herttoniemeläisenä minun on helppo seistä sanojeni takana. Tietenkin asuinalueillekin tulee erilaisia kuplia. Herttoniemeen on hakeutunut asumaan hyvin paljon ihmisiä, joilla on samanlainen arvomaailma kuin meillä. Päiväkodissa ei myöskään ole pahempia ongelmia, ja erityistä tukea vaativat lapset kulkevat hienosti mukana perusarjessa. Päiväkotimme on suorastaan ihanne siitä, minkälainen on tasa-arvoinen päiväkoti, jossa on mahtava sekoitus kaikenlaisia lapsia.
Mutta mitä jos päiväkodissa tai siinä tulevassa lähikoulussa olisi ihan toisenlainen tilanne? Mitä jos meno olisi kovin rauhatonta ja ongelmatilanteita olisi päivittäin selvitettävänä? Mitä jos lasten kaveripiiri muodostuisi lapsista, joiden perheiden arvomaailma olisi ihan täysin meidän arvojemme vastainen, kuten äärioikeistolainen? Osaisinko siinä vaiheessa ajatella kaverisuhteiden monipuolisuuden rikkautta? Mitä jos lähikoulu olisi oppilaiden saamilla arvosanoilla mitattuna todella huono? Mitä jos luokalla suurimmalla osalla olisi vaikeuksia puhua suomea? Mitä jos päiväkodin tai koulun henkilökunnan kaikki aika menisi niin sanotusti sammutellessa tulipaloja, eikä varhaiskasvatukseen tai opetukseen jäisi aikaa?
Myönnän, että siinä vaiheessa hienot puheeni lasten tasa-arvoisuudesta voisivat unohtua. En tuosta noin vain uhraisi lasteni koulupolkua yhteiskunnallisen tasa-arvon edessä, vaan koittaisin saada lapsilleni paremman opinahjon. Olisiko se väärin? Olen myös kuullut joidenkin vanhempien muuttavan asuinalueelta toiselle välttääkseen jotain koulua tai saadakseen lapsensa johonkin kouluun. Mitä pahaa siinä on? Tietenkin jokainen kykeneväinen ja vastuuntuntoinen vanhempi tahtoo lapsilleen pelkästään hyvää.
Mutta kun juttu onkin siinä, että kaikilla ei ole mahdollisuutta valita. Siksi soisin jokaisen ajattelevan oman perheen lisäksi myös yhteistä hyvää. Sitä että omien lasten lisäksi myös muut lapset voivat hyvin. Sitä, että Suomeen ei muodostu eliittiperuskouluja ja kärjistyvää lasten luokkayhteiskuntaa. Kun koko yhteiskunta voi hyvin, se oma pieni perheyksikkö sen keskelläkin voi paremmin.
Hyvä esimerkki löytyy siitä samaisesta Hesarin koulujen eriarvoistumisjutusta. Siinä kerrotaan Ruotsin Malmöstä, jossa päätettiin lopettaa verraten köyhä ja maahanmuuttajavaltainen peruskoulu. Lopetetun koulun oppilaat sijoitettiin hyväosaisten alueiden eri kouluihin. Eräs koulua näin vaihtanut oppilas kertoi, että nykyään koulussa pystyy keskittymään, opettajat ovat hyviä sekä vaativia ja oma olo on turvallinen. Se näkyy myös nuorten oppimisessa. Lopetetussa koulussa 25 prosenttia oppilaista saavutti lukiokelpoisuuden, mutta toiseen kouluun siirtyessä heistä lukioon pääsi jo 90 prosenttia.
Tiedätkö tai tietääkö joku lukija, miten Hertsikan ala-asteella toteutetaan sitä yhdysluokkaopetusta? Miten suuret ryhmät? Miten paljon ollaan samanikäisten kanssa, miten ryhmähenki? Ja mitä tarkoittaa se, että kaikki opiskelee omaan tahtiin eli miten sitä toteutetaan käytännössä?
Työskentelen koulumaailmassa pääkaupunkiseudulla ja täällä kyllä näkyy raakana vanhempien (onneksi usein tuloksettomat) yrityksen koulushoppailuun. Hiukan ironisesti tämä tuntuu olevan vielä korostuneempaa maahanmuuttajaperheiden (ei niiden välimeren ylittäneiden vaan sen erittäin varakkaan toisen ääripään) keskuudessa jotka ovat tottuneet täysin erilaiseen koulukulttuuriin. Kakkosasunnon ostaminen halutulta lähikoulualueelta/kaupungista vain osoitteen saamiseksi ei ole mitenkään hämmästyttävä tai poikkeuksellinen tapaus.
Itse pidän Suomen koulujärjestelmän suurimpana vahvuutena juurikin tasalaatuisuutta, jossa opettajat ovat pääsääntöisesti koulutettuja ihmisiä jotka tahtovat työskennellä alalla. Vaikka on tietysti kylmää realismia että asuinalueiden eriytyminen johtaa viime kädessä myös lähikouluperiaatteen mukaisesti oppilasaineksen eriytymiseen (mikä tietysti ruokkii vanhempien muuttoliikettä tiettyjen alueiden välillä ja oravanpyörä on valmis). Lapset ovat lapsia ja teinit teinejä niin Itiksessä kuin Westendissäkin, mutta ennen kaikkea tämä eriytyminen näkyy vanhempien osallistumisessa lastensa koulunkäyntiin, niin hyvässä kuin pahassakin. Kummassakin ääripäässä on omat haasteensa.
Erittäin hyvä teksti. Ranskassa näitä eliittikouluja on paljon ja asuinalueiden hinnat jopa riippuvat lähikoulusta. Kirjoitin muuten tästä samasta aiheesta ”hiljaisen rasismin” näkökulmasta, joka osaltaan vaikuttaa kouluvalintoihin, vaikkei vanhemmat sitä haluaisi myöntää.
http://chezhelena.com/2017/10/13/millaista-on-hiljaisesti-hyvaksytty-arkipaivan-rasismi/
Lähikouluperiaatteesta seuraa sekä hyvää, että huonoa. Nimenomaan tuo, että asuinalueet eriytyvät, johtaa siihen, että joillain luokilla ja joissain päiväkotiryhmissä alkaa olla paljon lapsia, jotka eivät osaa suomea. (Vähän vanha juttu jo mutta: https://yle.fi/uutiset/3-8494270 ) Itsea kannattaisin jonkinlaista kiintiötä suomea äidinkielenä/sitä vastaavalla tasolla puhumattomien lapsien määrään niin, että maahanmuuttajalasten määrä ei keskittyisi niin vahvasti samoihin kouluhuin. Tähänkin olisi toki asetettava jokin raja niin, ettei kenenkään koulumatka muuttuisi ihan loputtoman pitkäksi. Eli jonkinlainen mahdollisimmanlähikouluperiaate tietyilla kriteereillä. En siis nää maahanmuuttajataustaa ongelmana, mutta kaikkien oppimisen ja asettumisen kannalta olisi hyvä säilyttää luokissa nimenomaan positiivinen monimuotoisuus.
Toivottavasti ilmaisin itseäni selkeästi. Olen itsekin työskennellyt jonkun vähän vastaanottokeskuksessa nimenomaan alakouluikäisten lasten kanssa ja vaikka lapset ovat pohjimmiltaan ihan samanlaisia kuin muuallakin, levoton ja epävakaa kasvuympäristö tuo myös levottomuutta lasten käytökseen. Kovasti toivoisin, että nämä lapset pääsisivät kouluun, jossa olisi hyvä mahdollisuus työrauhaan.
Toki eriytymisongelma näkyy muutenkin kuin maahanmuuttajalasten vaikutuksena, mutta tämä on kuitenkin yksi iso tekijä joka on muuttunut viime vuosien aikana.
Tämä on todella mielenkiintoinen aihe, josta olisi tärkeä keskustella enemmänkin ja avoimesti. Itse olemme muuttaneet, jotta lapsiemme ei tarvitse olla homekoulussa.
Opiskelen sosionomiksi ja tein viime viikolla koulutehtävää liittyen sosionomin työkenttään peruskoulumaailmassa. Tehtävässä mietittiin tilannetta nyt ja visioitiin tulevaisuutta. Maahanmuuttoon liittyen mieleeni tuli toimenkuva, joka olisi sosionomin osaamista korreloiva: maahanmuutto-ohjaaja, joka olisi niin lapsen kuin perheen kuin opettajankin tukihenkilö. Opettajamme oli tästä ihan fiiliksissä ja minä vähän ihmeissäni, että eikö ihan oikeasti sellaisia jo ole ainakin suurempien kaupunkien kouluissa. Toivottavasti on! Ja jos ei ole, niin toivottavasti pian on!
Itse työskentelen Keski-Uudellamaalla peruskoulussa ja kunnassa on tällainen henkilö nimikkeellä koulun perheohjaaja. Ei toki pelkästään maahanmuuttajataustaisia oppilaita ja perheitä varten, mutta paljon toimii juuri näidenkin perheiden tukena. Loistava tuki opettajalle, perheelle ja lapselle. Yhdellä ohjaajalla on vaan liikaa kouluja, resurssia saisi olla enemmän.
Katseet tulisi myös kääntää alueiden eriarvoisuuteen ja asumisen mahdollisuuksiin. Asun lasteni kanssa meille aivan liian pienessä asunnossa, että pystymme asumaan toivomallamme asuinalueella. Tällä olen mahdollistanut lasten pääsyn kivaan lähikouluun.
Odotamme lottovoittoa, joka olisi meille kaupungin vuokra-asunto lähi-alueelta.
Alueiden eriarvoistuminen kasvaa koko ajan ja samalla ongelmat.
Asun Hkissä alueella, jossa koulupiirishoppailua esiintyy, yhdet laittaa lasta yksityiskouluun ja toiset kielikylpyyn että saisivat lapselle paikan siihen kouluun jossa pääosin puhutaan suomen kieltä äidinkielenä. En itse tiennyt tämän voivan olla keskiluokkaisessa kaupunginosassa näin iso juttu, mutta jokunen vuosi sit muuttuneet koulupiirirajat ja siihen liittyvä keskustelu paljasti aika paljon asenteita. Huh. Itse toivon että lapsi pääsee lähikouluun, siihen joka näkyy kodin ikkunasta ja johon ei tartte ylittää yhtään isoa tietä. Mutta sitä ennen pitänee taistella eskaripaikka jotenkin (päivähoitopaikka saatiin alunperin toiselta alueelta ja kauhuissani luin nyt että lähipk:hon on eskariin ensi sijalla jo siellä hoidossa olevat lapset ja muissa pkissa olevat pääsevät lähieskariin jos mahtuvat :/). Jotenkin ihan älytön systeemi, kun aamuisin me roudataan lasta yhteen suuntaan ja vastaan tulee vanhempia jotka roudaa lastaan ihan meidän kodin naapurissa olevaan pkhon.
Valitattavasti se lienee ihan yleinen käytäntö että ensisijalla tiettyyn päiväkodin yhteydessä olevaan eskariin ovat ne jotka ovat jo kyseisessä päiväkodissa hoidossa. Silloin lapset ovat jo hoitajille tutumpia, talo on lapsille ja vanhemmille tuttu ja lasten siirtyminen on paljon helpompaa. Tälle menettelylle on siis oikeasti olemassa ihan järkevät perustelut, mutta ymmärrän harmituksen. Tässä kohtaa on onni asua pienemmällä paikkakunnalla missä tällaisia ongelmia on varmasti isoja kaupunkeja vähemmän.
Muiden perheiden ”helppous” ei paljon lohduta äitiä siinä vaiheessa kun on itse ensin 5 vuotta kuskannut lasta toisen alueen päiväkotiin ajatuksena, että eskariin pääsee viereen ja pääsee tutustumaan tuleviin koulukavereihin. Se ei myöskään lohduta, että ei ole takeita että pääsee eskariin tuttuun päiväkotiin (mikä olisi second best optio), koska sielläkin oman alueen lapset menevät edelle. Eli jos huonosti käy, niin kuljetetaan lasta pidempää matkaa vieraaseen eskariin, josta ei edes tule lapsia hänen tulevasta koulustaan. Toki tämäkin olisi pitänyt tajuta silloin vuosia sitten ja laittaa heti siirtohakemus lähipäiväkotiin, pöljinä vaan olimme tyytyväisiä siihen että lapsi sai päiväkotipaikan hyvästä päiväkodista kohtuullisen matkan päästä.
Helsingissä kyllä eskaripaikat jaetaan koulupiirin mukaan! Paikka tulee oman oppilaaksiottoalueen eskariin. Päiväkotipaikka ei siis vaikuta eskaripaikan saamiseen vaan ”väärän koulupiirin” lapset voivat nimenomaan joutua siirtymään oman koulupiirin esikouluun.
Minulla ensilukemalta särähti korvaan tuo kun mainitsit näiden huonompien koulujen yhteydessä sen että jos lastesi koulussa suurella osalla oppilaista olisi vaikeuksia puhua suomea. Toki kun asiaa ajatteli ja luki postausta pidemmälle niin ymmärsi mitä sillä haettiin takaa enkä millään olisikaan uskonut sinun ajattelevan ja kirjoittavan syrjivällä asenteella toisista ihmisistä, mutta tästä huolimatta oma tunnereaktio iski heti suurempana kuin tämä pieni maininta tekstissä olisi oikeastaan ansainnut.
Vähän taustaa sille miksi tuo kyseinen kohta särähti korvaan. Minulla on lapsi päiväkotiryhmässä jossa on paljon suomea vasta kakkoskielenä puhuvia lapsia. Omallakin lapsella on kielenkehityksessä viivästymää ja minusta tämä päiväkotiryhmä on parasta mitä hänelle on päivähoidossa mahdollista tarjota. Ryhmässä huomioidaan hienosti ryhmän erityisyys ja lapset yksilöinä. Pienryhmätoimintaa ja tukiviittomia käytetään ja ne ovat asioita joista ei varmasti täysin supisuomalaiselle ja täydellisesti puhuvallekaan lapsellekaan ole kuin pelkästään hyötyä.
Yksi lapseni parhaista ystävistä on maahanmuuttaja ja väritykseltäänkin minun vaalean pellavapääni vastakohta ja minusta tämä on todella iso rikkaus. Lapseni saa pienestä pitäen nähdä erinäköisiä ihmisiä ja toimia erilaisesta kulttuurista tulevien ikätovereidensa kanssa ja erilaiset kulttuurit tulevat hänelle ihan arkipäivän asioiksi. Ei pienellä paikkakunnalla todellakaan mikään itsestäänselvyys ja huomaan itsekin olevani vähän varautunut näiden maahanmuuttajien seurassa. He kun usein ovat niin kokonaisvaltaisia ihmisiä. Kovempiäänisiä, elehtivät enemmän ja ovat vilkkaampia (ihan aikuisistakin lähtien). Haluan että lapseni olisi tässä asiassa äitiään suvaitsevaisempi ja mikä sen parempi tapa kuin viedä hänet näiden ihmisten keskelle 🙂 Kyse on enemmän siitä etten osaa samalla tavalla lukea näitä erilaisesta kulttuurista tulevia ihmisiä ja ennakoida mitä he ehkä tekevät tai sanovat, kuin siitä että minulla olisi jotakin heitä vastaan. Olen pohtinut tätä asiaa paljon ja valitettavasti huomaan tämän epävarmuuden olemassaolon, mutta samalla olen iloinen huomatessani että pystyn nimeämään syyn ennakkoluulolleni ja näin pystyn työstämään asiaa ihan eri tavalla.
Näin maaseutukunnassa asettelu ei ole ihan noin suoraan eliittikoulut vastaan huonommat koulut, mutta täällä on kyläkoulut vastaan isommat keskuskoulut. Täällä taistellaan sen oman lähikoulun säilymisen puolesta. Ylipäänsä tämän maan kouluverkkoon ja sen kehittämiseen perheitä ja lapsia parhaiten palvelevaan suuntaan pitäisi kiinnittää huomiota ihan eri tavalla. Minulla ei ole esittää mitään ratkaisuehdotuksia tiettyjen koulujen maineen pelastamiseksi tai toisten jalustalta laskemiseksi taikka edes pienten lähikoulujen pelastamiseksi, mutta se ainakin on useaan kertaan erilaisista lähteistä luettu että taloudellisia säästöjä koulujen lakkauttamisilla harvemmin saavutetaan ainakaan siinä mittakaavassa mitä lakkautusta perusteltaessa esitetään. Opetuksessa ja tilojen ylläpidossa säästetyt rahat menevät nopeasti koulukuljetuksiin.
Tuo Ruotsin lakkautetun koulun oppilaiden parantunut tilanne tosin antaa minulle ihan uutta perspektiiviä ajatteluuni. joskus koulujen lakkauttaminen voi siis oikeasti myös palvella oppilaita. Minä kun olen tottunut näkemään lakkautukset aina nimenomaan tilannetta huonontavana.
Minä en osaa olla kovinkaan huolissani koulun kielteisestä vaikutuksesta lapseni koulupolkuun. Enemmän olen huolissani kiusaamisen tai huonon sisäilman pitkäaikaisia psyykkisistä tai terveysvaikutuksista. Itse pikkukaupungissa kouluni käyneenä olen tottunut siihen, että kaikenlaiset lapset ovat samassa koulussa ja ihan tavallisesta lukiosta voi päästä yliopisto-opintoihin tms. Mielestäni on kurjaa, että varakkaat vanhemmat, joilla on varaa itse maksaa lasten kuljetukset eri puolelle kaupunkia, voivat valita kouluja ja luoda näin ”eliittikouluja”, joihin sitten halutaan ihan imagosyistä. Toki rahalla on merkitystä myös yliopistoon pääsyssä nykyään, kun vain osalla on varaa maksaa kalliita valmennuskursseja. Eriarvoistumistahan nämä asiat aiheuttavat.
En laittanut lastani kunnalliseen lähikouluun täällä Tukholmassa, koska halusin lapselleni turvallisen koulun ja oppimisrauhan. Jos oppilaiden vanhemmat eivät kunnioita ja arvosta pohjoismaista yhteiskuntajärjestystä ja tyttöjen oikeuksia, miten arvelet näiden vanhempien poikapuolisten lapsien käyttäytyvän? Lintukodossa kasvaessa voi olla vaikea ymmärtää, mitä esimerkiksi jo päiväkoti- ja esikouluikäisten seksuaalinen häirintä voi käytännössä tarkoittaa.
Toki kaikille on annettava mahdollisuus oppia, mutta samanaikaisesti kuntien pitäisi vaatia oppilailta ja vanhemmilta tiettyjä perusasioita. Eihän se maahanmuuttajalasten vika ole, että esim. Ruotsi on ottanut sietokykyään enemmän pakolaisia maahan, mutta ymmärrän täydellisesti jokaista vanhempaa, joka ei halua riskeerata lapsensa turvallisuutta ja tulevaisuutta sen takia. Kun kyseessä on oman lapsen elämä, se oma lapsi on aivan varmasti tärkein. Epätasa-arvoisuuden poistaminen lähtee muista poliittisista päätöksistä kuin kouluvalinnan sallimisesta tai kieltämisestä.
T: Mamu mamulähiöstä
Itse olen tyytyväinen suomen systeemin koulujen osalta, ja haluan samaa systeemiä kehitettävän. Kaikki koulut tulee pitää laadukkaina ja tasalaatuisina. Itse asumme keski-uudellamaalla, ja vaikka täälläkin väkeä riittää, niin ilmeisesti ei ihan niin tuskaista lähi-koulujen ja päiväkotien suhteen. Lähikoulukin on suhteellinen käsite. 🙂 Meillä lähikoulu on virallisesti 300 metrin päässä kotoamme, tosin tällä hetkellä maan tasalla, uutta rakennusta odotellessa. Lapset ovat haja-sijoitettuina kolmeen paikkaan.
Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen ja laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatuksella rakennetaan pohja kouluun. Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen ja laadukkaaseen kouluun. Koulutus on yhteiskunnan sijoitus, joka ”tuottaa” varmasti takaisin. Jokainen lapsi, jonka yhteiskunta hukkaa, tulee kalliiksi niin inhimillisesti kuin taloudellisesti. Laadukkaalla ja tasalaatuisella koulutuksella saamme kaikki lapset ja nuoret saatettua turvallisesti aikuisuuteen.
Ulkomailla asuvana olen alkanut entistä enemmän arvostaa suomalaista koulusysteemiä. Varmasti siinäkin on ongelmansa, mutta maksuttomuus, korkeasti koulutetut opettajat, terveellinen ja ilmainen kouluruoka ja koulupäivien pituus (lapsilla pitää olla aikaa myös leikkiä) tulevat ensimmäisinä vaalimisen arvoisina mieleeni. Nykyisessä asuinmaassamme kaikki joilla vain on mahdollisuus laittavat lapsensa yksityisiin kouluihin, joissa niissäkin on aivan valtavasti eroa ihan opetettavista aineista lähtien. Se, miten oppilaiden turvallisuudesta on huolehdittu, oli yksi tärkeimmistä kriteereistä valitessamme lapsillemme koulua. Tuntuukin ihan uskomattomalta, että Suomessa lapset voivat kulkea yksin kaveriporukassa koulumatkat ja kouluun pääsee sisälle noin vain. Aseistettuihin vartioihin koulun ovella on tottunut täällä kyllä pelottavankin nopeasti.
Minun mielestäni tuo esimerkki Ruotsista osoittaa, että maahanmuuton ongelmat eivät ole niin yksiselitteisiä. Oman poikani isä on muslimi ja jo hän on hyvin tietoinen maahanmuuton ongelmista ja esimerkiksi juuri tästä seksuaalisuuteen suhtautumisen ongelmasta. Juuri oli juttu Hesarissa jossa kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan pääosa muslimi-maiden nuoremmasta sukupolvesta suhtautuu naisten asemaan jopa kielteisemmin kuin vanhempansa. Miten silloin voisimme kuvitella että tänne tulevat maahanmuuttajat olisivat tästä jotenkin eriäviä? Puoleltani tämä ei ole rasismia koska olen itsekin puoliksi maahanmuuttaja-lapsen äiti. Juuri sen takia ymmärrän ne todelliset asiaan liittyvät ongelmat ja erotan ne rasismista. Itse en valitettavasti päästäisi lastani juuri siksi maahanmuuttaja-voittoiseen kouluun. Ja olen elitististä hyvin hyvin kaukana. Syy on puhtaasti turvallisuus ja kasvatustausta jonka haluan lapselleni taata, juuri perustuen tasa-arvon ym. opettamiseen.