Kuopuksemme täytti hiljan kolme vuotta. Syntymäpäivävastaanotto pidettiin metsässä, nuotion äärellä. Päivänsankari kutsui mukaan isoja ja pieniä kavereitaan, joista tosin harmillisen monet olivat juhlapäivänä kipeänä. Lokakuisen synttärisankarin riesana tulee kai aina olemaan syksyllä jylläävien kulkutautien koko tarjonta. Onneksi pieni porukka tärkeitä tyyppejä pääsi paikalle, ja saimme nostettua kolmevuotiaalle retkikahvit ja -kaakot.

Juhlien järjestäminen metsässä oli mainio ajatus. Juhlajärjestelyjä aikaisempina vuosina tehdessäni olen ohimennen harmitellut, että kumpikaan lapsistamme ei ole syntynyt kesäaikaan. Koska jos olisi, silloin järjestettäisiin pikniksynttärit. Mutta miksipä sitä ei voisi juhlistaa ulkona myös syksynlapsia – ja talvellakin syntyneitä, sillä esikoinen alkoi haaveilla myöskin ulkona pidettävistä synttäreistä.

Kiitos juhlien ulkoistamisen, en ole ikinä järjestänyt juhlia näin pienellä panostuksella. Rakastan juhlien järjestämistä ja villiinnyn teemoista, mutta nyt huokaisin helpotuksesta, että saimme synttärisankarille kivat juhlat vähäisillä etukäteisvalmisteluilla. Kalenterissa ei tunnu edelleenkään olevan yhtään ylimääräistä minuuttia, vaikka pahin kiire onkin helpottanut. Ja ne hemmetin lokakuun kulkutaudit ovat vaivanneet meidänkin sakkiamme.

Emme siis tehneet mitään valmisteluja ennen juhlapäivää, mitä nyt edellisenä päivänä poikkesin Pop up kemuihin ja Tigeriin hakemaan muutamia kemuilutarvikkeita. Ruuat tehtiin juhlapäivänä. Tarjolla oli kasvisnakkeja nuotiossa paistettaviksi, muffinivuokiin tehtyä focacciaa ja paperipusseissa tarjoiltuja popcorneja. Kakkuna toimi kuppikakuiksi leivotut porkkanakakut, jotka nekin oli metsäolosuhteissa helppo syödä ilman lautasta. Mies keitti isoihin lainatermareihin kaakaota ja kahvia, ja pillimehut pystyi ryystää ilman mukeja.

Juhlapaikkana metsä on siitä mainio, että siellä on valmiina kaikista kauneimmat koristeet mitä kuvitella saattaa. Syksyinen luonto on edelleen niin nättinä, että kaikki sen kauneus ihan hengästyttää. Puiden väliin ripustimme vielä narun, johon kiinnitimme ilmapalloja. Se näytti vekkulilta siellä keskellä metsää. Pidimme juhlat arki-iltana, ja auringon laskiessa sytytimme oksille muutamat lyhdyt.

Juhlat olivat ihan päivänsankarin näköiset. Metsän lisäksi kattauksessa ja leikeissä olivat myös mukana pikkuautot, kuten kuopus itse toivoi. Mitään erityisempää ohjelmaa ei ollut, mitä nyt mies piilotti metsään jokaiselle juhlijalle karkkirasiat etsittäväksi. Yleinen rymyäminen ja kaakaoiden rinnuksille räisköttäminen riitti mainiosti.

Parannusehdotuksena seuraavia ulkosynttäreitä ajatellen sanoisin, että lapsille olisi kannattanut sittenkin pukea vähän lisää vaatetta tai ottaa heille pyllynalusiksi jotain kylmää eristävää. Nyt muksut istuivat syödessään kohmeisessa maassa, minkä takia kaikille tuli kylmä. Siitähän seurasi lopulta mielenkiintoinen episodi, kun pimenevässä metsässä porukka muksuja itkee kuorossa ja aikuiset yrittävät kerätä tavaroita kasaan niin että kuppikakut lentelevät pitkin kallioita.

Juhlien sekoilukliimaksista huolimatta aion kyllä jatkossakin viedä juhlat ulos vuodenajoista piittaamatta. Ei nimittäin yhtään haitannut myöskään se, että juhlien jälkeen ei tarvinnut imuroida.

Jaa: