Kävin ystäväni kanssa katsomassa valokuvanäyttelyn Äitejä ja tyttäriä. Meeri Koutanniemen kuvaamaan valokuvanäyttelyyn on ihan vapaa pääsy, ja kuvat ovat esillä Oopperatalon päälämpiössä marraskuun alkuun asti. Valokuvanäyttely on itsenäinen osa Syyssonaatti-oopperaa, jonka keskeisenä teemana on äidin ja tyttären suhde.

Sama teema on myös valokuvanäyttelyn kuvissa. Niihin Koutanniemi on kuvannut 11 erilaista äiti-tytär -paria, yli 1200 hakijan joukosta. Kuvia ja niiden oheen liitettyjä lyhyitä tarinoita lukiessa aloimme huomaamatta ystäväni kanssa kelailla omia äitisuhteita. Ja minä myös sitä, minkälainen jännite ja teräksisen vahva ketju minun ja tyttäreni välissä on. Siinä on jotain mystistä, aina äitimaasta lähtevää voimaa.Yhdestätoista kuvasta koostuva näyttely ei siis ole suuren suuri, eikä sen läpikäymiseen mene kauaa. Siksi se on kiva yhdistää tärskyillä ystävän tai vaikka oman äidin tai tyttären kanssa esimerkiksi kävelyyn Töölönlahden ympäri. Tai viinilasilliseen tai pariin, kuten me ystävän kanssa teimme.

Miten kaiken arkihäsäämisen keskellä pääsenkin aina unohtamaan, miten tärkeää ja ihanaa se on: istua alas ystävän kanssa ja vain jutella. Puhua asioita ympäri ja yli niin että lopulta unohtaa, mistä olikaan puhumassa. Unohtaa, että ravintola on täynnä muitakin ihmisiä. Imeä vertaistukea, nauttia siitä, että toinen on siinä, vaikka ei enää ehditäkään nähdä harva se päivä, kuten silloin ennen. Kuunnella ja kertoa, nauraa kunnes melkein itkettää.

Kävelin kotiin ja tunsin yhä etäällä sen väsymyksen, jonka vallassa näyttelyyn lähdin. Väsymys ei ollut enää kuitenkaan pistelevää ja kirvelevää, vaan samettista ja lohdullistakin. Alkuillan ekoista tunneista napatut treffit kahdestaan ystävän kanssa saivat olon tuntumaan siltä kuin joku olisi pukenut päälleni pehmeän ja kaikelta pahalta suojaavan villapaidan. Niskojen jäykkyys oli antanut periksi, pari lasia punaviiniä lämmitti poskipäitä.

Elämä on hyvä, kun juostessaan muistaa katsella myös ympärilleen.

Jaa: