Sitä olen tässä viime aikoina miettinyt, kenenköhän älynväläys ne markettien autokärryt oikein ovat. Tiedättehän, ne tahmaiset ja noroiset kärryt, joissa on laitettu yhteen muovinen polkuauto ilman polkimia ja ostoskärry ilman tarpeeksi isoa tilaa lapsiperheen ruokaostoksille.
Toivoakseni kärryautojen alkuperäinen ajatus on ollut hyvä; se että pienten lasten kanssa kauppareissut sujuisivat mukavammin. Koska eihän kukaan voi olla niin ilkeä, että suunnittelisi sellaiset ihan vain piruuttaan.
Sillä totuushan on, että ne ovat helvetinvankkurit. Siellä kuppaisessa kärryssä on juuri ja juuri tilaa yhdelle lapselle, joten heti kauppareissun alkuun saada kivasti riita aikaiseksi. Lapset hyökkäävät kärryn kimppuun heti marketin ovista sisään päästyään, mistä lähtien kaikki onkin pelkkää riemua kassahihnalle asti.
Tönimistä, huutoa ja ”mun vuoro” -kirkumista sisältävän hulabaloon jälkeen yksi istuu kyydissä murjottaen, koska joutuu pian antamaan paikkansa toiselle, yksi kulkee vieressä epäreiluuden räkää valuen ja yksi työntää kärryä yrittäen muuttua näkymättömäksi muiden asiakkaiden silmissä.
Kuulemma niitä kärryjä on myös kaksipaikkaisia. Sellainen sitten, jos haluaa tuplavarmistaa, että kauppareissusta tulee aivan varmasti kärsimystä. Ja jos niissä kärryissä on tilaa kahdelle lapselle, silloin koko komeus on tuplaleveä. Eli kaksipaikkainen helvetinvankkuri on vielä yksipaikkaista kankeampi työntää ja kaarteissa täysin hallitsematon jyrä.
Meillä ei lähikaupoissa onneksi autokärryjä ole, mutta välillä sellaisiin tulee törmättyä esimerkiksi maalla käydessään. Nyt viimeksi mummila-reissulla kärryautosekoilu saavutti maksiminsa.
Vihannesostolla oli vielä ihan perussettiä: säntäilyä pois liikkuvasta kärrystä ilman kieltosanojen ymmärrystaitoja ja show, joka syntyy, kun molemmat lapset tahtovat samaan aikaan olla sekä autokärryssä että painamassa hedelmävaa’asta banaanin kuvaa.
Maitohyllyille päästessä silmäni herpaantuivat ehkä viideksi sekunniksi autokärrystä etsiessäni hyllystä tiettyä purnukkaa. Tuossa ajassa molemmat lapset ehtivät kiivetä kärryauton katolle. Ehdin nähdä sivusilmällä, kun koko kärry täysinäisine koreineen ja lapsineen alkaa kaatua kohti kylmiöiden lasiovia. Onneksi mukana ollut ystäväni oli tarinan supermutsia skarpimpi. Hän nappasi kaatuvasta kärryautosta kiinni viime hetkellä, samalla kun sai jollain ihmeellä pidettyä hallinnassa myös oman kärryautonsa ja sen kimpussa olevat kaksi matkustajaa.
Sanonpahan vaan, että jokaisen marketin ovelle tarvitaan varoituskyltti, mikäli siellä on kärryautoja. Lasten vanhemmat ehtivät sitten valmiiksi kehitellä uskottavan valheen siitä, miten kärryt ovat rikki ja käyttökiellossa.
Parasta tietenkin olisi, jos autokärryt vain yksinkertaisesti siirrettäisiin pois siitä sisäänkäynnistä, sillä niiden ohi ei pysty livahtamaan. Autokärryjä voitaisiin säilyttää lukollisessa huoneessa, johon saisi avaimen kassalta allekirjoitettuaan ensin sopimuksen, jossa vakuuttaa ymmärtävänsä, mihin on ryhtymässä. Lukkojen takaa saisi sitten hakea kärryauton käyttöönsä, jos tahtoo ehdontahdoin elämäänsä ja kauppareissuaan hankaloittaa.
Ai, että kylläpä osuit kirjoituksella ytimeen!
Bang 😀
Haha! Meillä ei kyllä esikoinen enää halua niihin kun ei se mahdu. Kyllä se ongelma teilläkin kohta ratkeaa. 🙂 Suurempaa ihmetystä mulle aiheuttaa ostoskärryjen istuinosan painorajoitus: 15 kg!! Mun lapsi on painanut sen viimeksi varmaan 2-vuotiaana. Ei nyt ainakaan mun 4-vuotiaatkaan vielä väsyneinä jaksa kävellä sitä hypermarketin lenkkiä omilla jaloillaan. Tai ainakin se kärryissä istuminen sujuvoittaa kauppareissua huomattavasti. Olen pelannut ihan sen varaan että niissä on aika hyvä varmuusmarginaali.
No eihän toinen sinne oikein enää mahdukaan, mutta kun kerran toinenkin, niin minäkin 😀 Ah, sisarusriitojen aatelia tämäkin! Mä mietin tuota ostoskärryjen istuinosaa, kun en oikein edes muistanut, milloin olen sellaista viimeksi käyttänyt. Mutta se johtuu ehkä siitä, että isompia ostoksia pyritään sanattomasta sopimuksesta tekemään yksin, eli tilanteen mukana joko mies tai mä hoidetaan. Eihän se aina niin onnistu, mutta onnistuessaan on jostain syystä noin sata kertaa vikkelämpää tehdä ostokset yksin kuin lasten kanssa 😀
Niin hyvä!
Olisin jakanut whatsappryhmäänikin tän, vaan ei toimi ainakaan mulla tuo jakaminen…
Joo, se ei tosiaan nyt toimi. Hitsit! Kiitos kun ilmoitit siitä, asiaa koitetaan saada kuntoon asap.
Kaikissa kaupoissa, missä me käydään, lähimarketista tai prisma, autokärryjä löytyy. Ja meidän 3- ja 5-vuotiaat apinat pitävät huolen, että kauppareissut eivät ole tylsiä. Aika usein ollaan koko perhe asioilla joten lapset ja ostokset jaetaan, se vähän helpottaa. Mutta autokärryistä on tullut niin vakio-osa kauppakäyntejä, että apinaelämäänkin on kai tottunut!? Toisaalta jaetaan miehen kanssa kauppakäyntejä, että päästään yksin ostoksille ja sitten voi hymyillä, kun toiset vanhemmat taistelee lastensa kanssa.
Mutta aiettä nämä sun kirjoitukset osuvat niin hyvin mun mutsihermoon! Kiitos tästäkin taas <3
Mä luulen kans, että se on tottumiskysymys. Moni tuntui saavan näppylöitä myös niistä pikkukärryistä, mutta kun niihin meidän on ollut pakko tottua (ja luoda harjoittelun kautta pelisäännöt), ne ovat ihan ok. Mutta oli miten oli, kyllä, mieluiten mäkin menen yksin kauppaan tai kiitän miestä kaupassa käymisestä kuin tehtäisiin siitä perheretki 😀
Huomenta,
Osuva kirjoitus!
Kun klikkaa kommentit kohtaa niin päätyy tähän, kommenttien alle.
Näytti että kommentteja olisi 2 vaan niitä olikin 4.
=)
Joo, tätä koitetaan ruuvata. Että kommentteja klikkaamalla päätyisi kommenttien alkuun, sillä yleensä jokainen lukija tahtoo lukea ne ensin ennen omaa kommentointia 🙂
Lähikauppaan mennään aina rattailla eli ei autokärryä (jos on sen ikäinen joku lapsi että voi työntää).
Oon myös kertonut että äiti ei jaksa työntää, että se on isän hommaa.
Ja marketissa ei voida ottaa noita edes, koska mun tapana on ostaa liki täysi ostoskärryllinen kamaa (koska suurperhe) kun kerrankin pääsee autolla kauppaan
Meilläkään ne eivät onneksi kuulu normiarkeen, eikä niistä siksi tarvitse keskustella. Tästä syystä ne pirulaiset pääsevät sitten aina yllättämään jollain reissulla kotikylän ulkopuolella.
Meillä on toistaiseksi vain yksi lapsi ja asutaan maassa, jossa ei ole autokärryjä. Mä jopa ääneen toivoin että ”Olispa meilläkin näitä, on niin hauskoja.” En vissiin ajatellutkaan ihan loppuun asti!
Suomessa onkin tosi kiva lapsen antaa ajella kärryautolla lapsen halutessa. Usein se kyllä valitsee oman pikkukärryn autolla ajamisen sijaan.
Ehkä tämä hilluminen ja kaaos alkaa meilläkin siinä vaiheessa kun toinen lapsi on syntynyt ja kasvanut autoiluikään. Siinä vaiheessa esikoinen alkaa kyllä pitkänä lapsena olla varmasti jo liian iso änkyeytymään kaaraan.
Meille autokärryt on olleet ihastuttavaa eksotiikkaa, ehkä jos ne tulisivat arjessa jatkuvasti vastaan alkaisi mullakin nuppi kiehua 😀
Ne eivät kuulu meidänkään arkeen, mutta silti nuppi kiehuu! 😀 Tai ehkä juuri siksi. On opeteltu erilaiset kauppatavat (jotka välillä toimivat ja välillä eivät, lapsia kun on mukana pelissä), mutta kärryauto sekoittaa pakan täysin.
Hih, meidän (ei niin kamalan isossa) lähikaupassa on sekä autokärryjä että pikkukärryjä. Me ohjattiin skidi pienenä pikkukärryjen pariin ja ollaan vältytty autokärryiltä (kerran ollaan prismassa kokeiltu 10 metrin matka ja todettiin että ei todellakaan). Siis autokärryt on totaalikamalat työntää, huh. Nykyään pikkuiseni 5v. on nyt jo niin iso, että hän yltää työntämään isoja kärryjä ja painamaan vaa’an ylärivin nappejakin, ettei paljon pikkukärryilläkään hurjastella enää.
Ooh, kuulostaa niin luksukselta tuo; että yltää työntämään isoja kärryjä ja etenkin se, että yltää painamaan vaa’an ylempiäkin nappeja. Siinäpä sellainen etappi, että kun sen molempien lasten kanssa saavuttaa, leivon kakun.
Me ei voitais erityislapsen kanssa käydä kaupassa jos ei olisi autokärryjä joten olen niistä kiitollinen! 😀
Vaikka aika vahvasti kaikua tämä mun postaukseni saa, mä luulen, että teidän lisäksi aika monet muutkin niistä kärryistä jotain paremmuutta elämään saa. Eihän marketit muuten voisi olla miinoitettuja niillä 😀
Tai ehkä teidän lapset ei vaan osaa käyttäytyä?
Hohhoijaa, Bella. Keksi jotain nerokkaampaa seuraavalla kerralla tai mikä parempaa, jätä kommentoimatta, jos ei ole mitään tuon fiksumpaa sanottavaa?
Ja ne autokärryt on ihan hanurista.
Tai ehkä ne vaan on lapsia, joita ei ole nujerrettu ankean mutsin tahtovallan alle.
Bellalla on nyt varmaan parempi olo?
Komppaan Bellaa. Joo, kirjoitus on viihdyttävä ja hauska ja kertoo ehkä yhdestä kauppareissusta kun yhdeksän muuta ovat rauhallisempia. Omien penskojen kanssa on yhdessä sovittu muutama pelisääntö, toinen kauppareissulle ja toinen nukkumaanmenolle ja hyvin ovat toimineet. Meillä kiipeillään omenapuissa…
Ihan totta, lapset eivät osaa aina käyttäytyä, mikä ei ole ihme – he ovat lapsia, jotka opettelevat maailman pelisääntöjä. Mä olen 34, enkä itsekään aina osaa käyttäytyä, vaikka tiedänkin, miten kuuluisi käyttäytyä. Esimerkiksi toisen ihmisen kohtaamisessa livenä tai netissä on varmasti jokaisella petraamista, väittäisin.
Meidän koko sakki on enemmän menevää kuin paikoillaan tapittavaa sorttia. Meillä kiipeillään ihan joka paikassa, jos lapsi ei itse tajua, ettei kiipeillä tai jos kukaan ei ole vielä ehtinyt kertoa, että ei saa kiipeillä. Tulipahan nyt testattua, että kärryautojen päälle ei kiipeillä. Katsotaan, tarvitseeko sama moka tehdä uudestaan, harvaa asiaa oppii kerrasta.
Meilläkin on Laura pelisäännöt. Ihana kuulla, että teillä kaikki sujuu aina parhain mahdollisin päin, eikä mikään kohta koskaan kirraa. Meillä taas pelisäännöt välillä toimii, välillä ei. Mulla on itsellenikin monia pelisääntöjä, ja välillä toimii, välillä ei. Esimerkiksi tiedän, että huutaminen lapsille ei auta mitään, mutta silti välillä rikon omia sääntöjäni. Ja paska fiilishän siitä tulee. Paska fiilis tulee myös monista muista pelisääntörikkomuksista: valvomisesta (vaikka muuta on itsensä kanssa sopinut) tai puhelimen pläräilystä ennen nukkumista (vaikka muuta on itsensä kanssa sopinut), noin esimerkiksi.
Kuulostaa hirveältä kauppareissulta! 😀 Minä oon kyllä ollut ihan kiitollinen autokärryistä, joten en osaa yhtään samaistua tähän.
Harvemmin käydään isoissa marketeissa, mutta silloin kun käydään on otettu autokärryt, jos lapset on halunneet. Eli aiemmin aina, nykyään ei juuri koskaan (ipanat on 4 ja 6 vee). Ihan hyvin on lapset osanneet jakaa autoiluajan eikä kellään ole paha mieli. Ainakaan siis autokärryn takia.
Joo, hirveimmissä arkihärdelleissä on onneksi se hyvä puoli, että ne yleensä saa jälkikäteen käännettyä huumoriksi 😀
Meilläkin löytyy yhdestä kaupasta autokärry.. lapsi tykkää siitä mutta minä en 😀
Mulla on tutina, että aika monesta maailman asiasta lapset tykkää, mutta aikuiset ei niinkään 😀
Naulan kantaan lähiömutsi! Autokärryt ovat Luciferin keksintö! Hyvä ,että otit tämän asain esille, ehkä joku insinööri innostuu suunnittelemaan paremmat.
Näitä pieniä arjen iloja….
Juu sellaisen mallin josta ei pääse ulos ilman apua.. :))))
Joo, suunnittelussa voitaisiin ensin aloittaa ihan siitä, että niitä on mahdollista työntää. Ja sitten toi Marikan pointti on hyvä, arvostaisin myös sitä, että kyydistä ei hyppele ihmistaimia kesken rallin.
Meidän kaupassakin ruotsalaisessa pikkukaupungissa näitä kärryjä on, mutta olen keksinyt patentin: jos lapset on mukana kaupassa mennään aina vaunuilla, niin ei oo mahiksia ottaa autoa. Sen sijaan 2,5-vuotias apuri saa sen pikkuostoskärryn.
Isot ostokset käydään sitten illalla lasten mentyä nukkumaan, siinä on äidille vapaudentunnetta kun pääsee ostoskärryillä kruisailemaan kello 21 jälkeen 😉
Ai että, muistan sen fiiliksen vauva-ajoilta, kun pääsi yksin kauppaan. Ihan nousee iho ilosta kananlihalle vieläkin, rakastin sitä vapauden tunnetta! Eikä muuten ollut mikään kiire kaupasta ulos 😀
No siis meillä (maalla) on niitä missä kaksi paikkaa ja tuo kärryosa on ihan normiostoskärryn kokoinen niin että ihan kyllä normaalisti kauppaostokset hoituu ja mahtuu. Ja kyllä mä sanoisin että nämä ovat aikanaan pelastaneet niiiin monta ostosreissua kun olen yksin skidien kanssa ostanut 5 kassia ruokaa. Ja kylmän viileäasti lykkinyt ne sinne parkkikselle (vaikka ei saisi!) auton viereen.
Nyt kun isommat lapset (5 ja 7) niin ottavat pikkukärryt (jos ottavat) eikä olla enää ehkä vuoteen autoiltu.
Mä kyllä annan näille 10+++++++!!!!
Kuulostaa sen kokoiselta valtamerilaivalta, että jos sen ohjattavuus on yhtä olematon (sitä ei ole) kuin noissa pienemmissä, mähän jyräisin sillä nurin hyllyt ja muut asiakkaat 😀
Pikkukärryistä mä kyllä diggaan. Saattaa johtua siitä, että ne kuuluvat meidän normaaliin kauppa-arkeen, ja niiden kanssa on oppinut pelaamaan sekä mutsi että lapset.
Autokärryt on ollut mun pelastus kaupoissa ennen kuin taapero kiinnostui perässä vedettävästä korista. Onneksi on oppinut että äitin laittaessa vyön kiinni (kireälle, ettei pääse luikertelemaan irti) siellä sitten ollaan ja jutellaan
Ah no joo, nyt tästä tuli mieleen se aika, kun käytiin kaupassa vauva vaunuissa, mulla perässä vedettävä kärry ja sitten päälle vielä sähikäisenä säntäilevä kaksivuotias pikkukärryn kanssa. Huh, onneksi lapset kasvaa.
”…epäreiluuden räkää valuen” – paras lukemani uusi kielikuva piiiiitkään aikaan!
Se on sitkeää se räkä! 😀
Ja voi sitä huutoa ja kiukuttelua, kun kaikki kaupan autokärryt onkin jo ajossa. Äiti on tästä tietenkin riemuissaan, mutta 3,5-vuotias ei. Meilläkin siis hyvin ajankohtainen, raivostuttava aihe. Vaikka onnekseni autokärryjä mankuvia lapsia on vain yksi.
No just näin, miten päin vain niistä seuraa vain itku 😀
Meillä lapset melkein 5, 3 ja 1,5. Ei olla onneksi voitu käyttää autokärryjä. Pitkään ollut niin että tarvittu kaksi paikkainen iso kärry, jotta ostokset ja lapset mahtuu kyytiin. Nyt lapset on siihen tottuneet eivätkä tajua mankua niitä. Joskus ollaan kokeiltu kun lapsia oli vai yksi ja kaksi. Ne on aina ihan kamalat työntää ja näitä muitakin kuvailemiasi ongelmia tuli vastaan, joten ei siis autokärryjä.
Joo, ei kannata koskea niihin, jos vain jotenkin pystyy ne välttämään – ja vielä ilman siitä seuraavaa draamaa.
Hah hahhyvin kiteytetty kaikki tästä vankkurista.
Vilkkaan esikoisen kanssa jo pelkkä pikkukärryn työntäminen aiheutti hien pintaan. Kerran saatiin vielä toimittaja kaupassa mukaan ,kun kirjoitti juttua pääsiäisen ruokatavoista. Siellä säntäiltiin koko jengi tytöt perässä ja ostoskärryt kaatuivatkin ja pääsiäismunat lentelivät pitkin kauppaa . Onneksi kuvissa hymyillään onnellisesti kärryt pystyssä ja pääsiäismunat kyydissä
Mä niin näen, että tämä olisi käynyt meidän perheelle 😀
I FEEL YOU!! =) olen keksinyt aikamoisia selityksiä ja kiertelyitä, että autohelvetiltä kaupassa selvitään. Aina en onnistu.
Voisko niissä edes olla toimivat renkaat, että sen masiinan työntäminen ja kääntäminen tuntuisi helpommalta kuin valtamerilaivan ohjaaminen. Vaihtoehtoisesti kauppohin leveämmät baanat?
Mäkin pyrin keksimään selittelyitä (okei, valheitakin), miksi niitä autokärryjä ei voida ottaa, MUTTA silloin mulla pitää olla aikaa valmistautua. Eli tietää, että sellainen pirun kärry sieltä kaupasta löytyy 😀
Ja joo, en käsitä, miten edes ne renkaat eivät voi pyöriä. Aina kilo hiekkaa ja pikkukiviä lukittamassa pyörimisen kokonaan.
Hahaa, viimeksi eilen kävin 4- ja 2- vuotiaiden poikieni kanssa kamppailun kaupan ovilla, että kuka niihin kärryihin pääsee ja kuka ei. Uhkailin jo kaupasta poistumisella ja plaaplaa, mutta tyhjä jääkaappi kotona odotti täyttämistä.. Molemmat vetäs raivoitkut kaupan lattialla ja äiti yrittää olla hyvin tyyni ja rauhoitteleva vieressä.. Mikä kumma siinä on, että muiden ihmisten täytyy vielä tulla kommentoimaan, tyyliin, ”johan on pojilla vaikeeta” ym.. No selvittiin kaupassa käynnistä, kun kumpikaan ei lopulta kärryihin päässyt.
Muista että useat ihmiset tarkoittaa kommenteillaan hyvää. Ehkäpä lapsi häkeltyy ja rauhoittuu kun vieras ihminen tulee sanomaan jotain. Tai unohtaa mistä oli kyse jos vieras tulee juttelemaan muusta. Ei kannata aina uhriutua.
Mä en ymmärrä, miten ne autokärryt on lapsista silti niin ihanat, vaikka ihan yhtä paljon ne niiden elämäänkin draamaa tuo. Ei kai nekään erityisemmin siitä kilaroinnista nauti 😀
Ja tuo ulkopuolisten kommentointi. Se riippuu niin siitä, minkälaista se on. Millä äänenpainolla se tulee. Samat sanat eri äänenpainolla voivat viestiltään olla ihan erilaisia. Mä itse pyrin jakamaan oman jaksamiseni mukaan sympatioita ja tsemppihymyjä muille vanhemmille, joilla on kans välillä yhtä riemukkaita kauppareissuja kuin meillä.
Mä itse välillä käytän tiukoissa tilanteissa korttia, että kysäisen lapsilta, pitääkö mennä kysymään kaupan / ravintolan tms. henkilökunnalta, miten käyttäydytään, kun kerran on taas unohtunut. Joskus näin on tehtykin, ja henkilökunta on ollut ihan super hyvin messissä. Nykyään ei enää yleensä pidä mennä kysymään, kun käytöstavat muistuvat mieleen heti. Tosin sitten on niitä tilanteita, kun kaikki eskaloituu, kuten tällä postauksen tarinan kauppareissulla 😀
Harvasta kaupasta löytyy kärryt, millä pääsen ”sujuvasti” asioimaan. Meillä tuplat 1,5v ja isosisko reilu 3v, joka haluaa toki saman kohtelun kuin pienemmät.
Löytyy 1 kauppa, jossa 2 paikkainen autokärry, jossa lisänä 2 istumapaikkaa ja ihan kunnon tavarahäkkyrä. Muuten hyvät, mutta voit kuvitella, että niitä ei vaan voi ohjata. Varmaan 2m pitkät, joten ajelen pitkin kaupan seiniä ja hyllyjä melko äänekkäillä kolauksilla. Mutta ostokset tulee tehtyä ja kaikki lapset saa halutessaan kyydin.
Mä en tiedä, minkälaista tuhoa saisin aikaan sellaisella isommalla kiesillä, kun tuokaan ei pysy lapasessa 😀
Nyt kirjoitit kyllä pitkästä aikaa sen verran kärkevän ja hauskoja kielikuvia täynnä olevan tekstin että tuli melkein blogin alkuajat mieleen 😀
Tosin minä en pysty samaistumaan tähän pätkääkään 😀 En ymmärrä miten normaalin ja ainakin blogin kautta saamani kuvan mukaan fiksun lapsen päähän voi pälähtää nousta autokärryn päälle. Tai no, nuoremman kohdalla ymmärrettävää, mutta isompi. Minulle ei ole edes tullut mieleen että jonkun lapsen mieleen voisi tulla tehdä jotain sellaista 😀 Anteeksi että hekotan täällä mielikuvalleni.
Tiedän toki että lapsia on erilaisia ja minusta Bella on kohtalaisen epäreilu kyseisen kommentin kanssa. Tai no tavallaan oikeassa että eivät osanneet tuossa kohtaa käyttäytyä, mutta minä en ole kohdannut yli kymmenvuotisen päiväkotiurani (jos lapsuutta ei lasketa) aikana yhtään lasta joka osaisi aina käyttäytyä. Eli oikeastaan vain tuomitseva asenne (jonka tulkitsin viestistä luultavasti sen lyhyen ja ytimekkään muotoilun vuoksi) on minusta väärä. Tiedä sitten onko oma avoimesti asialle naurava asenteeni sen parempi, mutta en ainakaan tarkoita pahalla 🙂
En vaan ole koskaan tullut ajatelleeksi että viattoman näköiset autokärryt, jotka ovat kyllä todella kettumaiset ohjattavat voisi saada aikaan tuollaisen sodan ja sirkuksen ja kuvasit sen jotenkin niin elävästi ja hauskasti :D, mutta ilmeisesti se sitten on yleisempikin ongelma kun kommentteja lukee. Ongelma johon tuskin on mitään taikatemppua avuksi, mutta minä kokeilisin jo kotoa lähtiessä pitää jonkinlaisen puhuttelun aiheesta ja muistutus saarnan pienellä uhkailulla ja kiristyksellä höystettynä että jos ne kärryt otetaan niin miten niiden kanssa ollaan ja jos ei onnistu niin seuraavalla kerralla ei autokärryjä sitten oteta. Mutta tämänkään tehoa ei tietenkään pysty takaamaan. Lapset ovat niin kovasti erilaisia keskenään ja jokainen tuntee itse omat lapsensa parhaiten ja tietää mikä heidän kanssaan ehkä toimii ja mikä ei ja mitä tilannetta ennen on ehkä ollut yms. Siksi ulkopuolinen joka näkee vain pienen pilkahduksen lapsista tai perheestä ei voi lähteä tuomitsemaan kenenkään lapsia ja heidän käyttäytymistään.
Kyllä mutsi edelleen tarvittaessa avautuu 😀 Mutta henkilökohtaisesti koen vain hyvänä, että nykyään ei vituta niin usein niin moni asia haha!
Se on totta, että tuskin kukaan lapsi osaa aina käyttäytyä – sama pätee ihan aikuisiinkin. Kärryn päälle kiipeily ei sinänsä menevien muksujen mutsina mua yllättänyt, mutta yllättämään se pääsi. Jos ymmärtänet eron 🙂
Pelisäännöt näitä keissejä varten kannattaa tosiaan olla, ja siksi sinne oville tarvitaan ne varoituskyltit, että ehtii vähän varautua ennen kuin autokärryshow on jo täysillä päälle 😀
Ymmärrän mitä haet takaa 🙂 Meillä on kotona niin rauhallinen tapaus että se myös varmasti osaltaa tekee sen etten ole edes ajatellut moisen tapahtumaketjun mahdollisuutta vaikka olenkin paljon lapsia urani aikana nähnyt.
Oi kyllä, kaikenlaiset mahdottomatkin tapahtumaketjut ovat mahdollisia 😀
Ihana teksti!
Autokärry oli päivän kohokohta lapsen ollessa puolitoistavuotias, ja nyt edelleen 2-vuotiaana autokärry on kiva, mutta olen todellakin saanut kokea sen huonot puolet. Vilkas ja nopea (ja ilmeisesti myös huonosti kasvatettu) 2vee viihtyy kärryssä hetken, sitten haluaa työntää sitä, ja sitten haluaa häipyä horisonttiin. On tosi näppärää yrittää sen panssarivaunun kanssa pysyä tuhatjalkaisen lapsen perässä.
Haha! Voin kertoa että munkin jälkikasvu pääsääntöisesti roikkuu siinä katon päällä. Kaksi yhtä aikaa. Ei se vielä oo kyllä kaatunut. En varsinaisesti ole pitänyt sitä huonona käytöksenä. Valitsen taisteluni.
Joo, jos lapsen voisi vain köyttää kyytiin ja olla varma, että siellä tyyppi pysyy huutamatta ja paikallaan koko kauppareissun, voisin melkein antaa autokärryille kaikkine muine puutteineen mahdollisuuden. Mutta hiljainen ja paikallaan tapittava lapsi on omassa huonosti kasvatetussa maailmassani utopiaa.
Haha! Mä taas rakastan autokärryjä! Tai siis mun 2-vuotias rakastaa ja istuu tyytyväisenä kyydissä koko kauppareissun ajan. Laittaa turvavyönkin itse kiinni ennen liikkeelle lähtöä 😀 Itse en ole nähnyt tuollaisia koriversioita missään, ainakin Hgin Prismoissa kärryissä on tavaratilaa yhtä paljon kuin normaaleissa ostoskärryissä. En siis pysty samaistumaan (ainakaan vielä, kun lapsia ei ole enempää taistelemassa autokärryn herruudesta).
Voisitko sä pitää mulle autokoulun, että mäkin oppisin ajamaan niitä kärryjä ilman, että heti ekassa mutkassa meinaa lähteä käsistä 😀
Kuulostaa niin tutulta! Kaikki tappelut ja katolle kiipeämiset ehkä täällä sitten huonosti käyttäytyvät lapset. Nyt nämä huonosti käyttäytyvät lapsukaiset on jo isompia, mutta sama hulabaloo jatkuu kaupassa edelleen, nyt isojen kärryjen kanssa. Toinen roikkuu reunalla ja toinen kaahaa ja äiti komentaa… käydään nykyisin todella harvoin koko porukalla kaupassa
Joo, jostain syystä mekin miehen kanssa kaikista mieluiten hoidetaan kauppareissut ihan vain yhden aikuisen voimin 😀 Ja nyt kun mies palaa hoitovapaalta töihin, voisi taas kartoittaa, mitä kotiin kuljettavia kauppapalveluita markkinoilla nyt on.
Aika moneen lapsia ja vanhemmuutta koskevaan tekstiisi pystyn samaistumaan, mutta tähän en 😀 rakastan nimittäin autokärryjä, koska lapsenikin rakastaa niitä. Mulla on yksi lapsi, 3-vuotias, joka pysyy aurokärryssä nätisti ja mielellään ja silloin saan tehtyä kauppaostokset tehokkaasti ja sujuvasti. Mutta kun käydään lähikaupassa, jossa niitä ei ole, hän mennä viipottaa ympäri kauppaa pikkukärryillään ja minä yritän edes vähän pysyä mukana. Onneksi on nyt oppinut, että juosta ei saa eikä tavaroita ottaa hyllystä. On meinaan eräänkin kerran sitä harjoiteltu…
Tuo autokärryn katolle kiipeäminen kyllä pisti naurattamaan.
Mä taas kestän ne pikkukärryt. Johtuu ehkä just siitä, että mä taas sitten olen tottunut niitä sietämään, ja niiden kanssa pelisäännöt on lapsille tutummat ja sataan kertaan harjoitellut 🙂
Tosi hauska ja osuva teksti, vaikka meillä kokemus autokärryistä on ihan päinvastainen: Lapsi oikein hinkuu markettiin, jotta pääsisi autokärryyn, istuu siellä nätisti ja nousee vain luvan kanssa silloin kun kärryt ovat paikallaan. Eli markettireissut sujuvat tosi hyvin ja lapsi harmittelee, kun sinne markettiin ei usein pääse (äiti kun tykkää tilata ruoat marketista suoraan kotiovelle) 😀 Ollaan oltu uskollisia autokärryttelijöitä siitä asti kun lapsi oli noin 1,5 v. ja nyt vielä 3,5-vuotiaanakin tykkää autokärrystä.
Mutta lapset ovat niin erilaisia – ymmärrän tosi hyvin, ettei kaikilla kauppareissu suju samoin kuin meillä! Ja varsinkin, jos on kaksi lasta taistelemassa hauskasta autokärrystä – auts! Otan osaa.
Joo, lapset ovat erilaisia ja myös päivät. Välillä tilanteet eskaloituu, kuten tuona kaaospäivänä saattoi käydä 😀 Ruokakauppaostosten tilaaminen kotiin on muuten mahtava juttu. Meillä on ollut siihen palveluun nyt miehen koti-isyyden ajan tauko, mutta voisi kyllä taas tsekata, mikäs meno niillä markkinoilla nykyään on.
Jos on musta kiinni, niin emme ota auto kärryä. Mies kuvittelee pääsevänsä sen kanssa helpommalla. 🙂 Jostain syystä 8 veen on pakko änkeä itsensä autokärryyn ja vain ainoastaan pikku-siskonsa kiusaksi.
Okei, eli tilanteeseen ei ole välttämättä tulossa helpotusta vielä kolmeen vuoteen, apua! 😀 Mä niin näen tuon tapahtuvaksi, että ihan vain kiusallaan pitää tunkea itsensä sinne sillipurkkiin.
Jenkeissä näkyy paljon erilaisia ratkaisuja. Tässä esimerkiksi (jos kuvan lisääminen onnistuu tai linkki toimii) yksi meidän lasten kanssa toimivaksi todettu.
https://c1.staticflickr.com/6/5591/14715931062_6e4348308f_b.jpg
Ostoksille on kunnolla tilaa ja samalla keskustelu-ja näköyhteys lapsiin säilyy.
Melkoinen valtamerilaiva tuokin, jaiks! Mutta toi olisi tosi tärkeää = että näkisi, mitä lapsi oikein tekee (tuossa aikaisemminhan olikin kommenttia tilanteesta, jossa lapsi oli hävinnyt kärrystä, kun sinne ei työntäjä näe) ja että lapsen kanssa voisi keskustella.
Tilaan ruuat Prisman kauppakassipalvelusta ja niitä noutaessakin on tarpeeksi draamaa jos lapset on mukana noutaessa.
T. Kolmen lapsen äiti
Voin kuvitella! Me ollaan tilattu ruokakauppaostoksia suoraan kotiin, mikä on ollut toimiva ratkaisu. Pitäisikin nyt miehen hoitovapaan loppuessa taas miettiä sitä ratkaisua. Eikä vain autokärryjen takia, vaan ihan ylipäätään arjen mukavoittamiseksi 😀
Ei kyllä nyt niin mieleni pahoitin. Kärryt lapsille. Kehtaavatkin!
Odotappas, kun pääsen pahoittamaan mieleni niistä perkeleen ilmaisista tikkuilmapalloista, joita lasten käsiin törkätään kaikissa tapahtumissa! Kyllä niin maan perkuleesti mieleni pahoitin!
Hahaaaa! Tästä sain päivän parhaat naurut!!! 😀
Nyt odotan kyllä into piukassa tikkuilmapallokirjoitusta!
Pitää kerätä vähän mielipahaa jostain seuraavasta tapahtumasta ja tikkuilmapakkohelvetistä, sitten annan palaa 😀
Loistava esimerkki ensimmäisen maailman ongelmasta.
Kyllä, aina on jollain asiat ihan helvetisti paskemmin kuin sulla ja mulla. Siksi ei saa koskaan olla huonoja päiviä, eikä etenkään repiä huumoria niistä huonoista päivistä.
No jopas! Yllä näkyy loistavia esimerkkejä ensimmäisen maailman ongelmasta: ei ole yhtään parempaa tekemistä, niin kommentoidaan sormet sauhuten jotain ilkeää ja veemäistä. Luulisi että kyllästyttää jo noi lässytykset, niitä on lähipäivinä nähty ihan tarpeeksi ja yli.
Jos ilkeiden kommenttien viljelijät voisivat edes vähän kurkata varjoistaan, niin näkisivät jotain positiivistakin ympärillään.
No joo, onneksi eivät olleet sinänsä ilkeitä, vain ajattelemattomia. Mutta siitä on lyhyt matka ilkeyteen.
Lastenkasvatus on katoavaa kansanperinnettä…
Niinhän sitä sanotaan. Siksi minä pyrin kasvattamaan lapseni ymmärtämään ihmisten erilaisia tilanteita, antamaan myötätuntoa sekä etenkin ymmärtämään elämää rikastuttavaa arjen huumoria.
Kyllä Hertassakin (ennen remonttia) oli yhdet tai kahdet näitä hirvityksiä. Onneksi on paljon lapsiperheitä niin harvoin vapaana 😉 Kaarinalaisessa k-supermarketissa se vasta aivopieru olikin – poljettavia traktoreita lasten käyttöön kauppareissun ajaksi. Hirveen kiva kun kaksi lasta polkee eri suuntiin ja itse koitat keräillä ostokset samalla…
Eikä, oliko! Sainko mä niistä niin pahoja traumoja, että mieleni on tahtonut ne unohtaa? Vai olivatko ne toisella ovella kuin mistä tultiin yleensä sisään? Vai – parhaana vaihtoehtona – oliko ne tajuttu piilottaa varastoon, josta ne sai hakea, kunhan oli allekirjoittanut sopimuksen, että ymmärtää, mihin on ryhtymässä 😀
No lupaappa kerran lapsen mennä istumaan siihen, kuha siis ehditte kauppaan. Nytpä olisi aikaa sovittaa itselle uusia kumisaappaita! Menkääpä sit sinne Prismaan ja tadaa! Ei siinä ainoassa rakkineessa ole rattia, jonka vuoksi se reissumeininki laskee ku lehmänhäntä.
Voin hyvin ymmärtää, että kun lapsi (ja ehkä jopa perheen aikuinen / aikuiset) tottuu autokärryihin, siitähän sitten syntyy draama myös, jos niitä autokärryjä ei ole.
Heippa!
Meillä yhdellä aktiivisella lapsella nuo autokärryt olivat hyvät, voin kuvitella toisen samanlaisen ja alkaisi tapahtumaan. Meille ne pikkukärryt tuotti ongelmia, kun kaveri oli aika nopee kulkemaan.
Näitä kommentteja ihmetellessä. Synnynnäinen temperamentti on aika tärkeä juttu äideille ja isille ymmärtää, että osaisi tukea lastaan ja näkisi niiden vaikutuksen. Miksi joku on koko ajan liikkeessä, toinen istuu paikoillaan, yksi ujostelee ym? Olisi mukava nähdä Lähiömutsissa Keltikangas-Järvisen haastattelu vaikkapa joskus aiheesta. Tämähän koskee samalla tavalla kouluikäisiäkin ja meitä aikuisia.
Totta kai käytöstavat ovat erikseen ja omaan temperamenttipiirteiden kanssa oppii tulemaan toimeen toivottavasti mahdollisimman hyvin. Mutta missä ihmeessä niitä käytöstapoja harjoitellaan, jos ei juuri kaupassa ja kaduilla ym? Osa onnistuu, osa ei, joskus pitää pidempään harjoitella. Ja joskus ne autokärryt voivat olla todellakin liian eksoottiset
Tähän törmää yllättävänkin usein: oletukseen siitä, että jokainen lapsi toimii samalla tavalla. Mutta kun eihän se niin ole. Jopa samoista geeneistä onnistuu syntymään ihan erilaisia persoonia. Itselläni hyviä esimerkkejä löytyy ihan omasta sisarusnelikosta kuin omista kupeitteni hedelmistä.
Kiitos siis postaustoiveesta, tätä aihetta olisi mielenkiintoista tonkia enemmän ihan asiantuntijahaastatteluja taustana käyttäen.
Ja oi kyllä, missäpä sitä muuten oppisi käyttäytymään, ellei siellä, missä sitä elämää on ja missä sitä elämää pitäisi sitten joskus osata elää ihan ilman vanhempia.
Siitä on jo aikaa, mutta vilkkaalla luonteenlaadulla varustettu poikani (silloin 3v) sai kyseisestä kärrystä koko katon irti teki mieli paeta paikalta mutta sain katon nuijittua takaisin paikoilleen