Mies toi mökkireissultaan tuliaisena kuusenkerkkiä. Eli siis niitä kuusien oksiin alkukesällä ilmestyviä mehevän vihreitä kasvustoja. Osasta surrautin pikaversiosiirappia, eli heitin kuusenkerkät sokerin ja veden kanssa tehosekoittimeen. Myrkynvihreää siirappia tarvittiin siihen metsäiseen ja oudon hyvään drinkkiin, josta tuli myös mieleen saunanlauteen nuoleminen.

Osan kuusenkerkkätuliaisista laitoin tekeytymään siirapiksi hitaammalla tahdilla. Kuulin ystävältäni Retkipaikassa julkaistusta siirappiohjeesta, joka kuulosti niin uskomattomalta, että sitä oli testattava. Yleensähän kuusenkerkkäsiirapin tekeminen vaatii liotusta, keittelyä, siivilöintiä ja taas monta tuntia keittelyä. Aurinkovoimalla valmistuva kuusenkerkkäsiirappi taas on niin yksinkertainen tehdä, että ei helpommaksi voi mennä.

Tarvitaan puhdas lasipurkki, jonka pohjalle kuusenkerkät painellaan tiiviiksi. Kerkkien päälle kaadetaan sokeri, minkä jälkeen kansi laitetaan kiinni. Purkki laitetaan aurinkoon, joka hoitaa siirapin uuttamisen. Minä tein työtä käskettyä, mutta suhtauduin koko touhuun skeptisesti. Ensimmäisinä päivinä purkissa ei oikein tapahtunutkaan mitään, sillä oli sateista ja pilvistä. Sitten tuli ensimmäinen aurinkoinen päivä.

Aurinko alkoi sulattaa sokeria, joka ikään kuin siivilöityi kerkkien läpi. Purkki lojui ikkunalaudalla melko omissa oloissaan, kun huitelin aamusta iltaan työmenoissa. Muutaman päivän kuluttua huomasin siirappitehtaan olevan täydessä työntouhussa. Pohjalle laittamani kerkät olivat nousseet pintaan ja niiden rairuohon vihreä väri oli muuttunut rusehtavan harmaaksi. Sokeri oli muuttunut nestemäiseksi ja valunut pohjalle hunajaiseksi siirapiksi.

En ymmärrä kemiaa, luonnontieteitä ja mitä lie niin hyvin, että osaisin selittää, mitä oikein tapahtui. Miten aurinko hoiti muutamassa päivässä saman, mihin menisi hellalla keitellen monta tuntia? En tiedä, mutta siinä sitä oli valmiina: ihan ilman sähköä tehtyä kuusenkerkkäsiirappia. Siivilöin sen pulloon, ja isoon lasipurkkiin perustetusta siirappitehtaasta tuli lopulta vain muutama desi valmista siirappia. Ensi kerralla tiedän laittaa isomman satsin tekeytymään. Siirappi kun säilyy kylmässä kuulemma jopa pari vuotta.

Kuusenkerkkäsiirappi on jumalaisen hyvää. Haluaisin lorottaa sitä kaikkialle: turkkilaisen jukurtin kaveriksi, teemukiin ja blenderiin smoothieta valmistaessa. Siirappi maistuu suloisen hunajaiselle, mutta siinä on pehmeä havuinen takapotku.

Aurinkovoimalla valmistettu lempeä kerkkäsiirappi toimisi varmasti hunajan sijasta esimerkiksi tähän kotitekoiseen mysliin makeuttajaksi. Se löytäisi paikkansa muyös kakuissa, booleissa, puurossa, mehuissa, marinadeissa ja dippikastikkeissa. Ja oih, tätä täytyy maistaa vaniljajätskin kanssa! Ei vain ihan tuo pari desiä taida piisata kaikkeen.

Viimeiset kuusenkerkät poimitaan yleensä juhannuksen aikoihin, mutta se riippuu tietenkin ihan säistä, kasvupaikasta ja kuusen mielenliikkeistä. Kun pehmeät kuusenkerkät alkavat muuttua kovemmiksi ja havuisiksi, on aika odotella ensi vuoden satoa. Jos siis mielit tehdä kuusenkerkkäsiirappia vielä tänä vuonna, ota se juhannuspuhteeksi. Kerkkien poimiminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, vaan siihen tarvitsee metsänomistajan luvan.

Näillä siirappisilla tunnelmilla on hyvä laskeutua juhannukseen. Minä aion olla pari päivää ihan metsässä ja lomalla. Rentoa ja mukavaa keskikesän juhlaa myös teille ihanat!