Kaupallinen yhteistyö: Punaisen Ristin Kontti ja Suomen Blogimedia

Elelemme ensimmäistä kesää yhdessä miniparvekkeemme kanssa. Muutettuamme viime syksynä uuteen kotiimme, en yllätyksekseni jäänyt kaipaamaan vanhaa kotiamme. Kaikki osaset uudessa kodissamme on kuin suunniteltu meidän perhettämme varten. Lisäneliöt vaikuttivat arkeemme mullistavasti. Yhden asian kanssa on kuitenkin ollut totuttelemista. Ja se on tuo parveke.

Vanhassa kodissamme meillä oli lähiökeidas. Isohko lasitettu parveke, joka kesäisin oli niin olohuoneemme, keittiömme, lastenhuoneemme kuin kasvimaamme. Tein parvekkeella läppärin kanssa töitä, kasvatin tomaatteja ja istuin iltaisin viinilasin kanssa katsellen metsänrannan taa laskevaa aurinkoa. Uudella parvekkeella olin ihan viime viikkoihin asti käynyt lähinnä tuskailemassa, että koskakohan tämä roinavarasto ihan alkuun vaikka siivottaisiin.

Uuden kotimme parveke on pieni – ja oikeastaan aika suloinen, kun sitä tarkemmin katsoo. Kaikki on kotoisan ja ihanan 50-lukulaista oven paneeleita ja kaiteiden rosoista metallia myöten. Parveke on myös paljon näppärämmin sijoiteltu kuin vanhassa kodissa. Sinne pääsee pujahtamaan melkein ruokailutilan vierestä, joten aamukahvit parvekkeella olisivat vain muutaman lisäaskeleen päässä. Yrtit ja salaatitkin päätyisivät näppärästi keittiöön suoraan parvekkeelta napsittuna.

Parvekkeella ei vain ole ollut edes tuolia, jolle ahterinsa aamukahvin ajaksi asetella. Vanhan kotimme asukkaat tahtoivat pitää sen kodin parvekkeen kalusteet, mikä oli hyvä. Ne eivät olisi mahtuneet uuden kodin pikkiriikkiselle parvekkeelle, eivätkä ne olisi kestäneet ilmojen armoilla olevalla lasittamattomalla parvekkeella.

Vanhasta kodista uuden kodin parvekkeelle kannettiin oikeastaan vain monenmoista tehtävää ja kolhua nähnyt metallinen pöytä sekä ruukussa kasvava raparperi, joka muutti meille vuosia sitten Pohjanmaalta junan kyydissä. Huhtikuussa törkkäsin parvekkeelle pahvilaatikossa nipun orvokkeja, jotka olivat Unelmahommissa-kirjajulkkareissa somisteina. Sitten parveke jäi odottamaan inspiraatiota ja aikaa. Tai ihmettä, jos suoraan sanotaan.

Ihme, inspiraatio ja aika saapui Punaisen Ristin Kontti-kierrätystavaratalon muodossa. Konttilaiset tahtoivat yhteistyöhön Lähiömutsin kanssa, ja minä tiesin heti, että tässä on sauma laittaa parvekeprojekti käyntiin. Sisustimme vanhan kotimme parvekkeenkin pääasiassa kirppislöydöin, ja samaa ajatusta tahdoin toteuttaa myös nyt.

Teimme Tämän kylän homopoika -blogin Einon kanssa kirppistärskyt Helsingin Itä-Keskuksen Konttiin, joka on ihan siinä metroaseman ja Itis-kauppakeskuksen kulmilla. Kontti tosiaan on nimensä mukaisesti kierrätystavaratalo. Se on iso, siisti ja jaoteltu alueisiin, mikä helpottaa täsmälöytöjen tekemistä. Silti se kutkuttava kirppisfiilis säilyy: hinnat ovat kohtuulliset ja hyllyiltä voi löytyä ihan mitä tahansa.

Ja kaikenlaista tosiaan löytyi, minkä voi käydä toteamassa Einon kuvissa näkyvästä ostoskärrystä. Suurin osa löydöistäni oli parvekkeen sijaan muualle, kuten usein käy, kun kirppikseltä lähtee etsimään jotain tiettyä. Löytyykin jotain ihan muuta. Sain Kontin mainion kankaisen kesäkassin ostoksilleni, mutta onneksi olin saanut laatikkopyörähuollon ajaksi naapureilta lainaan myös auton. Ei olisi ihan metrossa löytöjäni kotiin kuljeteltu.

Uskomatonta, miten pienellä panostuksella nuhjuinen parveke lopulta muuntautui houkuttelevaksi kesähuoneeksi. Istutin kukkasia saviruukkuihin, joita Kontista löytyi sopuhintaan ja sopivalla käyttörosoisuudella varustettuna. Vuosikymmeniä vanhat naruamppelit olivat käytössä jo edellisen kodin parvekkeella, ja nyt katsotaan miten ne kestävät ilmojen armoilla.

Poloiset kirjajulkkariorvokitkin pääsivät vihdoin pahvilaatikosta arvoiselleen paikalle, ja toivon niiden tuosta piristyvän. Pöydälle nostin Kontista löytyneen korin, johon sujautin yhden kukkaruukun. Tuhannen ja yhden yön -sadusta Kontin hyllylle putkahtanut koukerokuvioinen metallikannu toimii kastelukannuna.

Seinälle nakuteltiin kiinni ruskea kanakeramiikkahässäkkä, jota en vain voinut jättää Kontin hyllylle. Yritin kyllä, sillä ei me sitä oikeasti oltaisi tarvittu. Mutta sitten toisaalta, mitä on parveke ilman kanakeramiikkahässäkkää? Niinpä! Keksin lopulta Kontin hyllyjen välissä käyttötarkoituksen myös löytämilleni maailman kauneimmille shottilaseille. Eihän niistä tarvitse viinaa vedellä! Shotit voi nostaa ihan aamukahvipöytään, kun niihin surauttaa paukun tyrnimarjoista, hunajasta, inkivääristä ja tilkasta vettä.

Niitä penteleen tuoleja meillä ei kyllä vieläkään ole parvekkeelle. Mutta kunnes sellaiset löytyvät, tarvittaessa parvekkeelle voi nostaa jakkarat ruokailutilan puolelta. Samalla voi napata sohvalta mukaan söpön kirjotun tyynyn ja maailman luultavasti ihanimman, lämpimimmän ja muhkeimman vilttaviltin – molemmat Kontista löytyneitä totta kai. Taidan tietää, missä tästä lähtien juon aamukahvini aina kuin mahdollista.

Jaa: