Ennen minilomaamme Inkoon vuokramökillä, majailimme yhden yön Fiskarsissa. Reilu vuorokausi kului elämisen perustarpeiden äärellä: söimme hyvin, nukuimme makeasti majataloksi muutetun kyläkoulun vanhassa veistoluokassa, ulkoilimme hengästyttävän kauniissa syysmaisemissa ja nautimme toistemme seurasta. 

Kiireisien kuukausien jäljiltä jo yhdeksi päiväksi pysähtyminen sai mut ymmärtämään, miksi olen ollut niin kovin väsynyt viime aikoina. Elämän perustarpeista retuperällä on ollut nukkumisen lisäksi perheen seurasta nauttiminen. Ja se näemmä vaikuttaa itselläni iloon ja jaksamiseen jopa unenmäärää enemmän.

Esimerkiksi tällä hetkellä tilanne on tämä: meillä on seuraava koko perheen yhteinen vapaaviikonloppu joskus joulukuun loppupuolella. Myös niitä iltoja, kun olemme yhdessä koko perhe kotona, on aivan liian vähän. Välillä tiedän miehen olevan olemassa siitä, että joku on vienyt päivän aikana lapsen päiväkotiin, jotta minä aamuvarhaisella töihin lähtenyt voin hänet sieltä iltapäivällä hakea. Todistettavasti joku myös välillä hiipii yön aikana viereeni nukkumaan.

Hyvä puoli sikin sokin menevistä työvuoroista on se, että lapsi voi viettää paljon aikaa vanhempiensa kanssa, eikä päiväkodille ole tarvetta kuin keskimäärin kolmena päivänä viikossa. Eikä parisuhteessa totisesti ala toisen naama risoa, kun sitä niin harvoin näkee. Mutta siitä huolimatta nykyjärjestelymme kaipaisi kipeästi fiksausta. Sen huomasi yhä selkeämmin, kun perheen yhteisen miniloman jälkeen mies ja lapsi jatkoivat lomailua.

Tuolloin ehdimme iltaisin töideni jälkeen tehdä asioita yhdessä perheenä ja erikseen. Ja kun joku aikuinen oli jakamassa arjen askareita ja ajatuksia kanssani, väsymys ei tuntunut iltaisin niin lamauttavalta. Vielä työviikon lopussakin tunsin itseni energiseksi. Tuntui kuin minut olisi heitetty keskelle Perheet vaihtoon -ohjelmaa: joillakin perheillä on tosiaankin näin paljon yhteistä aikaa ja sitä myötä energiaa ihan joka viikko!

Ja tälle perheelle se ohjelman loppukaneetti ja -opetus olisi se, että vaikka kalenteri on tukossa, sieltä puuttuu se oleellisin. Missään kohdassa ei lue ”pysähdy nauttimaan perheestäsi”. Tuntuu älyttömältä idealta tunkea perheaikaa kalenteriin, mutta ehkä niin pitäisi tehdä. Mä kun voisin myös luulla, että en ehdi käydä liikkumassa, ellen lähes joka viikko saisi ällistyksekseni tungettua ainankin pari liikuntaharrastusta kalenteriin. Nyt almanakkaan on raivattava tilaa sille rakkaimmalle, sille mikä tuo hyvinvointia kaikista eniten. Mistä tuo perheaika revitään, en vielä tiedä.

Siksi kysynkin teiltä, etenkin muilta vuorotyöarjessa eläviltä perheiltä, miten saatte haalittua kokoon perheen yhteistä aikaa? Etenkin niinä pitkinä viikkoina, kun yhteisiä vapaapäiviä toisen aikuisen kanssa ei ole? Miten saatte settiin mahtumaan vielä omat menot, kuten urheilutreenit, jotka muuten ovat mahdollisia vain, jos ne ottaa pois siitä vähäisestä perheajasta? Mä olen myös utelias tietämään, miten te tuon perheajan mieluiten vietätte?

Jaa: