Viikonloppuna petasin miehen ja minun sänkyyn uudet lakanat. Pellavaisen karheat ja utuisen pehmeät. Ne tuoksuivat pyykkipäivän jäljiltä raikkaalta ulkoilmalta ja kesältä. Miten voikaan joku materiaali tuntua iholla niin oikealta.

Pellavaisten lakanoiden tieltä laitoin vihdoin haikein mielin pois lapsuudenkodista mukanani kulkeneet kelta-valkoraitaiset lakanat. Ne olivat jo niin kuluneet, että kankaassa oli pienen pieniä reikiä joka puolella. Koitin katsoa, olisiko jostain kohdasta saanut leikattua muistoksi edes mekkokankaan esikoiselle, mutta ei. Niin ohueksi kangas oli kulunut niistäkin kohdista, joissa ei ollut vielä reikiä. Jos osaisin tehdä mattoja, räsymaton lakanoista olisi vielä ehkä saanut.

Makuusoppemme pellavaiset pussilakanat, aluslakana ja tyynyliinat ovat Lapuan Kankureiden. Heillä oli tovi sitten Helsingin myymälässään ystävämyynti ja kaikki tuotteet -20 prosentin alessa. Päätin, että nyt on se hetki, kun meille tulee pellavalakanat. Pellavaiset Usva-lakanat olisivat olleet kotimaiset ja Kankureiden tehtaalla tehdyt, mutta päädyin kuitenkin ei-kotimaisiin yksivärisiin pellaviin. Alulakana on pellavaisen beige, muut hankin harmaana. Harmaa pellava taittaa upeasti aavistuksen violettiin, mikä tuo mieleeni syreenipuut ja kesäöiden usvan.

Ostin samalla vihdoin päiväpeiton uuteen sänkyymme. Tatamien päällä olleelle futonpatjalle aikoinaan ostettu päiväpeitto ei enää toiminut, ja mietin hetken teetättäväni meidänkin sänkyyn samanlaisen vetoketjupeiton kuin lasten sängyissä on. Nyt kuitenkin nautin siitä, että sänkyä ei ole pakko suojata niin tarkoin. Kaksiossa sänky oli osa olohuonetta päivisin, ja sen päällä leikittiin, juostiin ja painittiin. Nyt sänky on tarkoitettu nukkumiseen ja lepäilyyn, ja se saa olla kutsuvasti puolittain auki koko päivän.

Päiväpeitto on Heini Riitahuhdan Lapuan Kankureille suunnittelema Ruut. Luomupuuvillasta ja pellavasta kudottu kaunokainen on tehty Lapualla ja se on oikeastaan pöytäliina. Pitkittäin sängylle levitettynä se peittää mukavasti osan pedistä luoden näennäisen huolitellun petauksen. Silti voin pedatessa jättää täkit hotellityyliin päädystään rullalle ja nostaa tyynyt pystyyn. Ai että. Melkein nautin näyn katselusta yhtä paljon kuin näyn keskellä nukkumisesta.

Viikonlopun jäljiltä tuota näkyä voi tosiaan myös katsella päivisin. Mies nimittäin käänsi makuuhuoneemme oven. Se on asennettu talon rakennusvuonna 1956 väärinpäin, ja ovi on auennut ulospäin. Se tarkoitti sitä, että ovi tukki makuuhuoneeseen johtavan eteisen ja esti kulkemisen viereisestä ovesta. Makuuhuoneen ovi olikin aina kiinni. Mutta 61 vuotta myöhemmin mies irrotti oven listoineen sekä karmeineen, käänsi sen ja porasi takaisin paikoilleen. Nyt kelpaa pitää ovea auki ja katsella pellavaista näkyä myös päivisin.

Nyt kun ovi on vihdoin käännetty, voidaan eteisen maalaustyöt aloittaa. Ehkä olemme saaneet kuukausien vatvomisen jälkeen päätettyä sen maalisävynkin. Samalla voimme alkaa fundeerata makuuhuoneen tapetteja. Saataisiin sitten joskus yövalotkin paikoilleen, taulut seinälle ja ehkä mietittyä jonkinlaisten yöpöytien nikkarointia tai hankkimista. Ja ne lattialistat, köh.

Pinterestin tapettikollaasistani voi käydä kurkkimassa tapettihaaveitani. Englantilaisen Hannah Unnin herkkä ja uninen Paper meadow -luontotapetti sopisi makuuhuoneeseen. Mutta selailenpa kuinka monia tapettimallistoja tahansa, palaan aina Birger Kaipiaisen suunnitteleman sinisen Kiurujen yö -tapetin luo. Olen kuolannut sitä vuositolkulla, muun muassa Vihreä Talo -blogin kesätalon kammarissa, eikä huokailut ole siitä kuluneet tai vähentyneet. Se olisi myös aikalainen kotimme kanssa, sillä Birger suunnitteli tapetin vuotta kotimme valmistumisen jälkeen, vuonna 1957.

Share: