Olen aika varma, että olen entisessä elämässäni kehittänyt konseptin nimeltä vappu. Vietin sitä tänä vuonna ensimmäistä kertaa niin sanotusti tavanomaiseen tapaan, mutta pystyin ottamaan juhlan omakseni samoin tein. Myös lapseni, jotka eivät vielä viikko sitten tienneet, mitä on serpentiini, ovat nyt ihan konkareita näissä huhtikuun vikan ja toukokuun ekan päivän juhlissa.

Vappuaaton illalliselle saimme saman pöydän ääreen vielä ekstemporena kolme lisäjuhlijaa. Pienin ryömi pöydän alla, ja muut lapset ryntäsivät syömisen jälkeen takaisin leikkeihinsä. Meillä se pikkupikkulapsiaika on ohi, minkä huomasi tuosta illasta. Me pystyimme (melko) rauhassa ja lungisti istua aikuisten kesken pöydän ympärillä, kun lapsilla oli omat juttunsa lastenhuoneessa. Tiedättekö, me jopa keskustelimme kokonaisilla lauseilla, vaikka mukana oli kuusi lapsijuhlijaa! Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että tämä aika tässä on paras aika vanhemmuudessa.

Yksi lupauksistani tälle vuodelle oli yökyläilyn tietoinen lisääminen. Tätä lupausta olen vaalinut ilolla. Oli kotoisan lämpöistä herätä vappupäivään yhdessä pörröpäisten yökyläilijöiden kanssa. Lojuimme lungisti aamupalapöydän ympärillä pitkälle aamupäivään, ja ystävän ehdotuksesta päätimme jatkaa rentoilua ja luopua piknikideasta ja muusta säntäilystä. Sen sijaan laitoimme pystyyn kemut kotipihalle. Mahdollisuus käydä sisävessassa ja keittää loputtomasti lisää kahvia termariin on kotipihakemujen valtti.

Kannoimme siis pöydät ulos ja roudasimme pihalle kaikki edelliseltä päivältä jääneet sapuskat. Ja sitähän muuten oli paljon, sillä tein naapureideni oppien mukaisesti aatoksi niin paljon ruokaa, että siitä pystyi koostamaan sitten vappupäivänä piknikin ilman sen kummempaa panostusta. Ettei safka vain loppuisi kesken, ystävä paistoi vielä pinaattilättyjä, jotka kannettiin ulos höyryävän tuoreina. Saimme lisäjengiä (sekä ruokaa ja sitä serpentiiniä) eteläisemmästä Helsingistä, minkä lisäksi laitoin ekstemporekutsun kemuihin muutamalle kanssalähiöläiselle. Yhtäkkiä meitä oli pihalle katetun juhlapöydän ympärillä 18 ihmistä.

Noin vain tuli vahingossa luotua rennon leppoisa ja hyvin varteenotettava vappuperinne, jonka takia ei tarvitse lähteä omaa kotipihaa kauemmaksi. Ovelaa ja ihanaa, sanoisin! Jos vain säät sallivat (eihän tänäkään vuonna tullut kuin ihan ohut lumihanki paria päivää ennen vappua), tätä traditiota voin jatkaa myös tulevina vuosina. Ruokaa, juomaa, pihapelejä, pilkistys aurinkoa ja laumallinen mainiota kavereita. Mukavammin en voisi kevättä juhlia.

Ensi kerralle kuitenkin merkittäköön muistiin se, että ihan kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Riemua tekemisestä saa, vaikka ne pita-leivät ostaisikin kaupasta. Mutta sen sijaan siman tekeminen kannattaisi muistaa aikaisemmin kuin vappuaattona.