Balilla vietettiin eilen Hiljaisuuden päivää. Day of silence, Nyepi, on hindulaisen kalenterin mukainen uudenvuodenpäivä, mutta sitä juhlistetaan hiljaisuuden päivänä oikeastaan vain täällä Balilla. Päivän tarkoituksena on rauhoittua, keskittyä omaan sisäiseen maailmaansa ja jos paikallisten puheista oikein ymmärsin, täällä Balilla tahdotaan hiljaisuudella myös pitää huoli siitä, että pahat henget eivät löydä saarelle tänäkään vuonna.

Ja sen hiljaisuus muuten otetaan tosissaan. Koko saari vaiennetaan kuin off-napista painamalla. Kaikki on suljettuna internetyhteyksistä ruokakauppohin ja ravintoloista sähköihin. Jopa Balin lentokenttä oli koko eilisen ajan suljettu aamukuudesta seuraavan päivän aamukuuteen, eikä ainuttakaan lentoa lähtenyt tai saapunut. Vain muutamat sairaalat olivat auki vakavia sairastapauksia ja synnytyksiä varten.

Vuoden ensimmäisenä balilaiset vetäytyvät koteihinsa, ja kaduilla partioivat vain temppeleiden ”järjestysmiehet” pitämässä huolta, että päivän tarkoitusta kunnioitetaan. Matkustaa ei saa, ei edes skootterilla. Muutenkin liikkumista ja maan tallaamista pitäisi välttää ihan kodin sisätiloissa. Työnteko on ehdottomasti kielletty, eikä puhettakaan hauskanpidosta tai nautinnoista. Joillekin päivään kuuluu myös täysi puhumattomuus ja syömättömyys. Jos jotain huvittaisi tehdä, voit valita kahdesta: meditaatiosta ja joogasta.

Turistienkin on hyvä kunnioittaa juhlapäivää, ja me pysyttelimme majapaikkamme alueella koko päivän. Valmistauduimme vuorokauden sähköttömyyteen ja bungalowihengailuun kuin kahden viikon pakoiluun pommisuojassa.

Kävimme hakemassa vettä ja naposteltavaa kaupoista, joissa pakastimet ammottivat tyhjyyttään. Mihin lie niiden sisältö oli viety sähköttömän vuorokauden ajaksi. Latasimme puhelimiemme ja muiden sähkölaitteidemme akut. Ja vara-akut. Latasimme äänikirjoja. Latasimme vielä varmuudeksi sähköhammasharjojemme akut. Päästimme tyhjiin pulloihin hanasta käyttövettä, sillä suihkuihin ja hanoihin ei voida pumpata vettä ilman sähköä. Tarkastimme, että taskulampuissa on paristoja jäljellä.

Kesken kaiken häsäämisemme alkoi naurattaa. Me olemme kuitenkin olleet lasten kanssa useamman yön putkeen metsässä teltassa yöpyen, kun aamuisin henki on höyrynnyt kylmässä ilmassa. Nyt tarkoituksena oli viettää tropiikissa sijaitsevassa bungalowissa ja uima-altaalla päivä ilman sähköä. Eiköhän me hengissä selvitä.

Hiljaisuuden päivä valkeni aurinkoisena, kun muuten täällä Nusa Lembonganilla on satanut kuluneet päivät. Meillä päivä ei ollut niin hiljainen, kahden lapsen perhe kun olemme. Mutta muuten oli samettisen hiljaista. Hassua, miten paljon ääntä sähkölaitteista, lampuista ja tiellä huristelevista skoottereista lopulta tuleekaan. Nyt ei kohissut edes altaan puhdistuslaitteet tai bungalowimme pikkujääkaappi.

Majapaikkamme on muutaman bungalowin resortti, jossa meidän lisäksemme hiljaisuuden päivää vietti kolme muuta seuruetta. Se oli kummallista. Nusa Lembongan ei ole sellainen paikka, johon tullaan hengailemaan hotellille. Siinä me siis kaikki vain tapoimme aikaa yhteisymmärryksessä ja hiljaisuudessa. Lököilimme altaan aurinkotuoleissa ja vaihtelun vuoksi välillä altaan säkkituoleissa. Luimme kirjoja ja hymyilimme toisillemme ”tässä sitä ollaan, kun ei muutakaan voida” -hymyä, jos katseemme kohtasivat.

Majapaikassamme oli muutama henkilökunnan jäsen paikalla, ja he laittoivat meille kaasukeittimillä ruokaa. Meillä oli pikanuudeleita pommisuojavarustuksessamme, joten siihen tarvitsi vain lämmittää vettä. Pulahdimme välillä altaaseen ja mies sekä lapset maalasivat vesiväreillä. Teimme kuntopiirin buongalowimme patiolla miehen johdolla ja pesimme sen jälkeen kainalomme vesipulloista säästeliäästi vettä kaataen.

Netitön aika on upeaa ja tarpeellista, mutta nyt totta puhuen olisi ollut paljon pientä sälää odottamassa hoitamistaan siellä internetissä. Siksi kai olin turhan levoton päästäkseni oikeaan tunnelmaan ja kyetäkseni nauttimaan hiljaisuudesta. Turistin ymmärtämättömyydellä join oluen, vaikka eipä sitä taskulämmintä kaljaa varsinaisesti nautinnoksi voinut kutsua.

Aurinko alkoi laskea kuuden jälkeen, ja me kaivoimme taskulamput esiin ja ryhdyimme iltapuuhiin. Ulkona hampaita pestessä vielä näki jotain, mutta sitten ympärille laskeutui hiljainen pimeys.

Lapset nukahtivat äänikirjaa kuunnellessa, minkä jälkeen me miehen kanssa luimme hetken kirjojamme taskulampun valossa kuin Viisikossa ikään. Eväitäkin olisi ollut, mutta ajatuskin niiden rapistelusta esiin väsytti paahtavassa auringossa kulutetun päivän jälkeen liikaa. Lakana liimautui hikisenä selkään, sillä ilmastointi tai tuulettimet eivät tietenkään toimineet ja ulkona oli sadepäivien jäljiltä liikaa hyttysiä, että ovia olisi voinut pitää auki.

Kello taisi olla 19.30, kun sammutin taskulampun, käänsin tyytyväisenä kylkeä ja tipahdin hikisenä uneen.

Aamulla heräsin päivään, jolloin suihkusta tuli vettä, sähköpostissa odotti yli 50 lukematonta viestiä ja repun pakattuaan sai lähteä skootterilla saaren seikkailuihin.

Jaa: