Syy tähän löytyy Balin historiasta riisiviljelmäsaarena. Ilman toimivaa yhteisöä riisinviljelyllä elävät ihmiset eivät saisi syödäkseen. Päällekkäisinä terasseina vuorenrinteille levittäytyvät riisipellot vaativat niin paljon yhteistä työtä sekä koko yhteisön yhteisiä työkoneita, että jokaisessa balilaisessa kylässä on oma yhteistyöelin, banjar. Siellä tehdään yhteisymmärryksessä kaikki kylää koskevat päätökset liittyen niin uskontoon, politiikkaan, riisinviljelyyn kuin rahaan. Jos jokainen pelaisi vain omia korttejaan, kukaan ei menestyisi.

Jokaisessa kylässä on siis hieman erilaiset säännöt ja normit. Kylä on yksi suuri perhe. Yksi meidän vakikuljettajistamme, Suamba, ei voinut pariin päivään olla meidän käytettävissämme, sillä yksi hänen kyläläisistään oli kuollut. Hindulaisen hautausseremonian jälkeen on tapana, ainakin Suamban kylässä, että koko kylä pitää huolta omaisista kahden tai kolmen päivän ajan vuorokauden ympäri. He siis viettävät aikaansa omaisten talossa. Minä kerroin osanottoni, mutta Suamba huomautti hymyillen, että hautajaisseremonia ei lopulta ole niin surumielinen. Balilaisen hindulaisuuden mukaan kuolleen sielu syntyy uudestaan perheeseen seuraavan sukupolven mukana.

Niin ja se veriperhe, se vasta tärkeä onkin. Balilaiset perheet elävät yhdessä neljän tai toisinaan supermummujen ja –pappojen kanssa jopa viiden sukupolven kesken. Lapset ovat tärkeitä, ja heitä on paljon. Niin paljon, että minä melko yksilökeskeisestä kulttuurista tänne pöllähtäneenä hengästyn jo ajatuksesta. Syntyvyyttä onkin koetettu hillitä saarella. Kuulemma paras kokeiltu keino tähän mennessä on ollut antaa perheen isälle skootteri siitä hyvästä, että hän käy tekemässä vasektomian. En tiedä, onko skootteriehkäisykeino edelleen voimissaan.

Balilainen pihapiiri on hieman samanlainen rakennuksin suljettu oma maailmansa kuin muinoin suomalaiset maalaispihapiirit. Siellä asuvat yhdessä niin serkut, mummut, papat, vanhemmat, sisarukset kuin lapset. Naimisiin mennessään nainen muuttaa miehen perheyhteisöön. Kadulle päin ei heti edes arvaisi, että portin tai mahdollisesti perheyhteisön omistaman kaupan takapihalle kätkeytyy sellainen maailma. Keskellä olevan sukutemppelin ympärillä on rykelmittäin pieniä taloja.

Samassa pihapiirissä asuvat sukulaiset pitävät huolta toisistaan syntymästä kuolemaan. Perheyhteisön varaan ja turvaan lasketaan niin lasten kasvatus, taloudellinen toimeentulo, terveydenhoito kuin ruuanlaitto. Jokainen auttaa ja jokainen saa apua. Ison perheyhteisön keskellä kenenkään ei tarvitse tulla toimeen yksin. Se merkitsee balilaisille myös henkistä yhteenkuuluvuutta. Hindulainen kastijärjestelmä vaikuttaa myös Balilla, vaikkakaan ei niin vahvasti kuin Intiassa, ja jokainen balilainen kuuluu johonkin klaaniin. He tietävät oman paikkansa, ja myös muiden kyläläisten paikan.

Vaikka perheyhteisö ei asuisi edes samassa pihapiirissä, he luultavasti asuvat ainakin samassa kylässä. Näkymättömät ja vahvat siteet yhdistävät heitä silloinkin. Esimerkiksi housekeepperimme asuu erillään lapsistaan, mutta silti he näkevät päivittäin, auttavat toinen toisiaan. Nuori perhe saa apua lastenhoidossa ja vanhemmat siivouksessa. Toinen vakikuljettajamme, Made, suositteli meille hänen omistamaansa ravintolaa illallispaikaksi. Ei ravintola varsinaisesti hänen ollut, vaan luultavasti esimerkiksi siskon isän veljen, mutta yhtäkaikki. Yhteisön etu on kaikkien etu, myös hänen.

Vahvoilla perheyhteisöillä ja klaaneilla on myös kääntöpuolensa. Jos joutuu potkituksi ulos perheyhteisöstään, se on balilaiselle sama kuin henkinen itsemurha. Esimerkiksi avioerot ovat varmasti sen takia Balilla harvinaisia. Prosenttilukuja en asiasta löytänyt, mutta näin olen kuullut ja lukenut. Avioerossa lapset jäävät lähes poikkeuksetta isälle, ja nainen potkitaan ulos kodistaan ilman omaisuutta.

Eronnut nainen onkin pohjasakkaa. En ihmettele, jos balilaiset (naiset) mieluummin kärvistelevät huonossa liitossa ja perheyhteisön ja kyläyhteisön suojissa kuin suorastaan lainsuojattomina hylkiöinä, joille ei ole monimutkaisessa klaanijärjestelmässä mitään paikkaa tai virkaa.

Eikä balilaisen perhe ole vain näkyvät henkilöt. Jokaisella balilaisella on lisäksi neljä henkistä veljeä. Nämä neljä veljeä kulkevat jokaisen ihmisen mukana koko tämän elämän ja suojelevat tätä. Veljet ovat mukana jo kohdussa, ja näitä edustavat lapsivesi, istukka, napanuora ja vauvan ihon voidemainen vahakerros, kina. Siksi noista jälkeisistä otetaan syntymän hetkellä talteen niin paljon kuin mahdollista. Neljä veljeä haudataan kookospähkinässä perheen kodin edustalle. Tuo neljän veljen lepopaikka on pyhä ja sitä hoidetaan loppuelämän ajan.

Henkiveljet edustavat hyveitä, joita balilaisen mukaan jokainen tarvitsee voidakseen elää mukavan, onnellisen ja turvallisen elämän. Niitä ovat älykkyys, ystävyys, voima ja runous. Aika hyvä nelikko mielestäni! Lapselle opetetaan heti pienestä pitäen nämä näiden näkymättömien henkiveljien olemassaolo ja se, että veljet auttavat hänet kiperistä tilanteista ja huolehtivat hänestä hänen elämänsä loppuun asti.

Kuulemma veljet ovat mukana elämässä kuten näkyvätkin veljet. Heille puhutaan, heidän kanssaan syödään yhdessä ja öiden aikana ne vartioivat sängyn vierellä. Itse en ole henkiveljien ”läsnäoloa” huomannut, vaikka olen koittanut höristellä korvat tarkkana. Ehkä balilaiset kokevat, että turistien aikana ei ole niin fiksua alkaa puhua näkymättömille veljilleen.

Turisti on tämän kaiken keskellä muutenkin hieman hämmennyksissä. Samalla kun ihailen ja kaipaan omaankin elämääni balilaista yhteisöllisyyttä ja vahvaa sukulaisverkkoa, samalla olen äärettömän onnellinen, että saan olla länsimainen itsenäinen nainen. Perhe on minulle äärettömän tärkeä, mutta se ei määritä asemaani maailmassa.

Olen äiti, puoliso, tytär, sisko, lapsenlapsi ja miniä, mutta loput määreet voin itse luoda. Itse punomani verkostot vaikuttavat, eivät klaanikiemurat. Minä olisin minä ilman perhettäkin, hieman erilainen vain. Toivoakseni en koskaan päädy olemaan yksin, ilman perhettäni tai ystäviäni. On silti vavisuttavaa ymmärtää, että toisin kuin Balilla, minä olisin olemassa myös yksin.