Suunnitellessamme pitkää reissua maapallon toiselle puolelle ja hakiessamme lasten päiväkotipaikkoihin keskeytystä melkein kahdeksaksi kuukaudeksi, mielessäni käväisi pieni huoli.

Mitä lapsilta jää oppimatta ja kokematta niinä kuukausina, kun he eivät saa käydä päiväkodissa? Ei meillä ole pedagogisia suunnitelmia ja tavoitteita, me vain elämme. Putoavatko lapset pitkän päiväkotitauon ja ulkomailla vietettyjen kuukausien aikana kaveripiireistä ja jutuista? Lapset leikkivät täällä muiden lasten kanssa ilman yhteistä kieltäkin, mutta ei se paikkaa ikävää niihin ystäviin, joista joidenkin kanssa on kasvettu yhdessä vauvasta lähtien.

Kaverihuoli on sinänsä ihan aiheellinen. Emme näe Suomen kavereita lähes neljään kuukauteen, mikä on pienen lapsen elämässä iäisyys. Etenkin kun kaverit ovat niin valtavan tärkeitä. Palattuamme Suomeen kaveritärskyt onnistuvat taas, mutta sellainen monta kertaa viikossa ja ilman vanhempia tapahtuva kanssakäyminen puuttuu kuvioista kunnes päiväkoti taas syksyllä kutsuu. Toisaalta esikoisen kesälomat päiväkodista ovat tähän mennessä olleet aina useamman kuukauden mittaisia, joten ei sekään tavatonta ole.

Alkuun kavereita ikävöitiin paljon. WhatsAppissa lenteli videoita päivittäin ja Facetimessa soiteltiin puheluita. Kiitos internetin ensiavun, pahin ikävä alkoi taittua yllättävänkin nopeasti. Paras helpotus kaverivajareihin löytyy onneksi ihan läheltä; sisaruksilla on toisensa. He nahistelevat ja halivat, painivat ja suukottelevat. Leikit syntyvät vaikka kuihtuneista kukista ja kivistä. Jos veljellä ei olisi siskoa ja siskolla veljeä, olisimme vanhempina varmasti nääntyneet. Kahden lapsen vanhemmuus – se alkuun lähes mielipuoleksi ajanut – alkaa todellakin palkita päivä päivältä avokätisemmin!

Huoli uusien asioiden tai taitojen oppimisesta sen sijaan oli ihan pölhö. Mehän elämme täällä kuin keskellä mielenkiintoisinta osallistuvaa oppituntia. Joka päivä eteen tulee huomaamatta tilanteita, joita oppikirjoihin painetaan. Nyt vain pääsemme oppimaan oman kokemuksen kautta. Eikä uuden oppiminen, maailman paremmin ymmärtäminen ja omien selkärankaan koodattujen ajatusten tuulettelu koske vain lapsia. Me aikuisetkin jouduimme hahmottamaan paikkaamme maailmassa uudestaan kokemustemme perusteella.

Seurailemme gekkojen elämää ja näemme omin silmin, miten riisiä viljellään. Lapset poimivat englanninkielisiä fraaseja puheeseensa ja pääsevät harjoittelemaan sitä käytännössä. Olemme päässeet käymään esikoisen kanssa monia mielenkiintoisia keskusteluja jumalista ja maailman uskonnoista ja niiden vaikutuksista historiaan, kulttuureihin ja sotiin.

Olisihan uuden oppimisen huoli pitänyt tietää hölmöksi jo omien lapsuuden kokemusteni perusteella. Emme me omassa lapsuudessani näin pitkiä irtiottoja voineet ottaa, sillä vanhempieni töitä ei voinut napata laukkuun mukaan, kuten omiani nykyisin. Vanhempieni työt myös olivat ja ovat sellaisia, että perinteisiin loma-aikoihin on kiireisintä ja omat lomat pidetään sitten lomasesonkien ulkopuolella. Niinpä me olimme lähes joka vuosi koulusta pois viikon tai kaksi. Läksyt kulkivat mukana, mutta se varsinainen oppi tuli kokemastamme.

Vanhemmat veivät meitä ympäri maailmaa. Olemme käyneet Jeesuksen oletetussa hautakammiossa Jerusalemissa, kiivenneet pyramideille Kairossa ja kuunnelleet hippien kitaransoittoa Floridan pastellisessa Key Westissä. Olen istunut moskeijan lattialla Bahrainissa ja kellunut napa kohti taivasta Kuolleenmeren suolassa. Elämäni parhaan sipulikeiton söin ränsistyneessä rantamajassa Intian Goalla jalat hiekkaan kaivautuneena. Eihän maalaistyttö Vähästäkyröstä voinut 90-luvulla edes ymmärtää, että niin hyviä kasvisruokia on olemassa. Ne ruokaelämykset, hindulainen kulttuuri ja järkyttävän köyhyyden näkeminen nyrjäyttivät jotain sisälläni eri asemiin, ja olivat mahdollisesti alitajuisesti vaikuttamassa ainakin siihen, että myöhemmin minusta tuli kasvissyöjä.

Maailmalla oppii ja kasvaa huomaamattaan. Koen valtavaa onnea, että nyt voin vuorostani ottaa omat lapseni mukaan seikkailuihin, joissa voimme yhdessä naksautella kangistuneita ajatuksia uusiin asentoihin.

Kuvat Tirta Empul -temppelistä, jonka uumenista pulppuavissa kirkasvetisissä pyhissä lähteissä balilaiset käyvät kylpemässä ja puhdistautumassa sekä rukoilemassa. 

Jaa: