Olin hiljan hammaslääkärissä. Lääkäri piti kaksin käsin kiinni naamastani ja hörähti. Hänen arvionsa mukaan minulta löytyvät sellaiset lihakset, että jos sen kropanosan kanssa voisi osallistua fitness-kisoihin, olisin varma voittaja. Purentalihakseni ovat tikissä kunnossa.

Sain taas käydä läpi samat asiat kuin joka hammaslääkärikeikalla. Kyllä, leuat lonksuvat syödessä niin että lapsetkin siitä huomauttelevat. Kyllä, niskat ovat usein jumissa ja pää kipeä. Kyllä, puren hampaita yhteen öisin, vähän kuulemma narskuttelenkin. Kyllä, välillä herään aamuisin naama veressä, kun olen yöllä järsinyt auki poskeni ja välillä huulenikin. Kyllä, stressaavissa elämänvaiheissa herään aamuisin korvasärkyyn, kun öinen hampaiden louskuttelu on edennyt kipuna korviin asti.

Purentakiskoja ei lääkärin mukaan vielä tarvita, mutta hän suositteli varaamaan ajan hierojalle, joka on erikoistunut leukaperien hellävaraiseen moukarointiin. Lääkäri myös kehotti kiinnittämään huomiota siihen, että en huomaamattani treenaa purentalihaksiani. Saattaa muuten käydä ikävästi ja mennä koko leuka sijoiltaan, mitä lonksuminen ja rutina enteilee. Olen siis treenikiellossa treeneihin, joissa en tiennyt käyväni.

Mä rakastan järsiä oikein sitkeää jälkiuunivoileipää. Rukiisen leivän raatelu tuo sellaista alkukantaista nautintoa, jota ei pullainen sämpylä saa aikaan. Purkkaa jauhan jokaisen aterian päätteeksi ja toisinaan se jää suuhun turhan pitkäksi aikaa. Lääkärin mukaan naamani on koukussa pureskeluun, ja mun pitäisi vieroittaa leukaperäni nautinnostaan. Hän ehdotti purkasta luopumista ja kehotti siirtymään samalle purkille lasten kanssa ja syömään Herra Hakkarainen -pastilleja. Voi jukoliste.

En tiennyt, että on olemassa kropanosaa, jonka ei olisi suotavaa olla hyvässä lihaksessa. Ymmärrän kyllä enemmän kuin hyvin lääkärin pointin, sillä monesti iltaisin purentalihakset ovat jo ihan maitohapoilla yön ja päivän aikana vahingossa tehdyistä treeneistä. Leukaperäni ovat jykevät kuin hamsterilla. Mutta on se nyt pentele, että se yksi ainut osa kropastani, joka treenailee tahtomattani öisinkin, on kaikista kehoni osista leuat.

Miksi vatsalihakseni eivät syki itseään pyykkilaudaksi öisin? Tai miettikää, jos aamulla heräisi ja päivän kyykkytreenit olisivat tehtynä. Spagaatin mä olen aina halunnut oppia tekemään, voisiko sen ottaa treeniohjelmaan öisin leukojen sijaan? Venyttelyjen määrässä on edelleen petrattavaa, joten niitä voisin tehdä öisin samalla kun katselen unia. Tai ne kuolettavat tylsät lantionpohjalihastreenit, joiden tärkeyden muistan yleensä vasta trampoliinilla pomppiessa. Miksi ne eivät leukalihasten sijaan treenaile öisin samalla kun nukun?

Jaa