Tiesitkö, että paljon lukevissa perheissä lapset ovat kuulleet jo kolmivuotiaina miljoonia sanoja enemmän kuin perheissä, joissa kirjoja ei lueta? Tai sen, että peruskouluissamme on tällä hetkellä 50 000 lasta, joiden tulevaisuus on vaarassa puutteellisen lukutaidon vuoksi? Entäs sen, että kirjoja lukevien teini-ikäisten sanavarastossa on jopa 70 000 sanaa, kun taas vähän tai ei ollenkaan lukevien kavereiden on tultava toimeen 15 000 sanalla?
Jos kirjailija Timo Parvelan kolumnissaan esittämät faktat pitävät paikkansa, on minulla miljoona syytä nostaa blogissani useammin esiin hyviä lastenkirjoja. Ja sitä paitsi: eräänkin tällä hetkellä 33-vuotiaan naisen elämään pureutuvan tutkimuksen perusteella väitän, että lapsuudessa luetuilla kirjoilla on valtava merkitys koko ihmisen loppuelämään. Tuskin ilman lapsuuteni jokailtaisia satuhetkiä olisin nyt tässä, lievästi lukihäiriöisenä elättämässä itseni kirjoittamalla. Vähän isomman populaation kattava brittitutkimus taas osaa kertoa, että jokainen lukutaidon kehittämiseen käytetty punta tuottaa 25 punnan säästön tulevaisuudessa.
Sen lisäksi, että lukuharrastus on kertakaikkisen ihana ja antoisa, se on myös hyödyllinen ja kauas tulevaisuuteen kantava. Siksipä tässä läjä mainioita kirjoja vaikkapa lahjapapereihin käärittäväksi. Jokaista kirjaa yhdistää kotilähiöni Herttoniemi, sillä niiden tekijä tai toinen tekijöistä asuu täällä lähiössämme. On tämä Herttoniemi sen verran satumainen paikka!
Ismo Puhakka ja Paula Ahola: Hei, hommiin!*
Hittikamaa alle kouluikäisten maailmassa, jossa erilaiset ammatit ovat kutkuttavan jännä asia. Sivuilla käydään läpi riimitellen erilaisia ammatteja, kuten palomies, kokki, poliisi ja pappi. Oman ammattirunonsa ansaitsevat myös esimerikiksi runoilija, ilmapallokauppias ja roisto. Piirroksissa yhdistyy rennosti näkyviin jätetty piirtämisen jälki sekä herkän usvainen vesiväritunnelma.
Pipsa Pentti: Lyyli ja hurja Paperi-Hukka*
Tarina omien pelkojen ja epävarmuuden voittamisesta. Päähenkilö Lyylin piirtämät paperinuket heräävät kirjassa henkiin ja saavat Lyylin lähtemään seikkailuun ja unohtamaan pelkonsa. Kuvakirjaksi kirjassa on paljon tekstiä, mikä sanoja rakastavana miellyttää itseäni. Kirja sopii hieman vanhemmille lapsille, sillä tekstin ja kuvien taakse piilotettujen ajatusten esiin kaivelussa nelivuotiaskin tarvitsi vielä vähän apua. Pipsa on tänä vuonna ehdokkaana ensimmäistä kertaa jaettavan Runeberg Junior -palkinnon saajaksi, mikä on esikoiskirjailijalle mahtava saavutus.
Pekka Jäntti ja Ossi Pirkonen: Elämä on heleä*
Kirjassa käydään läpi aakkoset lyhykäisten runojen muodossa. Kirjan sivuilla matkaa tekevät ystävykset Aasi ja Etena, jotka ymmärtävät aakkosten läpi kulkiessaan ystävyyden ja rakkauden merkityksen. Minähän en ymmärrä juuri mitään graffiteista ja sarjakuvista, mutta kirjan piirroksissa on amatöörin silmään sellainen meno. Hyvin poikkeuksellinen yhdistelmä siis: katutaiteen mieleen tuovat piirrokset yhdistettynä tankamittaisiin runoihin.
Inka Nousiainen ja Satu Kettunen: Yökirja*
On kirjoja, joiden lukemisesta nauttii yhtä paljon niin kuulija kuin lukija. Tämä on sellainen kirja. Teksti kietoutuu ympärille pehmeänä, jännittävänä ja lohdullisena kuin samettinen yö. Kirja saa lapsen kuuntelemaan hipihiljaa, sillä niin paljon makusteltavaa se tarjoaa pienen ihmisen mielikuvitukselle. Tätä kuvakirjaa ei voi lukea iltasaduksi lasten sängyn vieressä istuen. Kuvitus on niin iso osa tarinan maagisuutta. Kirjan sivuille on saatu mahtumaan niin paljon syviä värejä ja pieniä yksityiskohtia, että ihan hengästyttää kuin keinussa otettujen kovien vauhtien jälkeen. Ei ihme, että kirjan kuvittaja Satu Kettunen sai viime vuonna Rudolf Koivu -palkinnon.
Hanna Lundstörm (suom. Tittamari Marttinen) ja Maija Hurme: Onnen Kuplia – runoja aloittelijoille
En ehkä kestä, miten arkisen söpö kirja! Lapsen ensimmäiseksi runokirjaksi mietitty kirja pitää sisällään tarinoita lapselle tutuista asioista: sinne ja tänne roiskuvasta hammastahnasta, pölynimurin murisevasta mahasta ja siitä miten hiekkalaatikolla leikkiessä hiekkaa menee suuhun asti. Runoissa on tarttumapintaa omaan elämään, joten pienikin lapsi malttaa keskittyä kuuntelemaan. Kuvitus ovat ihanan lapsekas sekä rento ja tuo mieleen muistoja ajoilta, kun itse olin pieni. Sekä teksti että kuvat ovat harvinaisen hyvin tasapainossa: molempia tarvitaan ja molemmat ovat yhtä tärkeitä.
Liisa Kallio: Pikku Papun Orkesteri*
Jotkut kirjat kuuluvat niin olennaisena osana tiettyyn elämänvaiheeseen, että ne tuovat joka kerta mieleen muistoja tietyltä ajanjaksolta. Pikku Papu on minulle yhtä kuin esikoisen vauvavuosi. Pikku Papun Orkesteri -kirja on sarjan uusin, ja Papun meininki on entisellään. Kirjassa on roiskuvan värikäs kuvitus ja loruja Papusta ja hänen ystävistään. Lorut voi myös laulaa, ja kirjan lopulta löytyykin sekä nuotit että cd, joiden tahdissa runoista tulee musiikkia. Liisa Kallio asuu oikeastaan naapurilähiössä, mutta koska pitää sentään työhuonettaan täällä Herttoniemessä, on hän ansainnut paikkansa postauksessa.
Kerttu Ruuska ja Nadja Sarell: Elsa ja Lauri juhlissa*
Omasta arjesta tuttujen asioiden läpikäyminen satukirjan kanssa on meidän perheessämme toimiva tapa. Siksi lapset ovat rakastaneet Elsa ja Lauri -sarjan jokaista kirjaa, jossa uimahallireissut, luisteluretket ja matkustaminen lentokoneella käydään läpi tarkasti. Niinkin tarkasti, että se on aikuiselle vähän puuduttavaa luettavaa. Lapset kuitenkin haluavat kuulla jokaisen pikku yksityiskohdan ja kihertäen kikatella, miten me omassa arjessamme teemme ihan samalla tavalla. Sarjan uusimmassa kirjassa valmistaudutaan juhliin ja käydään isoäidin syntymäpäiväjuhlilla. Kuvitus on rempseää ja rehevää, mutta samalla niin yksinkertaista, että lasten on siihen helppo samaistua. Kirjan kuvittaja Nadja Sarell ei ole vielä tajunnut muuttaa tänne meidän lähiöön, mutta sentään työhuoneensa hän on fiksuna naisena perustanut tänne satumaiseen Herttoniemeen.
Omasta lapsuudesta asti on kyllä säilynyt rakkaus kirjoihin <3 lapsuudessakin luettiin paljon. Taapero 1v3kk on onneksi myös kovin ihastunut kirjoihin. Ihania hetkiä, kun neiti ottaa kirjan ja peruuttaa sen kanssa syliin lukemaan :)
Ihania uusia kirja tuttavuuksia. Meilläkin lapset rakastaa lukemista ja vilkas keskimmäinenkin jaksaa lukea vaikka kuinka pitkiä aikoja. On siis ihanaa että on edes yksi hyvä rauhoittumis keino. Lapset on alkaneet aikaisin puhumaan ja heidän kanssaan on ollut ihmeellistä huomata kuinka pienenä voikaan muistaa kirjojen avulla tutuksi tulleet asiat.
Kiitoksia kirjavinkeistä! Minullekin on lapsuudessa luettu ja olen tätä perinnettä jatkanut poikani kanssa. Olen lukenut hänelle iltasadun ensimmäisestä viikosta lähtien. Tämän ajan (1v2kk) kuluessa ollaan luettu kaikenlaista ja vasta viime kuukausina siirrytty satuihin.Ensimmäinen kirja oli Pekka Töpöhäntä ja sitten kirjallisuutta äidin makuun Minä ja Hercule Poirot muodossa. Kun poika oli 3kk aloitin Narnian tarinat ja niitä luettiin n.4kk. Seuraavan kerran hän voi lukea kyseisen kirjan itse sitten hieman isompana. Oli sen verran jänniä kohtia, että en ihan heti ala uudelleen vuosikkaalle lukemaan 🙂
Uskon,että lapselle lukeminen kehittää hänen sanavarastoa ja auttaa kiinnostumaan lukemisesta ja meillä kumpikin vanhemmista lukee ääneen lapselle.
Kirjaesittelyt olisi kivoja useamminkin. Aina voi löytyä joku uusi tuttavuus. On ihana huomata, miten isommat lapseni nauttivat lukemisesta, varsinkin tyttö kihertää välillä ääneen lukiessaan hauskan kohdan. Pienin, 4 v, kuuntelee isompien mukana Heinähattua ja Vilttitossua.
Lisää kirjaesittelyjä! Kirjojen valinta kirjastosta 4,5 -veen kanssa perustuu nopeuteen ja tuttuuteen tyyliin ”otetaan taas tää joka just palautettiin”. Äiti ei joko ehdi valita mitään tai ei muista just sen kivan kirjan nimen nimeä jonka esittelyn oli just nähnyt jossain. Eli kiitos vinkeistä, seuraavalla kirjastokeikalla äiti valitsee ainakin kirjat Hei Hommiin ja Onnen kuplia… jos ehtii.
Kiitos vinkeistä!
Tuota Hei hommiin! -kirjaa metsästettiin viime jouluna kissojen ja koirien kanssa. Hyvä että sitä löytyy taas.
Vinkkaile ihmeessä jatkossakin kirjoista. Lukeminen on ihan parasta laatuaikaa aikuisen ja lapsen välillä.
Meidän esikoinen nyt 10v tyttö ei pidä yhtään kirjoista ja lukemisesta. Itselle tulee aina jotenkin syyllinen ja paha mieli kun joka paikassa toitotetaan kuinka lapselle pitää lukea. Kuinka suomalaisten lukutaito heikkenee yms. Me luimme ja luimme ja luimme ja hän ei tykännyt ei vauvana ei taaperona ei tänä päivänäkään. Meillä on kirjoja niin että hyllyt notkuu. Me vanhemmat luemme itse jatkuvasti. Hänelle on ostettu jos mitä sarjaa ja jos minkälaisia kirjoja. Sinnikkäästi on yritetty on palkittukin kun on saanut edes yhden kirjan luettua. Näinkin voi siis käydä… Nyt yritetään kuopuksen kanssa uudestaan josko hänet saataisiin kirjojen maailmaan. Hän on niin pieni vielä, että tulos jää nähtäväksi.
Oh joo, se hetki kun taapero peruuttaa töpötellen syliin kirja kädessään <3
Lapset tuntuvat tosiaan olevan kuin kärpäspaperia, kun he kuulevat uusia sanoja. Niin hyvässä kuin pahassa… On mahtava päästä seuraamaan, miten pienet koittavat uusien sanojen toimivuutta ja testailevat sille hyviä paikkoja keskusteluissa. Mä olen huomannut, että myös lauluista ja Pikku Kakkosesta napataan ahkerasti sanoja käyttöön.
Mä olen ollut huomaavinani, että iltasatujen lukeminen periytyy. Mä olen hassusti ajatellut, että jokaisessa perheessä luetaan iltasadut siinä missä hampaatkin pestään. Eihän se tietenkään niin mene, vaan toisissa perheissä on sitten omat tapansa.
Mä odotan jo kovasti, kun voin lukea lapsille Narnian tarinoita ja muita vastaavia kirjoja. Kun en tajunnut niitä lukea silloin vauva-aikana ääneen 😀 Image-lehteä sen sijaan luin paljon ääneen etenkin kuopukselle, se toimi hyvänä saatteluna uneen.
Mä yritän siis tsempata kirjaesittelyjen kanssa ja pyytää useammin arvostelukappaleita mielenkiintoiselta vaikuttavista kirjoista 🙂 Heinähattu ja Vilttitossu on meilläkin ollut suosikki, mä myös itse tykkään sitä lukea.
Jes, mä otan kirjaesittelyt paremmin mukaan blogiin – mitä nyt tulevat kuukaudet menevät Balilla ja vain matkalaukkuun pakattujen kirjojen varassa 🙂 Mä olen huomannut, että ainakaan meidän kirjastosta ei uudempia lastenkirjoja meinaa löytyä kuin tsäkällä. Mikä on tietenkin hyvä juttu, sillä se tarkoittaa, että niitä lainataan. Pitäisi luultavasti aktivoitua ja varata niitä samalla tavalla kuin aikuistenkin kirjoja.
Mahtava kuulla, että näistä oli iloa ja että kirjavinkeille olisi tilausta. Yritän siis skarpata tämän asian kanssa.
Hei, hommiin! -kirja on kyllä mainio. Tuun jotenkin koomisenkin iloiseksi hyvistä lastenkirjoista.
Voi ei, tarkoitushan ei missään nimessä ollut aiheuttaa pahaa mieltä. Päinvastoin levittää lukemisen ilosanomaa. Mutta ymmärrän kyllä harmituksesi, kokisin varmasti vastaavassa tilanteessa ihan samalla tavalla. Mun mielestä on ihanaa, että te olette tarjonneet lapselle mahdollisuuden seikkailuun kirjojen maailmassa. Ehkä hän tarttuu tilaisuuteen vasta joskus myöhemmin tai sitten löytää sitten jonkun ihan oman seikkailunsa.
Se on muuten ihan totta, että kaikki ei diggaa lukemisesta tai innostu siitä ja se on ihan ookoo 🙂 Itse asiassa on parempi, että lasta ei patista liikaa kirjojen tai minkään muunkaan harrastuksen ääreen.
Parempi antaa vaan itse esimerkkiä, ne kiinnostuu jos kiinnostuu. Siitä(kin) on tehty tutkimuksia että kirjojen läsnäolo kotona arjessa ja sen näkeminen että muut lukee osana arkea on tärkeämpää vaikka koulumenestyksen tai lukemaan oppimisen kannalta kuin se että lapselle, jotai ei kirjat välttämättä kiinnosta, luetaan. Ei stressiä siis 🙂
Ja hei, kiitos Hanne hyvistä kirjavinkeistä!!
Mielenkiintoinen tutkimus! Onkohan nyt huono, että mä olen maaninen kirjahyllyn tyhjentäjä. Laitan herkästi kiertoon kirjat, joiden tiedän olevan sellaisia, että en palaa enää niiden pariin. Lastenkirjoissakin teen karsintaa usein, aktiivisessa luvussa olevat jäävät, mutta loput saavat lähteä uusiin ja toivottavasti kyseisille kirjoille paremmin soveltuviin perheisiin 🙂
No oli miten oli, sen mä toivoisin joskus tässä vielä saavani osaksi arkea, että voisin lukea ihan omaksi riemukseni lasten ollessa hereillä. Vielä joskus 🙂
Meilläkin luetaan paljon. 8-vuotiaan suosikki ovat Harry-Potterit ja hänelle luetaan niitä edelleen iltasaduksi. Siitäkin on tutkimusta, että lapselle pitäisi lukea myös sen jälkeen kun hän on jo itse oppinut lukemaan. Meillä ainakin lukeminen on vielä sen verran hidasta, että siksikin on kiva kun aikuinen lukee välillä.
4-vuotias rakastaa myös kirjoja ja tässä tulikin monta kivaa uutta tuttavuutta. Elsa ja Lauri kirjat uppoavat varmasti. Olen kerännyt lapsille myös Joulukirja kokoelman, jota pidän muuten tallessa, mutta ensimmäisenä adventtina se nostetaan esille js kirjoja luetaan sitten aattoon saakka. Tavasta on tullut kiva perinne lapsille(ja äidille), tosin kokoelma alkaa olemaan jo liian ”lapsellinen” 8-vuotiaalle, mutta nuorempi onneksi vielä nauttii täysillä.
Onko teillä vielä se Elisa-lukulaite tms, josta joskus pari vuotta sitten kirjoitit? Siihenhän saisi mukaan kirjan jos toisenkin ladattua.:)
Meillä on myös vähän ongelmaa kirjojen lukemisen kanssa. Kaksi lasta ja kumpikaan ei oikein jaksa kuunnella lukemista. Kirjat niitä kyllä kiinnostaa noin muuten, mutta kun illalla yrität lukea niin vastauksena on vaan itkua ja huutoa. Muakin harmittaa kun tuntuu, että niin moni lukee ja nauttii näistä hetkistä ja meillä siitä ei tule mitään. Lapset 4v ja kohta 2v.
Lapsille lukeminen on ihan älyttömän tärkeää – monestakin syystä! Ajattele, että meillä Suomessa jopa äitiyspakkauksessa on kirja mukana. <3 Laadukkaista lastenkirjoista on kiva saada ja antaa vinkkejä. Siksi minäkin aikoinaan perustin lastenkirjablogini. Tuo Pipsa Pentin kirja on hurmaava! Loppujen lopuksi ei edes haittaa, jos nelivuotias ei ihan kaikkea siitä ymmärrä, jos muuten jaksaa seurata tarinaa. On teillä Herttoniemessä paljon lahjakkaita kuvittajia ja kirjailijoita!