Kahden raskauden tutkimukseeni perustuen olen todennut raskauden sopivan vartalolleni, kun taas vauvavuosi laittaa sen koetukselle. Ensimmäisen raskauden alussa olin kauhuissani – kaiken muun lisäksi – mahdollisista raskauskiloista. Mitä jos minun kroppani onkin niitä, jotka kerryttävät raskauden aikana ylleen 30 ekstrakiloa, teki mitä teki? Ekat kuukaudet mentiin kuitenkin päinvastaiseen suuntaan, sillä pahoinvointi sai painon laskemaan monta kiloa. Lopulta raskauskiloja kertyi yhdeksän, joista seitsemän hyvästelin tyytyväisenä jo synnytyssairaalassa.

Sitten päälle vyöryi vauvavuosi. Yhdistelmä suuritarpeista vauvaa, loputtomia mysteeri-itkuja ja vähäunisia vuorokausia tiputti liikuntamäärät olemattomiksi ja sai ruokaympyräni täyttymään suklaalla. Itsestä huolehtiminen jäi totaalisesti vauvasta huolehtimisen jalkoihin. Aloin kerryttää vauvavuosikiloja, joiden painosta puolitoista vuotta sitten kirjoitinkin. Painoin pahimmillani saman verran kuin viimeisilläni raskaana. En voinut hyvin vartalossani, jota en enää omakseni tunnistanut.

Kirosin monet kerrat totuutena esitettyä höpinää siitä, että imetys on luonnon oma konsti laihduttaa. Paskanmarjat. Ei muuten toimi kaikilla. Imetin lähes puolitoista vuotta, ja sinä aikana paino nousi kilo kilolta ja lopulta olla jurnutti pysyvästi siellä ihraosaston puolella. Kaksoisleuka väpätti, allit tutisivat ja vatsanahka heilui. Vaikka lapsen ollessa puolivuotias sain kiinteiden aloituksen myötä omaan elooni jotain rotia, ei paluu salille ja parantuneet ruokailutottumukset muuttaneet vaa’an lukemia tai peilikuvaa.

Kunnes lopetin imetyksen viime keväänä. Ilman minkäänlaisia muita muutoksia paino lähti tippumaan huomaamatta. Tasaisesti kilo–kaksi kuukaudessa. Viime syystalvella paino oli lopulta lähes lähtöasetelmissa. Enkä tehnyt sen eteen mitään muuta erilaista kuin lopetin imetyksen. Että kuulkaa, imetys ei pelkästään laihduta, se voi myös lihottaa. Ja imetyksen lopettaminen ei lihota, se voi myös laihduttaa.

Noh, kun kroppa oli saatu balanssiin, olikin taas aika ravistella tasapainoa. Tullessani raskaaksi osasin odottaa painon tippuvan alkuun, joten tällä kertaa en ollut siitä huolissani. Vaikka alun pahoinvointini oli kakkoskierroksella rajumpaa, paino ei lopulta tippunut kuin nelisen kiloa. Esikoisen takia en voinut levätä, mutta hänen ansiostaan oma ruokarytmini pysyi lapsiperhearjessa kiinni. Kun lapselle oli pakko tehdä ruokaa, tuli sitä syötyä vähän myös itse. Esikoista odottaessani jätin vain yksinkertaisesti syömättä.

Nyt raskausviikolla 27 (kuvissa raskausviikko 24) painan saman verran kuin raskauden alkumetreillä. Mikä on yllättävää, sillä takana on viisi viikkoa salitaukoa ja sitä myötä olo on pöhöttynyt. Viime neuvolakäynnillä kohtu oli kyllä kasvanut, mutta jostain syystä painoa ei ollut tullut lisää. Vaikka olen antanut itseni herkutella vähän liikaakin siihen nähden, että sisälläni kasvava lapsi ei niitä sokerilimuja tai jätskejä kaipaisi. Läski painaa enemmän kuin lihas, niin se taitaa olla.

Tästä paino lähtee nousemaan, enkä usko niitä tälläkään kerralla kertyvän mahdottomasti. Kroppani selkeästi tykkää olla raskaana, sille se sopii. Ainakin vielä tuntuu, että vauvavatsa on ihana ja että se tekee vartalostani kauniin. Mutta vauvavuosi ja sen mukana tuomat kilot pelottavat. Jos vain mahdollista, aion tälläkin kertaa täysimettää vauvaa puolivuotiaaksi ja jatkaa ainakin sinne ekoille synttäreille asti. Ja jos vain lapsi tahtoo, jatkan mielelläni siitä vielä monta kuukautta. Siitäkin huolimatta, että luultavasti imetys paisuttaa minusta taas hikoilevan ihrapallon.

Tällä kertaa onneksi tiedän, mitä luvassa saattaa olla. Huono ruokarytmi on pahin viholliseni. Se yllättää varmasti etenkin miehen pitkinä työrupeamina, kun vuorokauden tunnit tuntuvat sotkeutuvan toisiinsa. Onneksi esikoisen myötä safkaa on pakko taikoa eteen miehen työpäivinäkin joko itse tai ravintolahenkilökuntaa konsultoimalla. Silloin ehkä itsekin tulee laittaneeksi suuhun jotain, eikä minusta nälkäraivareissani kuoriudu suklaanarkkaria. Aion varata pakastimen täyteen ruoka-annoksia ja tallentaa lähiruokapaikkojen kotiinkuljetuspalvelunumerot puhelimeni suosikkeihin.

En aio luvata palata salille viikon päästä synnytyksestä, en ehkä edes kuukauden. Mutta puoleen vuoteen salitauko ei tällä kertaa saa venyä. Haluan voida hyvin, jotta läheiset ympärilläni voivat hyvin. Herkutellakin saan, sillä liian tiukka kuri vie elosta hauskuuden. Mutta omaa kroppaansa vieroksuvaksi plösöksi en enää tahdo. Haluan elää kehossa, joka voi hyvin ja näyttää sekä tuntuu terveeltä.

Ja ihan vähän myös haaveilen, josko tällä kertaa saisin kokea sen imettämällä timmiksi -taian. Vähän niin kuin korvaukseksi ensimmäisestä kerrasta.

Jaa: