Taas ne sen tekivät. Keittiön pöydällämme olevat hyasintit osasivat avata nuppunsa tasan joulukuun ensimmäisenä, ihan kuten viime vuonnakin. Ihan kuin ne olisivat vartoneet malttamattomina juuri sitä oikeaa hetkeä – pinnistelleet niin että juuret menevät odotuksesta myttyrälle. Yhtäkkiä koko kodin täyttää lapsuusjoulujen tuoksu.

Vievätköhän hyasintit tuoksuineen minut lapsuuskotini keittiöön vielä 50 vuodenkin kuluttua? Ei tarvitse edes laittaa silmiään kiinni, kun näen edessäni ikkunaan ripustetut tonttuverhot ja puisen kynttelikön, jonka yksi havukoriste on hukkunut vuosia sitten. Ruskeat kaakelit toistavat talvihämärässä vuosikymmeniä vanhan enkelikellon säihkettä ja sinapinruskea astianpesukone hurisee turvallisesti. Kaikki asioita, joita ei ole ollut olemassa enää vuosiin, mutta jotka yksi pieni hyasintti tuo eteeni hetkessä.

Kävin fiilistelemässä kukkajoulua jo marraskuun puolella Kauppapuutarhaliiton aamiaisella, josta postauksen kuvatkin ovat. Viena K oli luonut kahvila Rootsin tiloihin kotimaisilla joulukukilla satumaisen kauniin ja rauhallisen tunnelman. Asetelmat olivat samaan aikaan metsäisen reheviä ja eleettömän yksinkertaisia.

Viena muisutti, että hän ei ole mikään floristi, joten hänen tekemänsä kranssit ja asetelmat eivät vaadi sellaista ammattitaitoa. Niissä oli käytetty paljon metsän antimia, käpyjä, risuja, keppejä, marjoja ja ikivihreitä oksia. Minä lumouduin ikkunaan eteen oksaan ripustetuista lasipulloista, joissa jokaisessa oli pieni nippu tulppaaneita. Lasipullot säihkyivät aamuauringossa kuin kristallit.

Minä en ole aikaisemmin viehättynyt joulutähdistä niin paljon kuin hyasinteista ja tulppaaneista, mutta kiitos Vienan, nyt löydän itseni haaveilemasta olohuoneen pöydällä olevasta rehevästä joulutähtipuskasta, valkoisen sävyissä tietenkin. Ja kranssi! Joko tänä jouluna saisin aikaa sellaisen askarteluun. En tiedä teistä, mutta minulle kranssin tekeminen edustaa sellaista joulutraditiota, jonka jälkeen ymmärtää keskitalven juhlasta jotain vielä syvempää. Ympyrän koristelu, siinä on jotain ikiaikaista ja meditatiivista.

Jos hyvin käy ja lapsiperhesairastaminen helpottaa edes vähäsen viikonlopun aikana, uskallan hiippailla häkkivarastoille kaivamaan esiin ne muutamat tärkeät joulukoristeet. Pari hauraan ohutta lasipalloa, joiden ripustaminen esille lapsiperheessä on suorastaan kohtalonsa kiusaamista. Niin ja tietenkin enkelikellon, jonka osaset ovat ajansaatossa tummentuneet ja vääntyneet mutkille. Sen helinä yhdistettynä hyasintin tuoksuun tuo viimeistään joulun meidän kotiin.