Perheemme nuorimmainen murunen täytti hiljan neljä vuotta. Hiphurraa! Pikalähetyksenä syntyneestä vauvasta on kasvanut ajattelevainen ja hellä rämäpää, joka tekee maailman menosta oivaltavia huomioita ja jolla on samanlainen rakastettava huumorintaju kuin isällään.

Päivänsankari toivoi juhlapäivän viettoa metsässä, ihan kuten viime vuonnakin. Juhlaväki siis kutsuttiin paikalle metsäsynttäreille säävarauksella ja ulkokemujen onnistuessa kehotuksella pukea päälle juhlatamineiden sijasta vaikka toppahaalarit.

Juhlapäivä osui onnenkantamoisella kahden sadepäivän väliin, ja aurinko sai kosteana helmeilevät lehdet, havut ja heinikot kimaltelemaan. Kiitos suopean sään, me saimme päiväkotipäivän jälkeen pakata ruuat, juomat ja juhlatilpehöörit laatikkopyörän kyytiin ja karauttaa metsän tarjoamiin juhlatiloihin.

Muistan, miten kuopuksen syntymän aikoihin neljä vuotta sitten oli kaunein ruska naismuistiin. Luulin sen olevan jotenkin poikkeava syksy, mutta sen jälkeen ruska on aina ollut upeimmillaan juuri kuopuksen syntymäpäivän aikoihin. Ehkä tarvittiin omaan elämään joku pysähtyminen ja mullistus, joka sai näkemään luonnonkauneuden siinä kaiken hässäkän ympärillä. Sen, mikä siinä on ollut joka lokakuu, mutta jota ei ole kai kaikelta kiireeltä ehtinyt havaita.

Metsä oli siis tänäkin vuonna koristellut juhlatilan niin nätiksi, että sitä kokonaisvaltaista kauneutta ei pysty tallentamaan muistikortille (vaikkakin osan kuvista napannut Antti onnistui siinä paljon minua paremmin). Se pitää kokea tuoksuineen, tuntemuksineen ja äänineen.

Me ripustimme luonnon järjestämien koristeiden lisäksi puiden väliin muutamia ilmapalloja, jotka näyttivät hullunkurisilta siellä metsän keskellä. Ilmapallojen väleihin kiinnitin myös muutamia Ninjago-hahmoja, joita päivänsankari oli toivonut. Sama teema toistui myös metsänvihreissä Ninjago-serveteissä, joita olin paria päivää aikaisemmin etsinyt ympäri Helsinkiä miettien, että kaikkeen sitä vanhempana päätyy laittamaan tuskanhikisenä mutta silti kummallisen hyvillä mielin aikaansa.

Ninjago-tyypit koristivat myös tarjolla olleita porkkanakakkumuffinseja – niitä samaisia, joita ilman meillä ei juhlita mitään kemuja. Nuo muffinssien päällä keikkuvat koristehahmot olin tulostanut netistä, liimannut hammastikkuihin kiinni ja sen jälkeen synttärisankari iski ne pystyyn muffinsseihin.

Porkkanakakkumuffinssien lisäksi tarjolla oli Gastronaatti 2 -kirjan ohjeella leivottua omenabostonkakkua (jumalaisen hyvää gashewpähkinätäytteineen!), sipulipiirakkaa, margherita-pizzaa, popcorneja, lehtikaalisipsejä ja muutamia erilaisia kasvisnakkeja nuotiolla paistettavaksi. Juomana oli vettä ja pillimehuja, ja niiden lisäksi keitettiin mukaan iso pumpputermospullollinen lämmintä kaakaota ja vähän pienempi satsi kahvia.

Juhlat olivat ihanan lämminhenkiset. Synttärisankari oli kutsunut paikalle lapsiystäviään, muutamia aikuisystäviään ja lisäksi koirakavereitaan. Siellä me sitten temmelsimme kaikki pitkin metsää. Olimme miehen kanssa miettineet muutaman ohjatun leikinkin valmiiksi, mutta lopulta pääosan aktiviteetista tarjosi metsä. Vieraat kiipeilivät puissa, painelivat pitkin mättäitä ja leikkivät metsän vapaudesta nauttivien koirien kanssa.

Valomerkin juhlille antoi aurinko, joka alkoi puoli seitsemän aikaan painua mailleen. Pakkasimme tyhjät astiat ja juhlavermeistön takaisin laatikkopyörän kyytiin ja kävelimme koko konkkaronkka hämärään taittuvan metsäpolun läpi kotiin. Syntymäpäiväsankarilla ja ihan meillä kaikilla taisi olla nenänpää noessa, hiukset sammaleen tuoksuisina ja onni kivoista juhlista tanssahtelemassa kepeästi olkapäällä.