Järkevintä projekteja ja työmaailmaa olisi varmasti miettiä Exel-taulukoilla ja ylipäätään järjellä. Jos olisin elämäni varrella tehnyt niin, lukisi käyntikortissani todennäköisesti jotain prameaa ja palkkanauhani raksuttaisi mehevää tuloa. Nyt käyntikortissani lukee tarinankertoja ja tuloni ovat pienyrittäjänä epäsäännölliset, mutta vallan riittävät sellaiseen eloon, jonka minä mukavana koen. Mikä tärkeintä, näin elän omanlaistani elämää ja olen aivan varmasti onnellisempi kuin taskulaskin povarissa.

Omaa elämäänsä ja sen sisältöjä on hyvä punnita tasaisin väliajoin siellä kurkun ja vatsalaukun välissä. Sen jälkeen tietää paremmin, mihin suuntaan pyrkiä ja mikä mikä väylä on taas vie liikaa energiaa suhteutettuna sisään tulevaan energiaan (ja tuloon, jos kyse on työstä). Kaikista vaikein tällainen kauden välipunnitus itselläni oli noin vuosi takaperin, kun töitä oli ihan liikaa elämäntilanteeseen ja jaksamiseen nähden. Oli pakko asettaa erilaiset työt vaa’alle ja tunnustella, mikä niistä tuntuu parhaalta ja mikä vähiten parhaalta.

Sen välipunnituksen jälkeen jätin työpaletistani kokonaan pois toimittajatyöt. Kurkun ja vatsalaukun välissä asuvaa tunnetta kuuntelemalla tajusin, että pidin toimittajatöitä mukana lopulta lähinnä siksi, että niiden saaminen oli ollut aikoinaan valtavan uurastuksen takana ja että ne olivat viimeinen työni, jonka oikeellisuutta kukaan ei kyseenalaistanut. Ne olivat joskus ennen tarjonneet sitä jotain, mutta nyt ne aiheuttivat lähinnä stressiä liian täydessä kalenterissa. Varmasti vielä joskus tulen tekemään perinteisempääkin toimittajaduunia, mutta nyt oli aika päästää niistä irti hetkeksi. Minusta tuli päätoiminen ammattibloggaaja, jonka koko työrepertuaari saa aina aikaan kysymyksiä. Siis mitä sinä oikein teet työksesi? Voiko sillä muka elää?

Välillä intuitio saattaa hämääntyä ja pelästyä omien mukavuusalueiden ulkopuolelle menemisestä. Sen kanssa saa olla tarkkana, sillä vanhoista kalsareista kannattaa aina silloin tällöin pompata uusiin, vaikka ne vanhat ja virttyneet niin mukavan kotoisilta tuntuisivatkin. Uuden äärellä minun kroppani meinaa jänistää ja viestittää hädissään perääntymisviestejä.

Jotain sellaista oli ilmassa, kun kirjoittajakollegani Satu (joka muuten ottaa uusien unelmaprojektien edessä esiin taskulaskimen ja Exelin) puolitoista vuotta sitten ehdotti Unelmahommissa-kirjan kirjoittamista yhdessä. Olin elämässäni sellaisessa vaiheessa, että en tiennyt, miten selviän järjissäni ja tolkuissani ensi viikkoon, ja kirjan kaltainen jättiprojekti tuntui hurjalta ja pelottavalta ajatukselta. Silti jokin vatsanpohjalla kutitti siihen malliin, että tähän projektiin on pakko heittäytyä.

Onneksi osasin tarttua siihen hyvää enteilevään kutinaan, sillä nyt kirjan valmista kantta katsoessani olen niin ylpeä ja innoissani. Viime kesäkuussa vietetyn kuvauspäivän jäljiltä (josta muuten video täällä) Janita Aution kuvat saivat ympärilleen Satu Kontisen suunnitteleman ulkoasun ja kannesta tuli juuri sellainen kuin sisältökin: siinä työntekoon keskitytään vakavasti, mutta unelmoiva pilke silmäkulmassa.

Nyt olemme kirjan kanssa toisella haravointikierroksella. Käymme siis tekstejä läpi kustannustoimittajan tarkkasilmäisen kommentoinnin jäljiltä. Eihän tätä tavata Suomessa sanoa, mutta joka kerta tekstin uudestaan avatessani mietin, että hitto soikoon tämä onkin hyvä! Voin luvata, että kirja saa miettimään työnteon muotoja uusiksi, antaa konkreettisia neuvoja, kannustaa pieneen anarkiaan työrintamalla ja samalla antaa myös näkökulmia ja vertaistukea niihin hetkiin tai kausiin, kun unelmatyöstä ovat timanttipölyt kaukana. Kirja on myös lukukokemuksena sellainen, että et tarvitse yöpöydälle vaihtoehdoiksi soljuvatekstistä proosaa ja ajattelemisen aihetta antavaa opaskirjaa. Unelmahommissa saat ne molemmat.

Tämä kirjaprojekti alkaa siis olla loppupäässä, ja Unelmahommissa – Tee itsellesi työ siitä mistä pidät -kirja ilmestyy kirjakauppoihin maalikuussa 2017. Nyt onkin ollut hyvä vaihe hetkeksi pysähtyä kuulostelemaan sitä kurkun ja vatsalaukun välissä asuvaa tunnetta. Mitä seuraavaksi? Ovatko nykyisen työpalettini osaset mielekkäitä? Mitä tahtoisin lisää ja mitä vähemmän? Voisiko jotain tapaa tehdä uudistaa?

Tämä vaihe työnkierrossa on ihana. Työkalenteriin vapautuu slotti jollekin uudelle projektille, mutta ei itsekään ihan varmasti vielä tiedä, mitä se jokin on. Olo on kuin seisoisi sormenpäät sokerisena karkkikaupassa, kaikki laarit avoinna. Minkälaisen karkkipussin sitten tulekin valitsemaan, tiedän sen olevan jotain sellaista, josta riittää hyviä tuntemuksia teidänkin vatsanpohjiinne asti.