Tällä viikolla Pohjoismaissa vietetään imetysviikkoa ja samalla starttaa myös Imetysrauha-kampanja. Jokainen imetys ja imetyskokemus ansaitsee arvostusta, ja Imetysrauha-kampanjan tarkoituksena on nostaa esiin imetyksen monimuotoisuus. Imetys voi olla esimerkiksi täysimetystä, osittaisimetystä, pumpatun maidon antamista pullosta, tandemimetystä ja taaperoimetystä. Imetystä yhtä kaikki. Imetysrauha on sitä, että imetys sujuu äidin sekä lapsen haluamalla tavalla ja että imetys saa näkyä yhteiskunnassa sen kaikissa vaiheissa.
Kampanjan verkkosivuilla on tarinoita erilaisista imetyksistä. Sivuilla voi käydä kirjoittamassa myös kiitoskortin sille taholle tai henkilölle, joka on tukenut ja auttanut imetyksessä. Koska ei se totta vie aina helppoa ole, ja moni vanhempi kokee imetyksen stressaavana jossain vaiheessa imetystaivalta.
Tämä postaus tässä on minun kiitoskorttini meidän perhettä imetyksessä tukeneille.
Esikoisen syntyessä ennenaikaisena, olin elämänmuutosprosessoinnissa vasta siinä vaiheessa, että aloin olla sinut raskauden kanssa. Synnytyksestä sentään olin ehtinyt hankkia tietoa, pohtia omia toiveitani ja miettiä voimavarojani. Imetykseen asti en valmistautumisessa ehtinyt ennen kuin lapsivedet kesken leffaillan hulahtivat olohuoneen lattialle.
Olen pohtinut jälkikäteen, että on suorastaan ihme, että imetys lähti lopulta sujumaan niillä lähtökohdilla. Vauva joutui ensimmäiseksi yöksi tarkkailuun, emmekä voineet pesiä ihokontaktissa. En minä tosin silloin sen vaikutuksista imetykseen edes tiennyt, mutta äidinvaistot saivat eron vauvasta tuntumaan fyysisenä kipuna. Sehän ei taas tietenkään ole hyväksi maidon nousemiselle sekään.
Vauvalle jouduttiin antamaan maitoa tuttipullosta kolmen tunnin välein, oli lapsi hereillä ja nälkäinen tai ei. Olen ikuisesti kiitollisuudenvelassa niille tammikuussa 2012 äidinmaitoa luovuttaneille, että sain antaa heidän maitoaan vauvalleni. Kiitollinen olen myös Kätilöopiston henkilökunnalle, joka neuvoi rintapumpun käytössä ja vuolaasti kehui niitä muutamia maitomillejä, joita sain alkuun pumpattua ja annettua lapselle ruiskulla.
Muistan edelleen sen hetken, kun istuin sairaalasängyllä ja pidin molemmissa rinnoissani kiinni pumppuja, kuten olin kolmen tunnin välein tehnyt kuluneiden päivien ajan. Olisikohan se ollut kolmas tai neljäs päivä synnytyksestä. Mies syötti minulle sairaalaan iltapalavoileipiä ja kaakaota. Yhtäkkiä ihan kuin hana olisi avattu. Maitoa alkoi virrata pulloihin ensin hiljalleen ja lopulta roiskumalla. Se oli ihan käsittämätöntä. Minun kroppani tiesi, mitä tehdä, vaikka itse en ollut vielä ihan edes tajunnut, että olin pienen vauvan äiti.
Vauva oli silti liian heikko syömään rinnalta. Niinpä annoin ensin rintaa, sitten pumppaamaani maitoa pullosta ja lopulta vielä pumppasin jääkaappiin maitoa seuraavaa kertaa varten. Pian vauva joutui bilirubiiniarvojen takia sinivaloihin, eli emme saaneet pitää häntä sylissä kuin imetyksen ja syöttöjen ajan. Se oli kamalaa. Pieni vauva ihan yksin silmälaput silmillä makaamassa solariumlaitteen näköisen valon alla. Onneksi sitä ei kestänyt kuin muutaman päivän.
Muistelisin, että ennen kotiutumista meitä kävi joku neuvomassa imetyksessä. Ainakin sairaalan vinkistä hankimme rintakumit, joiden avulla pikiriikkinen vauva sai paremmin kiinni jättimeloneiksi paisuneista rinnoistani.
Kotona jatkoimme samaa – rinta, pumpattu maito pullosta, pumppaus, pullojen pesu. Mies kävi vuokraamassa ison sairaalapumpun ja heräsi öisin auttamamaan syötöissä, vaikka kävi samaan aikaan täyspäiväisesti töissä – isyysvapaat kun kuluivat pitkälti sairaalajaksoon. Olen niin kiitollinen siitä tuesta, turvasta ja kehuista, joita mieheltäni sain. Kuukauden jälkeen saimme palauttaa vuokrapumpun ja vauva jaksoi syödä kaiken ruokansa suoraan rinnalta. Rintakumi tosin jäi käyttöön koko loppuimetyksen ajaksi. Viimeisen kerran esikoinen piipahti rinnalla ollessaan vuoden ja neljä kuukautta.
Ilman tukea ja apua tarina olisi voinut päättyä ihan toisin. Ilman sairaalan kannustavaa suhtautumista ja miehen tukea tuskin olisin jaksanut taistella siihen pisteeseen, että imetyksestä tuli luontevaa, mukavaa ja niin ihanan helppoa.
Toisen vauvan syntyessä imetysongelmat olivat erilaiset, mutta ilman haasteita ei tälläkään kertaa selvitty. Niiden selättämisestä kiitän tissikuiskaajaani ja ystävääni Outia, joka toimii myös imetystukiäitinä. Outi on myös upea kanssakulkija äitiydessä ja mutsimentori, jonka kanssa on matavaa pallotella ajatuksia äitiydestä ja elämästä noin ylipäätään. Olisi yöimetysväsymyksessä mennyt pää vielä enemmän solmuun, jos ei olisi saanut purkaa solmuja hyvän ystävän kanssa (ja joka joi kanssani litroittain kahvia samoista syistä johtuvien uniongelmien takia).
Vasta näin jälkikäteen olen tajunnut, miten valtava merkitys lähipiirilläni on ollut imetystaipaleeseeni. Esimerkin ansiosta se on ollut minulle aina luontevaa. Äitini on imettänyt minua ja kaikkia sisaruksiani päälle vuoden vanhoiksi. Koska olen esikoinen ja nuorimmaiseen sisarukseeni minulla on 18 vuoden ikäero, olen nähnyt imetystä osana arkea.
Äiti imetti takkahuoneen sohvalla, mansikkamaan laidalla, keittiönpöydän ääressä ja omistamansa kahvilan takahuoneessa töiden lomassa. Imetys oli lapsuudessa ja nuoruudessani niin soljuvasti osana arkea ja juhlaa, että oman vauvan synnyttyä en edes tajunnut kyseenalaistaa kehoni mahdollisuuksia imettää. Tahdonkin kiittää äitiäni esimerkistä ja molempia vanhempiani siitä, että heille omien lastensa ja nyt lastenlastensa imetys on ollut, noh, normaali ja ihana asia.
Saan olla todella onnellinen lähipiirini mutkattomasta asenteesta imetykseen. Olen järkyttyneenä lukenut ja kuullut muiden kokemuksia lähipiiristä, joka vähättelee ja jopa yököttelee imetystä. Minä olen saanut elää pehmeässä imetyskuplassani, joten en ollut aluksi uskoa tarinoita kakkua kolmikuiselle antavista isovanhemmista, imetystä vähättelevistä puolisoista, imettävän tyttärensä rintoja haukkuvista äideistä tai imettävälle äidille rumuuksia huutelevista tuiki tuntemattomista.
Minä olen saanut nauttia tuesta, josta tajuan olla kunnolla kiitollinen vasta jälkikäteen. Kiitos anoppi, että kannoit sohvankulmalle voileipiä ja teetä, kun istuin teillä maratoni-imettämässä. Kiitos miehen sisko, kun kyselit, voitko tuoda tyynyä, että saan asentoni paremmaksi. Kiitos mummi, että olet jaksanut ihastella imettämistäni ja niin sydämellisesti olla onnellinen lapsieni saamasta äidinmaidosta. Kiitos sisko, kun kaupungilla kulkiessamme jaksoit kanssani etsiä tunnin välein hyvää imetyspaikkaa esikoisen ensimmäisenä talvena, kun pakkanen paukkui ja vauva söi kokoajan. Kiitos miehen mummu, että aikasi kellontarkkojen imetysihanteiden vastaisesti luotit vaistoosi ja imetit lapsesi taaperoikään sekä lapsentahtisesti, ja että nyt tuet minua omalla imetystaipaleellani.
Kiitos esikoiseni, että olet nyt toisella imetystaipaleellani ollut tukemassa. Kyllä, sinun ansiostasi tällä kertaa imetykseen tuli myös haasteita, kun vauvan mielestä sinun elämöintisi oli jännempää kuin vatsassa kurniva nälkä ja sen tyydyttävä maito. Mutta vastapainoksi olet tukenut enemmän kuin noin pieneksi vielä voit ymmärtääkään. Olet tuonut minulle harsoa ja juomapulloa sohvalle niitä pyytäessäni. Sinä olit se, joka komensit minua antamaan veljelle maitoa keskellä yötä, kun itse olin väsymyksestä lamaannuksissa. Sinä olet odottanut, että olen saanut vauvan imetetyksi kahvilan nurkkapöydässä tai puiston penkillä. Sinä olet istunut sohvalla vieressäni imettäen milloin mitäkin pehmolelua ja nukkea.
Kiitos kuopukseni, että hellästi rinnasta kiinni pitämällä ja tähtiä tuikkivalla katseellasi saat minut muistamaan, miten tärkeä asia imetys sinulle on. Olihan ensimmäinen sanasikin hapuilevasti kuiskattu ”maitoa”. Nykyään tosin piipahdat rinnalla enää lähinnä aamuisin, ja meidän yhteisessä imetystarinassa saatetaan mennä nyt viimeisillä aukeamilla. Joka kerta kun maidon jälkeen säntäät leikkeihisi ja huikkaat mennessäsi ”kiitos”, minua naurattaa. Kiitos itsellesi, ihana.
Oih miten ihana teksti! Tuli ihan kyyneleet silmiin lukiessa. Minulla on myös kaksi lasta, joista nuorempaa, reilun vuoden ikäistä imetän edelleen. Ja todellakin, ei se helppoa ole aina ollut! On ollut rintaraivareita, suihkutissejä, rintakumeja ym. Mutta silti vaan jaksoin. Olihan se silti kuitenkin sata kertaa helpompaa kuin se että olisi pullorumbaan ”joutunut”. Siis omasta mielestä. Helppoa ja vaivatonta alkuvaikeuksien jälkeen! Ja onneksi munkin lähipiiri on ollut kannustavaa imetyksen suhteen. Ja varsinkin se aviomies.<3
Aivan ihana teksti. Varsinkin tuo loppu. Meillä myös kuopus 1v ja 5 kk syö edelleen aika paljonkin rintaa ja muistaa kiittää aina lopetettuaan.
Onneksi tämä imetysmyönteisyys ja -tietoisuus on lisääntynyt hurjasti viime vuosina.
Ihana teksti! Ja hatun nosto hienoille imetystaipaleille! Loistavaa kuulla, että sinulla on noin mahtava imetystuki ympärilläsi. Oma mieheni on tukenut ja kannustanut minua paljon.. sekä jotkut ystävistäni. Myös äitini esimerkki meitä vuoden imettäneenä on ollut merkittävä. Valitettavasti en kuitenkaan ole välttynyt ihmetteleviltä katseilta ja vähätteleviltä sanoilta. Silti olen ylpeänä imettänyt esikoistani ensin reilu 1v 6kk ja pikkusisaruksen synnyttyä hän palasi rinnalle vielä 2 kk ajaksi (oli sillon 1v 8kk). Nyt 2 kk hän ei ole enää käynyt rinnalla ja imetän yksin vajaa 4kk vauvaani. Toivottavasti vielä pitkään!
Ihana teksti <3 meinas kyyneleet nousta silmiin kun samaistuin niin niihin uuden äidin tunnelmiin sairaalassa pumpun seurassa vauvan ollessa valohoidossa ja muussa seurannassa.
Itkin. Ihana kiitosteksti. Itsellä takana hyvin sujuneet 1v 5kk ja 2v 2kk imetystaipaleet, ei nekään olisi olleet niin pitkiä ilman sitä tukea ja asenneilmapiiriä, jotka sain kokea. Vaistolla oli kyllä myös iso merkitys.
Kiitos ihanasta tekstistä. Liikutuin kyyneliin. En malta odottaa, että pääsen imettämään vatsassani kasvavaa kuopustani <3
Miten valtavan kaunis teksti! Kiitos. Kyynelet nousivat silmiin, eikä vähiten siksi, että kuukausi sitten aloitin kolmannen imetystaipaleeni kuopukseni kanssa. Ihanaa imetysviikkoa teille! <3
Kaunista 🙂
Oma lapsi päätti itse lopettaa imemisen reilun vuoden vanhana. imetyksessä oli oma helppoutensa ja vaikka pulloruokinnan etuna on se että pullon voi antaa kuka tahansa eikä sen takia tarvitse pohtia että voisi käyttää vain tietyn tyyppisiä vaatteita (mikä alkoi itselleni olla aika tuskaa kun olin ensin 9kk käyttänyt vain tietyn tyyppisiä vaatteita ja sitten seuraavan vuoden vaan tietyn tyyppisiä) ja vaikka hetkittäin kadehdin kavereiden lapsia jotka olivat täysin pulloruokinnassa niin en silti nyt valitsisi toisin vaan imettäisin uudestaan. Ei tarvitse kantaa ruokia erikseen, pestä pulloja, lämmittää maitoja ja säätää. Ja onhan se äidinmaito kuitenkin juuri sille lapselle tarkoitettua ravintoa vaikka korvikkeillakin ihan hyviä lapsia kasvaa.
Paappa pyyhkii täällä kyyneleitä..
Ihana kuulla, että sullakin on ympärilläsi imetykseen kannustava lähipiiri <3 On tosiaan totta, että imetys on niin vaivatonta ja mutkatonta pulloon verrattuna. Ainakin siis omiin esikoisen akuaikojen kokemuksiini verrattuna, vaikka silloin tietenkin lisää tekemistä tuli vielä pumppaamisesta ja pullosta eroon opettelussa. Mutta nostan kunnioittaen hattua kaikille, jotka syystä toisesta pulloruokkivat lastaan – siinä on iso työ ja paljon enemmän liikkuvia osia muisttettavaksi!
Se lapsen sanoma kiitos imetyksen jälkeen on kyllä jotain niin hellyttävää ja samalla hauskaa 🙂
Oman äitin esimerkki ja tuki on tosiaan tärkeää, paljon tärkeämpää kuin ajattelinkaan. Tosi kurjaa, että olet saanut kuulla vähätteleviä sanoja. Mä olen imettänyt kaikkialla ja monissa maissa, enkä ole näiden reilun kolmen imetysvuoteni aikana kokenut mitään negatiivista suhtautumista. Tietty nykyään julki-imetyksiä harvoin enää edes tulee.
Se on kyllä niin raastavan kamala tunne, kun ei saa olla lähekkäin vauvansa kanssa, vaikka hyvin tietääkin, että se kaikki hoito on välttämätöntä ja hyväksi vauvalle.
Omat imetystaipaleeni ja niiden mukavuus ovat myös yhdistelmä asenneilmapiiriä, tukea ja vaistoa. Lisäksi vielä äidiltä saamani esimerkki on ollut isommassa roolissa kuin heti olisin voinut ajatellakaan.
Voi se ihan pienen vauvan imettäminen! Se primitiivisyys ja tuhina! Vaikka alan olla valmiina loupumaan imetyksestä, jahka kuopus on vain samaa mieltä, samalla ilmassa on haikeutta. Jos ei nyt jotain ihan ihmeellistä käy, en enää koskaan tule imettämään vauvaa.
No voi, kiitos sinulle! 🙂 Ja ihanaa alkanutta imetystaivalta sinne!
Voi joo, ilolla laitoin eteenpäin imetysvaatteni yksi kerrallaan kuluneen vuoden aikana. Vaikka lapsi edelleen piipahtaa rinnalla ainakin sen kerran päivässä, sitä varten en enää niissä kätevissä imetystrikoorytkyissä ala kulkemaan 😀 Jos napa vähän imettäessä vilkuu, sitten vilkkukoon haha! On ollut ihanaa saada koko vaatekaappinsa taas käyttöönsä.
No voi, ihana olet isi <3
Täälläkin kyynelet tulivat silmiin, ihana teksti! Itse sain myös kodinperintönä mutkattoman suhtautumisen imetykseen enkä koko imetystä ennen esikoisen syntymää osin ehkä siksikään osannut kovin miettiä tai henkisesti valmistautua. Olin vain varma, että imetän ja siinä se. Vaan eipä elämässä asiat niin yksinkertaisia ole.. Ensimmäiset kuukaudet imetys oli ihanan helppoa ja sujui ilman mitään ongelmia. Kunnes sitten parin kuukauden iässä alkoivat rintaraivarit, joihin ei aluksi tuntunut löytyvän mitään syytä tai apua. Maailman tyytyväisin vauva itki vain, kun yritin imettää. Lopulta imetys loppui vauvan ollessa viisikuinen. Imetyspettymyksen vuoksi olenkin nyt ollut aika herkillä tulevan vauvan imetyksen suhteen, en oikein tiedä mitä ajatella koko asiasta. Jospa saisin kokea eheyttämän imetyksen nyt!
Ihanaa siis lukea onnistuneita imetyskokemuksia ja haaveilla (vähän pelokkaana) sellaisesta!
Ei liene yllätys, että täälläkin nousi pala kurkkuun ja saa kuivailla silmäkulmia. Kaunis kirjoitus! ❤️ Muistan, kun aloin seurata blogiasi ja niin moni asia, josta en ollut saanut sairaalasta tai neuvolasta neuvoa, loksahti paikoilleen. Esikoiseni rankka alku ja kokemani imetyspettymys raastoivat sydäntäni pitkään, mutta sinulta saatu kommentti hienosti tehdystä pumppausurakasta lämmitti sydäntä! Sen myötä uskaltauduin puhumaan asiasta myös perheeni ja ystävieni kanssa, ja ymmärsin ruoskivani itseäni turhaan. Nyt toisella kierroksella imetys on onnistunut yli odotusten, enkä vaihtaisi tätä kokemusta mistään hinnasta, vaikka kuopus onkin sitonut minut enemmän kotiin ollessaan kranttu imetyspaikasta.
Sinä olet Hanne ollut tietämättäsi minulle imetystukihenkilö. Joten minä kiitän sinua! Kiitos, että olet kirjoittanut rehellisesti ja elämänmakuisesti vaikeistakin asioista. Kiitos vertaistuesta, jota teksteistäsi saa, se on ollut voimaannuttavaa ja tärkeää niinä synkkinä hetkinä kun olen paininut ”huono äiti” fiilisten kanssa. Ja tärkeää se on tietenkin ollut hyvinäkin hetkinä.
Riikka-Maria Evans
Mun lapsi syntyi jo rv30 ja imettämiselle en ollut uhrannut muita ajatuksia kuin että joo, aion kai imettää. Onneksi ne sairaalassa neuvoivat, mutta olin käynnistykseen johtaneista syistä niin väsynyt, että vasta lähes 12h synnytyksen jälkeen pystyin aloittamaan rintojen hieronnat yms. ja tutustumaan rintapumppuun. Usein ajattelin, että miksi mä edes teen tätä, lapsihan saattaa kuolla minä hetkenä hyvänsä. Ei ehkä se paras lähtökohta starttailla maidontuotantoa. Onneksi lapsi sai viisiviikkoisen sairaala-aikansa myös luovutettua maitoa. Hän oli täysin pullovauva ekat 3kk kunnes suu kasvoi tarpeeksi isoksi ottamaan rinnan vastaan. Maito ei kuitenkaan riittänyt kunnolla. Kun edes pumppaus- ja myöhemmin imetysmaratonit eivät auttaneet, meillä siirryttiin osittain korvikkeeseen jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Se oli mulle vaikea paikka. Tunsin feilanneeni äitinä jo siksi kun mun kroppa ei kestänyt raskautta enkä osannut sitten edes imettää. Jälkikäteen ymmärrän, että tein parhaani siinä tilanteessa, mutta silloin se tuntui todella musertavalta.
Mulle suurin tuki oli puoliso. Hän hoiti syöttöjä ja huolehti pulloshown logistiikasta. Muutenkin hänen asenteensa imettämiseen oli tosi mutkaton. Muilta en erityistä tukea kokenutkaan lähipiirissä. Eniten ihmetystä aiheuttivat kommentit kun vasta puolen vuoden jälkeen naispuoliset sukulaiset alkoivat kommentoida ”et kai sä enää imetä?”.
Mulle henkireiäksi muodostui Imetyksen tuki ry:n FB-ryhmä, vaikka sielläkin välillä oli juttuja ”kyllä keskoslapsen äiditkin voivat päätyä täysimettäjiksi jos vaan tekevät tarpeeksi”. Se loukkasi ja loukkaa edelleen. Kyllä minä tein tarpeeksi, välillä tuntui, että maailmassa ei muuta ollutkaan kuin minä ja rintapumpun monotoninen hurina, käsistimulaatio, vesilasit, niskahieronnat ja mielikuvaharjoittelu. Kaikki jotka ovat viettäneet tunteja vauvaosaston maitohuoneessa näkevät, kuinka joillain maitoa tulee helposti ja joillain ei, riippumatta yrityksestä. Koin aika vahvasti kaikenlaista ristipainetta. Toisaalla ihmeteltiin, että ylipäätään imetin ja toisaalla, että et imettänyt tarpeeksi pitkään tai ainakaan yrittänyt riittävästi. Meillä imetys loppui ennen vuoden ikää kun mulla todettiin reuma ja oli valittava joko sen hoito tai imetys. Se oli se viimeinen naula imetyspettymyksen arkkuun. Onneksi sain apua neuvolapsykologilta ja se ei jäänyt vaivaamaan. Haikeutta kyllä jäi ja hieman kateellisena seuraan tuttaviani jotka taaperoimettävät. Varsinkin kun toista lasta meille ei tule (keskoslapsen saamisen todennäköisyys on erittäin suuri, enkä halua sitä enää käydä läpi). Olen kuitenkin ajatellut, että sain sentään edes osittain imettää lastani monta kuukautta ja tein sen mitä osasin ja pystyin.
Täälläkään ei kyyneliltä vältytty. Itse imetin esikoistaan 1v3kk, keskimmäistä 1v ja kuopus on nyt reilu 10kk ja toivottavasti imetys jatkuu vielä pitkään. Esikoinen ja kuopus päätti itse lopettaa tissittelyn ja molempien kohdalla olin aika haikein mielin, mutta toisaalta helpottunut että päätös oli lapsen oma. En tiedä vaikuttiko tähän se on että olin molempien kohdalla imetyksen päättyessä tukevasti raskaana. Olen kuullut että raskaus vaikuttaisi maidon makuun, mutta en sitten tiedä. Olen kiitollinen siitä että olen saanut imettää kaikki vauvat eikä pulloja ole tarvittu. Ei tämä yli kolmen vuoden mittainen imetys urakka ole silti ollut pelkästään helppo ja mutkatonta. Lapset ovat pakottaneet levottoman ihmisen pysähtymään useita kertoja päivässä ja toisinaan imettäminen on tuntunut tuskaiselta vain sen levottoman olon vuoksi. Rintaraivareita, suinkutissejä, haisevia imetysliivejä ja vaatteita, kipeitä ja rikkinäisiä nännejä sekä parin tunnin yöunia mahtuu näihin vuosiin paljon, mutta silti en antaisi päivääkään pois. Toisinaan haaveilen että voisin nukkua edes yhden kokonaisen yön (Ei ole tainnut tapahtua siten ensimmäisen positiivisen raskaustestin, kiitos yölliset vessakäynnit ja raskaus vaivat, usein heräilevät vauvat ja valvottavat taaperot). Mies ja lapset ovat tukeneet. Muuten en ole kokenut että olisin saanut kovin paljoa kannustusta tai positiivista palautetta, mutta en myöskään mielettömästi negatiivistakaan. Joitakin hölmöjä kommentteja olen kuullut siitä miksi vauvaa ei opeteta syömään pullosta onhan se jo 9kk tai että et kai sä nyt tässä torilla voi imettää (lapsi kantovälineen suojissa).
Kaunis kirjoitus.
Mulla ensimmäinen imetys takkusi alkuun ja taistelin/taisteltiin miehen ja lapsen kanssa se täysimetykseksi. Miehen ja lapsen lisäksi saan kiittää imetystukihenkilöitä jotka auttoivat puhelimessa ja ihan ”kädestäpitäen”. Ensimmäinen imetys kesti 1v2kk. Tämä toinen kerta meni paljon helpommin, se oli se tissi suuhun ja menoksi, helppoa kuin heinäntekoon. Tämä imetystaival jatkuu edelleen neidin ollessa 2v6kk, kai tämä on lopetettava lapsentahtisesti kun näin pitkälle on tultu, vaikka itse olisin jo valmis lopettamaan.
Mä en ole koskaan saanut pahaa silmää tai kommenttia imetyksestä, tai sitten olen sivuuttanut ne täysin. Kehuja, kannustusta ja tsemppiä sitäkin enemmän. Ihana imetys ❤️
Tästä tekstistä tuli kyllä tosi hyvälle mielelle, ihana! Täällä 1v1kk imetettävä, ja enimmäkseen positiivisia kommentteja saanut kuulla imettämisestä 🙂
Kiitos taas itkettävän ihanasta postauksesta! Mulla on imetystä takana vasta 6kk ja ympäristön suhtautuminen on ollut aika neutraalia. Lähinnä halusin kommentoida tota sinivalohoitoa. Meidän vauva sai myös valohoitoa ensimmäisinä päivinään TYKSssa tänä keväänä. TYKSssa se kuitenkin toteutettiin niin, että vauva laitettiin valokapaloon ja lasta sai pitää sylissä ja vaikka vieressä nukkumassa niin paljon kuin halusi. Keltaisuuden takia poika oli kuitenkin niin väsyksissä, ettei jaksanut syödä, joten pumppaamaan pääsin minäkin vaikka lapsi oli täysiaikainen ja muuten hyväkuntoinen. Onneksi puolen vuorokauden hoito riitti ja sen jälkeen alkoi lapsen paino taas nousta ja mullakin maito nousi rintoihin. Sen jälkeen imetys on sujunut mukavasti ajoittaisia rintaraivareita lukuunottamatta.
Meillä esikoinen syntyi 34+6rv. Lapsivedet meni kotona ja siitä lähdettiin ambulanssilla sairaalaan. Matkaa n 2h. Samana iltana syntyi poika joka päällisin puolin oli kunnossa.lastenlääkäri halusi kuitenkin tarkistaa vauvan ja isä vei kätilön kanssa hänet lastenosastolle. Aamulla menimme katsomaan lastamme tietämättä yhtään mitä odottaa. Siellä hän teholla letkuissa makasi. Keuhkot eivät olleet vielä kerenneet kehittyä tarpeeksi. Saimme hiukan vain päätä silittää… Lapsemme vointi huononi vähitellen emmekä saaneet enää edes lupaa koskea häneen.3 päivänä hänet laitettiin hengitys koneeseen. Tuona aikana pumppasin maitoa tuloksetta.Viimein hän pääsi koneesta irti ja sain hänet syliin. 7 päivän ikäisenä yritettiin imetystä. Tulos vauva hamus rinnan yritti imeä ei jaksanut meni ihan punaiseksi. Pikkuhiljaa minulta tuli muutama tippa maitoa ja se annettiin. Kova harjoittelu oli että jaksoi edes pullosta juoda.Eikä mun maito kerenny nousta sille tasolle mikä oli jo menekki. Kotiutuessa jaksoi pullosta syödä muttei rintaa eikä mun maito riittänyt.Kotona rupesi saamaan kovia rinta raivareita eikä Imettäminen onnistunut. Ruokailu tähti oli 2h välein ja tunti kerrallaan. Monta kuukautta. Omaa maitoa tuli hiukan niin pumppasin maitoa ja annettiin pullosta.Plus korviketta. Ikinä en Ois jaksanut jos ei mies Ois auttanut.Esim syötti yöllä pullosta kun mä pumppasin…..
Ihana ihana imetystarina <3 Eläköön äidit ja isoäidit, jotka ovat meitä auttaneet, ja meillä esikoisen kanssa jopa hellävaroin pakottaneet yrittämään aina vaan vielä kerran.
No voi kyllävaan tuli tippa linssiin lukiessa. Meillä parin viikon kuluttua 2v täyttävä herra toteaa iltaimetyksen jälkeen ”yvää” ja hymyilee maireasti 🙂
Kaunis kirjoitus ja hienoa, että olet onnistunut imetyksessä ja tsempit siitä, että olet jaksanut imetttää molempia lapsia heidän tarvitsemansa ajan. Itse en voinut omaa lastani imettää ja parin kuulauden rintapumppuilun ja verta suohkuavien daisareiden kanssa päätin, että nyt saa riittää. Silloin tunsin oloni todella epäonnistuneeksi naisena ja äitinä ja saan kyllä kiittää omaa puolisoani, perhettäni ja ystäviäni, jotka tsemppasivat ja tukivat siinä tilanteessa. Imettäminen on maailman luonnollisin asia ja itselläni oli silloin vastasyntyneen kanssa sellainen olo, että täysimettäjä-äidit tuomitsivat täysin pulloruokinnan ja kaikkien pitäisi ylpeänä imettää lastaan joka paikassa. Aivan samalla tavalla kun tukea tarvitsee imetykseen, niin sitä tarvitsee myös siihen, että ei onnistu siinä tai sitten ei halua imettää julkisesti tai ei pidä imetyksestä, mikä ei myöskään ole yleisesti hyväksyttävää.
Imetys on hyvin henkilökohtainen asia ja se aiheuttaa äideille paljon paineita ja siksi on erittäin tärkeä muistaa myös se, että senei ole ainoa oikea vaihtoehto. Sinä toit Hanne upeasti esiin kirjoituksessa sen, että miten se ei ollut itsestäänselvyys, koska sitä se ei tosiaan ole. Itse ruoskin itseäni siitä pitkään ja itkin monet illat omaa epäonnistumistani, kunnes tajusin, että olkoon muut mitä mieltä haluavat, kunhan meidän perhe on onnellinen. Huomaan kuitenkin, että asia on edelleen itselleni todella arka paikka ja olen kynnet pystyssä heti, jos joku paasaa minulle täysimetyksestä 🙂
Ihana kirjoitus, myutta pitääkö kuvia olla noin monta samasta aiheesta?
Ei siis häiritse kuvien aihe, vaan se että samanlaista kuvaa on useita…
Kostuivatko silmät? Vastaan että kyllä kostuivat ja sain tehdä töitä etten ala itkemään. Mikäpä itkiessä, mutta en halunnut hämmentää paikalla olevia lapsia. Kun siitä itkusta ei olisi tullut kuitenkaan loppua.
Vähänkö tiesin imetyksestä kun esikoiseni sain. Luulin tietäväni, mutta erehdyin. Imetys takkusi ja lapsi söi korviketta enemmän kuin rintaa. Silloin se oli kova paikka, ja jälkeenpäin tajusin asioita enemmän ja sitten se olikin vielä kovempi paikka. Imetys, osittainen sellainen loppui aikanaan mutta kuitenkin liian aikaisin.
Sitten syntyi kuopus. Otin kaiken pieleen menneen korkojen kera takaisin? Kyllä, vaikka kuopuskin joutui syömään korviketta, mutta imetin häntä yli kolmivuotiaaksi asti. Eipä sitä kukaan missään julkisen saunan lauteilla ihmetellyt, kun lapsi tarttui rintaan kiinni ja alkoi syödä. Voi olla, että hämmennystä saattoi aiheuttaa, mutta en jaksanut välittää. Oli se vaan niin hauskaa aikaa loppujen lopuksi. Hitaat aamut ja aamutisut, hitaat illat iltatisuineen.
Näin meillä. Näissä tunnelmissa ja mietteissä.
Riikka
Ihana, ihana teksti ja täälläkin pyyhitään silmäkulmia. <3 Esikoista imetin 1v. 3kk ja ihan minun aloitteesta, mutta kuitenkin lempeästi irtauduttiin tissistä. Kuopus nyt 1v. 1kk ja veikkaanpa, että täälläkin imetys jatkuu kuopuksen kohdalla pitempään jos vain pikkutyyppi itse sitä haluaa. Äidillä ei ainakaan ole mitään kiirettä tällä kertaa. Niin paljon nautitaan molemmat niistä hetkistä. Tosin nyt ollut jonkinlainen tissitakiais vaihe, jolloin kyllä vähempikin voisi riittää. :) Heikkis
Luin tämän tekstin tässä sängyllä imettäessä neljän kuukauden ikäistä. Näinä muutamina päivinä imetys ei todella ole ollut mukavaa vaan lähinnä rasittavaa, mutta niin tärkeää, meille molemmille. Ihanaa kun muistutit tästä, kyynel tuli lukiessa
Kodinperinnöllä on hurja vaikutus, ainakin oman kokemukseni mukaan. Toki toivon, että olisin ehtinyt valmistautua paremmin kaikenlaisiin ongelmiin ja ihmetyksen aiheisiin, mutta oman äidin esimerkki oli niin vahva, että en esimerkiksi koskaan kokenut sitä kai niin yleistä epäilystä siitä, saako lapseni tarpeeksi maitoa. Tosin kakkonen oli sellainen pikasyöjä hitaan nautiskelijaesikoisen jälkeen, että epäilytti, voiko vauva tosiaan siinä ajassa saada kylläkseen 😀
Tosi kurjaa kuulla, että olet joutunut kokemaan imetyspettymyksen. Toivon niin, että saat kokea eheyttävän imetyksen tulevan minityypin kanssa <3
Voi, että, nyt mä sitten itkin! Miten kauniisti sanottu, kiitos! Muistankin sun kommentin, ja onpa jotenkin uskomattoman ihanaa, että mun vastaukseni siihen on vaikuttanut noin! Oon tosi otettu näistä kiitoksista. Ja niin mahtava kuulla, että nyt kuopuksen kanssa imetys on onnistunut toiveiden mukaisesti <3
Kiitos, kun jaoit tarinasi. En (onneksi) voi edes kuvitella, minkälaista on pumpata noissa tunnelmissa. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, pumpulle heruminen vaihtelee kovasti. Että jotkut eivät saa pumpattua pulloon kuin muutaman tipan, mutta maitoa ihan roiskuaa vauvan syödessä suoraan rinnasta. Pienen keskosvauvan kanssa ei vain voi valita. Niin hienoa, että jaksoit pumpata pienelle ja että imetys sitten kuitenkin hurjasta alusta huolimatta jatkui noinkin pitkälle!
Niin ja onneksi olet osannut hakeutua neuvolapsykologille, etteivät pettymykset jää vaivaamaan. Mäkin peukutan Imetyksen tuki ry:n Facebook-ryhmää!
Mä tunnistan niin hyvin sen levottoman fiiliksen. Nyt taaperon kanssa musta on ihanaa hyvällä syyllä käpertyä hetkeksi vaikka sohvalle, kun lapsi haluaa maitoa. Mutta kun etenkin esikoisen kanssa imetin KOKO AJAN. On myös hassua, miten paljon imettäminen kuluttaa voimia. Mä olin monesti ihan poikki, vaikka olin päivän aikana pääasiassa vain imettänyt.
Mullekin on auttanut just se, että joku on näyttänyt ihan ns. kädestäpitäen. Kuopuksen kohdalla imuote oli ihan päin prinkkalaa, vaikka mä ajattelin, että kyllähän perusjutut nyt ainakin handlaa, kun on yksi imetys jo takana. Ha! No niinpä vissiin. Onneksi ystäväni tuli käymään, veti vauvaa tämän rinnalla olessa ainakin 20 senttiä jalkojen suuntaan ja kas, jo parani imuote, eikä imettäminen enää ottanut kipeää. Yksinkertainen kikka, mutta jota en itse tajunnut.
Ihana kuulla, että teksti toi hyvää mieltä! Ja niin kiva, että imetkseen on suhtauduttu positiivisesti 🙂
Voi miten mahtavaa kuulla, että sinivalohoito on kehittynyt! Toivottavasti noin on nykyään myös Kätilöopistolla. Se ypyyksin lampun alla nakuna köllöttelevä vauva oli vain jotain niin kamalaa, väärin ja surullista. Niin ihanaa, että nykyään valohoitoa saavaa vauvaakin voi pitää sylissä ja lähellä <3
Ihana kuulla, että sulla on ollut sukupolvien ketju tukemassa imetyksessä! <3
No onhan se kuulemma ”yvää” 🙂
Imetyspettymys on tosiaan ihan todellinen kriisi, johon pitää saada apua. Onneksi sinulla on ollut ihana lähipiiri pitämässä huolta ja pistämässä ”epäonnistumista” oikeaan mittasuhteeseensa.
Hehe joo, yleensä mies osaa ottaa tosi hyvin kuvituskuvat, eli että niitä on monella rajauksella ja moneseta kulmasta. Nyt näkee, että nämä kuvat on otettu keskellä arkiaamun kiirettä 🙂 Mieluummin laitan silti vähän turhankin paljon samankaltaisia kuvia rytmittämään ja keventämään tekstiä kuin laittaisin pitkän tekstin vain yhdellä kuvalla.
No voi sua! Ihana kuulla, että oma tarinani koskettaa muitakin kuin itseäni.
Vähänpä tiesin minäkin tosiaan imetyksestä esikoisen saadessani, ja olisin suonut, että olisin ehtinyt siihen perehtyä edes vähän. Musta tuntuu, että hyvä yhdistelmä imetyksen alkuun olisi paljon tietoa, hyvä esimerkin tuoma luottamus imetykseen, rakastava sekä auttava lähipiiri ja luonnollinen suhtautuminen imetykseen ilman turhia huolia.
Tiedän useampiakin imetystarinoita perheistä, joissa imetys on jatkunut juurikin kuopuksen kohdalla pidempään. Mä vähän olen jälkikäteen harmitellut, miksi johdattelin esikoista lopettamaan rinnalla käynnin silloin aikoinaan, kun ihan hyvin oltaisiin voitu jatkaakin. Silloin vain tuntui siltä, että olisi kiva saada yksi aikakausi päätökseen. Nyt kuopuksen kanssa ei ole kiire minnekään (vaikka niitä hivenen rasittavia takiaispäiviä saattaa edelleen tulla).
Oh joo, onnellisiinkin imetystarinoihin varmasti mahtuu päivä ja jopa viikkoja, kun imetys on ollut lähinnä rasittavaa. Ainakin itselläni on välillä ollut päiviä, että on tehnyt mieli panssaroida rintamus ja huutaa, että nyt muuten loppuu, minen enää jaksa 😀
Ihana kirjoitus, itku tuli 🙂 osui ja upposi.