Makuuhuoneessamme on ollut nyt vajaan kahden viikon ajan pinnasänky. Sellaistahan ei meille koskaan pitänyt tulla, mutta vähänpä taas tiesin. Lapset ovat erilaisia, eikä edes saman perheen muppelot nuku samalla tavalla tai samoilla kikoilla.

Ensimmäinen kokemuksemme lapsesta: vauva, joka ei nukkunut päiväunia kuin kantoliinassa, kylillä ja liikkeessä. Päiväunet kotona olivat taistelua siihen päivään saakka, kunnes väsyimme edes yrittämään ja jätimme päiväunet suosiolla pois. Öisin hän nukkui aluksi vain rinta suussa, mutta yhtäkkiä ilman sen kummempia kikkoja hän alkoi nukkua heräilemättä illasta aamuun jo joskus kahdeksan kuukauden ikäisenä. Puolitoistavuotiaana hän siirtyi juniorsänkyyn, jonne hän jäi iltaisin itsekseen odottelemaan unta iltapusujen jälkeen.

Toinen kokemuksemme lapsesta: vauva, joka nukkui heti syntymästään lähtien tyytyväisenä kahden-kolmen tunnin päiväunia. Parhaiten uni maistui parvekevaunuissa, jonne hän nukahti itsekseen sen jälkeen, kun vain hänet sinne kannoimme. Ei hytkyttelyä, ei hyssyttelyä. Iltaisin sen sijaan opimme, mitä tarkoittaa nukuttaminen. Kun uni vihdoin tuli, hän hätkähteli hereille vähän väliä, kunnes minä kömmin viereen. Öisin hän keskittyi syömään, kun ei päivisin oikein malttanut. Hän täytti vuoden ja kasvoi siihen vielä kuukausia päälle, mutta yöt pysyivät rikkonaisina.

Ja nyt, kun toista kokemustamme lapsen kanssa on kestänyt reilun vuoden ja kolmen kuukauden ajan, oli pakko alkaa miettiä muutoksia nukkumisjärjestelyihin. Parhaimmillaan kahden heräämisen yöt olivat luisuneet sekopäisiin tuhannen heräilyn öihin, joiden jälkeen pää oli sahajauhoa ja keho kipeänä väsymyksestä. Umpisolmuisilla aivoilla töiden tekeminen oli tuskaista ja muutenkin aloin ihmisenä muistuttaa suohirviötä.

Keräsin nukkumistamme koskevat huomiot yhteen. Lapsi heräsi edelleen ainakin kerran yössä ihan aidosti syömään, ja vaikutti nälkäiseltä ja imi rintaa ahnaasti. Muina kertoina hän kaipasi enemmän vain turvaa ja läheisyyttä. Hän tykkäsi nukkua ihan kiinni minussa, oikein kaivautua kainalooni. Jostain mysteerisyystä mies ei oikein tahtonut kelvata lohduttajaksi öisin. Kun lapsi heräsi, hän etsi ensimmäisenä minut ja ryömi unisena mittarimatona ihan viereen. Iho ihoa vasten nukkuminen oli molemmista mukavaa, mutta. Tajusin, että tässä vaiheessa eloa nukumme silti molemmat paremmin, kun välissä on vähän ilmaa. Miehen työyöt olivat aina unen kannalta parempia, kun minulla ja lapsella oli paremmin tilaa nukkua.

Esikoisen vanhan pinnasängyn olimme antaneet aikoja sitten pois, sillä sitä rotjaketta ei ollut tarkoituksena roudata tukkimaan makuuhuonetta. Hienoissa yhden lapsen kokemuksella tehdyissä suunnitelmissamme lapsi siirtyisi perhepedistä suoraan kerrossängyn alapunkkaan jossain näillä kohdin eloaan. Nyt sänky ilman korkeita laitoja ei kuitenkaan ole vielä edes haave. Nukutut yöt ovat. Laitoin siltä istumalta kaverille viestin, ja saimme pinnasängyn lainaan. Kiitos Anna!

Nyt eloa ja öitä pinnasängyn kanssa on takana vajaa kaksi viikkoa. Olisipas ihana voida kertoa tarina, miten taianomaisesti yöt ovat parantuneet, mutta kyllä meillä heräillään edelleen. Ero entiseen on silti iso. Parhaimmillaan lapsi on herännyt vain kaksi kertaa yössä, tällaisia öitä tuli itse asiassa heti alkuun useampi. Pahimmillaan ei muisteta, kuinka monta herätystä yöhön on mahtunut. Imettäminen on vähentynyt, ja lapsi syö öisin kerran tai korkeintaan kaksi kertaa.

Mitään varsinaista unikoulua ei siis ole aloitettu, vaan mennään vaistolla siten, mikä parhaaksi tuntuu. Ainakin nyt tässä vaiheessa. Välillä lapsi nukahtaa uudelleen ihan itsekseen, kun on hetken aikaa önissyt. Välillä mies käy häntä silittelemässä ja lohduttamassa, tai jos mies on yön töissä, sitten minä. Imetän kun lapsi on selvästi sitä vailla, sen kyllä kuulee äänestä. Eli sen kerran tai välillä kaksi kertaa yössä. Toivotaan ja uskotaan, että pikkuhiljaa heräilyt vähenevät, samaten kuin tarve saada maitoa.

Tällä hetkellä tilanne on siis se, että minä ja lapsi nukumme paremmin, mutta yöheräilyjä enimmäkseen hoitava mies huonommin kuin aikaisemmin. Valitettavasti esikoinenkin nukkuu luultavasti vähän huonommin, sillä vaikka kuopus heräilee vähemmän, öihin on tullut enemmän ääntä. Itse olen parantuneista öistä huolimatta tuntenut oloni todella väsyneeksi. Ihan kuin jonnekin takaraivoon pakon alla piilotettu kuukausien univelka olisi syöksähtänyt esiin. Nyt maksat velkasi, kun vihdoin kykenet!

Alkuun itselläni oli myös outo ja vaillinainen olo, kun lapsi ei nukkunut tutun turvallisesti kainalossa. Mutta aika pian aloin nauttia tunteesta, ja suorastaan piehtaroida sängyssä, jossa on tilaa. Minä voin pötkötellä vapaasti, eikä tarvitse alitajuisesti varoa, että lapsi herää siihen, kun siirrän pikkurilliä! Ja onhan hän silti siinä ihan lähellä, omassa sängyssään vain. Lapsi itse on tottunut yllättävän nopeasti omaan sänkyynsä. Hän tietää jo iltasadun jälkeen, että iltalaulut kuunnellaan nykyään omassa sängyssä. Hän yrittääkin siinä vaiheessa kovasti itse kiivetä sänkyynsä, ihana.

Yllätyin myös positiivisesti siitä, että eihän tuo makkari mennyt ihan totaalitukkoon, vaikka sinne vielä yksi sänky ängettiinkin. Tähän vanhaan järjestykseen tuli siis vain se muutos, että esikoisen sänky kiepautettiin 45 astetta, ja vapautuneeseen tilaan pinnasänky mahtui kuin mittatilauksena tehtynä. Sängyn päädyssä ollut nukkekoti siirtyi olkkarin puolelle. Ehkä joskus se kerrossänkykin on mahdollinen ja sitä myötä makkarin uudistus noin muutenkin. Siksi vinkkaan jo nyt, että tämän postauksen kuvissa näkyvä täyspuinen futonsänäkykokonaisuus on myynnissä. Patja ei toki sisälly kauppaan, mutta tatamit ja kaikki muu kyllä.

Ja oikeasti, vaikka makkari olisi sängyistä kuin majavien pato, sillä ei ole mitään väliä. Sillä sen sijaan on, että koko perhe nukkuu hyvin. Sitä kohti, tämän Lähiömutsin tuhannennen postauksen voimin!

Jaa: