Kuluneisiin viikkoihin on kuulunut muutakin kuin muuttolaatikoita ja remonttipölyä, sillä Satun ja minun kirja Unelmahommissa on taas piirun verran lähempänä valmistumista. Maanantaina niputimme käsikirjoituksen ja lähetimme sen kustantamoon.
Tässä kuussa tulee kuluneeksi vuosi postauksestani, josta kirjan tarina omalta osaltani alkoi. Viime vuoden lokakuussa kirjoitin Onnellinen kertomus yrittäjyydestä -postauksen, minkä jälkeen Satu otti muhun yhteyttä. Hänellä oli kirjaidis ja luettuaan kirjoitukseni hän oli tajunnut, että meidän pitäisi kirjoittaa se kirja yhdessä.
Niin on tehty, minä Helsingistä käsin ja Satu Reykjavikista käsin. Onneksi on internet, jossa pitää yhteistä työhuonetta välimatkoista huolimatta.
Vuodessa on menty hissuksiin ja välillä nopein sykäyksin kohti kansien väliin taltioitua innostavaa vertaistukiopasta. Toisiaan olen nakuttanut maanisena luvun päivässä, toisinaan olen onnistunut keksimään tekosyitä tietokoneen kirjadokumentin välttelemiseksi esimerkiksi viikkaamalla sukkani pareittain pystyriviin sukkalaatikkoon.
Kirjan kansi sekä promokuvat kuvattiin kesäkuussa, jolloin olin kirjoitusprosessin paniikkivaiheessa. Tästä ei tule mitään, en osaa, en kykene, en ehdi! Myöhemmin olen lohdutuksensanoina kuullut, että se vaihe tulee jokaiselle kirjoittajalle ja yleensä vielä jokaisessa pitkässä projektissa.
Nyt liuskanivaska on lähetetty ensimmäiselle kierrokselleen. Paljon nakutettavaa, haravoitavaa ja viilattavaa vielä on, mutta alan jo pikkuhiljaa röyhistellä rintaani ja sovitella suuhuni sanaa kirjailija. Kyllä siitä kirja tulee, ja ihan timanttinen sellainen!
Tämä video on kyllä niin hauska. Noi lentelevät palikat, en kestä 😀
Siis en malta odottaa, että saan kirjan käpäliini!!! Kaksi niin inspiroivaa persoonaa ja tyylillisesti oman makuni mukaista kirjoittajaa, että kirjasta tulee varmasti ihana! En meinaa pysyä nahoissani odotuksenjännäillessä. Ja tosiaan tuo luomisen paniikki iskee varmasti vakavanakin jokaiselle kirjailijalle ja taiteilijalle – varsinkin jos sitä luomista irrottelee itsestään ruuhkavuosien hekumavaiheessa. Nostan hattua.
Minulle unelmaduuni kuulostaa jonkinlaiselta oksymoronilta. Elämässäni oikeastaan vain yksi asia josta tunnistan itsessäni kateuden piirteitä (ja se on aika epämiellyttävä tunne): se että joku on noin innoissaan töistään ja tuntuu rakastavan sitä mitä tekee. Minulle työ on ollut AINA välttämätön paha ja stressin aihe. Olenkin miettinyt, että teenkö vääriä töitä koska tuollaista paloa en itsestäni löydä, vai enkö ole päässyt sellaiseen flow-pisteeseen työelämässäni koska en tee töitäni tarpeeksi jäsennellysti tietynlaista päämäärää kohti?
Ehkä koomistakin on se, että olen saanut jopa väitöskirjan minua sinänsä kiinnostavalta alalta raavittua kasaan tällä mentaliteetillani, ja toimin ennen äitiyslomaa asiantuntijatehtävissä. Pätkätyöni loppui juuri äitiyslomaan, mutta minä en saa itsestäni mitenkään irti pysytellä kärryillä alani kehityksestä koska, no, haistelen mieluummin kukkia taaperoni kanssa ja ennen kaikkea nukun kun väsyttää. Sinä olet kirjoittanut paljon väsymyksestäsi, mutta silti olet saanut esimerkiksi kirjoitettua tätä blogia läpi molempien vauva-aikojen. Oletan siis että työ antaa sinulle paljon enemmän kuin ottaa. Peilaan koko ajan itseeni, ja mietin että minä en olisi ollut valmis tuollaiseen vaihtokauppaan. Mietin myös että onko tämä luonnekysymys. Olen erittäin epäjärjestelmällinen ihminen, ja minulla on vaikeuksia keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. En ole myöskään ns toimelias puuhastelija, vaan olen aivan mielelläni ilman mitään tekemistä.
Tämän negatiivissävytteisen rutinan takana on kuitenkin elämäänsä tyytyväinen ja pääosin erittäin onnellinen nainen, joka vaan ei ole löytänyt koskaan työstään sitä jotain. Minä toivotankin kirjallenne paljon menestystä, te olette molemmat upeita esimerkkejä tyttärillenne (ja kaikille muille myös).
Sä olet aika paljon parempi pitämään niitä kaikkia palikoita yhtä aikaa ilmassa kuvaannollisesti kuin konkreettisesti 😀
Voi miten ihana kuulla! Mäkin odotan jo niin, että sinä ja kaikki muut kirjaa halajavat pääsisivät sitä lukemaan 😉
Sinun pitää saada kirja käsiisi heti, kun se ilmestyy! Ai että, se tulee antamaan paljon ajatuksia myös sinulle, enkä malta odottaa, että pääsisin kuulemaan minkälaisia!
On tosiaan totta, että välillä olen kahlannut tosi syvällä väsymyssuossa, ja etenkin kuopuksen vauvavuosi heitti kunnolla kanveesiin. Kirjassakin puhutaan näistä varjopuolista. Unelmahommissa ei olekaan vain hehkutusta unelmaduuneista, vaan valottaa myös sitä puolta, kun unelmatyö kuluttaa huomaamatta loppuun.
Että joo, tunnistan itsessäni tuon puuhastelijan, joka tykkää koko ajan väkertää jotakin 🙂 Oman jaksamisen rajat ovat kuitenkin pakottaneet opettelemaan myös toimettomuudesta nautiskelua.
Itselleni työ on kuitenkin kaiken ruuhkavuosiräpistelyn keskellä antanut enemmän kuin ottanut. Olisin tullut vielä sekopäisemmäksi, jos en olisi saanut toteuttaa itseäni myös työminänä.
Ja voi että! ”Olette molemmat upeita esimerkkejä tyttärillenne” on kauneinta, mitä mulle on aikoihin sanottu. Kiitos!