Mä tykkään pyykinpesusta. Noin niin kuin yleislinjauksena asiaan, ihan kuten tykkään siivoamisestakin. Paitsi kumpikaan ei kuulu lempipuuhiini kiireessä, eli siinä normitilanteessa, kun pyykkikorissa on enemmän vaatteita kuin kaapissa ja vessan lavuaari näyttää siltä kuin dinosaurus olisi käyttänyt sitä juuri oksennusastianaan.

Mutta kiireettöminä päivinä on ihanaa siivota ja unohtua hetkeksi tutkimaan albumeita samalla kun pyyhkii hyllyistä pölyjä. Ja pyykätä monen monta koneellista, ja vielä ne pyykkikorin pohjalla olevat käsipyykitkin päälle. Kun sitten viikkaa puhtaalle puuvillalle tuoksuvia ja juuri silitettyjä lakanoita kaappiin, olo on seesteinen. Lakanat ojossa, elämä balanssissa!

Mutta välillä harmonian rikkoo harmonian mahdollistaja. Pyykinkuivausteline nimittäin. Kristan mestoilla Puutalobabyssä oli niin älytön blogihaaste, että minäkin pyykkimuijana innostuin. Suuressa pyykkitelinehaasteessa haluttiin antaa kuvatilaa ja ääni tuolle kotiemme sisustuksen ikiklassikolle. Ja siinä se meidän nyt on koko komeudessaan. Se on valko-sininen, mutta mulla on ollut jo vuosia ajatuksena maalata se jollakin hullulla värillä, vaikka pinkiksi. Kuumimmissa kirjopyykkiunissa meillä olisi puinen pyykinkuivausteline, jossa olisi ihan ehdat narut. Sitä kelpaisi esitellä vieraillekin muulloinkin kuin pakon edessä.

Pyykinkuivausteline majailee meillä makuuhuoneen nurkassa. Eli jos vaatekaapeilla tahtoo käymään, telinettä joutuu siirrellä. Ja siitä lähtee muuten hemmetillinen meteli etenkin silloin, kun aamulla könyää kaapille muiden perheenjäsenten vielä nukkuessa. Mies tapaa asetella sen olkkarin nurkkaan, missä se olisi kyllä vähemmän tiellä. Mä en kuitenkaan tykkää tulla kotiin, jos pahimmassa kaaoksessa heti ovelta näkee hiekkaisen eteisen ja sen tahmatassuista likaiset peilit ja sen jälkeen naulakon, jossa roikkuu epämääräinen röhmäkasa ja sitten vielä heti olohuoneen perällä olevan pyykinkuivaustelineen. Silloin tekee mieli kääntyä välittömästi kannoillaan.

Kerrostaloasumisessa on onneksi ihanaa se, että meillä on käytössämme ilmainen pesutupa pyykinpesukoneineen, kuivausrumpuineen ja kuivaushuoneineen. Pesukoneita emme siellä voi käyttää, sillä muiden käyttämien myrkkyhuuhteluaineiden eltaantunut kukkakuoleman haju on niin pistävä, että hedari iskee välillä jo pyykkituvan ovella. Joskus tymäkkä haju tarttuu pyykkeihimme jo siitäkin, että joku hajustehirviö on käyttänyt kuivaushuonetta juuri ennen meitä. Lopettakaa hyvät ihmiset niiden hajustettujen pesuaineiden käyttö! Tai olkaa kiltit ja siirtykää edes vähän vähemmän tajunnan räjäyttäviin. Huuhteluaineiden käyttö se vasta pöljää onkin, kuten muinoin Uudessa Mustassa kirjoitinkin. Noh, ajoittaisilla hajuilla tai ilman, kuivaushuone on luksusta.

Pyykinkuivaushuoneautuudesta huolimatta telinekin levitetään esiin harva se päivä. Sporttailua harrastavassa lapsiperheessä pyykkiä kun tulee noin koneellinen päivässä. Vaippapyykitkin pitää pestä parin päivän välein, vaikka niitä olisi kertynyt vain vähän. Onneksi pesukone osaa laskea pyykkimäärän ja hoitaa pesuhommat sen mukaan. Telineen lisäksi meillä on käytössä myös kaksi pikkupyykille tarkoitettua ripustinta, ja mekot sekä neuleet asetellaan roikkumaan henkareihin pitkän asuntoa. Minikokoisen vessan rättipatterilla roikkuvat märät hanskat ja seinään kiinnitetyillä kuivaustelineillä kurahaalarit. Ei ihme, että kun missään ei roiku pyykkiä tai muuta roipetta kuivumassa, olo on ihanan zen.

Onneksi kirjopyykkipäivinä ja auringon paistaessa jopa pyykinkuivausteline näyttää ihan kivalta. Kuten tänään. Pitäisi lopettaa mustien vaatteiden käyttö. Tai ainakin niiden kauhtuneiden mustien. Niitä kuivatellessa kun teline näyttää vain ja ainoastaan ankealta.

Jaa: